Bänditoiminta ›

Eikö olisi parempi osoittaa tämä kysymys Festivaalijärjestäjille/ bändien äänimiehille kuin Meijulle?
Voisit tehdä vaikkapa asiasta kattavan gallupin :)
 
Ajattelinpa nyt myös kantaa korteni kekoon tähän keskusteluun. Tästä näköjään aika ajoin viriää vilkas keskustelu, josta ei ylilyöntejäkään näköjään puutu. Alustukseksi voin hieman kertoa, miten meikä tähän kuvioon sotkeutuu. Olen puuhastellut äänentoistoasioita mikserin takana seisten tuolta synkeältä 80-luvun alkupuolelta asti eri bändien kanssa kotimaassa ja ulkomailla kiertäessäni. Olen 90-luvun alkupuolelta lähtien vastannut useiden festivaalien päälavojen äänentoistosta ns. system engineer/foh engineer –työnimikkeellä, mm. Provinssirock, Nummirock, Ruisrock, Ilosaarirock, Pori Jazz. Lyhyesti: toimenkuvaan kuuluu äänijärjestelmän viritys käyttöpaikassa sekä artistien ja bändien miksaajien avustaminen sound-checkissä ja esitystilanteessa sekä tarpeen vaatiessa valvonta, että viranomaisten tai järjestäjän taholta annetut melurajat eivät ylity ja toisaalta, ettei laitteisto rikkoudu ääritilanteissa.
 
Heitän vastakysymyksen: mikä on teidän mielestänne tulppien käyttöä edellyttävä voimakkuus? Silloin kun joku tuskan irvistys naamallaan sovittaa kullankeltaisia tollukoita ja tuijottaa syyttävästi miksauskopin suuntaan toinen huutaa letti heiluen vaahto suupielistä roiskuen ”laita v---u kovempaa, ei kuulu MITÄÄN!!!”. Rakkaat kuulijat: KAIKKIA EI PYSTY MIELLYTTÄMÄÄN! Simply: Se mikä on jollekin sietämättömän kovaa on toiselle säälittävää ininää. Ne jotka tulevat vaatimaan lisää olen yleensä pyrkinyt ohjaamaan lähemmäs kaiuttimia – siellä jytisee. Ne taas, jotka vaikeroivat melussa olen yleensä pyytänyt menemään kauemmas. Nykyään jo näkee ihan hyvin kun käytössä on jätti-screenit. Ne, jotka taivastelevat että hommassa ei ole mitään tolkkua olen pyytänyt siirtymään uloskäynnin vaiheille… >=c)
 
Olen pannut merkille, että kun artisti edustaa musatyyliltään raskasta sarjaa voi järjestelmästä puristaa kaikki mahdolliset watit ja desibelit ja valtaosa nyökyttelee euforinen ilme kasvoillaan. Noin ihan kuriositeetin vuoksi voisin tässä mainita, että kun Limp Bizkit 2001 Provinssissa soitteli, valtaosa ihmetteli miksi mennään niin hiljaa. A-painotettu keskiarvo keikan ajalta 95,5 dB. Rammstein vuonna 2002 Provinssissa 97,4 dB ja samat jupinat. Lukemat oli kutakuinkin linjassa festivaalin yleisiin äänenpainetasoihin nähden. Jotkut veti kovempaa, toiset hieman hiljempaa. Itselläni on tilastoja äänenpainetasoista niiltä festareilta, joissa olen ollut ”talonmiehen” hommissa vuosilta 2000 – 2003. Viime vuonna en enää viitsinyt edes asioita taltioida, koska ihan asiallisissa lukemissa nykyään mennään. Lähes poikkeuksetta kaikki äänimiehet toimivat ohjeideni mukaan, jotka olen taas saanut joko paikallisilta viranomaisilta tai festivaaliorganisaatiolta.
 
