Klassinen ›

Eikö samalla voisi kysyä, että miksi kaiken taiteen pitäisi olla 300 vuotta sitten tehtyä. Taide kehittyy jatkuvasti ja kuvastaa omaa aikaansa, tai ainakin niin pitäisi olla.. Klassisen fanit eivät vain näytä tajuavan sitä, ja keksivät sitten verukkeita kuten "klassinen on liian vaikeaa taviksille.."
Vähän sama juttu jazz-muusikoiden (jazzia ei kuunnella, pitää pakosti olla muusikko) kanssa, jotka eivät vaan tajua miksi jazz ei ole suosittua...
 
Itse en ainakaan ajattele sitä eniten, milloin soittamani/kuuntelemani klassinen musiikki on tehty. Ei sillä ole merkitystä, satun vaan pitämään klasarista. Eikö sun mielestä ihmiset saisi pitää klassisesta? Oma mielepiteeni on, että musiikki on 1900 ja 2000-luvuilla (ja varsinkin parina viime vuosikymmenenä) muuttunut siihen suuntaan, että kohta ei tehdäkkään minkäänlaista muuta musiikkia kuin paskasaastetta piste.

Eikö samalla voisi kysyä, että miksi kaiken taiteen pitäisi olla 300 vuotta sitten tehtyä. Taide kehittyy jatkuvasti ja kuvastaa omaa aikaansa, tai ainakin niin pitäisi olla.. Klassisen fanit eivät vain näytä tajuavan sitä, ja keksivät sitten verukkeita kuten "klassinen on liian vaikeaa taviksille.."
Vähän sama juttu jazz-muusikoiden (jazzia ei kuunnella, pitää pakosti olla muusikko) kanssa, jotka eivät vaan tajua miksi jazz ei ole suosittua...
 
Nii-in. On se vaan kumma. Eihän tässä niin sanotussa "klassisessa" musiikissa ole tapahtunut mitään kehitystä ikinä. Lopetetaan koko klassinen musiikki.

Eikö sun mielestä ihmiset saisi pitää klassisesta?
 
EI!
 
kohta ei tehdäkkään minkäänlaista muuta musiikkia kuin paskasaastetta piste.
 
Hevi on parasta mitä on viime aikoina keksitty musiikissa.

EI!
 

 
Hevi on parasta mitä on viime aikoina keksitty musiikissa.
 
No mitä sitten ruikutat täällä klasari-palstalla? Hus!

Olen huomannut että monet sanovat että he voivat kuunnella melkein mitä tahansa musiikkia paitsi klassista.
 
Olen kuullut mm. tällaisia selityksiä:
1.ei laulua
2.tylsää, pitkästyttävää
3.liian pitkiä
4.ei vaan iske

Klassisesta musiikista ei tiedetä tarpeeksi. Radio ja TV mainostaa poppia jatkuvalla syötöllä, työntää levyt kuluttajan sievään kätöseen ja sanoo että nyt kuuntelet tätä. Jos haluat löytää hyvää klassista, mutta et tiedä aiheesta mitään niin voi olla aika vaikeaa lähtä etsimään sitä omaa säveltäjäsuosikkia. Kirjasto on varmaan loistava paikka mistä aloittaa.
Itsekin haluaisin tutustua klassiseen siinä toivossa että löytäisin sieltä inspiraation säveltämisen jatkamiseen koska nykymusiikki ei sitä minulle enää tarjoa. Mutta mistä aloitan? Kaikki tietää Mozartit, Bachit ym. mutta enpä ainakaan minä osaa palauttaa yhtään säveltä tai melodiaa heiltä päähäni (juntti).
Ja minulla ei ole mitään pitkiä kokonaisuuksia vastaan. Monet lempibiisini ovat yli 10 minuuttia pitkiä ja saisivat olla pidempiäkin.

Itsekin haluaisin tutustua klassiseen siinä toivossa että löytäisin sieltä inspiraation säveltämisen jatkamiseen koska nykymusiikki ei sitä minulle enää tarjoa. Mutta mistä aloitan? Kaikki tietää Mozartit, Bachit ym. mutta enpä ainakaan minä osaa palauttaa yhtään säveltä tai melodiaa heiltä päähäni (juntti).
 
Netissä on erilaisia oppaita joita voi yrittää googletella.
 
