Yleistä keskustelua musiikista ›

Kaikki ammattimuusikot, joiden kanssa olen ollut tekemisissä (lähinnä musiikkiopintojen tiimoilta) ovat kyllä olleet poikkeuksetta todella mukavia tyyppejä ja valmiina auttamaan pienimmissäkin asioissa. Ikävää, jos ketjun aloittajalla on ollut huonoja kokemuksia, mutta ei varmaankaan kannata leimata kokonaista ammattikuntaa tai oppilaitosta parin kusipään takia.

Ei huolta, se oli tän ketjun fiksuin ja mietityin kirjotus. .
 
kun kirjoittaa peräkkäin kaksi pitkää - sinänsä asiallista kirjoitusta - tuntuu, että DD otti turhan vakavasti ketjun avauksen - ja sillä tuli vaikutelma, että "otti itseensä" - ja vain turhaa pönkitti avauksen provokaatiota
 
jotkut asiat kannattaa jättää silleen.....
 
----
 
aiheen substanssista vielä: kyllähän minäkin joskus kevyesti letkauttelen musiikkiopiston käyneistä esim. tuolla kiipparipalstalla - kun joskus on ollut kokemusta, että teorioita on painotettu innokkuuden ja luovuuden säilyttämisen kustannuksella.
 
Helpolla ymmärrän, että varsinkin paljolti itseoppineen rokkiskenen ja "teoriamuusikoiden" välille saattaapi syntyä joskus skismaa. Ylimielisyyttä sitten henkilöstä riippuen voi olla kummallakin puolella.
 
Tosi-Pron varmaan tunnistaa esim. siitä, että teoria on hanskassa sen soittoa häiritsemättä ja siitä erityisesti melskaamatta. (vaan olihan sekin joskus taannoin mielenkiintoista blues-jamitella kaupunginorkesterimuusikon kanssa... ;-)

Tapani L.: Miksi nuo asiat (opistomuusikko & hauskuus) sulkisivat toisensa pois?
 
Ilmaisin itseäni huonosti. Totta kai voi olla opistomuusikko ja pitää hauskaa, minua vaan ei tuo musiikin teorian opiskelu kiinnosta. Ehkä huono asenne, koska kuitenkin pidän soittamisesta erittäin paljon, mutta näin nyt vain on. Lopetin rumputuntienkin ottamisen tämän takia. En siis todellakaan tarkoittanut, että näin olisi muillakin.

En kyllä ymmärrä mitä haittaa siitä teorian oppimisesta on kenellekään. Se auttaa ymmärtämään paljon ja opettaa kunnioittamaan tyyppejä ketkä niitä sääntöjä on keksineet. Ja sellaisia oikeasti pro-ammattilaisia, jotka hallitsevat teorian ja tekevät siitä riippumatonta musiikkia. Tai vaikka säveltäisikin teorian mukaan, onko musiikki silloin huonoa? Jotain omaahan siihenkin on annettu.
 
On niitä kusipääammattilaisia olemassa. Muistan erään äidinkielenopettajan joka oli kirjailijanuralla epäonnistuttuaan siirtynyt lukionopettajaksi, ja aika katkeroituneesti suhtautui oppilaisiinsa. Tapaus on varmaan helposti siirrettävissä musiikkialallekin. Enemmän kusipäitä on kuitenkin varmasti sellaisissa ketkä on pätemisentarpeisia wannabemuusikoita. Tai wannabeammattilaisia alasta riippumatta. Eräässä viihdekonsertissa -jossa oli yhdistetty klasareita ja popjazzlaisia- kapu huomautti äänimiehelle (joka tosiaan opiskeli miksausta) että ykkösviulu jää jalkoihin. Herra pro huomautti että "Tuolla tuo on pöytä, sopii tulla vääntelemään niitä nappeja".
 
Eniten ottaa kyllä päähän sellaiset ketkä arvostavat vain omaa musiikkiaan. Klasareissa heitä tapaa paljon. Minun mielestäni monipuolisuus on vain rikkaus. Jazzmuusikkoa miusta ei varmaan koskaan tule, mutta mikä estää opiskelemasta esim. teoriaa ja soittamasta edes sellasta melkein-jazzia? Vaikka toisaalta oma oppilaitokseni ei kyllä tue kauheasti tollasta monipuolisuutta. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä että klasari on ainoaa oikeaa ja pitää opetella vaan yksi asia kunhan sen osaa kunnolla. Mitä järkeä on tuntea kaikki Wagnerin oopperat ensimmäisestä äänestä viimeiseen, jos ei tunne musiikkia muuten? Monipuolisuus auttaa ymmärtämään kokonaisuutta. Ja se kuka sanoo että teoria ei auta soittamisessa jauhaa paskaa.
 
