Kitarat: kitarakamat ›

Sen vähän mitä mä olen viime vuosina itse keikkaa yms. tehnyt, olen pyrkinyt soittamaan mun Roland Cube 80X COSM:lla, eli vahvistimesta. Ja ne muut, joita olen joko mun omalla vanhalla Vibroluxilla tai random backline-putkimyllyllä vetänyt, ovat menneet sooloboosterilla etupäätä ruttaamalla, eli jälleen vahvistimesta. Zydecobändin rokkikitaristina toimiminen kun on nähkääs helppoa kuin heinänveto ilman mitään suristimiakin, jos vain preferoi snadisti kompressoitua ja naturismiin vivahtavaa liidisaundia.

Sopivasti säröä vahvistimesta ja sen päälle ts, tai sd1 boostaamaan.
 
Sama pätee myös säröpedaalin kanssa.
 
Säröpedaalia toki soitan clean kanavan läpi. Soldanon säröpedaali (slo overdrive, virallisesti, mutta säröpedaali on!) Toi slo pedaali on toistaiseksi koskaan paras säröpedaali mitä olen käyttänyt.

Tavallaan kummastakin kun soitan monesti Bossin IR-2 vahvari pedaaliin ja boostaan lisäksi tarvittaessa Bossin boosterilla tai SD-1 pedaalilla. Tuohon IR:ään saa kuulokkeet ja on siksi kätevä näin kotosalla kun soittelee. Vahvistin on Voxin MV50 Boutique ja sille Voxin BC 108 kaappi ja sekin on kotona erinomainen, siinäkin kyllä kuulokeliitäntä. Saattaisi riittää jopa jonkun bändinkin kanssa, jos ei ihan tappovolumet.
 
Kun kysytään hyvää soundia, olipa se puhdas, säröinen tai siltä väliltä, niin näistä kirjoituksesta ei voi oikein toinen kitaristi kauheasti hyötyä kun kaksi erityylistä kitaristia voi kuulostaa hyvinkin erilaiselta samalla vahvarilla, samalla pedaalilla, samalla kitaralla jne.

Ei niin, eikä senkään takia, että eri tyylilajit vaativat niin erilaisen soundipaletin. Plus että tietyissä tyyleissä voi soittaa liiditkin aika erilaisilla soundeilla, ja jokainen kuitenkin toimii jos homma tehdään oikein.

En ole kyllä yhtään samaa mieltä itseni kanssa mitä 1. sivulla kirjoitin. Toki, vahvistin on edelleen tärkeä lenkki ja osa kokonaisuutta, mutta pedaalit ovat oikein hyvä ja hieno lisä. Aika harvasta vahvistimesta saa itsessään uskottavia fuzz-soundeja.
 
Eli olen menneen itseni kanssa eri mieltä ja totean, että molempi parempi.

Kaikissa tällaisissa se järkevin vastaus on kaikista tylsin: riippuu täysin tilanteesta. Aika paljon tulee keikkailtua niin, että vahvistimena on se, mikä backlinessa sattuu kulloinkin olemaan. Sellaisessa tilanteessa varsin kätevää olla soundipuoli säröineen mahdollisimman valmis jo ennen vahvistimelle menemistä. Helppo hakea tarpeeksi järkevä kliini vahvarista kuin vahvarista. Jos taas vetelisi jotain blues tms diudiu-keikkaa pikku-tweedillä, niin siinähän olisi purkit vain tiellä.

foliohats tokaisi: niin siinähän olisi purkit vain tiellä
 
Joo, ja tämä hyväksi havaittu metodi toimii yllättäen joidenkin muidenkin kuin vain 50-luvun ruttuvehkeiden kanssa.
 
Kuten sanoin, olen soittanut keikkoja tuolla mun Cube COSM:lla, koska se on kevyt roudattava ja ikivanhuudestaan huolimatta ihan hyväsaundinen mallintava. Haalasin sen sitten jalkakytkimineen keväällä -24 Kumpulan Kyläjuhlillekin missä meillä oli pikkuinen viiden biisin veto, ja siellä havaitsin että ko. poljin on tietenkin rikki. Eli kyllä vain, Murphyn laki toimii aina siellä, missä sen ehdottomasti EI pitäisi!
 
No, kiroilin siinä hetken ja valitsin lopulta vakkariin käyttämäni soolopresetin, joka jotensakin mallaa pientä tweediä putkikompressioineen ja sustaineineen, ja jätin sen päälle. No hyvä, kitarasankarointi ratkaistu, mutta olin kuitenkin aivan varma, ettei mokoma matolaatikko osaa putkivermeiden tavoin siistiytyä cleaneihin pelkästään volyymipotikkaa kääntämällä. Eli kuinkas näillä näppylöillä kävikään sitten komppisaundin, kun kuitenkin puhdasäänisehkö zydecobändi kyseessä, enkä ollut ko. verkonpainolla koskaan mokomaa kokeillut? NO HYVIN KÄVI! On nimittäin antiikkisuudestaan huolimatta niin asiallinen mallintava, että osaa ihan hienon cleanupin pelkällä volallakin tehdä.
 
Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, ja pääsi vielä Lespa tanassa larppaamaan old school-blöösikukkoakin perinnemetodein. Mies, piuha, kitara ja yksi kanava... mallintimesta!

Pedaalien suhteen olen aika myöhäisherännäinen. Olen aina pyrkinyt mahdollisimman yksinkertaiseen signaaliketjuun eli piuha kitarasta vahvistimeen on se paras ratkaisu. Mutta olen kayttänyt vuosien varrella pedaalejakin ja en osaa arvioida onko joku ratkaisu toista parempi, koska sehän riippuu ihan täysin minkälaisesta matopurkista niitä säröjä koittaa ilmoille ruuvata. Itselläni ei ole kuin suunnilleen yksi soundi jota käytän ja se on se mun oma mieltymys, jota kohti kuljen ja yritän esille saada laitteista riippumatta. Joskus studiossa on äänittäjä pyytänyt ruuvaamaan jotakin taajuutta enemmän (ilmeisesti saadakseen työstövaraa jälkituotantoon).
 
Mun mieltymys on vähän semmoinen, että hyvä särösoundi syntyy kun eri vahvistusasteet boostailee toisiaan ja se pedaalihan on vain yksi vahvistusaste monien joukossa eli en ajattele että sillä on mitään perustavaa eroa onko vahvistusaste vahvistimen kotelon sisällä vai sen ulkopuolella. Mutta onhan se nyt kompleksinen kysymys. Esimerkiksi Vibrochampissa oli todella mehukas särö kun vahvistinta ajoi jokseenkin täysillä, mutta sen alkuperäinen kaiutinelementti alkoi pieremään joten siinä se paras särö vaati, että liitti sen ulkoiseen kaappiin että ulostuleva ääni pysyi kasassa. BluesDeVillessä taas rokimmat säröt vaativat signaalin yliajamista ennen vahvistimen inputtia, johon kävi kyllä muukin kuin säröpedaali esimerkiksi Whitefinger kompressori toimi tosi mehukkaasti siinä kohdassa. Nykyinen viimeinen rakkauteni ja loppuelämäni avioliitto Mesan mark vahvistimet toimivat hyvin ilman erillistä säröpedaalia, mutta niissä vahvistimen eri osat esimerkiksi tonestakin osat näyttää toimivat vahvistinasteiden tavoin jolloin se on tehokas tapa muovata säröä niissä. Tosin Markeissakin esimerkiksi overdrive pedaalilla voi sitä vahvistimen säröäkin fokusoida.
 
Nykyisin mulla on myös stratossa aktiivinen mikrofoonitsydeemi, jolla voi boostata ja fokusoida vahvistimeen menevää signaalia joka jälleen monipuolistaa tapaa jolla soundia voi rakentaa. Oikeastaan soittajana minusta on tosi tärkeää miten soundi syttyy ja sammuu, vaikka itse särö olisikin samanlainen niin on eroja siinä kuin intensiivinen tai "hyökkäävä" se tsoundi on. En ole ihan varma, mutta oma tuntumani on että siihen intensiteettiin voi myös vaikuttaa spedaaleilla.
 
Mitä pedaaleihin tulee, niin mulla nyt käytössä oleva Carl Martinin AC-tone on oikein hyvä overdrive. Mutta varsinaisia suosikkeja (joiden myymistä kadun katkerasti) oli ehx:n EnglishMuff jonka ostin aikanaan kun en tykännyt lainkaan Koch Twintonen särökanavasta. Ehx:n kiehtovin piirre oli, että sen putkia vaihtamalla pystyi säätämään peraalin purevuutta ja jopa luonnetta. Toinen lempparini oli Koch Pedaltone, joka oli kylläkin enemmän jo täysiverinen etuvahvistin kuin pelkkä säröpurkki ja se oli luonteeltaan enemmän standalone eli toimi ihan itsenäisenä vaikka kuulokkeisiin soitteluun, mutta sitä käytin sekä Fender BluesDeVillen että Koch Twintonen kanssa ihan korvaamaan vahvistimen oman etuasteen. Itseasiassa myös Session Sessionetten kanssa käytin sitä ohittamalla vahvistimen etuasteen efektilenkin paluun kautta, koska Koch Pedaltonessa oli vähemmän häiriöitä kuin Sessionissa, mutta Sessionin särökanava oli niin ainutlaatuisen makea että loppupelissä päädyin kuitenkin käyttämään enemmän sitä.
 