Yksi hyvä tapa on katsoa gramophone -lehden kotisivuilta (www.gramophone.co.uk) valikosta reviews ja sitten recommended recordings jolloin tulee aakkoset näkyviin ja eri kirjaimista näkee eri säveltäjien tunnettuja teoksia (teoksista on myös mainittu aina yksi hyvä levytys, mutta kyllä nyt (melkein) mikä tahansa kirjastosta löytyvä levytys kelpaa teokseen tutustumista varten)
 
Joku hullu on myös yrittänyt mahdotonta ja tehnyt listaa "suurimmista teoksista". Ei tuollaisessa listauksessa mitään järkeä ole, mutta saahan tuosta ainakin ideoita.
http://www.digitaldreamdoor.com/pages/best-classic-wks.html
 
Aloittelijalle parhaita teoksia on kai semmoiset, joihin on helppo päästä sisälle. Eli aika selkeä rakenne ja joku suhteellisen tarttuva teema tms. (tai jos ei ole selkeä rakenne niin ainakin sopivan lyhkäisistä paloista koostuva teos, ei yli 10 minuutin läpisävellettyjä osioita)
Nämä kriteerit ajatellen sopivia ja tunnettuja teoksia on esimerkiksi Bachin Brandenburgilaiskonsertot (joita on kuusi), Bachin H-mollimessu (pitkä mutta lyhyistä paloista koostuva teos kuorolle ja solisteille, englanniksi Mass in B-minor), Beethovenin sinfoniat 6 ja 7. (viides on liian tuttu), Mozartin sinfoniat 35-41 ja 25 sekä Mozartin Requiem (sielumessu) sopii myös jos pitää kuoromusiikista (virret on kyllä aika tylsiä tuon rinnalla), Schubertin sinfoniat 8 & 9, ja jos pitää yksinlaulusta pianosäestyksellä niin Schubertin Winterreise -sarja (esim.), Richard Straussin 'Also Sprach Zarathustra' on sinfonioita vapaammin sävelletty teos, joka kuulostaa myös jo hieman modernimmalta. Pianokonsertoista tunnetuimpia on Rachmanovin toinen ja Schumannin pianokonsertto (Schumannilla on vain yksi pianokonsertto), joissa on molemmissa myös aika selkeä rakenne. Lisztin ensimmäisessä pianokonsertossa on jo enemmän pyöritystä ja käännettä. Dvorakin 9. sinfonia on myös sopiva tähän listaan. Soolopianoteoksista hyviä on esim Claude Debussyn 'Suite Bergamasque' ja Lisztin rapsodiat. Semmoisia TV-mainoksissa ylisoitettuja kappaleita tässä en mielestäni maininnut (vaikka Mozartin sielumessua jossain näkkileipämainoksessa 10 vuotta sitten soitettiinkin).
 
Täällä foorumilla on joku valittanut, että on tyhmää että ihmiset kuuntelee aina samoja tunnettuja teoksia. Mutta siis, jos on ehdotuksia ei-tunnetuista hyvistä teoksista, niin kertokaa ihmeessä. Tunnettuihin teoksiin tutustuminen on jotenkin ilmeistä...

Vastaus tähän kysymykseen löytyy tältäkin palstalta.
 
Sortuminen eltistisiin kommentteihin, tyyliltään "Kaikki eivät pidä klassisesta musiikista, koska ovat siihen liian huonoja/epämusikaalisia/tyhmiä/mitävaan", on varmasti yksi suuria syitä klassisen musiikin karsastamiseen.
 
Klassisen musiikin nostaminen jalustella tekee siitä ensinnäkin yhtenäisen klöntin "kaikki klassinen musiikki on samanlaista" ja muutenkin vaikean rinnastettavan muuhun musiikkiin.
 
Jos erilaisia klassisia teoksia esiteltäisiin musiikkina siinä missä muitakin, niin varmasti sieltä löytyisi monille omansa.
 
On totta, että jotkut klassiset kappaleet ovat "vaikeita". On myös aivan yhtä totta, että jotkut eivät ole. Ja sama pätee "populäärimusiikkiin".
 
Ehdotukset, että klassinen musiikki joutaisi poistoon pitkän perinteensä ja ikänsä vuoksi taas on aivan absurdi. Poltetaanko samalla kaikki vanhat kirjatkin?
 