Niin ja toiseksi eniten ottaa päähän ne ketkä kuvittelee ammattilaismuusikon olevan jonkun, joka harrastaa jotain soittamista ja "voi kun mullakin ois noin helppo työ". Sillon miusta tulee kusipää, kun joku kysyy että ai miksi opiskeleminen on rankkaa, tuohan on sulle vaan harrastus. Jaah. tämä taitaa olla off-topiccia. Pahoittelen.
 
Tai kuten eräs kaverini ilmaisi kysyttäessä kaupungille säästövinkkejä:"Lopetetaan toi kaupunginorkesteri. Se on aivan turha laitos joka työllistää vaan muutaman kymmentä jotain soittajaa keistä ei oo kenellekkään mitään hyötyä."

Pahoittelen kyllä tuota hivenen aggressiivista ilmaisuani, mutta innostin itteäni koko ajan valittamaan lisää. Tuolla tavalla oon onnistunut joskus tappelemaan itseni kanssa. Huoh.
 
Tähän loppui sitten varmaan vakuuttavuus. :)

Aardfather:
Ei tietenkään ole tarkoitus tukahduttaa, sehän nyt on itsestäänselvää, mutta on aivan fakta juttu, että toisinaan teoreettinen yhden tietyn tavan opiskelu voi johtaa ja johtaakin siihen, että henkilö ei sen jälkeen enää osaa mitään muuta tapaa kuin sen yhden oppimansa, eikä kykene käyttämään sitä oppimaansa luovasti, eikä myöskään käyttämään oppimansa lisäksi mitään muita tapoja.
 
Siksipä sävellysopinnoissa ei keskitytäkään vain yhteen ainoaan tapaan tehdä asiat, koska sehän juuri tappaisi sen luovuuden, eikö vain? Kuten sanoin, opintojen tarkoitus on saada oppilaan luovuus kukoistamaan juuri omalla persoonallisella tavallaan, ja ne keinot sen toteuttamiseen valitaan sen ehdoilla. Ei siksi, että teoriakirjassa vain sattuu lukemaan näin.
 
Muutenkin kaikille heille, jotka ihmettelevät ja vähättelevät musiikin teorian ja sen hallitsemisen merkitystä sanoisin, että täytyy toki muistaa, että suurin osa musiikin teorian "säännöistä" (kuten äänenkuljetus, sointukulun purkaminen ym.) on tehty sen perusteella, mikä KUULOSTAA hyvältä. Ei niitä joku pölyttynyt professori ole kirjannut siksi, että se näyttää paperilla hienolta. Musiikin teorian tarkoitus ei ole tappaa musiikista luovuutta ja spontaaniutta, vaan toimia jonkinlaisena kokoelmana lainalaisuuksia, joiden mukaan mm. hyvin suuri osa musiikinhistorian merkkiteoksista on rakennettu. Se ei ole Raamattu, jonka tekstiä ei saa muuttaa, vaan sen tarkoitus on auttaa ymmärtämään musiikin rakenteita ja rakennusaineita. Tottakai säveltäjä saa tehdä teoksessaan ratkaisun, joka ei ole minkään teoria"säännön" mukainen, jos se kuulostaa hyvältä. Näin sanoi oma soinnutusopettajanikin aikanaan; "Jos se kuulostaa hyvältä, niin unohda säännöt..!" Tämä on mielestäni oikea tapa suhtautua musiikin teoriaan, koska tottakai senkin täytyy muuttua joiltakin osin musiikin kehityksen mukana. Ne esteettiset ihanteet, jotka hallitsivat musiikin tekemistä pari sataa vuotta sitten ovat muuttuneet nykymusiikissa aivan toisiksi, eikä teoria ole nykysäveltäjille mikään rajoittava tekijä.
 
Teorian tuntemuksesta on yksinkertaisesti hyötyä, vaikkei se välttämätöntä olekaan. Eikä se takuulla vähennä kenenkään kykyä itsenäisiin ja omaperäisiin ratkaisuihin.

Muusikkokoulutuksen arvostelijat valittavat, että opiskelu ( tietämys) tappaa luovuuden. Siis häh? Miksi yleensäkin hakeutua muusikkokoulutukseen, jos on tollanen asenne? Voihan sitä olla luova ja soitella ittekseen bändikämpällä? ..ja opetusohjelman arvostelijoille: miten opetetaan luovuutta? Uuden musiikin luominen ja rajojen rikkominen pitäisi lähteä muusikosta itsestään, ei siitä miten ope sanoo, että pitäisi soittaa luovasti. Tämähän on just itse luovuutta ja taiteellisuutta vastaan, että opetetaan luovuutta?
 
