Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Jälleen on tullut tämä aika vuodesta, kun parhaimmat lastataan kasaan.
 
Tässähän näitä yksinkertaisesti aakkosjärjestyksessä, eli mihinkään paremmuusjärjestykseen en laittanut. Tietenkin voisi sanoa, että näitä on paljon, mutta niin on myös genrejä joita kuuntelen, joten eiköhän hienon vuoden parhaimmiston listaus voi olla itseoikeutetusti näin hieman laajempi.
 
1349 - BEYOND THE APOCALYPSE
Monet ovat sivuuttaneet 1349:n täysin, mutta itselleni jo Liberation tarjosi varsin maittavaa mäiskettä ja nyt uusi albumi pisti paremmaksi. Vaikka bändiä voisikin verrata bändeihin kuten Gorgoth ja Marduk, on 1349:lla hallussaan erinomainen oma tyyli ja kosketus musiikkiinsa. Yllekirjoittaneelle ehdottomasti yksi vuoden black-metallisista tapauksista, joka sisältää kahdeksan toinen toistaan tasokkaampaa kappaletta, sekä juuri sitä kaivattua rosoisuutta takovilla rummuilla, mainioilla riffeillä, sopivalla teknisyydellä ja erittäin tiukalla vanhaa ja modernia kunnioittavalla yleisilmeellä.
 
AMORAL - WOUND CREATIONS
Muutamia pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta Wound Creations on vähintään loistava debyyttialbumi, joka esittelee kypsän yhtyeen. Musiikki on monipuolisuudessaan teknistä, omaperäistä ja kaikin puolin erinomaisesti kasassa pysyvää kappaleiden pitkistä kestoista huolimatta. Levy osoittaa monella tapaa sen, miten Amoral on hionut ja koonnut tietoisesti oman tyylinsä lukuisista eri aineksista ja jos yhtye omaa näin valmiin tyylin jo ensimmäisellä levyllään, niin en edes uskalla kuvitella mitä kuulemme Amoralin levyillä tulevaisuudessa.
 
AYREON - THE HUMAN EQUATION
Musiikki kuvastaa tarinaa ja ihmisyyttä todella mainiosti ja vaikkei musiikkialbumien tarinoilta voikaan odottaa kirjallisuuspalkintojen tasolle yltävää syvällisyyttä, on The Human Equation silti mitä mainioin kokonaisuus ihan jokaiselta kannalta katsottuna. Itselle olisin varmaankin lisännyt levylle vieläkin isompaa skaalaa, mutta tällaisenaan levyn vaihtelevat rintamat luovat melkoisen kirjavan vallin, jonka läpi päästäkseen levyn kuunteluun on todellakin syvennyttävä. Tällaiset albumit ärsyttävät varmasti monia, mutta veikkaisin monien löytävän levyltä paljon mieleisiä kohtia ja kaikkein parhaiten tällaiset kokonaisuudet avautuvat minunlaisilleni kuulijoille, jotka pitävät laaja-alaisesta musiikista, vaikkei Ayreon ääripäihin liikukaan.
 
BLOODBATH - NIGHTMARES MADE FLESH
Yksi vuoden death-metallisista tapauksista ruotsin maalta. Siinä missä Resurrection Through Carnage avautui heti ja menetti ajan kuluessaan hieman tehojaan, luulen Nightmares Made Fleshin kestävän todella pitkään juuri monipuolisten koukkujensa sekä ehdottoman brutaaliutensa ansiosta, jolloin musiikki tarjoaa samaan aikaan kaikkea sitä hyvää, mitä ensimmäiseltä levyltä löytyi, mutta myös uudenlaista lähestymistapaa. Ennen kaikkea Bloodbathia voi kiittää juuri siitä, että tämä albumi vei soittoa, kappaleita, soundeja ja kokonaisuutta entistä kypsemmälle ja aidommalle tasolle.
 
CALLISTO - TRUE NATURE UNFOLDS
Yhtyeen debyytti on saumattoman hienosti toimiva ja tunnelmallinen kokonaisuus, joka uppoaa varmasti monenlaisille raskaammasta musiikista pitäville. Silkasta doomista tai metalcoresta ei ole todellakaan kyse, joten lajia vieroksuvien on parempi tutustua myös tähän levyyn. True Nature Unfolds yhdistelee hienosti monenlaisia tyylejä tiiviiksi ja yhtenäiseksi erittäin tunnelmalliseksi kokonaisuudeksi. Vaikka vaikutteet kuuluvat hetkittäin paljon läpi, on Callisto onnistunut tuomaan musiikkiinsa omia tyylittelyjään ja näin hienosta alusta on hyvä liikkua eteenpäin toiselle kokopitkälle.
 
CULT OF LUNA - SALVATION
Tämä utuinen yhtye on rakentanut Salvationia täysin oikeista lähtkökohdista. Albumi on rakennettu ennen kaikkea kokonaisuudeksi, jolloin erilaiset elementit ovat tasapainossa ilman toisen ylilyöntejä, mutta samalla kappaleet ovat ihailtavia rakeenteeltaan yksilöidenkin tasolla. Jos valittamisen aihetta etsii, niin sitä saattaa löytää mainitsemastani avautumisesta, joka saattaa kestää tovin Salvationin vaikeuden ja moniulotteisuuden vuoksi, mutta avauduttuaan tasaisuudesta ei ole enää jälkeäkään rakenteellisten juonikuvioiden paljastuttua. Salvation on ennen kaikkea tunnelmallinen ja monin tavoin ihailtava monikerroksinen kokonaisuus, jota saattaa kuunnella täysin keskittyneenä tai taustamusiikkina.
 
