Klassinen ›

Runsaat 40 v. taidemusiikkia kuunnelleena ja suurten säveltäjänerojen tuotantoon perehtyneenä olen pannut merkille, että monien nerojen yhteisenä piirteenä on paitsi oman persoonallisen sävelkielen muotoutuminen ja ns. oman äänen löytyminen, johon liittyy ilmaisukielen kypsyminen ja syventyminen ja teknisten keinovarojen ja sävellystaidon suveereni hallinta ja osaamisen luontevuus, sekä näkemyksellisyys, ts. visionäärisyys, jota ilman säveltäminen on rutiininomaista toimintaa.
 
Mutta usein todellinen nero saattaa olla myös jonkin täysin uuden musiikillisen tyylikauden airut ja tiennäyttäjä, josta tulee suuri esikuva muille suurille säveltäjille, jotka ammentavat innoitusta tämän jättämästä perinnöstä.
 
Hankalinta säveltämisessä on säveltäjän mielessään kuuleman soivan äänikuvan siirtäminen staattiseksi elementiksi nuottitekstiksi nuottipaperille vaivattomasti luettavaan muotoon niin, että se vastaa esityksessä soivaksi materiaksi realisoituessaan myös sitä sointivaikutelmaa joka säveltäjällä siitä itsellään on.
 
On kuitenkin tavallaan paradoksaalista, että W A Mozart, musiikinhistorian suurin säveltäjänero, joka ei varsinaisesti uudistanut aikansa musiikillista sanastoa tai kielioppia, tai luonut varsinaisesti joistakin jo romantiikkaa enteilevistä sävyistä huolimatta uutta musiikillista tyyliä, hylkäsi nuoruudentuotannossa viljelemät barokkihyveet, rekisterisääntelyn ja kvartetin omaisen puhtaan äänenkuljetuksen toteuttaessaan ja luodessaan efektejä, visioita ja ideoita, oli kuitenkin Haydnin ohella, paitsi uuden sinfonisen yhtenäisyyden ja kiinteyden, sekä arkkitehtonisen muotosuunnittelun edelläkävijä, mm. luomalla omintakeisia muotorakenteita ja moduloimalla runsaasti pianokonsertoissaan kaukaisiinkin sävellajeihin ja tuomalla entistä enemmän esiin uutta temaattista ainesta, mutta ennen kaikkea toi uuden emotionaalisen ulottuvuuden musiikkiin, jota kukaan muu ei ennen häntä ollut milloinkaan ennen saavuttanut.

Onneksi neroilla ei ollut näin paljon luomisen tuskaa ja rankan lääkitsemisen tarvetta. Tuossa nähdään pidempi "sävellysprosessi" alkaen nuottiavaimen piirtämisestä.
 
https://youtu.be/HkICRoSaYZ4?t=2038

Jos ajatellaan menneisyyden tunnettuja säveltäjäneroja, jolloin esim. orkesterisoiton taso ei yleensä vastannut nykytasoa, voidaan todeta että hankalimpiin kuuluvia asioita säveltämiseen liittyen heillä lienee ollut se, kuinka suuressa määrin he ovat voineet ja tohtineet toteuttaa itseään ja kunnianhimoisia taiteellisia visioitaan lisäksi ilman yleisön miellyttämisen tarvetta keskinkertaisiin ja totuttuihin ratkaisuihin tyytyen ja rohkeasti säveltää amatööri-ja olohuonemusisointia ajatellen teknisesti vaativia ja vaikeita ammattimuusikoille suunnattuja teoksia, jotka eivät sen vuoksi yleensä myyneet tarpeeksi hyvin, jotta niiden luominen ja julkaiseminen kustantajan toimesta olisi ollut kannattavaa ja tuottoisaa toimintaa, kepeällä kädellä sävellettyjen ja aloittelijoille suunnattujen lähinnä opetuskäyttöön tarkoitettujen teosten sijasta, jotka myivät paremmin ja jotka olivat suunnattu laajemmalle yleisölle ja nauttivat suurempaa suosiota.
 
Esimerkkinä sen aikakauden esittäjille vaativista kamarimusiikkiteoksista, jota kustantaja, Hoffmeister, ei muistaakseni suostunut julkaisemaan sen vuoksi etteivät ne olleet myytäviksi kelpaavia ovat Mozartin pianokvartetot KV 478 ja 493, mutta esim. jousikvartetto KV 499 ja vaikka pianotrio kV 548 amatööriesittäjille julkaistiin, mutta se onkin merkityksettömimpiä säveltäjän trioista.
 
