Yleistä keskustelua musiikista ›

Tässä vielä se juttu minkä alunperin tähän aiheeseen kirjoitin. sormusenkin mielestä sympaattinen. ja sitten alkoi hyökkäys. Miksi? Onko sormusella joku tarkoitus kun haluaa mun muistoni vetää lokaan? Se ei vissiin itte oo koskaan päässy kokemaan starana oloa. Ei oo naiset piirittäny. Vaikka mistä mä tiedän. En oo jätkää livenä tavannu enkä edes kuvaa nähny. Vaikka olis minkämoinen häntäveikko.
 

.Onko tavallisella pulliaisella sanottavaa artistille? Mitä itse sanoisit lempiartistillesi?

Mulla on monta "lempiartistia". Montaa olen käynyt kuulemassakin. Monelle on mulla pulliaisena ollut myös sanottavaa. Mutta vain silloin kun olen tykännyt. Ja mä kyllä tykkään lähes aina kun artisti on tehnyt parhaansa.

Jos on ollut tilaisuus (en tunge mihinkään) päästä lähelle niin olen kiittänyt ja kehunut. Ja kun mä kiitän niin se tulee sydämestä enkä tunge turhan lähelle. Artistin ilmeestä näkee että perille meni ja oli mielissään. Uskon että kiitos oli myös hänelle tärkeää ja motivoivaa palautetta.

Monenlaista fania on tullut nähtyä. Parhaat naisfanit oli Vaasas 70-luvun alus. Oltiin Suikkiksella (11 miestä) Maalahdes keikalla ja tauolla lähdettiin stagen (silloin orkesterikoroke) viereisestä ovesta kahvioon niin ovella odotti lauma neitokaisia ja aina kun uus rokkari tuli ovesta niin seuraava tyttö hyökkäs, otti kynkästä kiinni ja sanoi: tämä on mun. Koitimme kovasti olla faniemme mieleen. Toteutimme toiveitansa. Ei haluttu panna vastaan. Nykyään sanottais että "tyydyttävää" pr:ää.

Ymmärrän kovasti että nykyään ei tuohon ole varaa. Stagen ovella olis täys sota kun tuhat naista haluais jokaista neljää rokkaria. Sota on nykyään jo pelkistä nimmareista. Jospa edes backstagella päästäis noihin 70-luvun tunnelmiin ja todella palvelemaan faneja.

Mua ihan oikeasti riipii tuo negatiivinen suhtautuminen kaikkeen kaupallisuuteen mitä musassa on. Me oltais kiitollisina 70-luvulla otettu kaikki kaupallisuus vastaan mitä on nykyään tarjolla. Suikkiskin oli viikko tolkulla maan parhaimmaksi lavabändiksi äänestetty sen aikaisen musalehden sivuilla. Olikohan Suosikki nimeltään.

Mitään siitä ei ollut hyötyä. D-tuotanto myi keikkaa mutta kun järkkärit ei lukenu Suosikkia niin mitä sitten. Tuo monelle kaiken paha ja alku:kaupallisuus ja markkinat, ei tuonu meille mitään. Tuote ja menestys oli mutta ei ollut maankattavaa mediaa joka olis tuon kaikille kertonu.

Tehtäis nykymeiningillä ehkä vieläkin musaa ja keikkoja. Mä olsin pirunmoinen guru trumpetissa. Poristais seiskassa mukavia muistoja. Johanssonin Markun kans. Muisteltais pääsiäiskeikkaa kun mä sain nuorena kokeilla Markun huipputrumpettia. jne.

Näen siis jokaisen taideteoksen tuotteena jonka markkinointi tuo kuluttajalle. Tuo symbioosi on toivottava ja vasta se mahdollistaa taiteilijan omana elinaikanaan teoksiensa esille tulon. Tämä ei suinkaan tarkoita että markkinat pitäis olla määräämässä mitä taidetta tuotetaan. Jos jollakulla on taiteessa sanottavaa niin nykyisen markkinamekanismin hienouksia on että se aivan varmasti myös tuodaan yleisön tietoisuuteen.

Yleisö arvioi onko siitä mihinkään. En usko että enää kuolemansa jälkeen vuonna 2200 pääsee esille ja nousee klassikoksi kuten joskus aikaisemmin on käynyt. Nyt noteerataan kaikki mistä taiteeksi on. Ja tämä kaikki tulee myös yleisön tietoon. Kiitos markkinoinnin.

Miten sitten tuohon julkisuuteen ja fanihommaan pitäis taiteilijan suhtautua? Mielestäni taiteilija on taiteilija koko ajan. Ei ole erikseen esitystä ja erikseen yksityisyyttä ja erikseen julkisuutta. On vain taiteilija joka koko olemuksellaan ilmentää sitä mitä taiteilijana on. Koko ajan. Ajan henki on että yksityisyyttäkään ei heillä ole. Näin maailmalla. Suomessa yksityisyyttä on vielä jonkin verran ymmärretty mutta ei enää kauaa.

Tulevien taiteilijoiden pitää siis olla todella hyviä että saavat anteeksi epäsosiaalisuuden ynnä muut asiat.
__