Mun rock-täti ja poikaystävät on pitäneet huolen siitä, että aika lailla perusteista on lähdetty liikkeelle. Ja totuuden nimessä on sanottava, että mitä rock-musiikkiin tulee, perusteissa olen lähinnä pysynytkin. 90-luvun ja 2000-luvun musa sitä vastoin on mulle pääosin vierasta. Tässä kohti iso aukko sivistyksessä ja kohtuuttoman paljon tutkimatonta maaperää. Turhapäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla. – Dave Lindholm |
Hyvä aihe ja hyvä otsikko!
Itselläkin on aivan luvattoman paljon ihan selkeitäkin klassikoita vielä tutkimatta. Sabbath, Zeppelin ja monet muut Isot rockin peruskivet ovat tuttuja lähinnä hittien osalta. Uutta ja hiton hyvää musiikkia löytyy joka suunnalta koko ajan niin paljon, ettei taaksepäin ehdi katsoa. Tämä on sääli, sillä tämä päivähän on vain eilisen lapsi ja uudet rokkarit näyttävät isoilta seistessään jättiläisten hartioilla. Köhköh! Historiaa tulisi aina tuntea, jos haluaa ymmärtää asioista enemmän. Seuraus tulee aina syyn jälkeen. Tosin nykymusiikista saa mun puolesta nauttia ihan täysillä tuntematta siihen johtanutta kehityskaarta tarkemmin. Tärkeintähän lopulta on, että musiikki antaa jotain kuulijalle. Oho, tää ei ehkä enää liity asiaan. |
Tällä tahdilla vanhojen mestareiden musiikkiin tutustuminen tulee melko kalliiksi.
Sanoppa muuta! Tänäkin vuonna on tullut hankittua jo reilu 140 levyä (musa DVD:t mukaan lukien), ja pääosin "aukkojen paikkailua". Ja vielä on varmasti satoja (tai tuhansia) ostamattomia levyjä... No onhan tässä loppuelämä aikaa. :)
Edit: Viimeisimmät perehtymisen kohteet olivat The Moody Blues ja The Byrds. Molempien keskeinen tuotanto tuli hankittua ns. kertalaakilla, enkä kadu. Hienoa musiikkia, joka kestää kuuntelua. There Is A Light That Never Goes Out |
Agag
Tellervo
_Petri_
Flash