Yleistä keskustelua musiikista ›

Sen sijaan pakettiin ei kuulu, että samaa läppää pitäisi heittää myös vapaa-ajalla. Ei kukaan voi olla vastuussa sanoistaan ja teoistaan 24 tuntia vuorokaudessa, ainakaan jos vastuussa oleminen tarkoittaa ohuehkon "julkisen kuvan" tukemista ja yksityiselämän piilottamista.
 
Tämän vuoksi kannattaakin olla muusikko eikä poliitikko. Kas jos maan päättäjällä kerrankin herpaantuu se varma ja asioista tietävä puoli itsestä, niin se on peli pelattu sitten. Hauskana yksityiskohtana kannattaa katsella, miten hitaasti poliitikot puhuvat uutishaastatteluissa eduskuntatalon käytävillä.
 
Haastattelija: "Niin, että mitenkäs siitä NATO-jäsenyydestä?"
Poliitikko: "Niin...minähän olen jo aiemmin sanonut...asianomaisista riippuen...että jos katsantokanta...niin...pysyy samantyyppisenä...voisin varovasti epäillä...että en niinkään ole asian puolesta tai sitä vastaan...niin, pikemminkin päinvastoin."
 
Mikä kiertely! Toisaalta, erehdypä sanomaan Imagessa että olet kerran maistanut kannabista. Arvaa pääsetkö otsikoihin.

Sen sijaan pakettiin ei kuulu, että samaa läppää pitäisi heittää myös vapaa-ajalla. Ei kukaan voi olla vastuussa sanoistaan ja teoistaan 24 tuntia vuorokaudessa, ainakaan jos vastuussa oleminen tarkoittaa ohuehkon "julkisen kuvan" tukemista ja yksityiselämän piilottamista.
 
Olen samaa mieltä. Tietysti asiaan olisi osattava asennoitua oikein myös vapaa-aikana. Kovin "tuotteistetulle" artistille julkisuuden hallinta voi varmasti osoittautua vaikeaksi, mikäli joutuu kuitenkin itse hoitamaan erilaisia arkipäivän kuvioita.

Mutta mun mielestäni on kohtuutonta vaatia, että Ismo Alanko ja AW Yrjänä lankeaisivat loveen ja hakkaisivat noitarumpua joka päivä, ja puhuisivat ainoastaan syvällisiä, vaikeaselitteisiä ja elämää muuttavia asioita.
 
Aivan. Tuossa juuri tulee esille se, että ihmisille jää monesti mieleen vain tuo julkisuuskuva.
 
Esim. Yrjänä litkii punaviiniä hirsimökissä jossain Lapin tuntureilla ja sikaria vedellessään tulkitsee keskiaikaisten mystikkojen oivalluksia. Plus samalla profetoi jotain elämää suurempaa.
 
Ehkä osa tuostakin kuvasta voi olla totta, mutta monet unohtavat juuri sen puolen, että suuretkin rokkistarat kuolaavat tyynylleen, haisevat joskus pahalle jne. kuten me kaikki.

Keikalla artisti on töissä, ja hänen tulee olla valmis myös keskustelemaan yleisönsä ja faniensa kanssa. Jos tämä on ylivoimaista, on valinnut väärän ammatin. Joskus yleisön kohtaaminen voi olla vastenmielistä, mutta pääsääntöisesti artistin on syytä pitää mölyt mahassaan, ellei käytös sitten mene selvästi häiriköinnin puolelle.
 
Roskaa. Esitys on esitys olkoon se sitten levy, keikka, whatever. Sen ulkopuolella ei ole niin mitään velvollisuuksia tyydyttää kenenkään tarpeita. Taiteilijahan on jo tykötarpeet antanut faninsa minäkuvan rakennukseen.
 
Toinen asia kokonansa on, että monet seurustelevat, koska ovat tavallisia kohteliaita ihmisiä, mutta "tulee olla valmis...", paskan marjat. Eikä tietenkään kannata selittää mistään edustamisesta tai pr:stä, koska sehän on eri asia. Tämmösen taas ovat käsittääkseni esimerkiksi monet humppa-artistit ottaneet ihan keikkarutiinikseen.
 
Mutta jos artisti sanoo: ei, niin se tarkoittaa: ei, eikä "niin niin mutta kun toikin".
 
Täytyy myös ottaa huomioon, että rock´n roll on kokonaistaidetta: voi olla, että pidättyväisyys kuuluu meininkiin.
 
