Bassot ›

Havaitsin Soitin-Huttusen nettisivuilta, että siellä myynnissä on PRS:n sähköbasso, jollaisesta olen syystä tai toisesta ollut aina kiinnostunut. Kokeilin joskus 90-luvun alussa sellaista punaista yksilöä, joka oli Paha Kurki-nimisen prodepändin basistin vanha.
 
No, päätin huvikseni testata kyseistä mustaa 90-luvun alun yksilöä:
- hyvin ohut D-profiilin pulttikaula (yäk!)
- 3 mikkiä ja potikkamalllisessa mikkivalitsimessa 5 asentoa, joista ei päässyt äkkiseltään selville, bodyn takana 4.s ns. dummycoil-"mikki" häiriönpoistoon
- aktiivisävysäätimet kytkimen takana, ilman niitä basson sävy melko ponneton
- kaulassa, otelaudassa ja rungossa kolhuja huonon käsittelyn jäljiltä, runkon takana isoja kulumia vyösoljesta
 
En käsitä kuinka joku on voinut kohdella moista arvosoitinta noin huonosti. Hyi helevetti.
 
Kirjallisuuden mukaan noita vanhempia PRS-bassoja on tehty noin 2.000 kpl, eli kyseessä on jonkinlainen harvinaisuus.
Valitettavasti vaan ko. yksilö ei mielestäni ole pyydetyn hinnan arvoinen, kaikesta huolimatta. Eikä kaula kyllä käynyt käteeni sitten millään.
 
Onko kellään tai kukaan nähnyt useampia vastaavia?

Paljonkos hintaa? Olikos hyvä saundi?

Paljonkos hintaa?
 
Emmätiä.
 
Olikos hyvä saundi?
 
Juu ja ei.

Onko kellään tai kukaan nähnyt useampia vastaavia?
 
Ilmeisesti nuo eivät tosiaan käyneet kovin hyvin kaupaksi, ja tuotanto lopetettiin. Kuulemma reggaebasistit diggailevat noita kovastikin.

Mitä olen kuullut niin PRS ei mitään niin hyviä tuotoksia basso-osastolla ole saanut aikaan että ne olisivat kovinkaan hyvin käyneet kaupaksi.
 
Elikkä kalliita keskinkertaisia bassoja.

Nostanpa, koska kallupissa tuli vastaan toinenkin PRS tuon yllärin exän lisäksi. Stax? Ylläri?

En tunnusta.

En tunnusta.
 
Pitää kai sitten itse kommentoida, kun ostin tuon aika lailla summanmutikassa, eikä hintakaan ollut kovin paha.
 
Hemmo: - hyvin ohut D-profiilin pulttikaula (yäk!)
 
Ohut on ja profiililtaan kieltämättä aika mielenkiintoinen. Kuitenkin basson sai säädettyä todella kevyeksi soittaa. Tosin kesän aikana kaula eli sen verran, että kieliä oli taas nostettava, kun en viitsinyt nähdä vaivaa alkaa kaularautaa ruuvaamaan. Ihan OK näinkin ja kyllä kelitkin tästä vielä viilenevät.
 
- 3 mikkiä ja potikkamalllisessa mikkivalitsimessa 5 asentoa, joista ei päässyt äkkiseltään selville, bodyn takana 4.s ns. dummycoil-"mikki" häiriönpoistoon
 
Jossain noita yhdistelmiä on selitetty, mutta korvakuuloltahan nuo on käytännössä järkevin valita. Viime viikonloppuna havaitsin taas yhden uuden (valitsimen) asennon käyttökelpoiseksi. (Enää kahdelle pitäisi keksiä käyttöä, toinen niistä on puhdas tallamikkisoundi, joka monelle kelpaisi varmaan ilman mitään mutinoita.)
 
Alembicin inspiroima systeemi selvästikin. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla uusilla kielillä miten yläpää riittäisi släppäilyyn. (Kaulamikki ei minusta ole tiellä.) En taida kuitenkaan viitsiä kun sille löytyy käyttöä niin harvoin, flättejä voisi pikemminkin kokeilla Robbie Shakespearen tapaan - vaikka eipä tuota reggaetakaan juuri...
 