No joo, meni mullakin hiukka offtopiciksi, mut enivei.

Teorian tuntemuksesta on yksinkertaisesti hyötyä, vaikkei se välttämätöntä olekaan. Eikä se takuulla vähennä kenenkään kykyä itsenäisiin ja omaperäisiin ratkaisuihin.
 
Jep, ja jos vaikka ajatellaan muusikkoa joka on soittanut koko ikänsä korvakuulolta, opetellut levyiltä/konserteista, oppinut ehkä vielä instrumenttinsakin ilman opettajaa. Tällaisella lahjakkaalla (luovalla?) ihmisellä itsellään on muodostunut kaikista musiikillisista ilmiöistä itselleen jonkinlainen muistikuva joiden mukaan hän valitsemallaan tavalla soittaa. Hän ei varmaankaan kutsu V-I sointupurkausta "dominantti-toonikapurkaukseksi", mutta silti hän tietää miltä se kuulostaa ja mitä esim. ääniä siinä liikkuu ja miten. Eli nämä teoriakirjat pitävät vaan sisällään tyypillisiä musikaalisia ilmiöitä joita kutsutaan jollakin nimellä. Saman voi oppia juuri vain kuuntelemalla (=analysoimalla) levyjä, mutta sen voi myös oppia lukemalla teoriakirjoja. Miksi teoriakirjat olisivat huonompi vaihtoehto?

Hän ei varmaankaan kutsu V-I sointupurkausta "dominantti-toonikapurkaukseksi", mutta silti hän tietää miltä se kuulostaa ja mitä esim. ääniä siinä liikkuu ja miten. Eli nämä teoriakirjat pitävät vaan sisällään tyypillisiä musikaalisia ilmiöitä joita kutsutaan jollakin nimellä. Saman voi oppia juuri vain kuuntelemalla (=analysoimalla) levyjä, mutta sen voi myös oppia lukemalla teoriakirjoja. Miksi teoriakirjat olisivat huonompi vaihtoehto?

Jep, juuri noin.

Mukavaa olla pro-muusikko. Ei tarvitse enää Raahessa jakaa postia. Pitäisi vissiin alkaa kuntoilemaan, kun meinaa kunto loppua jo perjantai-iltana, mutta toisaalta silloin pitää takoa kun on pikkujoulusesonki. Huomenna olisi vielä keikka - onneksi tällä kertaa bändi tuo rumpuni paikalle. Mutta sunnuntaina ajattelin imuroida. Tunnen itseni kusipääksi, kun välillä en pysty viettämään tarpeeksi aikaa vaimoni kanssa.

Sitä paitsi kaikki kuuluisat säveltäjät ovat aina rikkoneet (teoria)rajoja, ja juuri siksi ovat jääneet historiaan merkittävinä säveltäjinä.
 
Kuten esimerkiksi Slayer. Siinä vasta kaksi suurta kitaristia/säveltäjää jotka ei tiedä teoriasta paskaakaan.Mutta kyllä musa kelpaa siitä huolimatta vaikka se ei olisi "oikein" soitettukaan.

Jelena:
Tai kuten eräs kaverini ilmaisi kysyttäessä kaupungille säästövinkkejä:"Lopetetaan toi kaupunginorkesteri. Se on aivan turha laitos joka työllistää vaan muutaman kymmentä jotain soittajaa keistä ei oo kenellekkään mitään hyötyä."
 
Hoho. Tutulta kuulostaa... :)
 
Sellisti:
Kuten sanoin, opintojen tarkoitus on saada oppilaan luovuus kukoistamaan juuri omalla persoonallisella tavallaan, ja ne keinot sen toteuttamiseen valitaan sen ehdoilla. Ei siksi, että teoriakirjassa vain sattuu lukemaan näin.
 
Voi kun jossain laitoksessakin tämä tajuttaisiin. Monipuolisuuden hyödyllisyydestä puhumattakaan. Täällä päin ainakin koulutetaan vain kusipääjatsareita ja klasarinörttejä. Elikkäs näitä prooooomuusikoita. Taidanpa jättää valmistumatta.

Näin juuri telkassa PRO muusikon! Näytti keikkaa pukkaavan ja yleisökin oli innostunutta. Tämä PRO kaveri on nimeltään Antti Tuisku.
 