Kivi: niissä orkissa missä itse olen palvellut, pidettiin tuntia ennen ja jälkeen miniminä ja senkin jälkeen takahuoneeseen vain luvan kanssa. No eihän tää koskaan tietenkään toimi, mutta idea lienee selvä: vain jos halutaan.
 
Pitää myös ottaa huomioon, että toiset eivät pysty. Lava on suojapaikka, kyllä siellä voi olla, mutta menepä alastomana toisten riepoteltavaksi julkisiin tiloihin, minkä tekee, jos esimerkiksi rundilla menee fanibaariin. Olen myös itse ollut kahdeksan viikon rundilla, missä orkan julkisuusnokka asui vain bussissa, hotellihuoneessa, takahuoneessa ja lavalla. Jopa jotkut huoltsikkavierailut tahtoivat päätyä kaaokseen.
 
Eräänlaisena offtopiccina: esimerkiksi Luis Figo, Portugalin n:o 10, kyllä kykenee kentällä vallan mainiosti yhteistyöhön muiden kanssa. Kumminkin hän on samaan aikaan Real Madridin joukkueessa ainoa, joka saa pelimatkoilla asua omassa hotellihuoneessansa, koska hän ei kykene olemaan vaadittavan läheisissä tekemisissä kenenkään "vieraan" kanssa.
 
No miksi Realin pelaajat ylipäätänsä asuvat dubbeleissa; kasvatussyistä, ilmoitti entinen valmentaja.

Roskaa. Esitys on esitys olkoon se sitten levy, keikka, whatever. Sen ulkopuolella ei ole niin mitään velvollisuuksia tyydyttää kenenkään tarpeita. Taiteilijahan on jo tykötarpeet antanut faninsa minäkuvan rakennukseen.
 
Toinen asia kokonansa on, että monet seurustelevat, koska ovat tavallisia kohteliaita ihmisiä, mutta "tulee olla valmis...", paskan marjat. Eikä tietenkään kannata selittää mistään edustamisesta tai pr:stä, koska sehän on eri asia. Tämmösen taas ovat käsittääkseni esimerkiksi monet humppa-artistit ottaneet ihan keikkarutiinikseen.
 
Mutta jos artisti sanoo: ei, niin se tarkoittaa: ei, eikä "niin niin mutta kun toikin".
 
Mikä tekee omasta mielipiteestäsi vähemmän roskaa?
 
Eihän artistilla tietysti ole mitään suoranaista velvollisuutta seurustella fanien kanssa. Julkisuudesta ei voi kuitenkaan valita vain hyviä puolia, vaan työn huonoiltakin tuntuvat puolet täytyy jotenkin sulattaa. Jokainen käyttäytyy niinkuin parhaaksi katsoo, mutta asian julkisen marisemisen suhteen on kyllä syytä olla harkitsevainen.

niissä orkissa missä itse olen palvellut, pidettiin tuntia ennen ja jälkeen miniminä ja senkin jälkeen takahuoneeseen vain luvan kanssa. No eihän tää koskaan tietenkään toimi, mutta idea lienee selvä: vain jos halutaan.
 
Tunti on totta kai parempi, mutta usein myös ylellisyyttä. Sen sijaan siihen viimeiseen vessareissuun, paidanvaihtoon ja lavatupakkaan ei todellakaan kaivata ulkopuolisia, ja tässä ei ole kysymys mistään ylpistelystä. Vaikka keikoista ajan kanssa, ja kun niitä on satoja takana, tulee rutiinia, vaaditaan silti vähän erityiset olosuhteet että voi oikeasti antaa enemmän kuin osien summan.
 
Pitää myös ottaa huomioon, että toiset eivät pysty. Lava on suojapaikka, kyllä siellä voi olla, mutta menepä alastomana toisten riepoteltavaksi julkisiin tiloihin,
 
Luovuus ja haavoittuvuus kulkevat käsi kädessä, ja eräskin kuuluisa pitkän linjan kotimainen laulaja-lauluntekijä oksentaa paniikkiaan tunnin ennen joka keikkaa ja hokee naama valkoisena: "Ei koskaan enää!"
 
Yleisö ei maksa lipun hinnassa siitä, että saa tulla juttelemaan lämpiössä tai tunkea takahuoneeseen, vaan siitä että keikka on hyvä. Jos keikkaan ei saa rauhassa panostaa, on huomattavasti epätodennäköisempää että homma kulkisi kuninkaallisesti.

Mikä tekee omasta mielipiteestäsi vähemmän roskaa?
 
Sähän kirjoitit näin:
... ja hänen tulee olla valmis myös keskustelemaan yleisönsä ja faniensa kanssa. Jos tämä on ylivoimaista, on valinnut väärän ammatin... mutta pääsääntöisesti artistin on syytä pitää mölyt mahassaan...
 
