Etno, proge, latin ›

Ei ole kovin myöhäiseltä ajalta, mutta Thelonius Monk on yksi näistä. Aivan uskomatonta soittoa, vaikka teoriaosaamisesta tai edes kunnon tekniikasta ei ole tietoakaan.
 
!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Just niin.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Just niin.
 
Edit: Mä oon ihan oikeasti miettinyt, miksi jatsista tehdään jotain vaikeaa ja hankalaa, joka vaatii konservatorioita ja teorian opiskelua ja skaalojen ja moodien treenaamista?
 
Kun idis on se, että soitetaan joku kiva/helppo melodia ja sitten jokainen vuorollaan tulkitsee sen just sillä tavalla kuin sillä hetkellä tuntuu.

Edit: Mä oon ihan oikeasti miettinyt, miksi jatsista tehdään jotain vaikeaa ja hankalaa, joka vaatii konservatorioita ja teorian opiskelua ja skaalojen ja moodien treenaamista?
 
Kun idis on se, että soitetaan joku kiva/helppo melodia ja sitten jokainen vuorollaan tulkitsee sen just sillä tavalla kuin sillä hetkellä tuntuu.
 
Tuosta tulee mieleeni eräs anekdootti: joku opistojazz-tyyppi kysyi Herbie Hancockilta, miksi hän soitti livekeikalla jonkun legendaarisen biisinsä (olisikohan ollut Watermelon Man) sooloon pätkän selvästi totutun asteikon ulkopuolelta. Tähän maestro vastasi: "Ai soitin vai?" Mielestäni tässä tiivistyy aika hyvin se, mistä jazzin soittamisessa on kysymys: annetaan vain palaa, ja jossain vaiheessa huomaa, että sormet kulkevat koskettimistolla (otelaudalla, tms.) kuin itsestään.
 
...mutta itse olen kyllä loppujen lopuksi sitä mieltä, että teorian ja tekniikan osaaminen ON aina eduksi. Juttu vain on se, että niitä kaikkia kikkoja ei ole pakko käyttää koko ajan.

https://www-user.tu-chemnitz.de/~adams/realbook/
 
Täältä löytyy melkeinpä kaikki jazz-standardit.

https://www-user.tu-chemnitz.de/~adams/realbook/
 
Täältä löytyy melkeinpä kaikki jazz-standardit.
 
Uskomaton: Siellähän on kaikki ja lisäksi paljon muuta.
 
Edit: Kyllä sieltä yksi puuttui, jota olen etsinyt: Monkin "Misterioso"

https://www-user.tu-chemnitz.de/~adams/realbook/
 
Täältä löytyy melkeinpä kaikki jazz-standardit.
 
Muistaakseni olen joskus itsekkin käyttänyt kyseistä linkkiä.Jostain syystä ei nyt vaan toimi.Sivua ei voi näyttää...

Muistaakseni olen joskus itsekkin käyttänyt kyseistä linkkiä.Jostain syystä ei nyt vaan toimi.Sivua ei voi näyttää...
 
Tuon https://:n tilalla pitää varmaankin olla ihan normaali http://.

...sooloon pätkän selvästi totutun asteikon ulkopuolelta. Tähän maestro vastasi: "Ai soitin vai?" Mielestäni tässä tiivistyy aika hyvin se, mistä jazzin soittamisessa on kysymys: annetaan vain palaa, ja jossain vaiheessa huomaa, että sormet kulkevat koskettimistolla (otelaudalla, tms.) kuin itsestään.
 
No tuo nyt on vähän niin ja näin, "kuin itsestään"... Tuohon vaiheeseen pääseminen kyllä vie todella kauan aikaa, varsinkin jos sieltä pitäisi tulla jotain syvällistä ilmaisua uloskin.
 
Sanoisin, että hyvä lopputulos parhaassa tapauksessa ja runsaan ajan kanssa alla olevien asioiden pohjalta. Ja tähän ei välttämättä tarvita opettajaa, mutta se on _suositeltavaa. That said, myös lukemalla Mark Levinen 'Jazz Piano Bookia' ja opettelemalla kaikki sen esimerkit joka sävellajissa, pärjää jo pitkälle (myös alla mainituissa). Todella hyvä kirja!
 
