Yleistä keskustelua musiikista ›

Itse luulen, että rock ei iske takaisin. Rock on ollut ja mennyt. Tämän päivän rock-pohjalta punnertava kaarti peilaa olemistaan levymyynnin ja viestimissä näkyvyytensä kautta. Ylitse jäävä luppoaika menee jonkin turruttavan tietsikkapelin parissa tms.
 
Painopiste on siirtynyt itse musasta jonnekin muualle ja lievästi itsensä likoonkin laittavat aktit tuntuvat jollain lailla "peilinedessäopetelluilta." Nykypäivän rock on aikamoista esittämistä.
 
Ossi, pentele! Kyllä se iskee, joka hetki! Mutta nopeasti muuttuvalla tavalla. Jos ajatellaan rokin ydinideaksi se, että shokeerataan yläluokkaa, hallitsevaa eliittiä ja tehdään hitonmoinen numero maailman vääryyksistä, ja ennen kaikkea se että soittajilla on hiton kivaa ja tekevät lauluja suoraan sydämestä, niin vaikka se habitus muuttuukin niin kaikki yllämainitut tunnutmerkit tulevat käytäntöön, ajankohdasta riippumatta kenties semioottisin eroin.
 
A perfect Circle ja Rage against the Machine ovat nostaneet rokin poliittisen puolen ja sodanvastaisuuden sekä antiauktoriteettisuuden. Korn tempaisi insestistä uuden tavan shokeerata, oikeastaan vielä tehokkaammin kuin hevin (joka sekin on "rokkia") tarkoituksellinen shokkaus tyyliin Deicide: "Sin my soul, bless with fire, throne of stone, SATAN!!!" joka sekin silkkaa provosointia. Pearl Jam kävi vuosikausia oikeustaistelua keikkamyyjää vastaan kun oli sitä mieltä että saatanan saatana, yli kahden kympin ei meidän keikat saa maksaa kuluttajalle.
Limp Bizkit tajusi rokin ja räpin yhteisvaikutuksen ja sen kapina-arvon.
Layne Staley kuoli oletettavasti heroiiniin. Kerkesi olla viikkoja kuolleena ennen kuin naapurit valitti kytille hajusta. Voiko ankeampaa tapaa ollakaan? Kyuss-queens of the stoneagen kaverit vetävät kamaa kuin viisitoistavuotiaat rippikoulussa. Ja jätkien desert sessions on edelleen amerikan ammattimuusikoiden lempitapahtuma, jossa vain kuosataan ja tehdään rehellistä huumemusiikkia ihan vitun sekaisin.
 
U2, ja sen humanitaarinen toiminta viimeiset sata vuotta?
 
GnR:stä ei tarvitse edes puhua. Aerosmithistä sanottiin joskus että tekivät maailman parhaat roklevyt, ja sitten lopettivat kuosaamisen. Entäs Scott Weiland? Aivan varmasti seuraava rokmarttyyri.
 
Kahdeksankymmenluvun pohjanoteerauksista en mene sanomaan mitään hyvää. Silloin ei hommat natsanneet rokilla.
 
Mä istun mun niittykedolla ja kuuntelen Stone temple pilotsin plushin tai Alice in Chainsin roosterin ja saatan hieman sienipäissäni punkkupullon kanssa nätti tyttö sylissäni poltella vaikka vähän pilveä ja samalla katsella auringonlaskua ja kuulla samanlaista vilpittömyyttä musiikissa, joka tehtiin minun sukupuolelleni kuin te vanhat kaverit silloin kun rok oli rokkia eikä mitään MTV-roskaa, ja olla vaan niin helvetin tyytyväinen maailmaan, että jotkut sentään antavat sille tarkoituksen.
 
Kyllä rok elää. Minulle ainakin.