Monta sataa vuotta vanha musiikki on aivan yhtä relevanttia tämän päivän kannalta kuin muukin vanha kulttuuri.

Opin jotain eilen musiikinhistorian tunnilla. Beethoven sävelsi 5. sinfoniansa poliittiseksi manifestiksi NApoleonia vastaan. Reilu sata vuotta myöhemmin samasta biisistä tuli Ranskan symboli sodassa Saksaa vastaan. Eikä biisi sillonkaan ollut uusi.
 
EU:n kansallishymni on Beethovenin Oodi ilolle. Pitäisikö se muuttaa kenties Güntherin renkutukseen? Se olis ajankohtainen.

Vastaus tähän kysymykseen löytyy tältäkin palstalta.
 
Sortuminen eltistisiin kommentteihin, tyyliltään "Kaikki eivät pidä klassisesta musiikista, koska ovat siihen liian huonoja/epämusikaalisia/tyhmiä/mitävaan", on varmasti yksi suuria syitä klassisen musiikin karsastamiseen.
 
Klassisen musiikin nostaminen jalustella tekee siitä ensinnäkin yhtenäisen klöntin "kaikki klassinen musiikki on samanlaista" ja muutenkin vaikean rinnastettavan muuhun musiikkiin.
 
Jos erilaisia klassisia teoksia esiteltäisiin musiikkina siinä missä muitakin, niin varmasti sieltä löytyisi monille omansa.
 
On totta, että jotkut klassiset kappaleet ovat "vaikeita". On myös aivan yhtä totta, että jotkut eivät ole. Ja sama pätee "populäärimusiikkiin".
 
Ehdotukset, että klassinen musiikki joutaisi poistoon pitkän perinteensä ja ikänsä vuoksi taas on aivan absurdi. Poltetaanko samalla kaikki vanhat kirjatkin?
 
Monta sataa vuotta vanha musiikki on aivan yhtä relevanttia tämän päivän kannalta kuin muukin vanha kulttuuri.
 
Ehkä asiallisin kommenti koko ketjussa. Plussaa napsahti.

 
No huh sentään. Kaikki viihdemusiikkityylit kyllä pohjautuvat klassisen musiikin elementteihin, mutta tuontyylinen olettamus on kyllä aika kaukana totuudesta.
 
Hmmm...täytyy sanoa, että vetelet mutkia suoriksi. Jos ajatellaan klassista musiikkia siinä mielessä kun sanaa arkikielessä käytetään (=taidemusiikin synonyyminä), niin täytyy sanoa, että klassisen musiikin rinnalla on aina elänyt kansanmusiikki ja "maallinen" musiikki. Klassinen musiikki ei ole syntynyt tyhjästä, vaan mm. kansanmusiikki on vaikuttanut voimakkaasti sen syntymiseen. Myös "maallinen" musiikki, esim. valssit, erotettiin aikoinaan taidemusiikista, mutta mm. Chopinin ja Straussin ansiosta ne omaksuttiin klassisen musiikin piiriin omine taidemusiikkilisineen -eli mallinen musiikki, viihdemusiikki kautta aikojen, on aina vaikuttanut klassiseen musiikkiin, samoin kuin kansanmusiikki myös, ja toisinpäin.
 
Klassinen musiikki on aina saanut verevyyttä ja lihaa ympärilleen muista musiikin tyylilajeista. Se on ollut onni, muuten se olisi muuttunut elottomaksi ja kuolleeksi.
 
Eli viihdemusiikki ei ole syntynyt klassisesta musiikista, kuten klassinen musiikkikaan ei ole syntynyt kansanmusiikista; kaikilla näillä musiikkityyleillä on ollut vahvaa vaikutusta toisiinsa; ne ovat inspiroineet toinen toisiaan.
 
Nykyään on sitten niin, että taidemusiikin säveltäjä saattaa saada inspiraation jonkun muun musiikkityylin jostain jutusta, vaikkapa sointukierrosta, mutta omaperäiset ihmiset käyttävät toisten juttuja tavallaan inspiraation lähteenä; luovat oman maailmansa mukaisia juttuja ihan toisenlaisista jutuista.
 