No tulipas melkoinen puheripuli, mutta no eihän tätä sepustusta ole pakko lukea :-)

Hallua ei olekkaan näkynyt musanetissä pitkään aikaan. Mukava lukea taas kirjoituksiasi.

mpekkanen: Hallua ei olekkaan näkynyt musanetissä pitkään aikaan. Mukava lukea taas kirjoituksiasi.
 
Moi vaan, en minä musanettiä mihinkään jätä :-) olen minä käynyt lueskelemassa teidän juttuja, mutta ollut vaan itse vähän hiljaisempi. Mä menin vähän sekaisin tuolla politiikkapalstalla, niin olen siksi pitänyt vähän aikaa matalampaa profiilia :-). Ai niin ja lakkasin käyttämästä kokonaan sosiaalista mediaa siis naamakirjaa etc. mutta nyt tunnen taas oloni vakaammaksi, niin en malta taas olla osallistumatta :-D

Olipas kiva palata tähän ikuisuuskysymykseen, joka on ollut lähemmäs kymmenen vuotta pois mielestä. Aikanaan päädyin pedaalisäröön kun oli tosi vaikea löytää järkihintaisia styrkkarivaihtoehtoja, joista saisi sekä loistosärön ja oikeasti hyvän puhtaan soundin, ja molemmat hyvillä säätömahdollisuuksilla. Ja vieläpä kompaktina combona. Tietty eihän sen oikean pedaalisärönkään löytäminen ihan kivetön tie ollut. Onko tilanne muuttunut viime vuosina markkinoilla?
 
Nykyään tuntuu, että mielummin kikkailee kitaroilla kuin, että etsisi mahdollisimman vahvistinhenkistä säröä. Tähän hommaan hankittu BE-OD on jäänyt itse asiassa viime aikoina tosi vähälle käytölle. Ja tähänkinhän löytynee syy.
 
Soitetaan bändin kanssa sähkörummuilla eli treenivolyymit on selkeästi pienemmät kuin akustisten rumpujen kanssa. Mikitetään vehkeet reeneissäkin niin kaikki tavara tulee ulos aika sivistyneesti PA:sta. Tämä pitkälti mitätöi tarpeen lahkeita heiluttavalle äijäsärölle
 
Summa summarum mielestäni vahvistinsärön hyödyt tulee esiin siinä perus treenisräimeessä kun painetaan hirveellä volyymillä ja pyritään mätsäämään se rumpujen jytke. Tai kun soitetaan yksin ja halutaan sitä extra-syvyyttä kun bändi puuttuu. Mutta kun otetaan se soundi, jonka yleisö kuulee niin aika paljon ellei kokonaan häviää se vahvistinsärön taika.

Yllättävää että en ole tähän ketjuun mitään kirjoittanut, vaikka käyttäjätunnukseni on ollut olemassa kauemmin kuin ketju ja mielipiteitä tästä aiheesta riittää kyllä.
 
Lyhyesti:
 
1) Riippuu soundista jota haetaan.
2) Riippuu käytössä olevasta vahvistimesta.
 
Oma kokemus:
 
Vuosia vedin aikoinaan yhdellä aika tunnetulla putkivahvarilla, jonka säröäkin pidetään hyvänä. (En nimeä vahvaria, ettei kenellekään tule paha mieli.) No, käytännössä homma meni siihen, että säröt tuli otettua kuitenkin Rat2:sta, koska siitä lähti yksinkertaisesti parempi särö. Vahvarin oma särö oli siihen verrattuna parhaanakin päivänä ohkainen ja pliisu.
 
No sitten erinäisten vaiheiden kautta (alun perin yhden vahvarin rikkoutumisesta johtuen) käynnistyi massiivinen vahvarikaluston päivitysrumba, joka tuli päätökseensä jotain reilut 10 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole vahvariostoksilla käynyt, vaikka randomisti joku vahvari olisi kiinnostellutkin.
 
Aluksi menin noiden nykyisten vahvarieni kanssa linjalla säröt otetaan vahvarista, enintään buustataan OD:llä soundin viilaamiseksi, jos tarvii, mutta särön core tulee kuitenkin vahvarista. Toimi ja toimii edelleen.
 
Rottaa tuli kokeiltua noiden nykyisten vahvarien kanssa, ja eihän se pärjännyt niiden särölle sitten millään mittapuulla. Tylsä, lattea trankkupörinä, ei eloa eikä särmää. No siinä tuli sitten ajatus, että varmaan nykymaailmassa on jo parempiakin säröspeduja. Ja olisihan se kiva, jos johonkin jo muutenkin monipuoliseen vahvariin saisi vielä eräänlaisen ylimääräisen "kanavan" säröpedaalilla.
 