DARKTHRONE - SARDONIC WRATH
Sardonic Wrath sisältää läpi albumin loistavaa kappalemateriaalia, täydellisyyttä hipovat soundit, hyytävää tunnelmaa ja hypnoottisuutta, sekä tehokasta ja taidokasta soittoa, loistavilla black-vokalisoinneilla höystettynä. Darkthronen tarjoama black-metal ei ole äärimmäistä suhinaa, vaan upealla tavalla törkyistä, kylmää, kolkkoa ja hyvällä tavalla primitiivistä, jolloin aitous ei ole kadonnut mihinkään, mutta tarttumapintaa löytyy vaikka miten paljon, minkä ansiosta Sardonic Wrath rakentuu 35-minuuttisella kestollaan odotetusti yhdeksi vuoden parhaista black-metallisista albumeista.
 
DIABLO - ETERNIUM
En ole oikeastaan välittänyt Diablon aiemmista albumeista itsessään kovin paljoa, vaikka yhtye onkin ollut mukavaa katsottavaa keikoilla jo vuosia. Sen sijaan Eteriumilla liikuttiin hienoihin suuntiin, jolloin mukaan tuli enemmän tunnistettavuutta niin riffeihin kuin melodioihinkin. Tämän myötä alkuvuodesta ilmestynyt Eternium oli erinomainen yllätys, sillä levy tarjosi oikeastaan kaikkea sitä, mitä Diablolta olin halunnut kuulla jo vuosia, mutta se viimeinen potku oli jäänyt aina puuttumaan. Kokonaisuudessaan hetkittäin puuduttava, mutta silti tiivis ja tiukka kokonaisuus kaiken kaikkiaan.
 
ELEND - SUNWAR THE DEAD
Viime vuonna ilmestynyt Winds Devouring Men oli Elendilta askel yhä tunnelmallisempaan suuntaan ja Sunwar The Dead jatkaa samaan sarjaan kuuluessaan hienoa kolkkoa linjaa. Musiikki on monen muun vähänkin samaan lajiin kuuluvan kanssa yhtä aikaa synkkää, kaunista, tunnelmallista ja vaarallisia ajatuksia herättävää. Levy voi saada mielen matalaksi, vaikka olisi kuinka mukavat oltavat ja tällaisia moniulotteisia kerroksia ei rakenneta ihan noin vain, joten arvailenpa Elendin albumisarjan jokaisen levyn löytyvän aina vuotensa parhaimmistosta, jos tällaista kuullaan jatkossakin.
 
EVERGREY - THE INNER CIRCLE
Albumista muodostui useilla kuulemilla hyvän tunnelman omaava kokonaisuus, mutta tämän jälkeen vielä yksittäiset kappaleetkin alkoivat elämään täysin omaa elämäänsä. Aika näyttää tuleeko tästä se paras Evergrey-levy tähän mennessä, mutta yksi asia on varmaa. The Inner Circle on yksi parhaista tänä vuonna julkaistusta levyistä omassa lajissaan. Evergreyn on paljon muutakin kuin perusheviä, mutta tämä saattaa jäädä paljastumatta monille useammankin kuuntelun jälkeen. Kokonaisuudessaan mainio tarinaan puettu kokonaisuus monipuolista proge-metallia.
 
ICED EARTH - THE GLORIOUS BURDEN
Pakkohan se on myöntää, että uskoin Iced Earthin tarun olevan lopussa Matt Barlowin lähdettyä bändistä. Kuinka väärässä olikaan. Jo Reckoning EP lupaili hyvää vuoden 2003 lopulla ja The Glorious Burden osoitti Iced Earthin olevan edelleen oma itsensä, eli jatkuvasti kehittyvä ja uusia ulottuvuuksia löytävä yhtye. Tim Owerns tekee levyllä mainion suorituksen ja vaikka Barlowia onkin ikävä, ovat asiat erittäin hyvällä mallilla näinkin. Erinomaisessa kokonaisuudessa ei ärsytä edes Jenkki-teema, vaikka se saattaa nousta monille erittäin ärsyttäväksi ja albumin pilaavaksi tekijäksi.
 
MOKOMA - TÄMÄN MAAILMAN RUHTINAAN HOVI
Kappaleissa on yksinkertaisesti juuri sopivalla tavalla yhdistettynä sitä mitä odotin ja sellaista otetta, jota odotin ehkä alitajuisesti, mutta en osannut kuitenkaan nimetä etukäteen. Levy on aivan eri tavalla monipuolinen kuin Kurimus ja viekin hyvin nopeasti mennessään lukuisilla ulottuvuuksillaan. Bändi on kehittynyt ja Annalan räkäisimmästä aggressiivisesta huudosta aina puhtaaseen tulkintaan vaihtelevat vokaalit tuovat levylle juuri aiemmin odotettua kylmää tuulahdusta, johon isketään vielä tarttuvat ja hienot sanoitukset.
 
NASUM - SHIFT
Nasum teki sen mitä en ihan äkkiä olisi uskonut, eli Helveteä paremman albumin, joka takoo monella tasolla pään irti. Nasumin perinteinen groovaavan grindaava ote on edelleen hallussa ja tällä levyllä kaikki nyanssit voimistuvat entisestään yhtyeen tuodessa mukaansa yhä enemmän erilaista lähestymistapaa, joka ei kuitenkaan syö sen raskautta ja kaahausta lainkaan. Shift on täydellisyyttä hipovaan tasapainoon rakennettu albumi, jolta löytyy viitteitä koko Nasumin tuotantoon ja samalla paljon uutta, jolloin tasapaino erilaisten kappaleiden välillä löytyy hyvin nopeasti ja näin ollen kasassa on täydellisyyttä hipova kokonaisuus.
 
