Klassinen ›

Tuottaako (klassisen)musiikin kuunteleminen muille ongelmia?
 
Itselläni on muutenkin keskittymisongelmia, mutta erityisen pahasti ne sattuvat klassisen musiikin kohdalla, kun siinä on vähemmän toistoa ja paljon enemmän käänteitä kuin pop-musiikissa. Aina kun kuuntelen uutta kappaletta, kirjoitan samalla kappaleen "rakennetta" ylös. Aina kun kappaleessa tapahtuu jotain (selvä käänne melodiassa tai uusia soittimia tai voimakkuuden vaihdos) niin kirjoitan tuon ajanhetken CD:n näytöltä ylös kirjoitusohjelmalla ja kirjoitan perään että mitä tapahtui (tyypillinen merkintä on vaikka "(siirrytään) forteen ja duuriin puhaltimien johdolla"). Seuraavalla kuuntelukerralla sitten parantelen tuota samaa kaaviota. Parin kuuntelukerran jälkeen pystyn ehkä jakamaan kappaleen teemoihin (kaavamaisissa teoksissa se onnistuu tietysti saman tien). Jatkossakin seuraan aina tekemiäni rakenteita kun kuuntelen kappaletta, ettei keskittymiskykyni pettäisi. Vokaaliteoksien kohdalla en yleensä käytä tätä menetelmää, vaan yritän pärjätä keskittymiseni kanssa, mutta jonkun monimutkaisen sinfonian kohdalla tämä on aivan välttämättöntä ja menueteissakin se auttaa kun kirjoittaa että mistä kohtaa alkaa b-osa ja c-osa jne.
 
Yksi arvoitus itselleni on edelleen nuo rakenteeltaan monimutkaiset pianokonsertot (kuten vaikka Mozartin ja Beethovenin (threadini Emperor -konsertosta ei herättänyt keskustelua). Myöhemmät konsertot ovat usein paljon selkeämpiä rakenteeltaan). Suhtaudun niihin vähän samaan tapaan kuin jazz-musiikkiin. Eli alussa on teema, sitten tulee sooloa. Jazzissa soolo on tietysti improvisoitu, mutta pianokonserton teeman jälkeiset osat ovat usein niin monimutkaisia, ettei niitä ole juuri oleellisesti helpompi muistaa ulkoa kuin vaikka jazz-soolojakaan. Mutta kyllä tietysti jotkut sinfoniatkin ovat niin monimutkaisia, että tuntuu ettei niitä opi muistamaan kovin hyvin ulkoa vaikka kuinka monta kertaa kuuntelisi. Silloin täytyy vain yrittää kuunnella sitä vähän eri asenteella.
 
Jotkut ihmiset väittävät että voivat tajuta jonkun sinfonian ensikuulemalta. Itse kyllä joudun kuuntelemaan pop-musiikin kappaleetkin moneen kertaan ennen kuin ne kolahtavat (tai no useimmat eivät kyllä edes kolahda koskaan, mutta siis..).
 
Joo, tämmöistä tällä kertaa.

Voihan sen tajuta, jollei sitä kuuntele analyyttisesti vaan antaen musiikin vaikuttaa intuitiivisellä tasolla tajuntaasi. Antaa musiikin vain virata kroppasi läpi, niin kaikki kirkastuu yhdeltä kulemalta jos olet vastaanottavaisella tuulella. minun on jotenkin helppo kuunnella schubertia, jopa hänen kompleksisimpia pitkiä balldejaan, jos hetki ja fiilis ovat otollisia. Eihän väsyneenä jaksa keskittyä ja paneutua vakavissaan oikein mihinkään.

Kovin analyyttinen on tosiaan tyylisi kuunnella musiikkia. Vaikkei pitkistä klassisista teoksista saisikaan heti ensi alkuun selvää kuvaa eri rakenteista ja sävellyksellisistä ideoista niin minulle riittää silti se tunnelma jonka musiikki onnistui välittämään. Nuo teoreettiset tiedot antavat minulle kuunnellessa aivan yhtä paljon/vähän kuin nuottien tarkasteleminen puhtaasta teoreettisesta mielenkiinnosta.
 
Kun ajatukseni harhailee jossain muualla kuin musiikissa sammutan musiikin ja teen jotain muuta.

Kovin analyyttinen on tosiaan tyylisi kuunnella musiikkia. Vaikkei pitkistä klassisista teoksista saisikaan heti ensi alkuun selvää kuvaa eri rakenteista ja sävellyksellisistä ideoista niin minulle riittää silti se tunnelma jonka musiikki onnistui välittämään. Nuo teoreettiset tiedot antavat minulle kuunnellessa aivan yhtä paljon/vähän kuin nuottien tarkasteleminen puhtaasta teoreettisesta mielenkiinnosta.
 