Esim. 1900-luvulla moniin säveltäjiin vaikutti vahvasti jazz, mainitsen vaikkapa Stravinskin. Olisi silti typerää väittää, että Stravinskin musiikki on syntynyt jazzista.

mähellystä

 
Tuo on ihan totta. Harnoncourt on nykyajan suurimpia barokkiasiantuntijoita, ja tietää mistä puhuu. Kirjassaanhan hän nimenomaan moittii niitä muusikoita, jotka eivät osaa löytää klassisesta musiikista - tässä tapauksessa barokista - sitä jotain, mikä saa sen musiikin elämään ja "svengaamaan", mikä monesti lienee kevaripuolella automaattisempaa. Kumma kuitenkin, että kevaripuolen ihmisiä puolestaan tuntuu monesti kovastikin hävettävän edes yrittää löytää klassisesta musiikista mitään kehuttavaa.
 
Joo, tulipa mielenkiintoinen aihe, joten kommentoin omaksi ilokseni. Minusta monessa Bachin kappaleessa on -en tarkoita hitaita- melkoinen "svengi". Onhan niitä esim. jazz-ihmiset käyttäneet omien inprovisaatioidensa pohjana, ja tuovat sen svengin selkeästi esiin. En kuitenkaan tarkoita että Bachin kipaleissa olisi jazz-svengi, mutta kuitenkin voimakas rytminen imu, omanlaisensa, jota ei liian usein esityksissä tuoda esiin.
 
Tulee mieleen Horowitz -jonka muusikkouden parhaita puolia oli voimakas ja elävä rytmitaju, eräänlainen klassinen "svengi" siis -joka totesi: useimmat muusikot eivät omaa todellista sisäistä rytmiä, rytmitajua, he vain jäljittelevät rytmiä.
 
Tästä tulee mieleen kuuntelukokemus eilisillalta: kuuluisa pianisti soitti pellavatukkaista tyttöä, Debussyn kipale, eikä piitannut kappaleen rytmisestä sykkeestä vähääkään. Vaikka kipaleessa onkin impressionistinen osuus sävel-ja tunnelmamaalailuineen pääosissa, on siinä silti rytminen perussyke, jonka taiteellisella ylitulkinnalla voi pilata -onko pakko käyttää "rubatoa" tavallaan mielivaltaisesti? siis siten, että sinänsä tehokkaat taiteelliset rytmisen maneerit ottavat ylivallan, ja kappaleen sisäinen syke kuolee, pirstoutuu?
 
Kevyen puolen ihmiset arvostavat oman kokemukseni mukaan todella paljon klassista. Tietysti aina irvaillaan silloin tällöin toisen karsinan väkeä heidän "persoonallisuuksistaan", mutta niinhän kaikki tekevät. Kateudellakin on siinä osansa: monet kevyen puolen ihmiset kadehtivat klassisen puolen ihmisten vankkaa osaamista ja tekniikkaa, ja toisaalta kompensoivat tätä kateuttaan sillä tosiasialla, että monet klassisen puolen ihmiset eivät selviä ilman nuotteja, suurin osa ei osaa improvisoida, ja varsin monet klassisen puolen ihmiset soittavat "opetetusti" ja "tyylinmukaisesti" yms; oma sisäinen muusikkous on hautautunut perinteen ja vankan koulutuksen alle. (vaikkapa se oma svengi on täysin löytymättä)
 
Chopinin kappaleissakin useimmat pianistit vain jäljittelevät rubatoa, mikä kuulostaa karmealta teeskentelyltä. Parempi olisi soittaa "metronomin" mukaan, jos rytmi ei soittajan sisällä elä taiteellistan elinehtojen -tai lakien- mukaisesti.

Tuntuisi sitä paitsi aika kyyniseltä - ja taiteen kuluttajaa aliarvioivalta - ajatukselta, että yhteiskunnalliset prosessit määräisivät lopulta sen, mikä taideteos katsotaan arvokkaaksi kulttuuriperinnöksi ja mikä ei.
 