NEUROSIS - THE EYE OF EVERY STORM
Koko albumin pitkän pituuden ajan kiinnostus säilyy hienosti, mutta samalla vaikuttaisi hieman siltä, kuin hiljaisempia osioita olisi käytetty pienen aavistuksen verran liikaa. Tämä saattaa toki johtua siitäkin, että voimakkaan rankat ja myrskyisät osat ovat todella komeaa kuultavaa, joten ehkäpä tässä haluaisi kuulla makeaa pään täydeltä. Joka tapauksessa The Eye of Every Storm on dynaamista, monikerroksista ja kaikin puolin upeaa kuultavaa, oli kyse sitten rauhallisemmista tai tukevammista osista kappaleiden sisällä, joten ehdottomasti kiitettävän arvoisesta albumista on kyse ja sitä voi suositella kaikille monikerroksesta, monipuolisesta, dynaamisesta osin elektronisesta vahvan tunnelman omaavasta musiikista pitäville.
 
PAIN CONFESSOR - TURMOIL
Monet saattavat pitää Pain Confessorin tyyliä aivan tavallisena perusmetallina, mutta itselleni juuri tämä monelta tyyliltä maistuva melodinen thrash tärähti tajuntaan sen verran omalla tavallaan, etten osaa antaa yhtyeelle millään perusmetallin leimaa. Kaiken kaikkiaan Turmoil on todella loistava debyytti, joka on yhtä aikaa todella vahva jokaisen eri elementtinsä, kappaleensa ja kokonaisuutensa puolesta, johon tuo vielä syvyyttä puolivahingossa syntynyt teema. Tulevaisuudelta voi odottaa vaikka mitä, mutta jo ensimmäisellä levyllä Pain Confessor täytti odotukseni hienosti.
 
PECCATUM - LOST IN REVERIE
Lost In Reverie seilaa todellakin valovuosien päässä Peccatumin aiemmista levyistä ollen yksi vuoden suurimmista yllättäjistä nimenomaan hyvässä mielessä. Ihsahn ja Ihriel ovat säveltäneet ja toteuttaneet todella monia elementtejä sisällä pitävän albumin, jonka tunnelmalataukset ja piirteet heittelehtivät melkoisesti ääripäästä toiseen. Levyä voi suositella lämpimästi monille monipuolisesta musiikista pitäville, mutta esimerkiksi hempeilyosioita kuulleille varoituksen sana levyn rankemmasta sisällöstä on paikallaan, puhumattakaan sitten niistä, jotka olettavat Ihsahnin säveltäneen albumin täyteen silkkaa melodista Emperoria.
 
SAMAEL - REIGN OF LIGHT
Konemetallia voi tehdä monella tapaa, mutta mikään genren levy ei ole vielä iskenyt samalla tapaa kuin Reign of Light jonka yhtenäinen mutta samalla riittävän monipuolinen tarjonta vakuuttaa sekunti sekunnilta aivan alusta liian nopeasti tulevaan loppuun asti. Mukaan mahtuu tunnelmaa, rokkaavaa menoa ja raskasta jyräystä kaikki toteutettuna niin hiotusti että särmien löytäminen onnistuu ehkä juuri ja juuri mikroskoopin äänivastikkeella. Yksinkertaisesti vakuutti alusta alkaen ja oli monella tapaa juuri sitä, mitä Samaelilta halusinkin kuulla lupaavan Eternalin jälkeen.
 
TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS - KYLMÄ TILA
Tässä vaiheessa levyn kuuntelua uskallan väittää, että tässä on kyseessä Trio Niskalaukausen paras albumikokonaisuus. Aiempien levyjen virheistä on opittu ja soundiin on saatu vangittua aivan uudenlaista raikasta tuoreutta, joka tuo varmasti paljon elinikää yhtyeelle. "Jotain vanhaa, jotain uutta"-resepti toimii melko usein tällaisen musiikin tapauksessa, joten se toimii tälläkin kertaa Niskalaukausen uuden albumin suhteen. Levy ei ole liian suuri harppaus uutta ulosantia kohti, mutta uusia elementtejä on saatu ujutettua totutun Niskalaukaus-meiningin sisälle kiitettävän hienosti.
 
THE DILLINGER ESCAPE PLAN - MISS MACHINE
Miss Machinen tapauksessa lyhyt kuvaus levystä ei kerro siitä mitään, sillä voitte luottaa sanaani, kun väitän kokonaisuuden sisältävän viitteitä lähes kaikenlaiseen musiikkiin aina raivokkaimmasta metallista hienoiseen ambientiin, mutta samalla kokonaisuus pysyy upealla tavalla kasassa läpi koko levyn. Vaikka metallimusiikissa kuuleekin monesti hienolla tavalla omaperäistä antia, niin The Dillinger Escape Planin tapauksessa voidaan puhua täysin omasta tyylistä, jota on vaikeaa verrata suoraan mihinkään, antamatta väärää kuvaa yhtyeen monipuolisesta annista.
 
THE HAUNTED - REVOLVER
Yhtyeen neljännen kokopitkän tapauksessa huomasin hyvin nopeasti levyn soidessa olleeni täysin väärässä skeptisten ennakko-odotusteni kanssa. The Hauntedin neljäs täyspitkä hiipi vaivihkaa nurkan takaa ja tarrasi kurkusta kiinni, tehdäkseen selväksi olevansa paras kokonaisuus, mitä yhtye on saanut tähän mennessä aikaiseksi. Kymmenien kuuntelujen jälkeen jokainen albumin kappale on kasvanut samaan aikaan omaksi kappaleekseen ja tietoiseksi osaksi tappavan tiukkaa kokonaisuutta, joka on ehdottomasti paras thrash-metallinen albumi tänä vuonna
 
THROES OF DAWN - QUICKSILVER CLOUDS
Ehdottomasti vuoden tärkein dark-metallinen julkaisu, joihin ehdin tutustumaan. Uusi tyyli on tunnelmaltaan ja laadultaan sen verran vankkaa, etten voi muuta kuin hykerrellä levyn melankolisten äänimaisemien leijuttaessa minua kohti ulkoavaruutta. Dark-metallin ystäville taatusti tutustumisen arvoinen paketti ja jos kaipaat vahvoja melodioita, melankolista tunnelmaa sekä haasteita, on Quicksilver Clouds todennäköisesti sinun levysi. Osasin odottaa Throes of Dawnilta paljon, vaikka yhtyeen tilanne vaikuttikin epätoivoiselta, mutta silti yhtye yllätti minut ja tarjosi tehokuuntelun jälkeen kiitettävän albumikokonaisuuden.
 
