Klassinen ›

Tuntuisi sitä paitsi aika kyyniseltä - ja taiteen kuluttajaa aliarvioivalta - ajatukselta, että yhteiskunnalliset prosessit määräisivät lopulta sen, mikä taideteos katsotaan arvokkaaksi kulttuuriperinnöksi ja mikä ei.
 
Mielenkiintoinen asia. Tässä tulee mulla monta tärkeää pointtia heti mieleen. Esim. ajatellaan sellaista yhtyettä kuin Deep Purple. Vaikka ei olekkaan vielä pitkä aika kulunut yhtyeen kulta-ajoista, uskoakseni ei ainakaan 500 vuotta, niin mielestäni bändin arvoa kulttuuriperinteen valossa voi arvioida jo. Tämä johtuu siitäkin, että maailma muuttuu paljon nopeammin nykyaikoina kuin joskus ennen. 70-luku on jo historiaa, sen selkeimmät piirteet vaikuttavat oudoilta ja historiallisilta verrattuna nykyaikaan -jokainen voi todeta tämän vaikkapa elokuvista, jotka on tehty tuolloin.
 
Veikkanpa että tulevaisuuden ihmiselle tulee olemaan melkoinen elämys -siis niille, joilla on herkkyyttä ja vastaanottokykyä ja -halua -kuunnella ko. bändiä, koska siinä on tietty voimakas tunnelataus ja aikansa henkeä ja ilmapiiriä. Siinä mielessä se on arvokas bändi jo kulttuurihistorian kannalta, että se avaa tulevaisuuden ihmisille oven tuohon aikaan, ja sen ajan tuntemis- ja kokemistapaan. Ja siten rikastuttaa tulevaisuuden ihmisiä. Ja tämä aivan riippumatta siitä, onko Deep Purple korkeakulttuurillisessa mielessä merkittävä.
 
Taidearvot, ja varsinkin kulttuurillisesti korkeat, ovat toki tärkeitä, mutta ne eivät ole ainoita tärkeitä arvoja.
 
Jos ajatellaan bachia, hän mm. avaa oven omaan aikaansa. Tietysti hän oli kaikkein harvinaislaatuisimpia neroja ja suuri yksilö, mutta kuitenkin oman aikansa lapsi ja oman aikansa kulttuurin heijastaja ja ilmentäjä.
 
Jos ajatellaan vielä vaikkapa Scarlattia, jota ainakaan minä en pidä suurena nerona, enkä edes tavallaan kovinkaan merkittävänä säveltäjänä, niin silti hänessä on jotain poikkeuksellista ja rohkeata ja omaleimaista -jotain, mitä ilman en olisi halunnut jäädä. Elinvoimainen ja persoonallinen yksilö. Muukin musiikki on arvokasta kuin suurten nerojen teokset.
 
Joten silmissäni vaikkapa Scarlatti ei ole merkittävä korkeiden taidearvojen kannalta -mutta on sitä kuitenkin, kuin mutkan kautta. Niin elävästi tulevat tietyt tunnelmat ja tietynlainen elämä ja elämäntapa hänen teoksissaan esiin.
 
Sama pätee vaikkapa Czernyyn: säveltäjänä hän ei ollut merkittävä, mutta oli sitä kuitenkin. Häntä aina irvaillaan, mutta monissa teoksissa on persoonallista ja omaperäistä ja vaikuttavaa aineistoa. Ei suuri nero, mutta kulttuurin historian kannalta tärkeä säveltäjä. Hänessä oli siis nerokkuutta, sitä ei käy kieltäminen. Ja nerokkuutta on myös vaikkapa Deep Purplen jutuissakin.(en silti lähde rinnastamaan Deep Purplea Czernyn arvoisena tai tasoisena ilmiönä, vaikka mainitsinkin bändin tässä yhteydessä. Oikeastaan olen haluton sillä tavalla arvottamaan kulttuuri-ilmiöitä, koska se vaatisi sitä, että minun pitäisi asettaa jotkut arvot mittarissa toisia tärkeämmiksi, ja sellaiseen sisältyy jonkinlaista väkivaltaa ja pakkopaitamaisuutta -eräänlaista pedanttisuutta ja koulumestarimaisuutta siis,
 
edit: no tietysti tässä arvotan, joten hieman näennäisesti puhuin itseni pussiin. kysymys oli kuitenkin siitä, mihin ne arvottamisen rajat piirtää)