Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Vittu että vituttaa kun joku ei tiedä CC:tä.
 
No pari asiaa:
 
Ensinnäkin CC:tä voidaan hyvällä omallatunnolla pitää DeathMetallin kantaisänä muutaman muun Tampa Bayn pottubändin kanssa.
 
Mitään likimainkaan niin raskasta kuin Butchered at Birth tai Eaten back to Life ei joitain Deiciden vetoja lukuunottamatta ollut kertakaikkiaan tullut ulos silloin 80 ja 90-lukujen taitteessa. Kyseessä oli kenties enemmän alaäänien korostaminen kuin varsinainen alavireisyys, jota kyllä tehosti aika tehokkasti sittemin six feet underin riveihin loikanneen Chris Barnesin ääni... Jota voidaan pitää Ainoana Oikeana DeathMetal Murinana. Oikeastaan ainoa joka vetää vielä pidemmän korren on kenties Amorhiksen Esa Holopainen, joka ei valitettavasti enää kai murise.. Paitsi ehkä Chaosbreedissä. Deiciden Glen-setä pääsee myös lähelle.
 
CC:n musiikin kantavat ideat ovat nimenomaan kromaattiset dempit yhdistettynä pinch harmonicceihin (huiluääniin vitun idiootit) sekä pirun moinen tremolo presto prestissimo. Merkittävää on se, että CC oli taas kerran ensimmäisiä metalliyhtyeitä joka sikäli palasi juurille, että lanseerasi atonaalisen musiikkiperinteen mutta bluusista poiketen haistatti priimeille pitkät vitut ja luotti ja luottaa edelleen vitossointuihin... ja dropattuihin sellaisiin.
 
CC:n deathmetal on temmoltaan murhaavaa, joskaan ei enää skenen keskinopeata kovempaa... Silti, alituinen tuplabasareidenkäyttö laukaisee tottuneessakin kuuntelijassa stressireaktiota aivojen pyrkiessä synkronoimaan sydämen lyöntitiheyden basarirenkutuksen kanssa... mikä saavuttaa pahimmillaan 320 BPM ja reippasti ylikin. Sanomattakin on selvää että tämä on omiaan saamaan musiikkiteoreetikot ja etenkin kasvatuspuolen tantat nostamaan kädet pystyyn- moinen kun on omiaan aiheuttamaan hetkellistä adrenaliinin ylituotantoa jota jostain syystä pidetään helvetin huonona juttuna, etenkin nuorisoa ajatellen.
 
Sanomaltaan CC on sangen naseva: Kaikki murhataan, raiskataan ja syödään, muttei välttämättä tässä järjestyksessä. Mieltäkutkuttavan herkkää splatterestetiikkaa, joka korreloi suoraan kansitaiteeseen -itseään syöviä ruumiita, teurastamoja täynnä mutiloituja ihmisiä, matoja ruumiiden kimpussa, niin elävien kuin kuolleidenkin- on turha yrittää selittää vanhemmille vitsinä tai marginaalikulttuurin vapaana ilmaisumuotona...
 
Yhteenvetona voitaneen sanoa että metallin tärkeimmät kulmakivet tiivistyvät CC:ssä vallan loistavasti: Häiritsevä lyriikka, eläimellinen murina, äärimmäistä väkivaltaa ihannoiva visuaalinen ilme sekä alleenmurskaava alavire yhdistettynä mauttomaan nopeuteen ja ennenkaikkea totaalisen epäkuluttajaystävälliseen raskauteen alleviivaavat hevin peruspilarit yksi ja kaksi: Ei konsensusta ja ei kompromissejä.
 
Parasta lapselle.
 
Jos oot ainetta kirjoittamassa niin tossa on valmis.