VINTERSORG - THE FOCUSING BLUR
The Focusing Blur ei taatusti ole kaikkein helpoiten avautuva albumi, mutta paljastettuaan lukuisat kerroksensa se jatkaa samaa linjaa todella pitkään, minkä ansiosta Vintersorgin taianomaisesta maailmasta löytää jatkuvasti uusia kerroksia ja lähestymistapoja, mikä tietenkin pidentää muutenkin pitkäikäisen albumin elinikää entisestään. Tällä kertaa on hienoa huomata, miten erilaiset musiikki- ja laulutyylit tiivistyvät älyttömimmissä hulluuksissaankin yhtenäiseksi ja tunnelmalliseksi paketiksi, josta löytyy niin paljon erilaisia puolia, ettei niistä vaikuttaisi tajuavan kaikkea vielä kuukausienkaan kuuntelun jälkeen.
 
WINTERSUN - WINTERSUN
Wintersunin debyyttialbumi on ehdottomasti tekijänsä näköinen ja kuuloinen mainio teos, joka on ainakin omalla kohdallani välittömästi mieleen. Kokonaisuudessaan albumi kantaa pitkät kappaleittensa pituudet hienosti, kohoten parhaimmillaan todella upeisiin maisemiin ja tunnelmiin, mutta mukaan mahtuu myös muutamia tasaisempia osioita, jotka eivät paljoa kokonaisuuteen vaikuta. Jari Mäenpäällä on selkeän hieno visio musiikistaan ja uskoisinkin, että mies saa vielä tulevaisuudessa aikaan jotakin todella upeaa, kunhan saa vain työstää materiaalinsa viimeisen päälle valmiiksi, eivätkä ongelmat budjettien tai ajanpuutteen kanssa rynni vastaan.
 
Vaikka kuuntelen todella paljon kaikenlaista musiikkia, niin en ole tietenkään ehtinyt tutustumaan läheskään koko vuoden 2004 kermaan, mutta tässä ovat ehdottomasti ne parhaat palat tähän mennessä tutustumistani. Jokaista albumia voin suositella lämpimästi kyseistä tyylistä tai suuntauksesta pitävälle ja samalla on tietenkin hyvä todeta, että vuodesta 2004 tuli jälleen voittaja edeltäjälleen, eli varsin mainio ja moniulotteinen musiikkivuosi.

Finntroll - Nattföd
Levyssä ei sinäänsä mitään vikaa ole, se ei vaan juuri Finntrollian muista levyistä eroa. Finntrollilla huonoa levyä ei ole vielä tullut, tämä on kyllä paskemmasta päästä...
 
Nightwish - Once
Loistava laulu, loistava musiikki, voittaa vanhemmat Nightwishit miten vain
 
Dark funeral - De profundis clamavi ad te domine 2004
Henkilökohtaisesti ensimmäinen yhtyyen levy jonka omistan, valitettavasti, vanhoilla levyillä kuullostaa olevan hienoa musiikki levyt täynä. Mutta hyvähän tämä on! Etelä-Amerikkalaisen yleisön huuta ja kannatus saa kyllä aika ajoin suun virneeseen....
 
Nailbat - Hanest to goodness
Joo eipä sittä sen enempää...

Paljolti samoilla linjoilla kuin Akiman:
 
Amoral - Wound Creations
Kerta kerran jälkeen on pakko pistää tämä levy pyörimään vaikka sitä on tullutkin paljon kuunneltua. Huono levy olisi nyt jo kuunneltu puhki.
Hyvät soundit, tekninen taituruus loistaa läpi levyn, mutta ei mene missään vaiheessa överiksi. Tunnistettava ja omanlaisensa tyyli, ei turhaa apinointia.
 
Diablo - Eternium
Tämän ilmestyessä alkuvuodesta oli jo taatun varmaa, että tämä levy tulisi kuulumaan 2004 vuonna tehtyjen levyjen kärkikastiin. Vaikka hyviä levyjä on julkaistu vuoden mittaan lisää, pysyy Diablo yhä omalla listallani hyvin korkealla.
Jonkinlainen läpimurtolevy tämä pojille oli, mutta kova levy silti. Ei mitään poppia, vaan raskaat kohdat ovat raskaampia kuin ennen ja melodioita löytyy kivasti. Hyvällä maulla näitä kahta elementtiä on yhdistelty ja saatu kasaan toimiva kokonaisuus.
 
Pain Confessor - Turmoil
Tätä tuli odotettua kuin kuuta nousevaa ja kyllä odotus kannattikin. Ylitti odotukseni kaikilla osa-alueilla.
Laulaja on monipuolinen karjumisineen ja puhtaine lauluineen ja kitaristit vääntävät taidokkaasti. Biisimateriaali täyttä timanttia.
Kuten Amoral, PC kuulostaa itseltään heti debyytillään. Ruotsimelosta vaikutteita ottava mäiskintä tuntuisi taittuvan pojilta mainiosta ja jos samaa rataa jatkavat, voivat ulkomaidenkin markkinat aueta...
 