1. Perusduuni. Eli kyllä, opetellaan soittamaan soinnut ja sointutyypit eri hajotuksilla, sekä niihin perus-skaalat ja moodit. Korva kehittyy kyllä ajan myötä kuulemaan sointu/skaala-variantteja myös, mutta nopeammin tulokseen pääsee kun opettelee noita suoraan. Lisäksi noiden soittaminen parantaa tekniikkaa. Myös tähän liittyvien teoria-asioiden, kuten perus- harmonia-analyysin tunteminen auttaa.
 
2. Levyjen kuuntelu ja soolojen blokkailu. Tätä ei voi tehdä liikaa... Kaikki pianistit ikinä on tehneet tätä aina. Vaikka usein on niin, että esimerkiksi vain yksi jazzin tyyli/aikakausi kolahtaa (esim. 50-luvun hardbop, 60-luvun modernimpi jne.), niin olisi hyödyllistä kuunnella ja blokkailla kaikkia tyylejä. Ehkä aluksi kannattaa kuitenkin keskittyä esimerkiksi bebopiin/hardbopiin.
 
Tästäpä päästiinkin siihen ikuiseen kiistankapulaan: bebop vai ei? Eli aika suuri osa ihmisistä läpi historian on ollut sitä mieltä, että syvällistä, kypsää ja persoonallista jazz-soittotapaa ei voi kehittää, ilman, että aloittaa bebop-improvisoinnista ja lopulta hallitsee sen - eli pystyy soittamaan sointujen pohjalta sulavaa bebop-linjaa. Toisin sanoen, ns. kieliopin tulisi olla kunnossa.
 
Kaikki suurimmat (Hancock, Corea, Jarrett esim.) ovat tehneet tämän. Hancock tsekkaili Oscar Petersonia, Duke Ellingtonia, Bill Evansia ja Wynton Kellyä. Corea - Bud Powellia, Art Tatumia, Bill Evansia (sekä jo silloin McCoy Tyneria). Jarrett - ainakin Bud Powell, Art Tatum ja "modernimmista" Lennie Tristano sekä Paul Bley. Jne, jne.
 
Joka tapauksessa pointti on se, että useimmisissa tapauksissa ratkaisu tuntuu olevan järkevä. Se, että alkaa heti suoraan soittamaan esimerkiksi McCoy Tyner -henkistä modaalista tavaraa, kuulostaa poikkeuksetta paskalta. (huonosti soitettuna se saattaa olla sitä toki myöhemminkin ;)
 
(3. Bändin kanssa soittaminen. Tämä tulee kuvioihin ehkä vähän myöhemmin, mutta mahdollisuuksien puitteissa kannattaa alkaa soittamaan bändin kanssa mahd. pian.) Suuri osa improvisoinnista perustuu kuitenkin myös bändityöskentelyyn.)

Hyvä kirjoitus. Ketjun aloittajan lähtökohdat olivat kuitenkin kahdeksan vuoden klassisen musiikin opinnot, sekä jotain jazzin teoriaa - luulisi niillä tuon "perusduunin" olevan miltei hallussa.

Clef puhuu asiaa. Mulla oli haaveena alkaa tehdä tuota perusduunia tänä kesänä, aikaisempi pianismi on muistuttanut sitä kun kissa kävelee koskettimilla. Mutta tietäähän sen mihin kesän aika menee. Netissä roikkumiseen, jota rumpujen soitto välillä haittaa. Jotain parin skaalan välilläpujotteluharjoituksia sain soitettua, sekä jotain diatonisia patterneja, siihen jäi.

Kuitenkin: tekniikka on vain väline.
 
Jos susta tuntuu siltä, että sä haluat ilmaista itseäsi kuten kissa kävelisi koskettimilla, sulla on oikeus siihen.

Uskomaton: Siellähän on kaikki ja lisäksi paljon muuta.
 
