Aihe: J. Pekka Mäkelä: Kotistudio
1 2 3
orfus
15.12.2002 15:05:10
Ajattelinpa että kerätään tähän yhteen threadiin lukijoiden kommentteja uutukaisesta Kotistudio -kirjasta. Katsotaan sitten josko itse kirjailija tahi kuvittaja Kivi vaivautuisi kommentoimaan omalta kantiltaan näitä mielipiteitämme.
 
Minun mielipiteeni on se, että tekstiä tukeva kuvitus olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Kuvalla selittäisi helposti sen, minkä kertomiseen tekstillä menee sen kuvan verran tilaa. Esimerkiksi mikkikuvioiden havainnollistamiseen ja signaalireititysten selittämisen apuna voisi käyttää kuvia, jotka tekevät asiasta paaaaljon helpommin käsitettävän.
jPekka
15.12.2002 22:46:55
 
Kuulisin itsekin mielelläni kommentteja kirjasta. Voihan nimittäin käydä niin, että kirjan maanvyörymäisen huikea myynti tekee vuoden-parin sisällä ajankohtaiseksi julkaista teoksen nimeltä "Kotistudion pojan paluun kosto" 8-) ja sitä varten kaikki asiapalaute on kerrassaan tarpeen.
 
Kuvituksen suhteen Kivi on tietysti parempi kommentoimaan ratkaisujaan. Olen kyllä jossakin määrin samaa mieltä Riffin Lauri Paloposken kanssa siitä, että jotakin voi kyllä jättää lukijankin pohdittavaksi, vaikka havainnekuvat toki toisinaan selventävät asiaa vallan aiheellisesti.
 
.
Neljä Ruuvia
16.12.2002 09:10:22

Niin no kai niitä kuvia sais piirrellä varmaan sinne mutta taitaa olla ongelma siinä että ihminen joka tarvii sen kuvan ei ehkä myöskään ymmärrä inputin ja outputin eroa.Mullakin on semmosia kavereita ja ihan alalla vielä ovat...Joonas Hytöstä siteeraten: Että,tuota,että...
kivi
17.12.2002 10:36:19
että tekstiä tukeva kuvitus olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Kuvalla selittäisi helposti sen, minkä kertomiseen tekstillä menee sen kuvan verran tilaa
 
Tuollaisia kirjoja on varsinkin englannin kielellä ennestäänkin, ja oma kokemukseni on, että parempi ottaa itse kynä ja paperi käteen ja miettiä signaalitie kuntoon kuin luntata kaaviosta.
 
Nimittäin - se kaaviosta katsominen ei välttämättä opeta hommaa ollenkaan oikein, varsinkin kun kirjan opetus ei suinkaan ole missään vaiheessa sellaista että opetettaisiin yksi tapa (miljoonasta mahdollisesta) tehdä joku asia ja that's it. Ennemminkin kirjan tarkoitus on saada lukija ymmärtämään mitä ollaan tekemässä ja miksi - ja siinä toi onkin mielestäni aivan kiitettävästi onnistunut.
 
Tässä on sama asia kyseessä, kuin että eihän tuossa kirjassa sanota sitäkään, mitkä laitteet pitäisi olla - kuten ei pidäkään sanoa. Meistä jokaisella on hiukan eri laitevaatimukset, ja se yhdelle tärkein palikka on toiselle täysin turha. Äänittämisen perustyökalut toki käydään ihan hyvin läpi.
 
Olen jopa vähän sitä mieltä, että kaaviot olisivat ristiriidassa kirjan opetuksen kanssa. Kun homman oivaltaa, on kaavion piirtäminen se pienin vaiva. Kaaviosta lunttaaminen voi helposti jopa estää ymmärtämästä, että kulloinenkin tapa tehdä joku asia on vain se yksi totuus.
 
Kannattaa lukea kirja kunnolla. Sitä paitsi, mulle itselleni oli tärkeintä että lopputulos on niin hauska, kodikas ja helppolukuinen, että hommasta oppii ikään kuin itsestään ja vahingossa. Ja sitten voi syventää tietojaan jollain raskassoutuisemmalla pro-kirjallisuudella, jossa ei välttämättä vaivauduta selittämään alkeita ollenkaan.
 
Näin nyt.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Antti
14.01.2003 14:48:32
Hyvä kirja, pidin oikein paljon.
 