Mokoma - Tämän maailman ruhtinaan hovi
En välttämättä odottanut näin death metalliin taipuvaista levyä Mokomalta, mutta en voi myöskään sanoa, että olisin millään lailla pettynyt. Oikeastaan päin vastoin, koska viime levyltä itselleni kolahtivat "ne deathimmät biisit".
Tempoa on moninpaikoin vähän toppuuteltu, mutta raskaita jynkytyksiä löytyy sen sijaan enemmän. Annala laulaa tunnusomaisesti suurimmaksi osaksi puhtaasti, mutta ei tämän bändin kohdalla vaikuta mitenkään negatiivisesti. Yksi osa Mokoma-soundia.
Innolla odotellaan mihin suuntaan pojat musiikillisesti seuraavalla levyllä lähtevät.

Menee järjestyksessä parhaimmasta kymmeneksi parhaimpaan:
 
Bloodbath - Nightmares Made Flesh
 
Kovia biisejä on pojat pistäneet, eikä Mikael Åkerfeldtin poissaoloa oikeastaan edes huomaa. Soundit muuttuivat aika paljon sitten Resurrectionin, hieman tavallisemmaksi. Hyvin kuitenkin tukee kappaleita, joita olisi ehkä voinut muutaman karsia. Kovin biisi on Eaten, jossa sopivasti biisin katkaiseva akustinen kohta tuli melko yllätyksenä - hyvänä sellaisena. Loistava kokonaisuus ja kulkee hyvin.
 
Motörhead - Inferno
 
Helkutin kova kokonaisuus, taattua Motörhead-laatua. Levyltä ei ehkä niin irroita yhtä ylitse muiden olevaa biisiä, mutta levy on enemmän kuin osiensa summa kun sen kuuntelee putkeen. Ehkä hieman kliiniset soundit yleiseen Motörheadiin verrattuna, mutta kyllä murinaa löytyy edelleen. Kokemuksesta täydellinen levy kuunnella samalla kun pelaa FlatOutia.
 
Skinny Puppy - The Greater Wrong of the Right
 
Kuten odotettavissa oli, on levy jälleen hyvin erilaista tyyliä kuin mikään edellinen SP-levy. Soundit on pelkistetyt, mutta ne vain korostaa levyn melodisempaa puolta. Olisin ehkä halunnut hieman metallisempaa industrialia The Processin suuntaan, mutta kyllä tämä on kova tällaisenakin. Levy vain kasvaa loppua kohden, mutta alussakin on kovia biisejä. I'mmortalin sampleista kasattu kitarariffi on erinomaisen kuuloinen.
 
Fear Factory - Archetype
 
Odotukset eivät olleet kovin korkealla edellisen floppilevyn jälkeen, mutta muutokset bändissä kiinnostivat kyllä. Heti ensimmäinen biisi iski kovaa, mutta jos Christianin kitarasoundi olisi ollut edes lähellä Dinon soundia, niin levy olisi iskenyt vielä kovempaa. Nykyinen soundi on hieman ontto, kuin putken sisällä nauhoitettu. Kolmosbiisi onkin sitten levyn kovin kappale ja yltää lähes Demanufacturen aikaiseen kultakauden laatuun. Hieman yksinkertainen rakenne ei kuitenkaan sovi biisiin, joten se jää hieman vaisuksi verrattuna Demanufacturen biiseihin. Levyllä on myös yleisesti jätetty elektroniikat ja keyboardit vähiin, verrattuna aiempiin. Se ehkä korostaa lisää sitä ongelmaa, että valtaosa FF:n biiseistä nyt ei niin kummoisia ole ilman elektroniikkatukea, jossa onkin bändin sielu. Loput biiseistä on hieman tasapaksumpia, lukuunottamatta kahta lähes identtistä biisiä (Undercurrent & Default Judgement), joista molemmat on kyllä hyviä. Kymmenentenä tuleva Bonescraper iskee myös täydellä kaaosmätöllä. Levyn lopusta löytyvän Nirvana-coverin School olisi kyllä voinut jättää pois. Biisin on tylsä ja täysin muuhun materiaaliin sopimaton.
 
Meshuggah - I
 
Thordendal & Co. päästivät maailmoille pienen välipalan ennen ensi vuoden Catch 33:ta ja hyvin 21 minuuttinen kappale kulkeekin. Heti alussa huomasin jo, että kappale on eräänlainen Meshuggahin historiikki, jossa levyn alku on selvää DEI:tä, sen jälkeen alkaa Chaosphere-osio ja kappaleen loppuosa ei olisi poikkeava Nothingillä. Bändin mukaan tämä on kuitenkin "one off" eikä ole samanlaista kuin mitä Catch 33:n kappaleet tulevat olemaan. Meininki on kova ja kun Meshuggah käyttää biisissä 4/4, niin se tuntuu erikoiselta kaiken muun tahtilajikikkailun seassa.
 
Rammstein - Reise, Reise
 
Ahoy! Rammstein jatkaa hyväksi havaitulla kaavalla, hidasta rockia metallisella otteella, sinfonian pauhaessa taustalla. Levyn ensimmäinen single olikin sitten jo etukäteen pureskeltua, eikä yllättänyt. Kolmosbiisi onkin sitten jo huomattavan laadukas, selkeästi levyn parhain. Lähes loppuun asti jaksoivat säilöä kappaleen hienoa pianomelodiaa, joka kruunaa hieman painostavan kuuloisen kappaleen. Keine Lust palaa sitten tuttuihin Rammstein-kuvioihin, jonka jälkeen tuleva länkkärityylinen Los on yksi levyn erikoisimmista ja parhaimmista biiseistä. Kakkossingle Amerika on miljoona kertaa kuultu, joten sekään ei yllätä. Sen jälkeen siirrytään Moskovaan ja biisin mukaan tulee naislaulua Viktoria Fershin muodossa, venäjäksi laulettuna. Biisi kulkee hyvin, mutta on hieman tavanomainen. Levyn loppuosa menee hieman kevyemmin, mutta raskaasti. Stein um Stein on yksi Rammsteinin hienoimpia biisejä. Kolmossingle Ohne Dich, jonka nimi lienee pieni sisäpiirin vitsi, kun pitkän aikaa internetissä on liikkunut yksi usean joukossa oleva väärinnimetty saksalaisbändin kappale Rammsteinin nimiin. Kappale oli Freiflugin Ohne Dich. Ohne Dich jatkaa hieman Mutter-biisin malliin. Amour on rumpalin jammailubiisi ja ehkä ei niin sopiva levyn loppuun.
 