Taiteilijathan ovat esiintymässä joko levyllä tai keikalla. Se on se suoritus. Nothing else.
 
Jokainen käyttäytyy niinkuin parhaaksi katsoo, mutta asian julkisen marisemisen suhteen on kyllä syytä olla harkitsevainen.
 
Öö...nyt meni niingo ohi? Itse en ole poppari enkä tiedä nyt, mistä marinasta puhut?
 
Tää ongelma taitaa piillä siinä, että sä jostain syystä käsität bändihomman olevan ikäänkuin "yritystoimintaa" ja siihen liittyvää "suhdetoimintaa"? No, näinhän ei tietenkään ole.

Taiteilijathan ovat esiintymässä joko levyllä tai keikalla. Se on se suoritus. Nothing else.
 
Tämä onkin tietysti pääsuoritus. Enkä sano että taiteilijan tulisi aina olla yleisön käytettävissä johonkin nimikirjoitusten jakamiseen ja läpän heittämiseen. Tarkoitin lähinnä, ettei artistin ole syytä suhtautua keikkojen yhteydessä mahdollisesti lähestyviin ihmisiin ylimielisesti tai töykeästi. Ilman yleisöä ei ole keikkaakaan.
 
Öö...nyt meni niingo ohi? Itse en ole poppari enkä tiedä nyt, mistä marinasta puhut?
 
Puhuin lähinnä tavasta, jolla artistit joskus arvostelevat julkisesti yleisöänsä. Joskus kritiikkiin on toki aihettakin, mutta julkisuuden henkilö ei voi odottaa täydellistä rauhaa.
 
Tää ongelma taitaa piillä siinä, että sä jostain syystä käsität bändihomman olevan ikäänkuin "yritystoimintaa" ja siihen liittyvää "suhdetoimintaa"? No, näinhän ei tietenkään ole.
 
Niin, miten sen ottaa? Musiikkibisnes on tänä päivänä kyllä mitä suurimmassa määrin liiketoimintaa. No, joka tapauksessa peräänkuulutin alunperin molemminpuolista huomaavaisuutta, mutta tartuit vain siihen artistia koskeneeseen osaan.

Taiteilijathan ovat esiintymässä joko levyllä tai keikalla. Se on se suoritus. Nothing else.
 
Itse olisin sitä mieltä, että tuo on se niiden tuote. Tuotetta pitää luonnollisesti markkinoida asiakaskunnalle (levyn tai keikkalipun ostajille) paitsi mainoksilla myös hyvällä pr:llä. Ja jos suhtautuu palkkansa maksajiin ylimielisyydellä ja veemäisyydellä niin vot, kohta päästään siihen tilanteeseen että yleisö jättää kusipäisen hemmon rauhaan. Jotkut tietysti ovat tehneet tästä vittuilusta oheistuotteen (mm. Hynynen) mutta enimmäkseen artisti joka ei tuon taivaallista välitä faneistaan on tuomittu tipahtamaan "pilvilinnoistaan".

mutta enimmäkseen artisti joka ei tuon taivaallista välitä faneistaan on tuomittu tipahtamaan "pilvilinnoistaan".
 
Riippuu varmaan aika paljon siitä, minkä tasoinen ja tyylinen artisti hän on. Eikö esimerkiksi Bob Dylan ole ollut aina äärimmäisen pidättyväinen ja viileä ihailijoitaan kohtaan? Tuskin ilkeyttään, vaan luonteelleen ja persoonalleen ominaisesti. Ja ihailijoita riittää yhä.
 
Kate Bush ei tietääkseni ole keikkaillut koskaan. Silti häntä arvostetaan suuresti, mukaan lukien minä itse. En näe mitään syytä "tipauttaa häntä pilvilinnoistaan". Tehköön rauhassa musiikkiaan sillä tavalla kuin hänelle itselleen parhaiten sopii.
 
JJ Cale on ymmärtääkseni suorastaan erakkoluonne. Paljon olen saanut, vaikka en ole keikalle enkä juttusille koskaan päässyt, enkä edes nähnyt yhtään tv-ohjelmaa enkä lukenut yhtään haastattelua. Suon hänelle ilomielin vapauden pysytellä syrjässä maailman pauhusta, en menetä siinä mitään. Päinvastoin: saan musiikkia.
 
Ei ihmistä voi kieltää olemasta muusikko sen takia, että hän on ujo, epävarma, syrjäänvetäytyvä, rauhaa rakastava tms. Jokaiselle sallittakoon oma tyylinsä ja luonteensa. Kyllä musiikin täytyy riittää. Jos se ei riitä, sitten kannattanee tosiaan unohtaa koko artisti.
 