Yksi tarina: Miksasin soul-vaari Ray Charlesin (R.I.P.) konsertin Länsi-Auto Areenalla. Bändillä oli vahvistuksena puhallinsektio UMO:sta. Kokonaisuudessaan päivä oli varsin tapahtumarikas ja melkoisen teknisen painimisen jälkeen saatiin asiat kutakuinkin sellaiseen reilaan, että keikka pystyttiin vetämään. Suurin ongelma oli lähinnä se, että artistille piti saada selvitettyä, että nyt ei olla yökerhokeikalla vaan jäähallissa, joka vetää useamman tuhatta ihmistä. Tämä saneli hieman reunaehtoja käytettäville mikrofoneille ja sille, mitä asioita äänentoistojärjestelmästä vahvistetaan. Pelkkien laulujen vahvistus kun ei tällä kertaa olisi riittänyt kuten amerikkalaiset ystävämme aluksi vaativat. Tuo Jamin kammoama sound-check tehtiin ja artistin kaksimetrinen parisataakiloinen (kaikkien kultaketjujen kera) painoinen assistentti kertoi mikä volyymitaso on hyvä. Siinä pygmin kokoluokkaa edustava kalpea suomalainen äänimies nyökytteli hiljaa sormet fadereilla ja toivoi, että kaveri ei kaivele kainalosta pullottavan takin alta mitään kättä pidempää. Keikka vedettiin ja asiat tuntuivat toimivan. Äänenpainetasot pyörivät siinä 82-92 dBA välillä. Keikan jälkeen sain jopa kutsun Ray-sedän juttusille backstagelle, jossa hän vuolaasti kiitteli kättelyiden ja halausten kera meikäläistä tehdystä työstä. Bändin jätkien mukaan tällainen käytös oli kuulemma erittäin harvinaista häneltä, joten hivelihän se… Seuraavan päivän lehdessä muuten kiiteltiin, mutta äänentoisto haukuttiin ponnettomaksi. Että näin. Kun sitten mennään niillä tasoilla, jotka esim. Musamiehelle kelpaavat, kyytiä tulee lehtien palstoilla olan takaa. Yksi lisämauste tälläkin keikalla olivat ne ihmiset, jotka saavat lippunsa ilmaiseksi ja joita ei koko homma edes kiinnosta. Kivempaa on vetää baarissa viinaa ja huutaa kavereiden kanssa katsomossa ja pilata niiden ihmisten nautinto, jotka oikeasti haluavat kuunnella. Että sellainen keikka sillä kertaa. Näitä kokemuksia riittää enemmänkin.
 
Noin yleisesti voisin todeta tähän melukeskusteluun seuraavaa: Tuo maaginen 85 dB(A) arvo aina putkahtelee esiin näissä keskusteluissa. Yrittäkää nyt ymmärtää se, että se perustuu työperäiseen teollisuuden tuottamaan meluun, joka ei sisällä musiikin sisältämiä harmonisia aineksia. Lisäksi tuo raja-arvo perustuu siihen, että sille altistutaan 8 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa koko työelämän ajan. Siis: kun käymme festareilla viihtymässä, emme harrasta sitä edellä mainitulla tavalla. Tämähän todetaan Sosiaali- ja Terveysministeriön laatimassa Asumisterveysohjeessa. Oheisena linkki: http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho … kaisut/asumistervohje/astervoh.pdf. Melu on käsitelty luvussa 5. Siinä mielessä Musamiehen lainaus Työterveyslaitoksen sivuilta ei ole relevantti ellemme puhu ammattiaan harjoittavasta muusikosta. Ymmärsin kuitenkin, että tässä keskustelussa puhutaan musiikin kuuntelua harrastavan yleisön altistuksesta. Erään työsuojelualan ammattilaisen kanssa keskusteltuani hän totesi mm. että musiikista johtuvan melun haitta-astetta ei ole voitu tieteellisesti arvioida johtuen siitä, että ala on vielä niin nuori. Riittävän pitkää otantaa tieteellisten päätelmien tekemiseksi ei ole ollut mahdollista tehdä. Englannissa on vissiin käynnistymässä/tekeillä aiheesta tutkimus. Odotellaan…
 
Ylipäätään nämä keskustelut tuntuvat menevän juupas-eipäs -nokittelutyyppiseksi jankkaamiseksi jossa ajoittain taas nämä äänityöläiset saavat kuraa silmilleen oikein kunnolla. Tässä mielessä ymmärrän esim. tällä palstalla kirjoittavien äänimiesten tuohtumisen. Joillakin tuntuu olevan se harhaluulo, ettei tähän asiaan ole millään tahoilla paneuduttu mitenkään. Uskokaa tai älkää, kyllä äänimiesten keskuudessa näistä asioista keskustellaan vakavasti ja yritetään löytää ratkaisu, jotta yleisö voisi kuunnella musiikkia konserteissa turvallisin mielin. Voin kertoa, että jos ongelman ratkaisu olisi niin yksinkertainen kuin tässäkin keskustelussa on annettu ymmärtää, kyllä se olisi jo toteutettu. Toisaalta kun asiaa tarkastellaan Asumisterveysohjeesta otetun lainauksen valossa, suurimmassa osassa konsertteja ei kuulovaurion riskiä juuri ole.
 
Lopuksi; miksaajat joutuvat tekemään työtään aika lukuisten muidenkin reunaehtojen puitteissa ja ehdoilla kuin pelkästään tämä äänenpaineen määrä. En nyt ala tässä niitä erittelemään, koska tämä jupina on jo tarpeeksi pitkä muutenkin. Kun hän siellä yleisön joukossa työtään tekee, niin pyrkimyshän on tietysti on, että yleisölle kaiuttimista vyöryvä materiaali olisi balanssissa ja äänenpaineeltaan oikeantasoisena.
 
En nyt nyt viitsi kätkeytyä nimimerkin suojiin, vaan laitan oikean nimeni tuohon alle. Jos joskus meikäläistä keikoilla näette, vaihdan mielelläni mielipiteitä aiheesta (jos vain siihen suinkin on aikaa).
 
Jorma ”Tipi” Tikka