Joe Satriani - Is There Love In Space?
 
Joe jatkaa SBM:n hyväksi havaitulla mallilla ja biisit ovat ehkä hieman vaisuja, mutta muutamia ässiä on siellä täällä, mm. Hands In the Airin inkkkarimelodia on mukavan kuuloinen, Lifestyle olisi ehkä hieman kovempi jos Joe olisi hommannut jonkun muun laulamaan kappaleen, itsensä sijaan. Kulkee mukavasti bluesahtavana rokkina. Loppupuolelta löytyvä I Like the Rain on myös hyvin kulkeva. Loput levyn biiseistä on kuitenkin melko tasapaksua Satriania. Levyn nimibiisissä on kuitenkin mukava melodia.
 
Front Line Assembly - Civilization
 
Penkin reunalla levyä odotettiin, varsinkin kun edellisvuoden lopussa tullut single sisälsi jopa singlebiisin varjoonsa jättävän kappaleen Anti. Pari kuukautta myöhemmin se sitten tuli 2004 alussa ja olikin lievä pettymys, levyllä kun ei ollut yhtään Anti:n tasoista kappaletta, vaan jokainen biisi oli hieman tasapaksu ja keskitempoinen. Sinne tänne ripotellut kitarat kuulostivat ihan mukavilta.
 
Amon Amarth - Fate of Norns
 
Ihan mukavan levyn pistivät jälleen, mutta ei mikään erikoinen. Tasapaksuja biisejä pitkänkin kuuntelun jälkeen.
 
Damageplan - New Found Power
 
Ilkeämieliset sanoisivat bändin nimen olevan Damageplantera. Kovasti kuulostaa Panteralta, eikä ajoittain lähes Phil Anselmo 2:lta kuulostava laulaja auta asiaa. Levy menee aika perinteisissä malleissa, mutta hieman kevyemmin. Levy on ihan kelpo kokonaisuus, mutta yksittäisistä biiseistä ei voi oikeastaan nostaa kuin levyn päättävän ilkeän kuuloisen akustisen Soul Bleed.
 
Kun vastaatte tähän, niin kertokaa myös että monta vuoden 2004 levyä olette (about) kuunnelleet
 
Noin 56 kpl
 
EDIT:
Tässäpä listaa:
 
1349 - Beyond the Apocalypse
Ayreon - The Human Equation
Black Label Society - Hangover Music Vol. VI
Blaze - Blood and Belief
Bloodbath - Nightmares Made Flesh
Carnal Forge - Aren't You Dead Yet?
Chemlab - Oxidizer
Construcdead - Violadead
Damageplan - New Found Power
Dark Tranquillity - Lost to Apathy EP
Dark Tranquillity - Exposures: In Retrospect and Denial
Decapitated - The Negation
Dream Theater - Images and Words: Live In Tokyo
Electric Wizard - We Live
Evergrey - The Inner Circle
Fantômas - Delirium Cordia
Fear Factory - Archetype
Front Line Assembly - Vanished EP
Front Line Assembly - Civilization
God Among Insects - World Wide Death
God Forbid - Gone Forever
Hearse - Armageddon Mon Amour
Hypocrisy - The Arrival
In Flames - Soundtrack to Your Escape
In Strict Confidence - Holy
Iron Maiden - No More Lies EP
Joe Satriani - Is There Love In Space?
Katatonia - Brave Yester Days
Living Colour - Collideoscope
Mastodon - Leviathan
Mayhem - Chimera
Meshuggah - I
Ministry - Side Trax
Ministry - Houses of the Molé
Mnemic - Audio Injected Soul
Mortiis - The Grudge
Motörhead - Inferno
Nasum - Shift
Nightwish - Once
Peccatum - Lost In Reverie
R.L. Burnside - A Bothered Mind
Rammstein - Reise, Reise
Santana - The Collection
Scarve - Irradiant
Skinny Puppy - The Greater Wrong of the Right
Sonata Arctica - Reckoning Night
Static-X - Shadow Zone
Static-X - Beneath Between Beyond
The Haunted - rEVOLVEr
The Prodigy - Always Outnumbered, Never Outgunned
Throbbing Gristle - TG Now
Thunderstone - The Burning
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Kylmä Tila
Turmion Kätilöt - Hoitovirhe
Vader - The Beast
:Wumpscut: - Bone Peeler

EXODUS - TEMPO OF THE DAMNED
 
Ehdottomasti vuoden ylivoimaisesti paras levy! Täyttä riffi-ilotulitusta Bay Area tyyliin. Kuten Exodus sanoi, kellot ovat käännetty vuoteen 1989 ja sehän miellyttää meikäläistä.
 
DEATH ANGEL - THE ART OF DYING
 
Ei niin iskevää kun viimesin Death Angel (Act III) 14 vuoden takaa, mutta jokainen vanhanliiton thrashbändin julkasu on suurta plussaa näinä ties minkä metallin ristisiitosten aikana.
 
MOTÖRHEAD - INFERNO
 
Lemmy & Co. rankaisee raskaammalla kädellä kuin aikasemmin. Suoraviivasta menoo.
 
