Bassot ›

Nonni, Niskiksen high-end bassoseikkailujen ja rumin bassostäkki kisan innoittamana, sekä tietysti Unskelotin ideasta:
 
Hirveimmät Ritsat!
 
Elikkäs kertokaapa paskoista bassoistanne.
 
Itse juuri käyn kovia hintaneuvotteluita Iban Roadstar 2 -bassosta 70-luvulta. Hemmon tyylikkässti restauroima pulttikaulainen presarimikitetty ritsa on jossain välissä ollut ilmeisesti Miranolilla siniseksi maalattu ja sittem "natural". Tosin sitä sinistä pilkottaa siellä täällä. Bodyn muotoja on tyylikkäästi hiottu vasaralla ja plekusuoja on murrettu muotoonsa.
 
Mutta, soundi on kohillaan.

Saaks oll skitara?jos näin niin pahvisimpanssin strato mikä o meillä o kova.

Mulla oli about kuukauden verran Hagströmin HIIBN basso. Oli nätti ku mikä, mut täysin onneton soittotatsi. Siinä kun on lyhyempi skaala, niin ei sopinu meikäläisen suht kovakouraselle ruopiselle alkuunkaan. Vaikka kuinka sääti, niin kielet sen kun kolisi. Soundi oli kans aika munaton. Mutta olihan se eri nätti peli kuitenkin.
 
Toi omakuvassa oleva Grabber ei sentään oo ihan ritsa, vaikka halvalla lähti. Onhan se kaulapainoinen ja body muistuttaa lähinnä leipälapioo, mut on se kuitenkin semmonen rumankaunis tapaus. Soundi on siinä mukavan murakka, onhan siinä sentään kolme mikkiä. Semmosta ei ookaan ihan joka bassossa, nih!

Saaks oll skitara?jos näin niin pahvisimpanssin strato mikä o meillä o kova.
 
Eihä se oo ritsa. Jenkey-fendä.
 
Paitsi, että onhan se maalaus kyllä aika.. tuota... ööh..
 
Tulipa mieleen muuten se Helsingin Fatserilla lojunut ( vai edelleen lojuva) Maisonin läpikaula-beisi. Halapa, ruma ja esmes kaulamerkit ihan käsittämättömän väärissä paikoissa, mutta soundi on aivan loistava. Jytyä riittää.

Kattokaa mun sivuilta mun nauhaton...

Tulipa mieleen muuten se Helsingin Fatserilla lojunut ( vai edelleen lojuva) Maisonin läpikaula-beisi. Halapa, ruma ja esmes kaulamerkit ihan käsittämättömän väärissä paikoissa, mutta soundi on aivan loistava. Jytyä riittää.
 
juu tuo on hyvä basso. mä sitä olin vähän ostomielessä testailemassa kerran jos toisenkin, mutta askeetti-ari ei nyt sitten osta sitä. kaulan lakka on kyllä ihan törkynen, ne joutus vetään uusiks. käykää joku nappaseen siitä hyvä basso.

Toi omakuvassa oleva Grabber ei sentään oo ihan ritsa, vaikka halvalla lähti. Onhan se kaulapainoinen ja body muistuttaa lähinnä leipälapioo, mut on se kuitenkin semmonen rumankaunis tapaus. Soundi on siinä mukavan murakka, onhan siinä sentään kolme mikkiä. Semmosta ei ookaan ihan joka bassossa, nih!
 
Kyllä ne ainakin tuolla Dudepitissä Gibson -osastolla pitävät noita G-kolmosia arvossaan. Rumankaunis on oikea termi!:) Paljonko jouduit pulittamaan, jos saa udella?

Kyllä ne ainakin tuolla Dudepitissä Gibson -osastolla pitävät noita G-kolmosia arvossaan. Rumankaunis on oikea termi!:) Paljonko jouduit pulittamaan, jos saa udella?
 
Juu, hyvä basso se on. Se oli vielä markka-aikaa, kun se ostin ja hintaa oli joku kolmen tonnin luokkaa muistaakseni. Ensimmäinen ostamani basso muuten.
 
Edit: Niin, se kaulapainoisuus on oikeestaan sen suurin miinuspuoli. Sitä saa kuitenkin vähän helpotettua hyvällä nahkahihnalla ja siirtämällä ton kiinnitysnupin tossa yläsarvessa siihen kohtaan, missä se kuvassa on.

Mulla oli joskus Rikukopio, Hemby custom bass. Ihan hirveän kaulapainoinen ritsa. Sain elinikäisen kammon kaikki rikkenpakkerilta näyttäviä sbassoja kohtaan. Jassokopio mikä oli käytössä samoihin aikoihin oli kuitenkin mainio. Fenix tuotemerkkiä. Hyvä soundi.
 
Nykyisistä tulee kyllä heti mieleen se Leningrad model bass. Puoliakustinen muovirunko, kaula jotain mäntyä. Hieno tumma soundi siinä, kun laitoin halpispresarimikin siihen.

