Media ja viihde ›

3/31: Run (2020)
https://www.imdb.com/title/tt8633478/
 
Äitinsä kanssa asuva monisairas ja syntymästä asti halvaantunut teini odottelee kirjettä opiskelupaikasta ja alkaa epäillä että äiti koettaakin sabotoida tytön poismuuttoa. Enemmän tämä trilleri oli mutta kyllä tässä oli niin intensiivisiä kohtauksia, että kauhustakin menee (käytän IMDB:tä kriteerinä, se on tarkkaa!).
Piti todellakin otteessaan koko keston ja pidin jopa pienen hermotauon yhdessä kohtaa kun tiesi mitä tulee tapahtumaan. Ja hienoa että pyörätuolilla liikkuvaksi pääosaksi oli valittu pyörätuolia oikeassakin elämässä käyttävä näyttelijätär. 8/10
 
4/31: Night of the Living Dead (1990)
https://www.imdb.com/title/tt0100258/
 
Tunnustan. Nuorempana pidin tästä Savinin remakesta reippaasti enemmän kuin orkkiksesta ja yhä vieläkin tuntuu että tämä on aivan liian aliarvostettu. Paljon paljon parempi minusta kuin Dawn of the Dead -remake (2004), jota monet tuntuu pitävän parempana kuin alkuperäistä. Jopa itse Stephen King, aivan käsittämätöntä! Niitä leffoja, että voisi katsoa vaikka seuraavana päivänä taas uudestaan, etenee kuin juna ja missään vaiheessa ei tule fiilistä että tapahtuisi nyt jotain. No ehkä lopussa laahustavia zombeja näytettiin minuutin tai kaksi liikaa. Mutta kun zombimaskeeraus oli nyt Day of the Deadin linjaa eikä orkkiksen irvistä ja kävele hitaasti -osastoa niin mikäs niitä ihaillessa. Eihän tämä täydellinen ole, välillä musiikki ja äänitehosteet kuulostaa kuin katsottaisiin 80-luvun poliisisarjaa, kellarin kipeä pikkutyttö näyttää ennemminkin 30-vuotiaalta, juonessa on todella isoja aukkoja (porukka jätti tutkimatta pitkäksi aikaa koko yläkerran ja se hemmetin vintti, miksi kukaan ei ehdottanut sitä turvapaikaksi!!!), mutta kuka olettaisikaan zombileffan olevan loppuun asti looginen.
 
Alkuperäisessä (1968) elokuvassa Romero teki siihen aikaan rohkean tempun laittamalla tummaihoisen miehen pääosaan. Sanoi myöhemmin ettei edes ajatellut koko asiaa, mutta tottakai ajatteli. Toki sanomalla noin kuulostaa vielä oikeamielisemmältä ratkaisulta, palkkasi osaan sopivan näyttelijän miettimättä ihonväriä. Mutta leffan naispääosa oli valitettavasti silti vielä kankea ajankuva, avuton kirkuva blondi joka miespääosan pitää läpsiä hereille. Romero korjasi asian jatko-osissa ja myös tässä remakessa Barbara onkin se rohkein ja nokkelin tyyppi kaikista.
 
Barbaraa esittää Patricia Tallman, jonka tajusin vasta nyt esittävän alkukohtauksen noitahirviötä Army of Darknessissa. Miespääosassa Tony Todd, joka esitellään aluksi takaapäin niin että näemme pelkät jalat ja oikealla puolella käden sijaan roikkuu pitkä koukku. Luulin että tämä oli pieni vitsi Candymaniin liittyen ennen kuin hoksasin että sehän ilmestyi vasta pari vuotta tämän jälkeen. Hassu sattuma siis. Ärsyttävimmän hemmon rooliin oli valikoitunut Tom Towles joka ottaa kyllä kaiken irti hahmosta (pitkään pitänyt katsoa Henry: Portrait of a Serial Killer uudelleen, jossa Towles samaan tapaan ärsyttävä kakkiainen) ja pikkuroolissa vilahtaa aina loistava Bill Moseley Barbaran koomisena veljenä.
 
Harmi ettei Tom Savini ohjannut tämän lisäksi yhtään elokuvaa. Studion kanssa meni niin taisteluksi, että pitkään vihasi itse koko leffaa. Tuottajat kielsivät liiallisen goren ja ainakin yhden todella mielenkiintoisen kamera-ajon, jota mies haastiksessa kuvaili. Elokuvasta on vihdoin ilmestynyt myös unrated-versio, mutta harmikseni minulla vain tämä siistitty teatteriversio. Muistan nähneeni ne leikatut kohdat youtubessa ja varsinkin yksi kunnon splät-kohtaus jäi mieleen. 8,5/10