Epäkohtelias, ilkeä, töykeä ja vittumainen ei tietenkään syyttä suotta tarvitse kenenkään olla, se lisättäköön. Jos luulee tähteytensä vuoksi voivansa käyttäytyä tökerösti muita ihmisiä kohtaan vain siksi että voi tehdä niin, on ymmärtänyt jotain pahasti väärin.

Tää ongelma taitaa piillä siinä, että sä jostain syystä käsität bändihomman olevan ikäänkuin "yritystoimintaa" ja siihen liittyvää "suhdetoimintaa"? No, näinhän ei tietenkään ole.
 
Kaipaisin selvennystä tuohon. Mitä se bändihomma sitten on?

Kate Bush ei tietääkseni ole keikkaillut koskaan. Silti häntä arvostetaan suuresti, mukaan lukien minä itse.
 
Tämä jäi vaivaamaan, joten otin selvää:
 
Bush's second album, Lionheart, reached number six but didn't achieve anything like the sales totals or critical acclaim of its predecessor. In England during the spring of 1979, Bush embarked on what proved to be the only concert tour of her career to date, playing a series of shows highlighted by 17 costume changes, lots of dancing, and complex lighting. The tour proved both exhausting and financially disastrous, and Bush has avoided any but the most limited live concert appearances since, primarily in support of certain charitable causes.

Joskus 20 vuotta sitten Kuusamossa oli paikallisella Valistustalolla esiintymässä Catwalk (Silvennoisen, Vihisen, Takalan etc. bändi). Lämppärinä oli Juliet Jonesin Sydän. Siinähän kävi niin, että paikalle vaivautui karrikoiden 12 katsojaa vaikka kello oli sen verran että populaa olisi pitänyt olla paikalla.
 
JJS veti hirveät lärvit ja soitti about 4 biisiä, jonka jälkeen hoippuivat pois lauteilta. Eipä tilanne varmasti innostanut, mutta fiilis oli se että vittuako täällä naamaanne näytätte?
 
Vihinen kävi kurkkaamassa, että mikä meininki ja katseli tyhjää salia - voi v...
 
Mutta silti ukot nousivat lavalle, vetivät täyden setin hyvällä energialla ja hoitivat keikan kylmän viileästi.
 
Keikan jälkeen paikalla ollutta porukkaa jutusteli bändin kanssa, hörpättiin siinä vilvoittavia vesiä ja juteltiin mitä nyt juteltiin. Viesti oli bändille se, että he tekivät esiintymisellään paikallaolijat aikasta tyytyväisiksi, koska ylipäätänsä siihen aikaan peräkylillä ei juuri ketään näkynyt. Ja bändi esitti kiitokset yleisölle, että se tällaisen illan saldoksi riittääkin. Että jengi on pähkinöinä tilanteesta huolimatta. Paiskattiin isäntien kanssa kättä lähtiäisiksi.
 
Siitä syntyi sellaista turinointia hetkiseksi, jota paikallaolijat minä mukaanlukien muistelen vieläkin mielellään. Artisti kohtasi taviksen, eikä mitään muuria ollut tuolloin olemassakaan.

Itse olisin sitä mieltä, että tuo on se niiden tuote.
 
Tässä me ollaankin vissiin periaatteellisesti eri mieltä? Minusta levy tai keikka on teos. Tuote siitä julkikuoresta tulee bändin asioitansa hoitamaan palkkaamien levy-yhtiöiden, manageritoimistojen, promoottoreiden jne käsissä.
 
Täytyy erottaa bändi luovana, taiteellisena yksikkönä ja bändin (mahdollisesti itsensä hoitama) ympärillä oleva liiketoiminta. Eivät Bono ja Edge sävellä ja sanoita "tuotteita" vaan biisejä. Heidän palkkaamansa myyntimiehet myyvät. He tekevät luonnollisesti promootiota, mutta eivät he esimerkiksi lavalle mene pr-hommiin vaan esittämään kokonaistaideteoksensa "konsertti", jonka yhtenä osana ovat teokset "biisi1" ja "biisi2".
 
Tää on oikeasti tärkeä rajanveto ja minusta syytä tähdentää, koska välistä tuntuu siltä, että nuoret bändit pomppaavat herkästi tuon luomisvaiheen yli, mutta ovat jo valmiinoloisia markkinakoneistoja. Ei vain ole, mitä markkinoida eikä tulekaan.
 
