Media ja viihde ›

Jossain valveunen rajamailla sain ajatuksen tehdä leffa-arvostelujen sarjan, joka koskee kulloinkin käsiteltävän franchisen neljättä osaa.
 
Miksi neljättä? Jatko-osan tulisi tuoda jotain uutta, mutta samalla jatkuvuus (engl. continuity) ei saisi vaarantua. Ellei ole tarkoituskin tehdä soft reboot tai itsenäinen tarina, kuten Halloween III.
 
Taiteellisessa mielessä harva jatko-osa on mitenkään tarpeellinen, kassakone voi toki kertoa toista tarinaa. Esim. jokainen Rocky tahkosi enemmän rahaa kuin edeltäjänsä - paitsi Rocky V. Palataan tähän myöhemmin.
 
Alfonsin Neljännekset -sarjan avaa Jaws - The Revenge (1987). Joillain kielialueilla on käytetty myös nimeä Jaws 4 ja Suomessa elokuva kulki nimellä Tappajahain kosto.
 
Numero 4; peruskoulun todistuksessa se heikoin arvosana. Yritysmaailma puhuu kvartaaleista, siis neljäsosista. Huhtikuu on neljäs kuukausi ja pohjoisella pallonpuoliskolla täynnä innostusta. Useimmilla nisäkkäillä on myös neljä raajaa. Raajat liittyvät myös käsiteltävään elokuvaan.
 
Elokuva avaa aiemmista osista tutun jyskyttävän tunnarin säestyksellä tutuissa kuvitteellisen Amityn rannikkokylän maisemissa, mutta eletään joulun aikaa. Tarina kertoo, että Roy Scheideria kysyttiin uusimaan Brodyn rooli, josta hän kieltäytyi. Sukellamme siis Brodyn perheen jouluvalmisteluihin, mutta perheen pää onkin leskeksi jäänyt Ellen Brody. Ymmärrettävä päätös Scheiderilta, yksi jatko-osa riitti, Jaws 2 kertoi käytännössä saman tarinan uudestaan.
 
Elokuva ikään kuin kiistää myös Jaws 3 -elokuvan olemassaolon ja on ikään kuin jatko-osa Jaws 2:lle. Brodyn perheen poika Sean on myös isänsä jatko-osa, tämä on näet Amityn sheriffinä ja menettääkin jo alkumetreillä neljännen raajansa hain kitaan. Ja lopulta sen verran muutakin kehoa, että mitään ei ole enää tehtävissä.
 
Sean Brodyn kuolema valitettavasti lähettää juonen laukalle eikä mitenkään positiivisella tavalla. Ellen nimittäin toteaa hain tulleen hakemaan Seania ja enempi laukalle mennään kun Ellen toteaa Brody Sr.:n kuolleen haipelkoon. Hai, joka ykkösosassa räjähti kappaleiksi, on nyt kostamassa Brodyn perheelle? Bmitämmmm? Jatketaan...
 
Alun jälkeen maisema vaihtuu. Uuden Englannin lumiset ja asiallisten pakkasten hellimät olosuhteet (kuvauslokaatio on muuten edeltäjiensä tapaan Uuden Englannin vesillä sijaitseva Martha's Vineyard, MA) vaihtuvat trooppisiin maisemiin Bahamalla. Ensimmäisen näytöksen päätteeksi pääsemmekin tutustumaan brittinäyttelijä Michael Cainen esittämään pilotti Hoagieen. Cainen rooliin liittyykin monia sattumuksia. Omien sanojensa mukaan hän ei ole elokuvaa ikinä nähnyt... mutta kuivaan englantilaiseen huumor_tyyliin on todennut kaikkien arvostelujen olleen alta lipan, mutta talo minkä niillä rahoilla osti; se on mahtava. Oscar jäi kuitenkin noutamatta koska kuvaukset Karibialla estivät matkustamisen Los Angelesiin.
 
Sivumennen mainiten, elokuvan on ohjannut Joseph Sargent, en tunne hänen muita töitään, eli en arvaile pitemmälle.
 
Toinen näytös vaan alkaa valitettavasti hyvin kliseisellä unijaksolla, joka päättyy karjuen istumaan nousuun. Uusia hahmoja kuitenkin esitellään, "mielenkiintoisimpana" Mario Van Peeblesin esittämä Whoopi-klooni. Toinen näytös jatkaa myös aiemmin aloitettua juonikuviota, Ellenillä on nyt myös jokin telepaattinen yhteys haihin, joka ilmeisesti on nyt uinut Martha's Vineyardista Nassauhun Bahamalle.
 
