Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Sadistik Exekution: The Magus

Kaikkeus lähti tästä äänitteestä. Transneobathasorikal Disillusions of the Unknown ,,/

Stone tietty
 
siinä varsinainen suomimetallin kulmakivi.
 
www.stonetribute.tk

Eiköhän oteta puukko käteen ja aleta kunnolla väittelemään asiasta! Metallimusiikin kuuntelijat ovat niin fanaattisia omien bändiensä suhteen että tästä ei voi tulla mitään yhteisymmärrystä. Esim. "aidot hevarit" eivät ilmeisesti MILLÄÄN voi hyväksyä sitä että Kornin debyytti oli erittäinen merkittävä levy metallin kehityksessä.
Itse sanoisin, että merkittäviä bändejä ovat mm. Sabbath ja Zeppelin, 80-luvulla Maiden, Priest (vaikka en siitä itse pidäkään), Slayer ja Metallica. 90-luvun suuria vaikuttajia on jo vaikeampi nimetä, mutta tohtisin sanoa että Korn, Pantera ja Sepultura. Kokonaan oman lukunsa muodostavat sitten nämä death metalin, black metalin ja muiden enemmän "underground"-tyylisuuntien vaikuttajat. En omaa tarpeeksi alan tuntemusta että osaisin mennä hirveästi pätemään, mutta ainakin Venom ja Death ovat merkittäviä.

ongelma on vähän siinä, että kaikki musiikki on merkittävää niin kauan, kun on edes yksi joka ko. musasta tykkää/pitää.

Sadistik Exekution: The Magus

Kaikkeus lähti tästä äänitteestä. Transneobathasorikal Disillusions of the Unknown ,,/
 
Hell Yeah!

Juupa juu no pistetään judas priestin Painkilleri sinne johonki väliin

ongelma on vähän siinä, että kaikki musiikki on merkittävää niin kauan, kun on edes yksi joka ko. musasta tykkää/pitää.
 
Totta puhut, veliseni.

Vieläkään kukaan ei ole listannut Arcturuksen La Masquerade Infernalea. Levyä kuitenkin on epäilemättä yksi 90-luvun merkittävimpiä julkaisuja. Jossain tituleerattiin metallin mustaksi raamatuksi.

Vieläkään kukaan ei ole listannut Arcturuksen La Masquerade Infernalea. Levyä kuitenkin on epäilemättä yksi 90-luvun merkittävimpiä julkaisuja. Jossain tituleerattiin metallin mustaksi raamatuksi.
 
Chaos Path on varmaankin yksi parhaita hevibiisejä, mitä olen kuullut. Simen on kyllä mies paikallaan eikä levy voi olla kovin huono, jos on Hellhammer rummuissa. Elikkä kyllä tykkään tuosta levystä paljon.

...eikä levy voi olla kovin huono, jos on Hellhammer rummuissa.
 
Kyllä voi. TJEU: Kovenant.

Ehkei tuo Seti ole mikään klassikko, mutta Animatronic mielestäni on. Vinyylinä löytyy hyllystä, mahtavuutta on se levy.
 
Hirveetä scheissea. Noh, mielipidekysymys.

Chaos Path on varmaankin yksi parhaita hevibiisejä, mitä olen kuullut. Simen on kyllä mies paikallaan eikä levy voi olla kovin huono, jos on Hellhammer rummuissa. Elikkä kyllä tykkään tuosta levystä paljon.
 
Komppaan Chaos Pathia, mutta Hellhammer rummuissa ei todellakaan ole ainakaan nykyään mikään laadun tae. Eikä ole aikoihin ollut.

Täshän nämä:
 
-Iron Maiden-Piece of Mind
-Metallica-Ride The Lightning
-Black Sabbath-Black Sabbath
-AC/DC-Back In Black
-Led Zeppelin- III
-Dimmu Borgir-Enthrone Darkness Triumphant
-Pantera-Vulgar Display of Power
-Dream Theater- Images and Words
-Judas Priest-British Steel
-Helloween-Keeper of the seven keys I