Edit: Kyllä sieltä yksi puuttui, jota olen etsinyt: Monkin "Misterioso"
 
Misterioso löytyy vaikka Library of Musicians' Jazz Fakebookin sivulta 189 ja kyseinen kirja taas löytyy sivulta http://notes.tarakanov.net/standard.htm (linkin "Lybrary-Jazz" takaa).

Misterioso löytyy vaikka Library of Musicians' Jazz Fakebookin sivulta 189 ja kyseinen kirja taas löytyy sivulta http://notes.tarakanov.net/standard.htm (linkin "Lybrary-Jazz" takaa).
 
Suurkiitos: Downloadattu, printattu ja aloitetaan harjoittelu niin, että ylihuomenna soitetaan.
 
On muuten mahtava sivusto, taitaa mennä tuokio ennenkuin kaikki kappaleet on opeteltu.

Tsekatkaa:
 
http://www.visual-jazz.com/download.htm

Tsekatkaa:
 
http://www.visual-jazz.com/download.htm
 
Mistä sais kaiken ajan käydä nää kivat läpi!

Mistä sais kaiken ajan käydä nää kivat läpi!
 
Ne on minulla mapissa printattuna, ne seuraavat mukana kaikkialle.
 
Virtual Practice Method kannattaa ainakin lukea läpi jos sinulla on ajasta pulaa.

Minun henkilökohtainen mielipiteeni nyt ainakin sattuu olemaan, että jazzmusiikki ei ole parasta mahdollista opiskeltavaksi missään konservatoriossa tai vastaavassa. Mielestäni jazzissa on kaikkein tärkeintä oman persoonallisen tulkinnan ja soittotyylin kehittäminen, ja sellaista ei todellakaan saa mistään konsalta (toki sellaisen voi kehittää vaikka siellä opiskelisikin, mutta se on itsestä kiinni). Yleisesti olen ehdottomasti musiikin teorian ja tekniikan ohjatun opiskelun kannalla, mutta tässä tapauksessa en, varsinkaan kun kysyjällä on jo aika mukavasti noita opintoja taustalla. Mutta sanon edelleen, että kannattaa tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu mielekkäimmältä.

Mielestäni jazzissa on kaikkein tärkeintä oman persoonallisen tulkinnan ja soittotyylin kehittäminen, ja sellaista ei todellakaan saa mistään konsalta.
 
Jazzissa kuten kaikissa muissakin musiikeissa on oma kielensä, estetiikkansa ja esitystyylinsä, joita todellakin voi opiskella konservatorioissa. Tarkoitat varmaankin improvisoitua musiikkia, missä "soitetaan suu puhtaaksi" individuaalilla tyylillä, mutta se ei ole jazzia. Se on free-improvisointia.
 
Jazzimprovisointi pohjautuu jazz-licksien, bluesin, asteikkojen, bebopin, modaalisuuden ja jazzrytmiikan viitekehyksessä kirmailuun. Jos solisti ei ole vaivautunut opiskelemaan jazzkielen "säännöstöä", on se sama kuin autokuski pukisi kirurgin vaatteet ylle - yhtä pihalla ja muiden tiellä. Jazzkielen opiskelu ei ole omasta pois tulkinnan ja soittotyylin kehitystyöstä.
 
Oma tulkinta ja tyyli on usein sivutuote kaikesta läpikäydystä ja prosessoidusta musiikista. Oman tyylin kehittäminen on naiivi ja egoisitinen tapa lähestyä musiikkia. Jazz, kuten muu yhtyesoittokin, on sosiaalista, vuorovaikutteista ja yhteisöllistä toimintaa, missä suuriegoiset amatöörit saattavat kelvata medialle herkullisine myytteineen, mutta heitä harvemmin näkee rivimiehenä osaavissa kokoonpanoissa.

Mahtaisikohan näitä jazzopettajia löytyä muualtakin kuin pääkaupunkiseudulta? Nyt Ugi-Turku-alueelta kaivattais, mistähän kannattaisi kysellä?
 
Ja miten ammatillinen jatsikoulutus Suomessa? Onko monta vaihtoehtoa?