Tää vissiin vastasi myös Jamin kysymykseen?

Tässä me ollaankin vissiin periaatteellisesti eri mieltä? Minusta levy tai keikka on teos. Tuote siitä julkikuoresta tulee bändin asioitansa hoitamaan palkkaamien levy-yhtiöiden, manageritoimistojen, promoottoreiden jne käsissä.
 
Täytyy erottaa bändi luovana, taiteellisena yksikkönä ja bändin (mahdollisesti itsensä hoitama) ympärillä oleva liiketoiminta. Eivät Bono ja Edge sävellä ja sanoita "tuotteita" vaan biisejä. Heidän palkkaamansa myyntimiehet myyvät. He tekevät luonnollisesti promootiota, mutta eivät he esimerkiksi lavalle mene pr-hommiin vaan esittämään kokonaistaideteoksensa "konsertti", jonka yhtenä osana ovat teokset "biisi1" ja "biisi2".
 
Tää on oikeasti tärkeä rajanveto ja minusta syytä tähdentää, koska välistä tuntuu siltä, että nuoret bändit pomppaavat herkästi tuon luomisvaiheen yli, mutta ovat jo valmiinoloisia markkinakoneistoja. Ei vain ole, mitä markkinoida eikä tulekaan.
 
Tää vissiin vastasi myös Jamin kysymykseen?
 
Hienosti sanottu. Tästä olen tismalleen samaa mieltä.

Tässä me ollaankin vissiin periaatteellisesti eri mieltä? Minusta levy tai keikka on teos. Tuote siitä julkikuoresta tulee bändin asioitansa hoitamaan palkkaamien levy-yhtiöiden, manageritoimistojen, promoottoreiden jne käsissä.
 
Mä taas näen jokaisen teoksen jota aiotaan myydä, tuotteena. Kyllä taiteilja mielestäni on aivan yhtälailla osa tuotteen tuottamista ja markkinointia. Paljonko taiteilija sitten menee markkinoiden ehdoilla on eri juttu.
 
nuoret bändit pomppaavat herkästi tuon luomisvaiheen yli, mutta ovat jo valmiinoloisia markkinakoneistoja. Ei vain ole, mitä markkinoida eikä tulekaan.
 
Näitä palstoja kun lukee niin oon saanu eri käsityksen. Omaa luodaan täysin omaehtoisesti ja valtavasti. Vain harvalla on koneisto joka nuo "teokset" sais kaupalliseksi "tuotteeksi". Demopalsta on ihan tukossa nuorten luovaa voimaa. Kaupallisia menestyjiä siellä ei juurikaan ole.
 
Tää vissiin vastasi myös Jamin kysymykseen?
 
Sain käsityksen että kaunis hieno koskematon ja pyhä on tuo teos. Kaikki pahuus siihen liittyy vasta markkinoinnin tehtyä siitä tuotteen. Paljonhan tästä keskustellaan. Sitä mitä puhuttelet teoksena, minä voin aivan hyvin kutsua myös tuotteeksi. Kun en tunne minkäänlaista vihaa kaupallisuutta kohtaan enkä näe tarpeellisena jakaa tuota prosessia mustavalkoisesti hyvään ja pahaan osaan.

"Onko tavallisella pulliaisella sanottavaa artistille?"
 
NO kyllä Pulliaisen Esalla ainakin, tiedä sitten tavallisuudestaan, mutta...

Kannattaisi ihan oikeasti lukea se teksti, mihin vastaa ennenkuin vastaa.
 
Moneen kertaan luin ja yritin hahmottaa että mitä tarkoitit. Jos olen ymmärtänyt väärin niin ehkä selvennät?

Tässä me ollaankin vissiin periaatteellisesti eri mieltä? Minusta levy tai keikka on teos. Tuote siitä julkikuoresta tulee bändin asioitansa hoitamaan palkkaamien levy-yhtiöiden, manageritoimistojen, promoottoreiden jne käsissä.
 
Milläs perusteella teos ei voi olla samaan aikaan tuote? Jos bändi tekee elääkseen näitä teoksia, joita myydään ihmisille, ovat nämä teokset heidän tuotteitaan.
 
Ihan samalla tavalla kuin vaikka joku keramiikkataiteilija. Vaikka joka ruukku tai patsas onkin ainutkertainen, siitä saa rahaa. Se raha sitten menee taiteilijalle ja teos ostajalle. Ihan normaalia vaihdantataloutta.
 
Vai oletko sittenkin sitä mieltä, että bändi on tuote, jota myydään? Bändi myy itsensä provisiota vastaan manageritoimistolle? Mitä mieltä olet?