Roots ›

Kuka on bluesin kuningas siinäpä vasta kysymys. Vaihtoehtoja on kyllä kieltämäti jokunen. Mielestäni Robert Johnsson on ehkä sopivin vaihtoehto. Toisaalta Clapton on taas saanut aikaan sen, että blues on tullut jonkin verran koko maailman tietoisuuteen, mutta Johnssonin kopiominen kyllä paistaa cläpästä aika selkeästi ulos ainakin uusimmissa levyissään. Freddie King on myös aika hyvä vaihtoehto, koska onhan hänen kädestään syntynyt mm. Hideaway. Vaihtoehtoja on kymmeniä esim. Otish Rush tai Albert sekä B.B. King.

Ne heput, jotka kynsivät sitä puuvillaa vuonna kivi ja miekka ja esittivät bluesia joko sydän verellä tai pilke silmäkulmassa. Aika kunkkujahan ne olivat.
 
Myöhempien aikojen maestrot muokkasivat bluesia ja hyödynsivät sähköisiä soittimia; osa varmaan raakasti veti omiin nimiinsäkin näiden puuvillaosaston esittäjien tarvaraa.
 
Ei meikäpoika mistään pluesista olisi kuullutkaan, ellei Muddyn ja kumppaneiden levyjä olisi ollut, eli asian jalkautus tuli heidän kauttaan. Seuraava invaasio sitten pitkälti brittiläisten muusikon retkujen myötävaikutuksesta + Jimi Hendrixin sun muiden kautta.
 
Bessie Smith, Billie Holiday, Robert Johnson, Muddy Waters, John Lee Hooker, Buddy Guy, Albert Collins, Sony Boy Williamson, Kingit, Howlin Wolf...näitä voi listata montakin.
 
Ukkeleista Muddy ehkä itselle läheisin, akkeleista Bessie Smith.

Joku näistä:
Big Bill Broonzy
Willie Dixon
John Lee Hooker
Lightnin Hopkins
Son House
Howlin' Wolf
Elmore James
Blind Lemon Jefferson
Robert Johnson
B.B. King
Muddy Waters
Charley Patton
T-Bone Walker
Sonny Boy Williamson

Mielestäni Robert Johnsson on ehkä sopivin vaihtoehto.
 
Onko Robert Johnsonin lauluääni mielestäsi komea?
 
Itse pitäisin Howlin' Wolfia kuninkaana, koska hän on tehnyt hyviä biisejä (vaikka monet hänen suurimmista ovatkin William Dixonin) ja koska hän on niin hyvä ja omaperäinen laulaja. Hän osaa tehdä parhaiten todella alakuloista musiikkia (kuten "This is my Life", "My Baby Walked Off") sekä myös parhaat rymistelyt koko bluesin historiassa ovat häneltä (esim. "Howlin' Wolf Boogie" ja "I Got a Little Girl"). Instrumenttitaitaja Wolf ei ollut mutta eipä se ole välttämätöntä jos on muuten hyvä.
 
B.B.Kingiltä meni uskottavuus 70-luvun country-levyn ("Love me Tender") myötä (okei, ei vaineskaan - mutta on se silti aika kauhea levy).
 
Hankala muuten keksiä, onko bluesissa ketään artistia jota voitaisiin sanoa uudistumiskykyiseksi (niin että musiikki on bluesia tämän uudistuksen jälkeenkin)?

Hankala muuten keksiä, onko bluesissa ketään artistia jota voitaisiin sanoa uudistumiskykyiseksi (niin että musiikki on bluesia tämän uudistuksen jälkeenkin)?
 
Vai löytyiskö suuntimia siitä ajatuksesta, että täytyy hypätä hiukan sivummalle bluesin siniaalloilta. Bluesia löytää härmän humpastakin, jos on tarkkana.

No tietenkin tähän voisi heittää minkä tahansa neekerinimen ja jäisi vaikutelma että "blues oraakkeli" on puhunut ;) Itselleni kyllä suurimman vaikutuksen on jättänyt valkoinen mies nimeltä Paul Butterfield.

heitetään nyt kehiin se SRV! se on ainakin minulle ollut bluesin kuningas!
uudemmista hemmoista vaikkapa kenny wayne sheppard.

Jos henkkoht mielipiteitä pitäisi mainita, niin kyllä se on eittämättä
B.B. King,
hänen vaikutustaan kuuluu lähes jokaisen 50-luvun jälkeisen blues-soittajan soitossa ja lisäksi hän saa minut melkein itkemään niin soitollaan kuin laulullaankin. Ja hän lienee keikkaillut enemmän kuin kukaan (vuosikymmeniä 300 keikkaa vuodessa), paid his dues jne.

on vaikea löytää toista muusikkoa, joka olisi tehnyt yhtä paljon töitä bluesmusiikin hyväksi ympäri maailmaa.
 