Haikohtauksien välissä tuntuu, että käsis on väännetty torttujen ohessa, kliseisen oidipaalisessa juonikäänteessä Michael Brody ei suvaitse äitinsä heilastelua englantilaisen hupiveikon seurassa. Seniorirakkautta paitsi kiikaroidaan etäältä, myös tanssit keskeytellään.
 
Kolmatta näytöstä lähestyessä itse valkohaikin ilmestyy. Koko Tappajahai-sarjassa se, miten aidolta mekaaninen hai näyttäö, ei ole merkityksellistä. Vaikkeivät elokuvat luontodokumentteja olekaan, tässä osassa realismi on pahasti hakusessa. Hai nimittäin karjuu kuin leijona. Se tosin ei Brody Jr:ää kiinnosta, koska todellinen lohenpunaisen saalistaja on Hoagie, englantilainen hupiveikko, joka ehkä lennättäö huumeita. Ehkäpä Whoopi-lookaliken huomautus siitä, että Michaelin fokus on muualla kuin haissa, toimii myös metatasolla. Tai ei toimi.
 
Kolmannessa näytöksessä ollaan, karjuntaherätyksen kautta kohti yleistä paniikkia. Hai käy totutulla tavalla hakemassa evästä rannalta. Tapaus saa elokuvantekijöiden vetämään äiti-kortin. Ellen Brody lähtee nimittäin omin pikku kätösin lahtaamaan mokoman steroidisillin. Onneksi laiskana juonenkehittelynä Hoagie oli aivan nurkan takana ongella, huumeiden kuskaamisen sijaan, joten hänestäkin on hyötyä.
 
Body count kasvaa kun Whoopin ad hoc tazer ei pelitä. Paljon sivistyssanoja? Oli miten oli, panokset kovenevat. Mutta spoilaanpa lopun, tazer pelittää ja hai keihästetään veneen keulalla taas fileiksi. Stop motion on tässä jo koomisen kömpelöä, ja Whoopikin jäi henkiin.
 
Ja sitten Hoagie ja Ellen lentelevätkin kohti auringonlaskua tai siis Amitya pohjoisessa. Mutta sitten kohti arvostelua. Oliko tämä tarpeellinen jatko-osa? Ei ollut. Alkuperäinen Steven Spielbergin Tappajahai ei olisi kaivannut yhtäkään jatko-osaa, kuten neljä vuotta aiemmin ohjattu Duel. Ei yhden yhtä. Ongelma on siinä, että alkuperäisen ollessa kiistatta mestariteos, jatko-osa muuttuu toistamaan kaavaa - kertoen saman tarinan uudestaan. Ja sillehän ei ole mitään muuta syytä kuin raha. Lypsää lehmä kuivaksi.
 
Ahneus - se tarkotti tässä tapauksessa että Tappajahai -franchise pääsi neljän osan mittaiseksi, kunnes neljäs osa löi naulan arkkuun flopattuaan. Heikkouksia on vaikka kuinka. Juoni ei ole uskottava, realismin aste elokuvalle määritettiin 12 vuotta aiemmin alkuperäisessä elokuvassa. Siihen maailmaan sijoitettuna hai joka ymmärtää ihmislajin perheen konseptin ja ui Uudesta Englannista Bahamalle kostamaan, räjähdettyään ensimmäisessä osassa kappaleiksi, ei. Lisättynä telepaattisilla ominaisuuksilla?
 
Myös dialogi on kökköä, Michael Caine joka kuitenkin oli puhtaasti taloudellisen hyödyn perässä mukana, on ainoa jota ei voisi kuvailla puupökkelöksi. Moni kohtaus on kliseisyydessään lähinnä myötähäperää aiheuttava. Saattoipa olla jopa näin, että alkuperäinen käsikirjoitus jouduttiin silppuamaan Roy Scheiderin kieltäydyttyä. Hyvä että kieltäytyi.
 
Neljänsien osien ensimmäisen arvostelun arvio on 2/5 mistä toinen töhti tulee kun naurahdin jollekin Hoagien vitsille. En kylläkään muista, miten se meni