Ainoa juttu, mikä oli mun mielestä hölmöhköä kirjassa, oli vaiheenkääntöön ym. vaihesysteemeihin liittyvä kirjoittelu: kirjassa sanottiin usein esim. "kannattaa kokeilla mikkien sijoittelua eri paikkoihin jotta mahdollisilta vaihevirheiltä vältytään" tai "kuuntele biisiä myös välillä monona jotta kuulet mahdolliset vaihevirheet".
 
Asiaa ei kuitenkaan kirjassa missään vaiheessa kunnolla selitetty, eli puoliksi oletettiin, että kyllähän kaikki nyt tietää mikä on vaihevirhe. Ja kun ko. asia on ainakin minulle näin aloittelijana oudohko, olisin toivonut paneutumista siihen mikä vaihevirhe itse asiassa on, mistä se tarkalleen syntyy ja miksi mikkien sijoittelua eri paikkoihin kannattaa kokeilla.
 
(Itse päättelin, että jos nauhoitetaan stereoparilla niin ääni sitten tulee eri aikaan mikkeihin jolloin tuloksena on vaihevirhe. Minun logiikkani mukaan tosin tästä luulisi tulevan jonkinnäköinen delay- tai chorusefekti, enkä täysin ymmärrä, miksi soundista tulee lattea. Ilmeisesti joku sähkötekninen juttu?)
 
Mutta loistava kirja noin niinkuin muuten. Monta hankalaa asiaa selvisi tämmöiselle aloittelijalle. Varsinkin nuo tosielämän studioesimerkit oli tosi hyviä ja toimivat hienosti asioita konkretisoimassa.
hartsa
14.01.2003 15:53:24
Hyvä, että näitä studiotermejä on käsitelty suomenkielellä. En ole sitä vielä lukenut kuin vähän alusta, mutta takakannessa luvataan vastauksia juuri tällä hetkellä askarruttaviin kysymyksiin: mitä on masterointi, kompressointi jne.
 
Kyllä aiheesta on varmasti englannin kielellä kirjoitettu paljonkin, mutta on hyvä että on tällainen perusopus myös suomeksi.
 
Hartsa
jPekka
17.01.2003 16:25:46
 
Asiaa ei kuitenkaan kirjassa missään vaiheessa kunnolla selitetty, eli puoliksi oletettiin, että kyllähän kaikki nyt tietää mikä on vaihevirhe. Ja kun ko. asia on ainakin minulle näin aloittelijana oudohko, olisin toivonut paneutumista siihen mikä vaihevirhe itse asiassa on, mistä se tarkalleen syntyy ja miksi mikkien sijoittelua eri paikkoihin kannattaa kokeilla.

Hyvä huomio - ja kirjattu nyt talteen mahdollista tulevaa korjailtua versiota varten.
 
(Itse päättelin, että jos nauhoitetaan stereoparilla niin ääni sitten tulee eri aikaan mikkeihin jolloin tuloksena on vaihevirhe. Minun logiikkani mukaan tosin tästä luulisi tulevan jonkinnäköinen delay- tai chorusefekti, enkä täysin ymmärrä, miksi soundista tulee lattea. Ilmeisesti joku sähkötekninen juttu?)
 
Enemmänkin aaltotekninen... jos kaksi samanlaista aaltoa sattuu olemaan vastakkaisvaiheessa (ts. toinen aalto on puoli aallonpituutta jäljessä), tuloksena on sekä korvalle että oskilloskoopilla silkkaa hiljaisuutta. Käytännössä noin dramaattiseen tulokseen ei päästä, vaan ilmiö on sama kuin vanhassa kunnon Stereotestissä: "Ääneni pitäisi nyt kuulua epämääräisestä suunnasta ja monovastaanotossa sen pitäisi häipyä lähes kuulumattomiin."
 
Hommaahan voi kokeilla kotikonsteinkin: pinoa stereokaiuttimet päällekäin, käännä toisen kaiuttimen piuhat päinvastaiseen järjestykseen ja soita sitten stereoiden läpi jotakin monosignaalia. Kuuntele, miten eri suunnissa ja etäisyyksillä katoaa mitäkin taajuuksia.
 
Varsinaisesti viiveenä tai choruksena kuulumiseen tarvitaan pikkuisen pidempiä välimatkoja ja siten myös viiveitä.
d-iivil
17.01.2003 16:43:06
Mistä tuota opusta saa? Ostaisin yhden jos joku guru kertoisi =)
kivi
17.01.2003 17:00:16
Mistä tuota opusta saa?
 