Kymmenen tärkeintä? Noh, katsotaanpas vaikka aikajärjestyksessä

Black Sabbath - Black Sabbath (1970) - Sanomattakin selvä. Legenda.
Motörhead - Motörhead (1977) - Lienee ensimmäisiä vaikutteita myöhemmin tulleille Speed Metal-bändeille.
Metallica - Kill 'em All (1983) - Ensimmäisiä Thrash Metal-levyjä, kuten myös:
Slayer - Show No Mercy (1983)
Celtic Frost - Morbid Tales (1985) - Ensimmäisimpiä esiversioita tulevasta Black Metallista.
Ministry - The Land of Rape and Honey (1988) - Lienee ensimmäisimpiä Industrial Metal-levyjä ja on edelleen iso vaikute nykyisille Industrial Metal-bändeille.
Queensrÿche - Operation: Mindcrime (1988) - Lienee ensimmäisimpiä Progemetallilevyjä
Cannibal Corpse - Eaten back to life (1989) -Deathgrindin kantaisä
Carcass - Necroticism (1992) -Deathmetallin kulmakivi.
Emperor - In the Nightside Eclipse (1994) - Luullakseni ensimmäisimpiä levyjä joissa Black Metal yhdistyi sinfonisen musiikin kanssa.
Korn - Korn (1994) - Ensimmäinen pomppurock-levy, lieneekö saavutus, mutta kyllä tämä aloitti uuden genrelajin.

Aluksi näin, katsotaanpa jatkoa.

Joo ja myös Celtic Frostin Into the pandemonium pitää mainita. Avant-gardea, torvia ja naislaulua metallibiiseissä. Loistavaa. Yksi suosikkilevyistäni.

Mistään todellisista kulmakivistä ei mulla ole mitään hajua, koska ehdokkaita olisi aivan liikaa. Sen sijaan listaan itselleni tärkeimmät kiekot siinä järjestyksessä, missä ne ovat elämään mukaan tulleet.
 
-Iron Maiden: A Real Live One
-Metallica: Black
-Emperor: Anthems to the Welkin at Dusk
-Rhapsody: hittovie mikä se on... eka levy kuitenkin. :D
-Children Of Bodom: Hatebreeder
-Iced Earth: Horror Show (ei paras mutta vaikutti mun musamakuun todella paljon. nimim. nykyinen IE fanaatikko)
-Racer X: Technical Difficulties ja Superheroes
-Van Halen: I
-Slayer: Reign In Blood
 
Sikälimikäli ketään kiinnostaa, kirjoitan noista lyhyen (toivottavasti) tarinan tähän. Ne, ketä ei kiinnosta, voivat ohittaa tämän ihan suoralta kädeltä. Perässäpäin ei ole luvassa mitään muuta, kuin henkilökohtaista pohdintaa. Lämmintä kättä niille, jotka sen mielenkiinnolla loppuun asti lukevat.
 
Maidenin ostin kaveriltani käytettynä varmaan toisella luokalla ollessani. Erityisesti iskivät Can I Play with Madness ja The Evil That Men Do loistavilla melodioillaan ja menevällä rytmillään. Tästä lähti sitten innostus kitaransoittoonkin, tosin vasta vähän myöhemmin.
Myöhemmin kuvioihin tuli mukaan Metallica ja ensimmäisenä levynä oli Black. Se oli melko helposti sulatettavaa, mutta kuitenkin muutamaa astetta raskaampaa musaa. Joku napsahti päässä ja kitara alkoi kiinnostaa entistä enemmän, aloitin siis soittamaan.
Emperorin levyn olin nähnyt kaverini hyllyssä ja ajattelin divarissa ollessani koittaa sitä. Aluksi kotiin päästessä ihmetys oli melkoinen: tämähän on säröistä, rujoa ja agressiivista kamaa. Pikkuhiljaa alkoi sitten löytymään erilaisia puolia tuosta levystä ja rankka musiikki aukeni pikkupojalle entistä enemmän.
Yläasteelle siirryttäessä alkoivat kitarasankarit ja fantasiamaailmat kiinnostamaan, joten siirtyminen Rhapsodyn pariin oli varsin luonnollinen ilmiö. Mahtipontiset melodiat ja puhtaat soundit löivät läpi täysillä ja samankaltaista suorittamista oli saatava lisää, paljon.
Tutut juttelivat näihin aikoihin jostain ihmeen Children Of Bodomista ja siinä soittavasta kitaristilupauksesta. Kitaransoitosta kiinnostuneena päätin sitten koittaa Bodomia. Jälleen napakymppi. Kiinnostus sooloihin ja tekniseen soittoon leimahti henkiin.
Hiukan kyllästyttyäni Bodomin soundiin hain jotain uutta. Kuuntelin black metallia ja muuta raaempaa kamaa. Äitimuori sitten jouluaattona paukautti kunnolla: osti ihan oma-aloitteisesti Iced Earthin upouuden Horror Show:n. Se oli jotain käsittämätöntä materiaalia, juuri sitä mitä hain: tiukkaa komppia, menevää rytmiä, loistavia melodioita ja hyviä kokonaisuuksia.
IE:n myötä aloin tutustumaan entistä enemmän kitaroinnin ihmeelliseen maailmaan. Sieltä löytyi mm. Jason Becker, John Petrucci ja kieroutuneen huumorintajun omaava heppu nimeltä Paul Gilbert. Gilbert vaikutti mielenkiintoiselta persoonalta, joten musaa oli pakko koittaa. Ensin Racer X vaikutti tylsältä kasaribändiltä, mutta kunhan kuulin oikeat kappaleet, tajusin jutun pointin. Sehän oli kasarimeininkiä, mutta pilke silmäkulmassa tehtyä. No ei siitä sen enempää, kasari on suuri innoittaja mulle vieläkin.
Kasarin innoittamana oli pakko kuulla legendaariselta Van Halenilta muitakin biisejä, kuin Jump. Yllätys oli suuri: syntikat eivät pörisseetkään saha-aaltoa kokoajan. Van Halenin energisyys, raikkaus ja positiivinen asenne vei miehenalun mukanaan.
Koska olin tutustunut jo yhteen legendaariseen bändiin, päätin tutustua useampaan. Slayer iski kaiken massan keskeltä tajuntaan, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rankkaa, älyttömän rankkaa!! Tätä oli pakko saada lisää.
 