En oikeastaan murehdi sitä, pääsenkö selville rakenteesta. Ajattelin vain että rakenteen tajuaminen helpottaa kappaleen sisälle pääsemistä. Mozartin ja Beethovenin pianokonserttojen kohdalla (teema-osuuden jälkeen) ilmeisesti kappaletta ei saa sillä tavalla haltuun (opettelematta sitä ulkoa suurella vaivalla), kun rakenne tosiaan on niin monimutkainen ja tällöin pitää turvautua enemmän tuohon välittömään vaikutelmaan.
 
Usein kyllä tuntuu että ennen kuin olen jotenkin tajunnut kappaleen, en kyllä useissa tapauksissa saa sen kuuntelemisesta kovin paljoa mielihyvää. Riippuu siitä, että kuulostaako se mielenkiintoiselta. Mutta hyväkin kappale voi aluksi kuulostaa mielenkiinnottomalta jos sen melodioihin ei ole vielä päässyt sisälle ja se on tyyliltään juuri sellainen mitä on kuullut paljon aiemminkin (15-20 minuuttiset adagiot, heh heh...).
 
Kun ajatukseni harhailee jossain muualla kuin musiikissa sammutan musiikin ja teen jotain muuta.
 
Minulla on sen verran paha keskittymisongelma, että jos ajattelisin noin, en voisi kuunnella monia klassisen musiikin teoksia varmaan ollenkaan.

minusta tunuu, että ne helposti tunnistettavat teemat Beethovenin teoksissa ovat vain sellainen välttämätön paha, joita nerokkaasti kehittelemällä ja varioimalla musiikki vasta löytää oman itsensä, ja syvimmän olemukensa, avautuu, ottaa ikään kuin tuulta alleen ja nousee ilmoihin. beethovenhan oli musiikissaan tahtoihminen, kun taas mozart tahto itse, joka ei tiedä mitä imperatiivia se tottelee.Beethoven ei suinkaan ollut mitenkään "enemmän", kuten jotkut haluavat näiden säveltäjien eron tulkita ja analysoida. Mozartin musiikki ohjelmallisesa objektiivisuudessaan ei tarvinnut kukistaa mitään kohtalon synkkiä voimia beethoveniaanisessa mielessä. Mozartin musiikki nousee niin korkealle suggestiona aiheen yläpuolelle, että se katoaa miltei näkyvistämme, ja sen luoja jää luoksepääsemättömäksi.

Kun ajatukseni harhailee jossain muualla kuin musiikissa sammutan musiikin ja teen jotain muuta.
 
Outo tapa ajatella. Itse laitan usein musiikin juuri taustalle. Paras musiikki on sellaista joka vie musiikin tunnelman sisälle ja tuntee ja ajattelee musiikin johdattamana asioita.
 
Kuunnellessani musiikkia usein vain annan sen tulla sisälleni ja ajattelen aivan muita asioita. Se on yksi osa musiikin ihanutta, kun saa vain olla ja ajatella musiikin johdattamana...

Outo tapa ajatella. Itse laitan usein musiikin juuri taustalle. Paras musiikki on sellaista joka vie musiikin tunnelman sisälle ja tuntee ja ajattelee musiikin johdattamana asioita.
 
Kuunnellessani musiikkia usein vain annan sen tulla sisälleni ja ajattelen aivan muita asioita. Se on yksi osa musiikin ihanutta, kun saa vain olla ja ajatella musiikin johdattamana...
 
Minä koen ajattelevani paremmin hiljaisuudessa. Musiikki on tällöin häiritsevä tekijä. Jos kuunnellessani en jaksa täydellisesti keskittyä ainoastaan musiikkiin, se häiritsee minua ja sammutan tällöin.

Erikoista. Itse en ole koskaan ajatellut, että kappaleen rakenteen analysointi olisi minkäänlainen edellytys sen "ymmärtämiselle". Tämä ei silti tarkoita, että kaikki teokset avautuisivat heti ensimmäisellä kuuntelulla.

Erikoista. Itse en ole koskaan ajatellut, että kappaleen rakenteen analysointi olisi minkäänlainen edellytys sen "ymmärtämiselle". Tämä ei silti tarkoita, että kaikki teokset avautuisivat heti ensimmäisellä kuuntelulla.
 
Ei varmaan kukaan muukaa tässä threadissa, mutta kyllä rakenteen hahmottaminen varmaan auttaa sisälle pääsemisessä ja monimutkaiseen kappaleeseen on vaikeampi päästä sisälle

Itse laitan usein musiikin juuri taustalle. Paras musiikki on sellaista joka vie musiikin tunnelman sisälle ja tuntee ja ajattelee musiikin johdattamana asioita.
 