- aktiivisävysäätimet kytkimen takana, ilman niitä basson sävy melko ponneton
 
Pitäisi testailla, toistaiseksi aktiivisäätimet on olleet kätevät varsinkin kun on lainakamoilla soitellut. Ei passiivisoundissakaan valittamista ole. Hiljaisempi tietenkin kuin boostattu, jotain eroa äänenvärissäkin on.
 
- kaulassa, otelaudassa ja rungossa kolhuja huonon käsittelyn jäljiltä, runkon takana isoja kulumia vyösoljesta
 
Luultavasti tosiaan sittenkin vyönsoljesta;) Ei muuten pahasti reliikki. Leppää veikkaisin rungon olevan, ja kaula vaahteraa (brasilian?)ruusupuuotelaudalla.
 
Jännällä tavalla perinteinen fender-tyyppinen basso. Olen joskus kokeillut L-sarjan jassoa (ja paria passoa), ja IMO tuossa on jotain samaa. Jämäkkä bolt-on basso perinteisillä materiaaleilla, mutta kuitenkin aktiivielektroniikka, silti aika tummasoundinen basso. Vuosikertaa 1990.
 
http://www.vintageguitar.com/brands/details.asp?ID=32

En käsitä kuinka joku on voinut kohdella moista arvosoitinta noin huonosti. Hyi helevetti.
 
Minusta ne oli käytön jälkiä, aika pian ainakin itse lakkaan varomasta uutta soittopeliä, muusikollehan se on työkalu - ja harrastelijasoittajalle leikkikalu.
 
Niin, se kolmen kuukauden varoaika uuden vermeen hankkimisesta meni jo aikaa sitten umpeen:-)

Leppää veikkaisin rungon olevan, ja kaula vaahteraa (brasilian?)ruusupuuotelaudalla.
 
Jostain olin saanut sen käsityksen, että kroppa olisi mahonkia. Keveys vähän epäilytti, mutta eihän body ole kovin iso. Ja vyönsoljen kulumasta pilkotti kuitenkin aika tumma puu.
 
Mutta tiedä häntä. Ihan hyvä soundihan PRS:ssä mielestäni oli, tasapainoinen ja suht neutraali, yksikelaiset mikit varmaan osaltaan vaikuttivat asiaan. Se toimi mielestäni aina hyvin miksauksessa, eli siinäkin mielessä sukua Fenderille. Kuten Rattledad sanoi, ei varsinaisesti aktiivibasson kuuloinen - itse asiassa soittelinkin viimeiset pari vuotta passivisena, kun en jaksanut vaihtaa patteria...
 
PRS-bassojen huono maine lienee aika pitkälle kaulan syytä; litteä profiili muistuttaa enemmän hevikitaraa kuin Fenderiä, joten konservatiivinen basistirotu ei sille lämpene. Ohuus varmaan aiheutti kaulan elämisenkin, mutta sitähän varten kaularauta on keksitty. PRS:n imago "kitaralafkana" tuskin myöskään nosti heidän bassojensa arvostusta.
 
Mutta hyvin tehty laatubasso se oli. Elektroniikka oli viimeisen päälle tehty, 14 vuoden rääkkäämisen jälkeenkään potikat eivät rahisseet eikä jakki paukkunut. Schallerin virittimistä tykkäsin erityisesti, juuri sopivan jäykät makuuni - joskus tuntui etten virittänyt koko vehjettä kuukausiin!
 
Aah, tämähän meni ihan muistelon puolelle... olisin minä PRS:llä (eli Perssällä, kuten minä sitä kutsuin) varmaan toisetkin 14 vuotta vedellyt, mutta jotenkin vaan iski vuodenvaihteessa kolmenkympin villitys. Neuser käveli vastaan, rakkaus syttyi ensisilmäyksellä ja niin vaan meni vaimo vaihtoon. Ei se ehkä ollut reilu temppu uskollista kumppania kohtaan, mutta minkäs mies luonnolleen mahtaa.

PRS-bassojen huono maine lienee aika pitkälle kaulan syytä... PRS:n imago "kitaralafkana" tuskin myöskään nosti heidän bassojensa arvostusta.
 