Tuollaisen kriteerin käyttö on vähän epäreilua vaikkapa Robert Johnsonin kannalta

Itselleni kyllä suurimman vaikutuksen on jättänyt valkoinen mies nimeltä Paul Butterfield.
 
Viittisitkö sanoa hänen parhaan levynsä (ja vähän että minkä tyylistä se on)

Tuollaisen kriteerin käyttö on vähän epäreilua vaikkapa Robert Johnsonin kannalta
 
On se tietysti niinkin, mutta faktat ovat faktoja. Harva bluesmuusikko on ollut tien päällä aktiivisesti jo 50-luvulta lähtien. Eikä tässä olekaan kysymys mistään paremmuudesta. Johnsoninkin myytti on kyllä elänyt hämmästyttävän voimakkaana hänen lyhyeksi jääneestä urastaan huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen).

Kuuntelukokemuksena: Freddy King! Nuotti putoo kitarasta just eikä melkein ja laulu kulkee;O)
 
Noin yleisesti: B.B. King on vetänyt "kaiki maailman kolkat bluesjunan kyytiin"!
 
Ihon väri... : Kuulin tuossa kerran eräältä "bluestietäjältä "hauskan" kommentin; B.B. King on kertoillut, että Peter Green on ainoa valkoinen kitaristi, joka saa hänet hikoilemaan:)

Viittisitkö sanoa hänen parhaan levynsä (ja vähän että minkä tyylistä se on)
 
Eka 1965 Elektralla ilmestynyt Paul Rotchildin tuottama "The Paul Butterfield Blues Band" on se ehkäpä se kaikista legendaarisin ja seminaalisin levy, joka oli tavallaan Amerikan vastine Britteinsaarilla samaan aikaan ilmestyneelle "John MayallŽs Bluesbreakers with Eric Clapton" levylle. Molemmat levyt olivat valtavan vaikutuksellisia valkoiselle bluesille.
 
Mike Bloomfieldin loistelias kitarointi sai paljon jäljittelijöitä samaan tapaan kuin Clapton ennen Hendrixin kuvaan astumista.
Levy on myöskin ensimmäisiä kokoonpanohybridejä toisen valkoisen ja mustissa klubeissa bluesin omaksuneen Charlie Musselwhiten 60-luvun juttujen kanssa, sisältäen sekä mustia, että valkoisia soittajia.
Butterfieldin bändissä olivat Chicagon mustat ässät Sam Lay rummuissa ja Jerome Arnold bassossa.
 
Tuohon aikaan Butterfieldin bändi ja Muddy Watersin ja Howlin' Wolfin bändit olivat suosituimipia kokoonpanoja Chicagon pääsasissa mustissa klubeissa, mikä kertoo jo The Paul Butterfield Blues Bandin kokonaispanoksen kaliiberin ja Paul Butterfieldin harpputyöskentely ei hävennyt pätkääkään Little Walterin tai James Cottonin rinnalla.
Debyyttilevy juurrutti biisit "Born in Chicago", "Blues with A Feeling", "I Got my Mojo Working", "Mellow down Easy" lopullisesti bluesin sukupuuhun.

Vai, että bluesin kuningas... tämä nyt on jo oikeastaan filosofinen kysymys mun mielestä, sillä absoluuttista oikeaa vastausta ei voi ollakkaan. Olisiko se joku Kingin veljeksistä ? Freddy ? B.B. ? Earl ? Albert ? hmm... Nimen puolesta ehkä, mutta mutta... Bluesin kuningas on jokainen oman elämänsä sankari...

Kuuntelukokemuksena: Freddy King! Nuotti putoo kitarasta just eikä melkein ja laulu kulkee;O)
 
Noin yleisesti: B.B. King on vetänyt "kaiki maailman kolkat bluesjunan kyytiin"!
 
Ihon väri... : Kuulin tuossa kerran eräältä "bluestietäjältä "hauskan" kommentin; B.B. King on kertoillut, että Peter Green on ainoa valkoinen kitaristi, joka saa hänet hikoilemaan:)
 
Ja Howling Wolfin fonisti Eddie Shawhan tokaisi sinänsä osuvasti rasististen änkkääjäpuristien suosikki paradoksi argumenttiin, "voiko valkoinen mies soittaa hyvää ja oikeaa bluesia?", sanoin;
"ThereŽs no colours in blues as long as the money is green..." :o)~

Ne kolme Kingiä, luonnollisesti.