Minusta tuo on pikemminkin yksi keino kuunnella musiikkia. Itse en ole niinkään taustamusiikki-ihmisiä, mutta tuskin sinäkään koet sitä musiikin kuunteluksi kun joku asia pyörii mielessä niin vahvasti ettei kappaleen loputtua edes muista sitä kuulleensa.

Minusta tuo on pikemminkin yksi keino kuunnella musiikkia. Itse en ole niinkään taustamusiikki-ihmisiä, mutta tuskin sinäkään koet sitä musiikin kuunteluksi kun joku asia pyörii mielessä niin vahvasti ettei kappaleen loputtua edes muista sitä kuulleensa.
 
Totta... Itseasiassa silloin se musiikki ei oo pääasia välttämättä ja silloin jos joku kysyy mitä teen, niin en vastaa, että kuuntelen musiikkia...
 
Tarkoitin sitä, että pidän musiikista, joka luo mielikuvia ja jossa on idea. Joka ei ole vain säveliä sävelten perään... Se ei ole musiikkia...
 
Mitäköhän tuolla tarkoitin? Sitä on mahdoton selittää, ainakaan minun.
 
Kuitenkin kuuntelen itse musiikkia mieluiten istumalla jossain rauhassa ja antaen ajatusten kulkea, nauttia ylipäätään vain tuosta musiikista. Eihän musiikista kuitenkaan voi nauttia niin hyvin jos ajattelee pelkkää teoriaa eikä tarinaa.
 
"Aa. Tuossa oli G-nuotti ja nytten tulee Em. Gis... Fis... A... D......."

Niin tarkoitan, että musiikki on tapa ilmaista itseään, tarinaansa tai tunteitaan. Sen takia kuuntelen enemmän tuota mitä sillä ilmaistaan, kuin mikä sävel soi...
 
Tietty kuuntelen myös tuota tapaa, millä sitä ilmaistaan. Siitähän voi saada ideoita.

Tuosta taas voidaan kääntää aikaisempi ajatus hauskasti toisin päin; ei musiikin teoreettinen ymmärtäminen ole este siitä nauttimiselle.
 
Ei ole, ei... Mutta sitä nauttii musiikin kauneudesta, sen synnyttämistä tunteista ja tarinasta helpommin (ainakin minä), jos vain menen musiikin sisälle, imeydyn mukaan tarinaan.
 
Eihän mikään elokuvakaan tai näytelmä ole mukavaa katsottavaa, jos ei mene tarinaan sisälle, vaan ajattelee koko ajan: "Se on vain elokuvaa. Se ei ole totta. Tuo henkilö ei ole oikeasti surullinen..."
 
Aika ontuva esimerkki, mutta esimerkki kuitenkin...

Minä koen ajattelevani paremmin hiljaisuudessa. Musiikki on tällöin häiritsevä tekijä. Jos kuunnellessani en jaksa täydellisesti keskittyä ainoastaan musiikkiin, se häiritsee minua ja sammutan tällöin.
 
Mielestäni musiikki voi tavallaan soida ikään kuin taustalla, kuitenkaan olematta pelkkä kulissi ja henkilön poimiessa mielikuvastostaan kaikkinaisiin luononilmiöhin ja muihin elämänilmiöihin liittyviä visioita, ja tulla vaikuttuneemmaksi itse musiikista ikään kuin jonkin ulkopuolisen ja mielletyn objektin kautta, jota musiikki peilaa ja johon mielikuvamme assosioimme. Jos näet pyrit kiinnittämään kaiken enegiasi keskittymäjllä vain ulkoiseen, eli musiikin pintatasoon kuulet siitä vain osan, etkä näe kokonaisuutta, kuten se, joka ei näe metsää puilta. Tai tällöin kadottaa kokonaisvaikutelman kiinnittäessä huomon liiaksi yksityiskohtiin, tai melodiaan, harmoniohin tai rytmiin. Tahdolle ei saa antaa liikaa tilaa, vaan kuuntelun on oltava pakotonta, ja se onnistuu parhaiten ikään kuin unohtamalla musiikiksi tulleen soivan materian olemassaolon sellaisena, kuin sen tietoisuudessamme olemme älyn kautta, joka vaikuttimien välittäjänä toimiessaan , sen tiedoinneet ja mieltäneet ideana jostakin alitajuisesta prosessista, mutta emme itse sen lähdettä ja todellista olemusta.