Mielenkiintoinen asia. Tässä tulee mulla monta tärkeää pointtia heti mieleen. Esim. ajatellaan sellaista yhtyettä kuin Deep Purple. Vaikka ei olekkaan vielä pitkä aika kulunut yhtyeen kulta-ajoista, uskoakseni ei ainakaan 500 vuotta, niin mielestäni bändin arvoa kulttuuriperinteen valossa voi arvioida jo. Tämä johtuu siitäkin, että maailma muuttuu paljon nopeammin nykyaikoina kuin joskus ennen. 70-luku on jo historiaa, sen selkeimmät piirteet vaikuttavat oudoilta ja historiallisilta verrattuna nykyaikaan -jokainen voi todeta tämän vaikkapa elokuvista, jotka on tehty tuolloin.
 
Veikkanpa että tulevaisuuden ihmiselle tulee olemaan melkoinen elämys -siis niille, joilla on herkkyyttä ja vastaanottokykyä ja -halua -kuunnella ko. bändiä, koska siinä on tietty voimakas tunnelataus ja aikansa henkeä ja ilmapiiriä. Siinä mielessä se on arvokas bändi jo kulttuurihistorian kannalta, että se avaa tulevaisuuden ihmisille oven tuohon aikaan, ja sen ajan tuntemis- ja kokemistapaan. Ja siten rikastuttaa tulevaisuuden ihmisiä. Ja tämä aivan riippumatta siitä, onko Deep Purple korkeakulttuurillisessa mielessä merkittävä.
 
Taidearvot, ja varsinkin kulttuurillisesti korkeat, ovat toki tärkeitä, mutta ne eivät ole ainoita tärkeitä arvoja.
 
Jos ajatellaan bachia, hän mm. avaa oven omaan aikaansa. Tietysti hän oli kaikkein harvinaislaatuisimpia neroja ja suuri yksilö, mutta kuitenkin oman aikansa lapsi ja oman aikansa kulttuurin heijastaja ja ilmentäjä.
 
Jos ajatellaan vielä vaikkapa Scarlattia, jota ainakaan minä en pidä suurena nerona, enkä edes tavallaan kovinkaan merkittävänä säveltäjänä, niin silti hänessä on jotain poikkeuksellista ja rohkeata ja omaleimaista -jotain, mitä ilman en olisi halunnut jäädä. Elinvoimainen ja persoonallinen yksilö. Muukin musiikki on arvokasta kuin suurten nerojen teokset.
 
Joten silmissäni vaikkapa Scarlatti ei ole merkittävä korkeiden taidearvojen kannalta -mutta on sitä kuitenkin, kuin mutkan kautta. Niin elävästi tulevat tietyt tunnelmat ja tietynlainen elämä ja elämäntapa hänen teoksissaan esiin.
 
Sama pätee vaikkapa Czernyyn: säveltäjänä hän ei ollut merkittävä, mutta oli sitä kuitenkin. Häntä aina irvaillaan, mutta monissa teoksissa on persoonallista ja omaperäistä ja vaikuttavaa aineistoa. Ei suuri nero, mutta kulttuurin historian kannalta tärkeä säveltäjä. Hänessä oli siis nerokkuutta, sitä ei käy kieltäminen. Ja nerokkuutta on myös vaikkapa Deep Purplen jutuissakin.(en silti lähde rinnastamaan Deep Purplea Czernyn arvoisena tai tasoisena ilmiönä, vaikka mainitsinkin bändin tässä yhteydessä. Oikeastaan olen haluton sillä tavalla arvottamaan kulttuuri-ilmiöitä, koska se vaatisi sitä, että minun pitäisi asettaa jotkut arvot mittarissa toisia tärkeämmiksi, ja sellaiseen sisältyy jonkinlaista väkivaltaa ja pakkopaitamaisuutta -eräänlaista pedanttisuutta ja koulumestarimaisuutta siis,
 
edit: no tietysti tässä arvotan, joten hieman näennäisesti puhuin itseni pussiin. kysymys oli kuitenkin siitä, mihin ne arvottamisen rajat piirtää)

mähelsin tähänkin -saa poistaa

Klassisesta musiikista ei tiedetä tarpeeksi. Radio ja TV mainostaa poppia jatkuvalla syötöllä, työntää levyt kuluttajan sievään kätöseen ja sanoo että nyt kuuntelet tätä. Jos haluat löytää hyvää klassista, mutta et tiedä aiheesta mitään niin voi olla aika vaikeaa lähtä etsimään sitä omaa säveltäjäsuosikkia. Kirjasto on varmaan loistava paikka mistä aloittaa.
Itsekin haluaisin tutustua klassiseen siinä toivossa että löytäisin sieltä inspiraation säveltämisen jatkamiseen koska nykymusiikki ei sitä minulle enää tarjoa. Mutta mistä aloitan? Kaikki tietää Mozartit, Bachit ym. mutta enpä ainakaan minä osaa palauttaa yhtään säveltä tai melodiaa heiltä päähäni (juntti).
Ja minulla ei ole mitään pitkiä kokonaisuuksia vastaan. Monet lempibiisini ovat yli 10 minuuttia pitkiä ja saisivat olla pidempiäkin.
 