"Hoffmeisterin pelko siitä, että työ oli liian vaikeaa amatööreille, vahvistui Weimarissa kesäkuussa 1788 julkaistussa Journal des Luxus und der Moden -lehdessä julkaistussa artikkelissa. Artikkeli ylisti suuresti Mozartia ja hänen työtään, mutta ilmaisi tyrmistyksensä amatöörien yrityksistä esittää se:
 
amatöörien esittämänä se ei voinut miellyttää: kaikki haukottelivat tylsistyneenä käsittämättömästä tintamarresta, joka koostui neljästä soittimesta, jotka eivät pysyneet yhdessä neljän tahdin ajan ja joiden järjetön concentus ei koskaan sallinut minkäänlaista tunteiden yhtenäisyyttä; Mutta sen piti miellyttää, sitä piti kehua! ... Mikä ero onkaan, kun tämän paljon mainostetun taideteoksen esittää erittäin tarkasti neljä taitavaa muusikkoa, jotka ovat tutkineet sitä huolellisesti.
 
Arvio on sopusoinnussa Mozartista hänen omana elinaikanaan laajalti vallitsevan näkemyksen kanssa, joka oli erittäin lahjakas säveltäjä, joka kirjoitti erittäin vaikeaa musiikkia."
 
https://youtu.be/xyEH6HhdPxw?list=RDxyEH6HhdPxw

Prophet: Onneksi neroilla ei ollut näin paljon luomisen tuskaa ja rankan lääkitsemisen tarvetta. Tuossa nähdään pidempi "sävellysprosessi" alkaen nuottiavaimen piirtämisestä.
 
https://youtu.be/HkICRoSaYZ4?t=2038
 
Luomisen tuskaa lienee jokainen luova henki kokenut jossain vaiheessa luovassa työssään, jolloin teos ei tahdo millään syntyä tai päässä soivia sävelaiheita ei enää voimien loputtua saa enää siirrettyä paperille, kuten Haydn kertoi vanhoilla päivillään ideoiden kiduttamana, sillä sellainen kuuluu luovuuden olemukseen. Monilta suurilta säveltäjiltä on jäänyt keskeneräisiä teoksia, sävellyksen osia tai fragmentteja, joita he eivät ole säveltäneet valmiiksi tai ovat aloittaneet sävellystyön uudelleen hyläten katkelmaksi jääneen sävellysyritelmän. "Neron sisäinen tuska on aitojen hengentuotteiden äidinkohtu", sanoo filosofi.

Ihmiselle, kuten esim. vaikka minulle, joka ei kerrassaan kuule minkään itse alitajuisesti luomansa musiikin soivan päässään, kuin korkeintaan jonkun korvamadon joskus soivan muistinvaraisesti mielessään, on mahdotonta kuvitellakaan säveltävänsä ja kirjoittavansa kuulemiaan määrätyn sävelkorkeuden omaavia säveliä vastaavia nuotteja nuottiviivastolle nuottipaperille, varsinkin kun jo kutakin sävelkorkeutta vastaavalle nuottiviivalle piirrettyjen nuottien kuulemisen oppiminenkin mielessään soivina sävelinä edellyttää kehittynyttä nuotinlukutaitoa, jotta osaa esim. laulaa prima vista suoraan nuoteista kuulematta kappaletta aiemmin kertaakaan nuottipaperin nuottiviivoille merkittyjen nuottien vain ilmeisesti soidessa prima vista soittajan tai laulajan mielessä hänen vain nähtyään ne edessään nuottitelineellä, kuten äitikin kertoi minulle, mutta hän myös osasi säveltää ja merkitä mielessään kuulemansa laulut nuottipaperille luovan prosessin jälkeen, kun aivot tiedostamattomassa ja intuitiivisessa luomisaktissa työstivät ja tuottivat soivaa materiaa yölläkin, jonka jälkeen laulu oli puhtaaksikirjoitusta vaille valmis ammattilaisen vielä esim. kuorolle sovitettavaksi. Nuottien merkitsemisessä on toki otettava huomioon myös sävelten kesto ja dynamiikka ym. esitysmerkinnät kuten tahtilaji ja esitystempo jne., jotta esittäjät osaavat tulkita teoksen säveltäjän ohjeiden mukaan.