Tämän kaiken jonninjoutavan jälkeen tässä nyt ollaan. Kaikki noista on edelleen (Rhapsodya lukuunottamatta) melkolailla aktiivisessa kuuntelussa. Ylläolevat olivat siis ne mulle tärkeimmät lätyt, joka ei kuitenkaan kumoa sitä tosiseikkaa, että vastaan tulee jatkuvasti myös muuta huomionarvoista musiikkia. Nuokin levyt oli älyttömän vaikea listata tuohon, mutta en usko tuon menevän kauheasti metsään.

Megadeth - Rust In Peace - Uskomattoman hyvä kitararalli
Metallica - Master Of Puppets - Sitä samaa
Metallica - Kill 'em all - Kuten aikaisemminkin on mainittu mainittu, thrash tyyppisen metallin ehdoton kulmakivi
Ozzy - Diary of a Madman - Ei perusteluja, liian hyvä moiseen.
Slayer - Reign In Blood - Aivan ehdoton thrashlevy hyllyihin.
Metallica - Ride The Lightning - Thrashpaukuttamisen melodisempi seuraaja.
Manowar - Kings Of Metal - Asennetta ja nahkapöksyjä
Dion aikaisesta Sabbathista - Mob Rules - Todella hyvä perushevilevy 80-luvun alusta
Aikaisemminkin monesti mainittu Maidenin - Number of the beast - Legendaarisia kappaleita täynnä, kuin paraskin kokoelma.
Megadeth - Countdown To Extinction - Hoho, pihtasin tätä loppuun, Rust In Peacen huuruissa tehty kulttilevy, jossa asenteet kunnossa (tai sitten ei.).
Sitten vielä jokeri, miten saatoin unohtaa tämän aluksi?! Venomin debyyttilevy elikkäs - Welcome To Hell.

Jännää että kukaan ei ole vielä maininnut Metallican "Mustaa" albumia, se jos mikä on merkittävässä asemassa, jos katsellaan esim. metallimusiikin tuomista suurten massojen kuunneltavaksi! Tämän levyn jälkeen mielestäni hevi oli koko kansan musiikkia, eikä pelkästään pitkätukkaisten, farkkuasuisten, likaisten miesten. Mielestäni levy oli merkittävä käännekohta tässä genressä, ja siksi ehdottomasti yksi suurista kulmakivistä, joita tässä liene haettiin.

Tämän levyn jälkeen mielestäni hevi oli koko kansan musiikkia, eikä pelkästään pitkätukkaisten, farkkuasuisten, likaisten miesten. Mielestäni levy oli merkittävä käännekohta tässä genressä, ja siksi ehdottomasti yksi suurista kulmakivistä, joita tässä liene haettiin.
 
Olet aivan oikeassa. Heitänkö plussan?