Niitähän tehtiin myös mahonkikaulalla, joka varmaan pehmensi muutenkin tummaa soundia liikaa. Liimakaulaversio näyttäisi muuten olevan tehty samanlaisella kaulataskulla kuin bolt-on bassokin. Myös vaahteraotelaudalla tehtiin jo noita originaalejakin.
 
Alunperin rungot tehtiin mahongista joko vaahterakannella tai ilman. Vaikuttaisi siltä, että loppua kohden puut olivat jo fendermäisempiä. Eikös jo ensimmäiset pulttikaulaiset CE kitaratkin jotka tulivat kai tuossa 90-l vaihteessa olleet jo leppärunkoisia ?
 
PRS:n bassoilla ei tainnut oikein olla markkinarakoa. Tummasoundisena se ei oikein vastannut sitä mitä high-end -bassojen ostajat hakivat. Perinnebassoksi se taas oli turhan kallis . 1989-90 -hinnastossa PRS:n perusmallin hinta oli 1500$. Vertailun vuoksi Musarin Stingray: 995$.

Olen nyt neljä vuotta soitelllut tollasella PRS-bassolla ja tyytyväinen oon ollut.
 
Runko ja kaula liimaliitoksella mahonkia. Otelauta ruusupuuta. Soundi on kyllä tumma - kovin vanhoja kieliä en mielelläni käytä.
 
Mikkiselektoriin tuli tolkku kun joku aika sitten PRS:n kotisivuille tuli selvitys kytkennöistä:
 
5. keskimikki
4. kaulamikki
3. talla + keski
2. talla + kaula
1. tallamikki
 
Ite oon bändisoittoon löytäny hyvän perussoundin keskimmäisestä vaihtoehdosta. Sormi / lehdykkätekniikoilla sitten tekee haluamaansa vaihtelua.
 
Kaula sopii hyvin mun käteen - ylemmälle tiluosastolle en kyllä kovin järkevässä asennossa pääse.
 
En oo merkittävää eroa huomannu passiivi ja aktiivimoodien perussävyssä. Aktiiviupuolelta saa (lähinnä keikoilla) ruuvattua lisää matalaa bassoa jos tarpeen (keskitaajuus varmaan jossain 40Hz:ssä).
 
Studiopuolen kokemusten mukaan alamiddleä saa leikata aika isolla kädellä jos meinaa saada äänikuvaan mahtumaan jotain muutakin kuin bassoa. En ihmettele että kyseinen basso on saanut mainetta dub/reggae-osastolla. Tämä ominaisuus tuntuu olevan lähinnä etu livepuolella.
 
Tämmöstä näin akkiseltään tuli mieleen.

Runko ja kaula liimaliitoksella mahonkia. Otelauta ruusupuuta. Soundi on kyllä tumma - kovin vanhoja kieliä en mielelläni käytä.
 
Aika erilaiset: bolt-on/liimakaula; vaahtera/mahonki; leppä(?)/mahonki. Soundissa luulisi olevan eroa.
 
5. keskimikki
4. kaulamikki
3. talla + keski
2. talla + kaula
1. tallamikki
 
Ite oon bändisoittoon löytäny hyvän perussoundin keskimmäisestä vaihtoehdosta. Sormi / lehdykkätekniikoilla sitten tekee haluamaansa vaihtelua.
 
Keskimmäinen on minunkin suosikkini (~jasso molemmat mikit auki), 5. tuntuu aika passomaiselta ja 2. on sormin soittaessa veikeän kontramainen (voisi toimia lehdykän kanssa rickenbacker-imitaationa).
 
keskitaajuus varmaan jossain 40Hz:ssä
 
BP:n Robbie Shakespeare -artikkelin mukaan 30Hz (!)
 
Studiopuolen kokemusten mukaan alamiddleä saa leikata aika isolla kädellä jos meinaa saada äänikuvaan mahtumaan jotain muutakin kuin bassoa. En ihmettele että kyseinen basso on saanut mainetta dub/reggae-osastolla. Tämä ominaisuus tuntuu olevan lähinnä etu livepuolella.
 
Alamiddleä on tosiaan hyvin, ei siksi ehkä uusillakaan kielillä mikään släppibasso.

BP:n Robbie Shakespeare -artikkelin mukaan 30Hz (!)
 
Muistatko mikä numero? Olis mielenkiintoista lukea.