Kirjakaupasta. Ja jos ei lähimmästä löydy, tee meille kaikille palvelus ja pyydä tilaamaan. Kustantaja on Like, kirjoittaja J. Pekka Mäkelä.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
PIM
17.01.2003 19:50:32
Mutta ainakin paikallisessa Suomalaisen myymälässä opus oli piilotettu näppärsti tietotekniikka- ja elektronikkakirjojen joukkooa, mistä asiantuntevan myyjän avustuksella se löytyi. Kiitos vaan, Riikka. Omatoimisesti olin etsiskellyt sitä jo parilla aiemmalla kerralla mutta eipäs tullut mieleen etsiä sitä Java ja C++ kirjojen välistä. Olivat kuulemma joltain ylemmältä taholta saaneet määräyksen että se kuuluu tekniikkakirjojen joukkoon eikä musiikkialan opuksiin.
I ain't like old Saint Nick, he comes but once a year. - BB King: Backdoor Santa
jPekka
17.01.2003 22:41:33
 
Olivat kuulemma joltain ylemmältä taholta saaneet määräyksen että se kuuluu tekniikkakirjojen joukkoon eikä musiikkialan opuksiin.
 
Kappas - sen kerran kun olen tuolla Aleksanterinkadun Suomalaisessa sen olemassaoloa muistanut tarkistaa se on ollut kyllä musiikkikirjahyllyssä.
 
.
Vilhelmus
17.01.2003 22:47:09
 
Kappas - sen kerran kun olen tuolla Aleksanterinkadun Suomalaisessa sen olemassaoloa muistanut tarkistaa se on ollut kyllä musiikkikirjahyllyssä.
.

Hoi Mäkelä, saako aktiivisimmat m.nettiläiset alennusta? hoho.
Lisää diskanttia!
Fortune
17.01.2003 22:47:52

Hoi Mäkelä, saako aktiivisimmat m.nettiläiset alennusta? hoho.

Olisit toivonut joululahjaksi. Niin minä tein, eikä pukki katsonut minun olleen erityisen paha viime vuonna.
Puuro ei ole fysikaalinen totuus.
Kläp.
Porsas.
Vilhelmus
17.01.2003 23:03:33
 
Olisit toivonut joululahjaksi. Niin minä tein, eikä pukki katsonut minun olleen erityisen paha viime vuonna.

Mää toivoinkin, mutta sain nyrkkeilysäkin =D
Lisää diskanttia!
Vilhelmus
17.01.2003 23:05:48
 
Hehe. Minä sain tuon kirjan ja deodoranttia. Hienovarainen vihje vissiinkin.

Heh. Repeilen yksinäni. Mutta toivoin kyllä MYÖS tuota säkkiä. Mukava on hakata sitä. Ei tarvi mummoja, niin.
 
Mutta ostaa täytyy tuo kirja. Heti kun Mr. Mäkelä antaa sen alennuksen =D
 
PS. ihan tosi... tää ON se viimeinen paukku.
Lisää diskanttia!
MQ
21.01.2003 17:11:57
Kirja on kaikinpuolin hyvä katsaus studiotyöskentelyyn kokonaisuudessaan. Käytännönläheinen sanoisinko... aloittelijalle sopiva, mistä sitten saadaan potkua teknisimpiin eepoksiin.
 
En tiedä miten muut suhtautuivat, mutta itseäni ärsytti kömpelö kieli ja termit esim. soundaa yms. Tämä tietysti oli jonkinlainen ratkaisu, mutta asiallisempi kieli ei olisi ollut pahitteeksi mielestäni.
Soppe
28.01.2003 23:34:48
Minusta ihan pätevä opus kyllä. Aina sitä jotain uutta oppii.
Ainoa asia mikä häiritsi oli se, että kirjassa oli parissa paikassa täysin sama tekstinpätkä. Nopeassa tahdissa kun luki, niin kertaus ei ollut opintojen äiti, vaan rasite. :)
I will choose a path that's clear, I will choose freewill.
shak
29.01.2003 08:59:00
 
Mistä tuota opusta saa? Ostaisin yhden jos joku guru kertoisi =)
 
Itse tilasin netistä seuraavasta osoitteesta ja ihan kiltisti lähettivät: http://www.likekustannus.fi/
PBL!
29.01.2003 10:06:25
Hyvä kirja! Kannattaa hankkia. Itse olen harjoitellut miksaamista reilun vuoden ja olisin päässyt huomattavasti vähemmällä "turhalla" säätämisellä jos kirja olisi ollut alusta asti mukana. (toisaalta omilla kokeiluilla oppii miten saa tunkkaisen soundin)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)