Hienointa ensimmäisessä bassossani oli Ibanezin logo. Muuta kehuttavaa siinä ei juuri ollutkaan. En tiedä ikää, veikkaisin sen olleen jostakin 70-luvun alusta. Lankku oli suunnilleen jazzbasson mallia, ja kapine mukaili muutenkin faanderia. Paitsi että se oli todella lyhytskaalainen. Ja mustaksi maalattu lapa taipui taaksepäin. Ja mikrofonit olivat humbucker-levyiseen peltikuoreen piilotettuja yksikelaisia. Väriltään tummahko sunburst, musta pleksi.
 
Basson lavassa oli halkeama, potikannupit olivat eri paria. Ostin sen Ison Roban divarista kolmellasadalla markalla noin vuonna 1981, myin vuotta myöhemmin samaan paikkaan sadallaviidelläkympillä.

Framus Nashville oli kermaa, harmi että tuli annettua vaihdossa aikoinaan. Samanlainen kuin kuvassa:
 
http://www.crazeeworld.plus.com/images_guitars/framus1.jpg
 
Bassosta en löytänyt parempaa kuvaa, mutta tuossa on kitara:
 
http://www.oldenburger-music-station.de/franas.htm

Mulla on Cimar-jassokopio joka on kai aika ritsa. Se on tehty joskus 70-80 -luvulla Japanissa vanerista, mutta kaula on ihan ok. Joku sankari on vetässyt sirkkelillä yläsarven poikki aikanaan mutta se on tukevasti liimattu takas kiinni. Soundi on aika kolkko. Se on kyllä mun mielestä aivan saatanan hienon näkönen. Jos se ois soiva peli ni fiddu!
 
Omakuvassa vasemmalla siis.
 
EDIT: Jos joku jotain Cimareista tietää ni kertoo, ja tekee hyvin.
 
Mä ostin ton reilu vuos sitten. Myyjä kutsui "Hurriganes-bassoksi"!

Mulla on edelleen treenikämpällä mun eka basso, musta Hohner-presarikopio. Se on nimittäin ritsa sananmukaisesti, sillä saa säveliä ehkä kahden nauhan alueelta.

Kohtalaisen mielenkiintonen talla tossa Cimarissa. Ei sit turhaa tartte säätää kieliä erikseen, kun saa kerran säädettyä kaks kieltä kerrallaan. Japanilaisen insinöörityön taidonnäytettä kerrakseen!
 
On muute Fenderin Leksan kynästä tuo. Alkupään Presareissa oli tommonen.

Kohtalaisen mielenkiintonen talla tossa Cimarissa. Ei sit turhaa tartte säätää kieliä erikseen, kun saa kerran säädettyä kaks kieltä kerrallaan. Japanilaisen insinöörityön taidonnäytettä kerrakseen!
 
Eikö Fendereissäkin ollut tuollainen alunperin? Taitaa olla vieläkin joissain Precision-reissueissa ja Stingin signaturessa ainakin.
 
EDIT: myöhässä jälleen!

Eikö Fendereissäkin ollut tuollainen alunperin? Taitaa olla vieläkin joissain Precision-reissueissa ja Stingin signaturessa ainakin.
 
EDIT: myöhässä jälleen!
 
Meitsi on kato sairaan nopee basisti.
 
Joo, eli noissa 50-luvun presarimallia (se tele-lapainen) kopsaavissa vehkeissä on tollanen kahden palan talla. Stingissä ja siinä Paisley-bassossa esmes.

Meitsi on kato sairaan nopee basisti.
 
Joo, eli noissa 50-luvun presarimallia (se tele-lapainen) kopsaavissa vehkeissä on tollanen kahden palan talla. Stingissä ja siinä Paisley-bassossa esmes.
 
Jaa, että Leo-sedän käsialaa tuo? No, aina oppii uutta. Mutta ei välttämättä ihan toimivin ratkaisu kylläkään. Tai näin vois kuvitella. Chiefi voi varmaan valaista kuinka hyvin toi toimii.

Mulla on edelleen treenikämpällä mun eka basso, musta Hohner-presarikopio. Se on nimittäin ritsa sananmukaisesti, sillä saa säveliä ehkä kahden nauhan alueelta.
 
Palio?
Tunnen erityista lukkarinrakkautta soittokelvottomia ritsoja kohtaan. Niitä on kiva yrittää saada soimaan.

Nonni, Niskiksen high-end bassoseikkailujen ja rumin bassostäkki kisan innoittamana, sekä tietysti Unskelotin ideasta:
 
Hirveimmät Ritsat!
 
Elikkäs kertokaapa paskoista bassoistanne.
 
Aloitin soittoharrastuksen Rockyn presarikopiolla, joka oli kyllä aika hirveä vaneriritsa. En tosin osannut siinä vaiheessa säätää bassoa, enkä tajunnut että basson kielet kannattaa vaihtaa välillä, vaikka ne eivät katkeisikaan.
 
Teinpä kaikkien aikojen typerimmän taloudellisen päätöksenkin tuota bassoa hankkiessani. Vaihdoin hyväkuntoisen Suzuki PV:n ko. bassoon, paskaan vahvistimeen ja 500 markkaan.
 
Sittemmin myin Rockyn 500 markalla. Enkä kadu pätkääkään.