Itse tykkään kuunnella osoitteessa
www.amazon.com
pätkiä levyistä. Siellä on valtava levyvalikoima, ja useimmista biiseistä on minuutin pätkä. ääni on aika heikkolaatuinen, mutta kun on mahdollisuus kuunnella hieman melkein mitä tahansa, niin usein tulee vietettyä siellä tuntikausia. Sinfonioita siellä ei kannta kuunnella, mutta esim. viulu ja pianosävellyksiä. Tarkka kuuntelija löytää kyllä oman juttunsa sieltä.

Chopinin kappaleissakin useimmat pianistit vain jäljittelevät rubatoa, mikä kuulostaa karmealta teeskentelyltä. Parempi olisi soittaa "metronomin" mukaan, jos rytmi ei soittajan sisällä elä taiteellistan elinehtojen -tai lakien- mukaisesti.
 
Mitä on taiteelliset elinehdot tai lait!? Tuota en kyllä kannata, että Chopinia alettaisiin soittaa metronomin kanssa. Siinä ei olisi luonnollisuutta sitten pätkän vertaa. Tässä eräs rubaton määritelmä: "Esittämistapa, jossa nuotteihin merkittyä rytmiä EI SEURATA TARKASTI vaan varioidaan kulloisenkin ilmaisun vaatimalla tavalla." Tottakai se kappaleen "peruspulssi" täytyy soittajalla olla, mutta ei rytmiä saa mekaanisesti jäljitellä.

Pidän klassisesta musiikista ja erityisesti piano ja kitarateoksista, mutta monissa teoksissa törmään itsessäni sellaiseen ajatukseen ettei teoksessa oikein tunnu olevan mitään pointtia vaan se kuulostaa enemmän linjatyönä tehdyltä nuottien sarjalta (ehkäpä tämä on sitä taiteellisen sävelkorvan puutetta). Toinen asia mikä työntää välillä klassista musiikkia poispäin on ko. laajan musiikkitylin kuuntelijoissa esiintyvä nyrpeys ja ylemmyyden tunne muita musiikkityylejä kannattavia kohtaan. Vielä tälläinen, että joissakin teoksissa on ehkä hieman liian paljon virtuositeetin esittelyn makua - aivan kuin kappale olisi vain tehty sitä varten että soittaja voisi todistaa olevansa muita soittajia parempi (eli saman oloinen ilmiö kuin aiemmin mainitsemani muiden musiikkityylien halveksiminen).

Löytyyköhän täältä yhtään henkilöä joka pitäisi sekä klassisesta ja raskaammasta ym. musiikista? Itselläni ei ole minkäänlaisia vaikeuksia "tunnustaa" että pidän klassisesta musiikista. Tuntuu että aina täytyy olla vain yhtä ääripäätä eikä millään voi toista päätä hyväksyä... Itse ainakin pidän niin klassisesta kuin hyvin rakennetusta "örinämetallista" ja myös välimallin biiseistä. Onkohan kukaan koskaan ajatellut että klassisesta se nykymusiikkikin on lähtenyt ja raskaimmistakin "bläkkis" biiseistä löytyy uskomattoman paljon kytköksiä klassiseen musiikkiin. Jostain artikkelista muistan lukeneeni, että klassisesta musiikista ja hevistä löytyy eniten samankaltaisia elementtejä verrattaessa muihin musiikkilajeihin.
 
Vai onkohan tällainen kaksinaisuus edes sallittua...
 
ja kaikille AlexiLaihoFaniTeinitiluttajille tiedoksi (vaikka tuskin te käytte klassisen musiikin keskustelussa) A. Laiho on ilmoittanut lempiteoksekseen Mozartin Requiemin... että silleen.