TANKARD - BEAST OF BOURBON
 
Jotkut pitävät täytenä vitsinä, mutta Tankardin kaksi viimeisintä studio albumia ovat sen luokan thrashrypistystä, että alkaa tanssijalka vipattamaan. Kehottaisin kuuntelemaan ennenkuin tuomitsette Tankardin maineen perusteella. Tästä bändistä moni antaa negatiivista palautetta, mutta harva todellisuudessa tietää, mistä puhuu.
 
LAMB OF GOD - Ashes Of The Wake
 
Tällä levyllä toi edellämainitsemani metalliristisiitos onnistuu. Mä harvoin uusista bändeistä innostun, mutta tää levy on todella hyvä.
 
CHAOSBREED - BRUTAL
 
Kyllä Entombedin Left Hand Path ja Clandestine henkistä viemärisoundidödöä on kiva kuulla. Sitä ei taida moni bändi olla tehnytkään enään vuosikausiin.
 
BAD VUGUM LEVY-YHTIÖ
 
Ovat käsittääkseni uusintajulkaisseet vinyylinä ainakin vallanmainion Faff-Beyn Doesn't Feel Like Laughing suomithrashklassikon.

Mastodon - Leviathan
 
Tuoreen kuuloista musiikkia. Soitto on jotain aivan älyttömän hienoa. Harva bändi nykyään pystyy soittamaan teknisesti yhtä tiukasti, mutta samaan aikaan sillä mystisellä tatsilla. Tuotantokin on juuri oikealla tavalla sopivan "sinnepäin".
Ei mikään ultimate klassikko, mutta parhaita levyjä silti vuosiin.
 
Neurosis - The Eye of the Every Storm
 
Vuoden ehkä paras. Aivan loistava tunnelma. Osa Neurosis levyistä ylittää tämän, mutta siltikin, kukaan muu vastaavanlainen yhtye ei pysty ilmaisemaan alkukantaista raivoa musiikin avulla samalla tavalla.
 
The Dillinger Escape Plan - Miss Machine
 
Aluksi pidin levyä tylsänä. Nyt se on vaan loistava.. jotain DEP tekee oikein. Mike Pattonin kanssa tehty ärsyttävä ep vähän ehkä auttoi kasaamaan tälle huonoa karmaa, mutta totuus olikin toinen. Vähän kuin Leviathan - ei klassikko, mutta kun ottaa huomioon mitä jöötiä yleensä ottaen 2000 luvulla on tullut, niin tämä kiekko on jumalainen.
 
Grails - Redlight
 
Hienoa instrumentaalitunnelmointia. Kansanmusiikkivaikutteita ja 'luonnollista' saundia. cd ei nostata todellakaan mitään kylmänväreitä jostain riffeistä tai mistään 'hyvästä biisistä'.Levy on saumaton kokonaisuus ja soundträkki elämälle. Toimii esim. kun tiskaa tai tekee oikeastaan mitä vaan. Kliimaksit on hillittyjä ja levy pysyy kasassa alusta loppuun. Kasvaa ehkä jopa klassikkolevyksi.
 
enempää ei tule mieleen. pistän lisää kun tulee. Isiksen uudelta odotan paljon (ja ehkä myös Cult of Lunan), mutta sitä ei ole ollut vielä mahdollisuutta tarkistaa.
 
maailmassa ei näköjään ole muita levy-yhtiöitä ku relapse..

Aika vähän on tullut levyjä hommattua, ainakaan tänä vuonna ilmestyneitä. Tällaiset ovat iskeneet kovimmin:
 
MOKOMA - TÄMÄN MAAILMAN RUHTINAAN HOVI
Mokomaan ei ollut tutustuttua aiemmin kuin kerran keikalla. TMRH iski sellaisella voimalla, että voin sanoa sen olevan ehdottomasti paras suomeksi esitetty heavy-levy. Kurimus on seuraavana ostoslistalla.
 
PAIN CONFESSOR - TURMOIL
Suomalaiset metallidebyytit ovat olleet tänä vuonna erityisen kovia. Turmoil taitaa olla niistä kovin. Melodeathiä trässi otteella - toimii. Waste Of Good Suffering on loistava biisi.
 
Laiskuus iski, en jaksa perusteluja kirjoittaa.
Callisto : True Nature Unfolds
Diablo : Eternium
Mayhem : Chimera
Cannibal Corpse : The Wretched Spawn
Strapping Young Lad : For Those Aboot To Rock (DVD)
Fear Factory : Archetype
 
Edited: tämmöiset on nyt tilauksessa, lähinnä samplejen perusteella ihastuin näihin heti:
Dillinger Escape Plan - Miss Machine
Cult Of Luna - Salvation
The Haunted - rEVOLVEr

Esoteric - Subconscious Dissolution Into The Continuum
Hienoa raskaansarjan synkistelyä alan veteraaneilta.
 
My Dying Bride - Songs Of Darkness, Words Of Light
Brideltä vaihteeksi ihan hyvä levy parin heikomman esityksen jälkeen.
 
Samael - Reign Of Light
Viiden vuoden odotus todellakin kannatti. Vuoden paras levy.
 
Tämän vuoden levyjä ostettu noin 10 kappaletta.

Kun vastaatte tähän, niin kertokaa myös että monta vuoden 2004 levyä olette (about) kuunnelleet

En koskaan muista minä vuonna on mikäkin levy ilmestynyt mutta tästä vuodesta ei ole jäänyt mieleen kuin Meshuggahin Loistava I ja oman bändin uusi MCD...

Mokoma- TMRH
Onko tässä täydellinen levy? No ei ihan, mutta lähellä ollaan. Levy minun makuuni.
 