Kyllähän sitä voi käydä Sibiksen, Pop/jazz konservatorion ynnä muuta. Voi opetella tavalla tai toisella hyväksi tai vähemmänhyväksi muusikoksi.
 
Se saako musiikinalalta leipänsä onkin kysymys erikseen. Ei se ole ensisijaisesti siitä kiinni kuinka taitava on, vaikka silläkin on vaikutusta. Enempi on kysymys kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta.
 
Voidaan miettiä myös sitä onko musiikin saralla toivottavin saavutus elättää itsensä tai tehdä rahaa, vai onko sillä jotain muitakin merkityksiä?
 
Minun mielestä hyvä ja taitava muusikko on sellainen, joka osaa musiikin keinoin välittää ja luoda tunnelmia ja osaa toimia erilaisissa asiayhteyksissä, eikä pelkästään yhdessä.

Itselläni ei ole kokemuksia juurikaan tällaisista kusipää-pro-tyypeistä, pari semmosta hieman tärkeähköä tyyppiä tiedän, ehkä itsekin olisin sellainen, jos olisin yhtä hyvä kuin he..:/ Mutta yleensä osaavat musiikki-ihmiset ovat olleet valmiina neuvomaan, eivätkä tuo omaa ammattitaitoaan esille olemalla kusipää, ja kehuskelemalla.
Nyt tässä soittaessani eri bändeissä olen huomannut sen, kuinka tietynlainen itseään toistaminen on ruvennut häiritsemään. Aikoinaan olin 1,5 vuotta musiikkiopistossa, ja siellähän opetettiin soittamaan jazzia ja asteikoita, ja eihän sellaisia halua 14-15 vuotias ränttätänttä-kloppi soittaa :) ..Nykyään tuntuu siltä, että just niitä juttuja ois kiva osata, vois vähän elävöittää omaa soittoa, ja saada esim. omiin sooloihin hieman väriä, se pentatooninen blues-asteikko on kuitenkin sangen rajoittava tekijä.. Paljon sieltä musiikkiopistosta ei jäänyt minulle käteen, johtuen huonosta teiniangstisesta asenteesta, mutta jotain jäi kuitenkin jotenkin takaraivoon muhimaan. Esim. tuskin tietäisin tänä päivänäkään jotain dim,13 yms. sointuja. Pitää kuitenkin nauttia siitä vähästä mitä osaa, ja sitä että ylipäätään saa soittaa. Mutta en missään nimessä en tuomitse musiikkioppilaitoksia, että ne kouluttavat kusipää-pro-tyyppejä, kyse on aina omasta asenteesta.
 
Nykyisessä elämäntilanteessa taas musiikin opiskelu ei enää tule kysymykseen, koska se vaatisi liikaa aikaa. Että tällaista tilitystä katkeralta tradenomi-opiskejilta :)

Musiikkioppilaitokset ovat kyllä teorian oppimista varten mutta myös niin monia muita asioita voi oppia esim. pitämään muustakin musasta kuin siittä yhdestä mistä pidin ennenkuin aloin opiskelemaan.
Tuskin se että oppii Stevie ray vaughanin ja Agentsin lisäksi tykkäämään myös stevie wonderista tai vaikkapa Pat methenystä,tappaa kenenkään luovuutta.
 
Neljän musiikkioppilaitosvuoteni aikana olen tutustunut kymmeniin samanhenkisiin muusikoihin ja saanut soittaa ihan kaikkea mahdollista, luoda omaa musiikkia ja lähes päivittäin seota uusiin musajuttuihin. En usko että musan luomisessa teoriaopinnoista on haittaa tai että musan opiskelu tekee kusipääksi.
 
Suuri osa noista noista kusipäisistä tyypeistä on juuri sellaisia hiukan vanhempia tyyppejä jotka tyyliin opettavat vain siksi, että eivät koskaan breikanneet oman juttunsa kanssa tai eivät enää jaksaneet säestää jotain Tauskia tai MattiEskoa, joillain nuoremmilla tyypeillä kusi on ehkä laitettu syntyessä otsalohkoon(ehkä myös vanhemmilla)
 
Aiemmin mainittu esimerkki kirjailijana epäonnistuneesta äidinkielenopettajasta oli hyvä.
 
EDIT: Vielä tuli mieleeni...
 
Enemmän on duunia sellasella jätkällä joka on valmis melkein mihin vaan suht hyvällä meiningillä,ja joka hoitaa hommat kotiin.
Hyvät tyypit saa hommat, ei tarvi olla helvetin taitava,vähemmälläkin pärjää jos on hyvä jätkä.