En todellakaan enää voi runsaan 40 v. jälkeen aivan tarkasti muistaa, miksi itse asiassa silloin nuorena lukiolaispoikana taidehistorian professorin Adolf Goldschmittin kirjoittamaa ja intohimoisesti palvomani ja rakastamani Mozartin biografiaa tippa silmässä luettuani ryhdyinkään sen jälkeen kuuntelemaan mestarin "hyvin merkittävää pianokonserttoa"( Maasalo) makuu asennossa, jollen sitten jollakin tietoisuuden tasolla olettanut saavani siitä syvää emotionaalista tyydytystä vastapainona mestarin viimeisiä hetkiä kuvailevan ja kyyneliin saakka liikuttaneen professorin kerronnan herättämän suruntäyteisen tunnereaktion takia, mutta ryhtyessäni kuuntelemaan välittömästi kirjan loppuluvun jälkeen Mozartin iätöntä mestariteosta marssirytmin apoteoosissaan, marssirytmisen aiheen vallatessa koko osan, tunsin syvästi kuinka musiikkiin valettu objektivoitu "valon ja rakkauden henki" ( Wagner) tulvi ja täytti tajunnan "nauttiessani neron hengen objektiivisuudesta", musiikin ottaessa minut täysin valtoihinsa, ja "kuin äärettömyyden täyttäessä rintakehän ja "psykofyysiselle esteettis kontemplatiiviselle kuuntelulle" luonteenomaisesti tuntui kehossa "kuin äärettömyys olisi myös laajentanut rintakehää", "tunkien sensaatiomaisella tavalla tahtomisen ulos tajunnasta", mm. nivustaipeiden valtimoiden valtavassa sykkeessä ja kylmien hikikarpaloiden valuessa rintamuksella siinä äärimmäisen sisäisesti hektisessä, mutta ulkoisesti ja ääreisverenkierron hidastumisen vuoksi paikalleen jähmettyneen, ja kylmän vartalon syvästi levollisessa ja poissaolevassa, mutta aivotoiminnaltaan äärimmäisen aktivoituneessa ja transsinomaisessa tilassa ja kirjan lukemisen kyynelehtimiseen asti aiheuttamat sentimentaaliset ja surulliset tuntemukset olivat muuntuneet ja kääntyneet valtaisan myönteiseksi ja energisoivaksi "korkeimmanasteiseksi psykofyysiseksi tilaksi", jossa ihmissielun syvimpiin sopukoihin asti yltänyt musiikin ilmentämä objektiivinen sieluntila tuotti suurimman emotionaalisen nautinnon ja tyydytyksen milloinkaan ja Mörikeä siteeraten tämä "jumalallinen ihme" "kenties puhtaimman ja suurimman ylpeyden, jonka milloinkaan olemme saaneet tuntea".

Taiteen tekemisessä, kuten säveltämisessäkin on ollut hankalinta kyetä ilmaisemaan tällä taiteella syviä sieluntiloja, sikäli kun se milloinkaan on taiteilijan tietoinen pyrkimyskään, sillä sitä ei tahdolla Schopenhauerin mukaan saa aikaan, vaan se edellyttää tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irti tempautuneen ja puhtaaksi tulleen älyn toimintaa, jolloin taiteen tekemisestä vasta tulee täyttä totta, kun sen sijaan hyvä tahto tähtää persoonallisiin tarkoituksiin, eikä äly kykene juurestaan irtaantumattomana toimimaan tällöin vapaasti, kun se palvelee tahdon tarkoitusperiä, mutta sellainen älyn toiminta, jossa se on ylivoimaisuutensa painosta erkaantunut tahdosta ja toimii hetken yksin ja omaehtoisesti, luodaan aitojen hengentuotteiden sielu, mutta se on perin harvinaista ja oikeastaan yliluonnollista ja kuuluu vain suurille neroille.

Olispa voinut esittää tuon kysymyksen herkässä tilassa olevalle Irwin Goodmanille muusikon "pysähtyneisyyden aikakaudella" kasarilla.

Prophet: Olispa voinut esittää tuon kysymyksen herkässä tilassa olevalle Irwin Goodmanille muusikon "pysähtyneisyyden aikakaudella" kasarilla.
 
Silloin monet suomalaiset taidemusiikin modernismin pioneerit, mutta myös tyylillisesti pluralistisemmat säveltäjämme suosivat uustonaalisia pyrkimyksiä dodekafonisen tai postserialistisen sävellystekniikan ja kenttätekniikan ohella tai niiden sijasta ja tuolloin näki päivänvalon mm. suomalaisesti tyypillisesti medianttista satsia ja harmonioita käyttävien säveltäjien laaja tuotanto, kuten myös mm. monet unohdetut neoklassiset myöhäissinfoniat ja lukuisat sinfonietat, joita Saikkola tehtaili tukullisen.