Tanssimusiikki ›

Sähkö:
 
Sähkön tultua ihmisen palvelukseen joutui sivistys aivan uuteen vaiheeseen. Sähkö on tullut niin välttämättömäksi, että on melkein mahdotonta kuvitella, miten nykyajan yhteiskunta voisi tulla ollenkaan toimeen ilman tätä mahtavaa palvelijaansa. Se käyttää koneitamme, kuljettaa kulkuneuvojamme, välittää tietojamme sekunnin osassa valtamerienkin yli, antaa meille valoa ja lämpöä, parantaa tautejamme ja huvittaa ja autaa meitä lukemattomilla muilla tavoilla.
 
Kerrotaan, että eräs Tales niminen kreikkalainen vuoden 600 paikkeilla e.Kr. huomasi, että meripihka, kreikaksi elektron, vetää puoleensa kevyitä esineitä kuten untuvia ja langankuituja, kun sitä hankaa. Tästä nimitys elektrisiteetti (sähkö) ja koska se ilmeni hankaamalla, hankaus- eli kitkasähkö. Tälle asteelle jäi sähkön tuntemus koko vanhaksi- ja keskiajaksi ja vasta n. 2000 vuotta myöhemmin eli seitsemännentoista vuosisadan keskivaiheilla rakensi "Saksan ensimmäinen insinööri" Otto von Guericke ensimmäisen sähkökoneen. Se synnytti hankaussähköä, mutta sillä ei ollut mitään käytännöllistä merkitystä.
 
V.1800 paikkeilla tehtiin ne uraauurtavat havainnot, joihin nykyajan sähkötekniikka perustuu. Huomattiin sähkön ja kemian vuorovaikutus ja keksittiin sähköpari, samoin havaittiin, että sähköllä ja magnetismilla on paljon yhteistä ja että sähkö virtaa johtimessa. Ruvettiin ahkerasti tutkimaan sähköä sitä hallitsevien lakien selvillesaamiseksi, joiden tunteminen oli välttämätöntä, ennen kuin tiedemies ja teknikko voivat jonkinlaisella varmuudella ymmärtää ja käsitellä sähköilmiöitä. Ja nyt seurasivat keksinnöt toinen toisensa perässä: lennätin, sähködynamo, puhelin, hehkulamppu jne. aina radioon asti. Tutkijain onnistui todeta ja sovelluttaa sähkön noudattamia lakeja, mutta sen varsinaisesta olemuksesta ei vielä päästy selville.
 
Vasta viimeisinä vuosina on laadittu teoria, joka sangen tyydyttävällä tavalla selvittää sähkön olemuksen, nimittäin ns. elektroniteoria. Tämän teorian ydinkohdat ovat seuraavat: Jokainen aine on kokoonpantu pienistä alkuaineen hiukkasista, ns. atomeista, joita ennen pidettiin jakamattomina. Elektroniteorian mukaan muodostaa tällaisen hiukkasen positiivisen varauksen omaava ns. atomisydän, jonka ympäri kiertää, riippuen alkuaineesta, suurempi tai pienempi määrä negatiivisesti varattuja hiukkasia, ns. elektroneja. Itse atomi on siis jonkinlainen pienen pieni aurinkokunta, jossa atomisydän muodostaa auringon ja ja elektronit tätä aurinkoa kiertävät kiertotähdet.
 
Atomisydämen ja elektronien välillä on siis olemassa määrätty yhteys, joten elektronit eivät voi ilman muuta jättää rataansa. Jos kuitenkin tavalla tai toisella saadaan osa elektroneista irroitetuksi atomista, pyrkivät ne joko takaisin tai jonkin toisen atomisydämen yhteyteen ja aiheuttavat tällöin ilmiön, jota sanotaan sähkövirraksi. Sähkövirta on siis elektronien liikettä. Vapaat elektronit työntävät toisiaan luotansa, ja mitä enemmän niitä on toisiansa lähellä, sitä suurempi on niiden välinen työntövaikutus eli ns. sähkömotorinen voima, ja sitä suurempi on myös niiden aikaansaama virranvoimakkuus. Sähkömotorinen voima on siis syynä elektronien välillä vallitsevaan jännitteeseen, joka pyrkiessään purkautumaan aikaansaa sähkövirran. Tälläinen jännite on verrattavissa esim. puristetun ilman paineeseen. Mitä enemmän ilmaa puristetaan, sitä suuremmaksi tulee ilmahiukkasten välinen työntövoima, ts. paine (jännite) kasvaa.
 
Käytännöllisestä syystä puhutaan positiivisesta ja negatiivisesta sähköstä, mutta on pidettävä mielesssä, että ainoastaan elektronit, siis negatiivinen sähkö on liikkeessä. Jos elektroneja on aineessa liian vähän, on se positiivisesti varattu, jos niitä on liian paljon, on varaus negatiivinen, ja kun niitä on niin sanoaksemme normaalimäärä, on aine sähköisesti tehoton. Ajatellaan esim. ilmasäiliötä, johon on pumpattu ilmaa. Siinä on painetta, joten sisällä oleva ilma on kuvaannollisesti sanottuna negatiivisesti varattu ja hanaa avattaessa virtaa ilmaa ulos. Jos ilmaa pumputaan pois, niin että syntyy tyhjiö, silloin on sisällä oleva ilma taas positiivisesti varattu, ja jos säiliön hana jätetään auki, virtaa ilmaa säiliöön. Kun paine säiliössä on tasoittunut ulkoilman paineeseen, on ilma säiliössä tehoton, ts. se ei enää aiheuta mitään ilmavirtauksia.
 
Sähköä synnytetään nykyjään joko kemiallisen voimuuden avulla sähköparistoissa (kun on kysymyksessä vain pieniä määriä) tai liikevoimuuden ja magneettisen voimuuden avulla sähkögeneraattoreissa, suurissa voimalaitoksissa, jotka tavallisesti rakennetaan valtavien koskien rannoille. Täältä sähkövoima siirretään johtoja pitkin usein monien satojen kilometrien päähän kaupunkeihin ja muihin kulutuspaikkoihin, missä sitä sitten voidaan käyttää niihin moniin tarkoituksiin, joihin nykyajan korkealle kehittynyt tekniikka tarjoaa tilaisuuksia.
 
G.R.
 
Lainaus Emännän tietokirjasta, vuodelta 1933