Tahdolle ei saa antaa liikaa tilaa, vaan kuuntelun on oltava pakotonta, ja se onnistuu parhaiten ikään kuin unohtamalla musiikiksi tulleen soivan materian olemassaolon sellaisena...
 
Samaa mieltä.
 
Btw mä teen melkein aina jotain muuta kun kuuntelen musiikkia. Mä oon niin kärsimätön ja keskittymishäiriöinen ihminen etten pysty vaan kuuntelemaan musiikkia ilman että teen mitään muuta. Monesti käykin niin että musiikki on mennyt kokonaan ohi eikä siitä juuri muista mitään sen kuunneltua, mutta jollain tasolla musa kuitenkin aina vaikuttaa ja uppoaa sieluun niinkös alitajuisesti. Monen tämmösen 'taustamusiikkina' kuuntelukerran jälkeen voi olla hyvinkin syvälle uppoutunut musiikin maailmaan jolloin musiikin herättämät mielikuvat vaan voimistuu ja musiikki niinkuin kasvaa osaksi itseä.
 
Mun mielestä tommonen rakenteenkartottamishomma on jotenkin ihan käsittämätöntä. Mä rupeen tekemään semmosta vasta jos opettelen soittamaan jotain biisiä; muuten annan musiikin vaan virrata ja viedä mukanaan. Paras keino on tosiaan vaan kuunnella tarpeeks monta kertaa ja olla välittämättä siitä kuin paljon tulee itseasiassa kuunnelleeksi tai yrittämättä väkisin kuunnella. Näin mä sen koen. Musiikki tulee minuun, en minä mene musiikkiin. Vähän sama homma kuin meditaatio, pitää lopettaa tahtominen ja asioihin takertuminen. Musiikki on meditaatiota.

Mielestäni musiikki voi tavallaan soida ikään kuin taustalla, kuitenkaan olematta pelkkä kulissi ja henkilön poimiessa mielikuvastostaan kaikkinaisiin luononilmiöhin ja muihin elämänilmiöihin liittyviä visioita, ja tulla vaikuttuneemmaksi itse musiikista ikään kuin jonkin ulkopuolisen ja mielletyn objektin kautta, jota musiikki peilaa ja johon mielikuvamme assosioimme. Jos näet pyrit kiinnittämään kaiken enegiasi keskittymäjllä vain ulkoiseen, eli musiikin pintatasoon kuulet siitä vain osan, etkä näe kokonaisuutta, kuten se, joka ei näe metsää puilta. Tai tällöin kadottaa kokonaisvaikutelman kiinnittäessä huomon liiaksi yksityiskohtiin, tai melodiaan, harmoniohin tai rytmiin. Tahdolle ei saa antaa liikaa tilaa, vaan kuuntelun on oltava pakotonta, ja se onnistuu parhaiten ikään kuin unohtamalla musiikiksi tulleen soivan materian olemassaolon sellaisena, kuin sen tietoisuudessamme olemme älyn kautta, joka vaikuttimien välittäjänä toimiessaan , sen tiedoinneet ja mieltäneet ideana jostakin alitajuisesta prosessista, mutta emme itse sen lähdettä ja todellista olemusta.
 
Sanoit juuri sen mitä olen koko ajan yrittänyt sanoa. En osannut selittää asiaa, enkä osaa vieläkään. Olen samaa mieltä niin sinun, kuin Spiralmindinkin kanssa.
 
Vihdoin sain selitettyä asiani, ainoa vain, että te selititte sen, en minä.

Sanoit juuri sen mitä olen koko ajan yrittänyt sanoa. En osannut selittää asiaa, enkä osaa vieläkään. Olen samaa mieltä niin sinun, kuin Spiralmindinkin kanssa.
 
Vihdoin sain selitettyä asiani, ainoa vain, että te selititte sen, en minä.
 
Toi nyt tuli tollein prima vista ex trempore. Jotakin jäi hampaan koloon. Palaillaan.

Tuottaako (klassisen)musiikin kuunteleminen muille ongelmia?
 
En tiedä musiikin teoriasta mitään, mutta klassisen kuuntelu ei tuota mitään ongelmia. Maallikon korvin nähtynä klassinen musiikki muodostuu monesti teemojen variaatioista ja soittimien vuoropuhelusta.

En tiedä musiikin teoriasta mitään, mutta klassisen kuuntelu ei tuota mitään ongelmia. Maallikon korvin nähtynä klassinen musiikki muodostuu monesti teemojen variaatioista ja soittimien vuoropuhelusta.
 
toisaalta et voi kieltää sitä tosiasiaa, että suuri säveltaide ei avaudu helposti ainakaan ensikuulemalta ja musiikin syvimmät salaisuudet tuskin koskaan.