Diablo- Eternium
Ei paljon lisättävää edellisiin. Uskomattoman tykki.
 
Monster Magnet- Monolithic Baby!
Kuten eräs toimittaja totesi "Sitten kun oma poikani kysyy minulta "isi mitä rock on?" laitan tämän levyn soimaan..."
 
Siinä kolme kovinta, mitä ekana tuli mieleen...
 
E: Tämän vuoden levyjä ostettu kymmenkunta...

Shadows Fall - The war within
 
John 5 - Vertigo
 
Green Day - American Idiot

AYREON - THE HUMAN EQUATION
Musiikki kuvastaa tarinaa ja ihmisyyttä todella mainiosti ja vaikkei musiikkialbumien tarinoilta voikaan odottaa kirjallisuuspalkintojen tasolle yltävää syvällisyyttä, on The Human Equation silti mitä mainioin kokonaisuus ihan jokaiselta kannalta katsottuna. Itselle olisin varmaankin lisännyt levylle vieläkin isompaa skaalaa, mutta tällaisenaan levyn vaihtelevat rintamat luovat melkoisen kirjavan vallin, jonka läpi päästäkseen levyn kuunteluun on todellakin syvennyttävä. Tällaiset albumit ärsyttävät varmasti monia, mutta veikkaisin monien löytävän levyltä paljon mieleisiä kohtia ja kaikkein parhaiten tällaiset kokonaisuudet avautuvat minunlaisilleni kuulijoille, jotka pitävät laaja-alaisesta musiikista, vaikkei Ayreon ääripäihin liikukaan.
 
Jep, tämän allekirjotan minäkin! Aivan tajuton levy! Åkerfeldt vetää tosi hyvin, muutenkin feat. laulajat oli todella hyviä.
Ja melodiat on tosi hienoja!

Panopticon on tän vuoden paras.
 
Kun vastaatte tähän, niin kertokaa myös että monta vuoden 2004 levyä olette (about) kuunnelleet
 
30-40?

Shadows Fall - The war within
 
Hohooo! Veli, veit sanat suustani. Loistava!

Vähintään Suomen paras julkaisu tänä vuonna on Nicole - Suljetut Ajatukset.
 
http://www.nicoleband.com

Mokoma - Tämän maailman ruhtinaan hovi.
Raju meininki. Melodiat kohdallaan.

Vähintään Suomen paras julkaisu tänä vuonna on Nicole - Suljetut Ajatukset.
 
http://www.nicoleband.com
 
tätä kyllä odotinkin. pojat on parantaneet tosi paljon monella saralla ja erityisen paljon plussaa ilkan laululle. tulihan se äänenmurros sieltä viimein... se vika vielä on että påjat eivät osaa suodattaa vaikutteitaan pois tarpeeksi hyvin. killswitch, meshuggah ja ruåttihevi kuuluvat läpi turhankin hyvin...

Mitähän sitä olis kuunellut, n. 30 levyä ehkä. Aivan liian vähän, ollut helvetin köyhäily vuosi joten ei ole tullut osteltua levyjä läheskään niinkö ennen. Paljon helmiä varmaan jäänyt välistä, mutta kyllähän sitä ehtii vielä...
 
Mokoma - TMRH
 
Veti jalat alta ihan täysin ja piti / pitää otteessaan poikkeuksellisen kauan. Pelkäsin parin viikon tehokuuntelun jälkeen että kohta tulee totaalinen stoppi niin kun usein käykin jos liikaa kuuntelee. No ei tullut vaan levy parani vielä pitkään - uusia koukkuja löytyi kokoajan ja vanhatkin kuulosti entistä paremmalta. Eniten kuunneltu levy v. 2004
 
Bloodbath - Nightmares made flesh
 
Odotukset oli kovat monien mielestä tylsän Resurrection through carnagen jälkeen. Odotukset täyttyi ja kevyesti. Jos Mokoman TMRH on tullut kuuneltua aivan tajuttoman paljon, tätä on melkein yhtä paljon. Itseasiassa tapa miten levy kolahti ja miten tähän suhtautui sen jälkeen, on aika samanlainen kuin tuon mokoman levyn kanssa. Kolahti NIIN tautisen kovaa mutta kahdessa viikossa tuli kyllästyminen. Muutaman viikon tauon jälkeen oli pakko pistää soimaan ja nyt on varmaan 2 kk takana että joka päivä tulee kuunneltua. Pitää pihdeissään sittenkin!
 
Ei voi mitään, nyt on tehty niin monta asiaa oikein. Loistava rumpali, potkivimmat soundit aikoihin, hyvät ja ytimekkäät biisit joista vain kaksi on hieman vaisumpaa, mielikuvitukselliset kitaraleadit ja ennen kaikkea, Peter Tägtrenin vuoden kovimmat vokaalit. En voi tarpeeksi hehkuttaa - Year of the cadaver tai the ascension saisi munan pystyyn pelkkien laulusuoritusten takia.
 
Fear Factory - Archetype
 
Kolmas tänä vuonna kovaa kolahtanut levy. Fear Factorysta en ennen mitenkään aivan hurjana ole välittänyt lähinnä puhtaiden laulujen takia, jotka "ontuu". Nyt sattui kuitenkin olemaan liikaa rahaa niin tarttui mukaan tämä uutuuslätty. Lähinnä Raymondin takia oikeastaan. No, aivan helvetin hyvä levyhän tämä on. Pari biisiä on tätä skip-osaston tavaraa joita ei oikein jaksa kuunella, mutta kokonaisuutena silti mielestäni todella toimiva ja ehjä levy jolla on monta helmeä. Tuskan keikka nimibiiseineen ei myöskään pienentänyt diggailun määrää ja tuosta biisistä onkin muodostunut yksi parhaista kappaleista pitkiin aikoihin.