Siinä tuli pyörittyä soitinkaupoissa tekemässä testejä ties millaisilla polkimilla ja kotiinkin tuli kiikutettua kasapäin kokeiltavaksi vaikka mitä. Kaikki tavalliset merkit ja joitakin vähemmän tunnettujakin. Parhaat pidin ja ruuvasin ylpeänä lautaan kiinni.
 
No sitten tuli se rubber-meets-the-road hetki, kun lähdin soittelemaan bändivolalla muiden kanssa.
 
Yksikään spedu ei palannut puhtain paperein tuosta testistä.
 
Jonkin särö oli liian pehmeä ja kesy, toisen äänenlaatu yksinkertaisesti rakeinen ja halvan oloinen bändivolalla, ja monen yksinkertaisesti transistorimaisen lattea ja tasapaksu. Monet olivat kuulostaneet mahtavalta yksin soittaessa, mutta bändivolalla muiden soittajien kanssa olikin sitten ihan eri juttu. Itse halusin uskoa kuulevani muuta, mutta soittokaverien korvat olivat lahjomattomat ja heidän tuomionsa ehdottoman oikea. Kyllä he oikein kuulivat, pakko se oli myöntää, eivätkä kaunistelleet sanojaan. Rehellisyys on hyve. Yksikään speduista ei pärjännyt alkuunkaan noiden vahvarien särölle, asetuksista riippumatta (profiilistani näkee, millaisista vahvareista tässä puhutaan). Bognerin spedut pääsivät ehkä lähimmäksi, mutta sittenkin se kuuluisa night-and-day difference.
 
Lopputulos: Yksikään distortion-spedu ei jäänyt lautaan. (OD-buusteja tosin on vielä kaksi.)
 
Toki, jos lähtötilanteena olisi ollut jokin toisenlainen vahvari tai tavoitesoundi jotain muuta kuin tykki putkisärö, varmasti jotain käyttökelpoista olisi löytynyt.
 
Tahtoisin kovasti uskoa, että nykymaailmassa jostakin pedaalista on mahdollista saada edes "sinnepäin" kuuloinen (ja tuntuinen!) särö, mutta eipä ole sellaista pedaalia vielä kävellyt vastaan. Miksipä siis lähteä merta edemmäs kalaan?
 
Tosin Wamplerin Triple Wreckistä irtosi aika makeat Gilmour-tyyliset soolosoundit, vaikka sitä ei niitä varten ole varmaan ensisijaisesti suunniteltukaan.
 
(Edit, pari pilkunviilausta luettavuuden/ymmärrettävyyden parantamiseksi.)

VIPMetal: Hieno nosto.
 
Itellä tulee pedaaleilla vahvistimen särökanavan päälle. =D 20v sitten keskustelujen taso ollut hieman erilainen kuin tänä päivänä. Tai no taso ja taso. Ehkä sitten vain erilainen.
 
Ketjun alkupään kommentit oli kirjoitettu 2005, mikä on just niitä vuosia, minkä jälkeen tämä "putiikkipedaalibuumi" käynnistyi ja muutenkin pedaalien "fanitus" heräsi uudelleen henkiin. Eli vahvistimen pärinään tuolloin luotettiin. Sama kysymys vuonna 2015 olisi saanut ihan erilaisia vastauksia.

Eikös täällä aina valiteta että turhaan availlaan ketjuja aiheista jotka ovat jo olemassa? Toivottavasti lisääkin näitä arkistojen aarteita nousee pinnalle jos keskustelun aihetta vaan löytyy.

Tässä linkissä on testissä 12 erilaista Mad Professor säröpurkkia ja täytyy kyllä sanoa, että ollaan me kitaristit melkoisia nysvääjiä. Taitaa parissa särössä olla delay mukana, mutta muutoin siis erilaisia särkijöitä. En tiedä, tarvitaanko todella näin paljon erilaisia. Näitähän on esim Bossillakin useita eri pedaaleja ja itse en sokkotestissä erottaisi näitä MP pedaaleita toisistaan. Minusta vähemmälläkin valikoimalla kyllä pärjäisi.
 
https://youtu.be/fX_-60B40Lc?si=aE5im_hg1S5-KJf4

mpekkanen kysyi: tarvitaanko todella näin paljon erilaisia
 
Ei tarvita, koska kaiken ostamisvimman motivaattori on GAS. Ja se taas on harhaisuutta, johon sorrutaan, kun kuvitellaan omia musiikillisia vajavaisuuksiaan pystyttävän korjaamaan turhalla skeidalla kurinalaisen treenaamisen sijaan. Ja sitten osa tästä porukasta luulee vielä olevansa jotain vastakulttuurin kärkeä keskiluokalle materialismista ja kerskakulutuksesta irvaillessaan? We-hey, pelastetaan maailma matolaatikko kerrallaan! Kyllä niitä Kiinassa riittää, ja mullahan on vasta 50 ennestään...
 
Mutta joo, onhan valinnanvara hieno juttu sinänsä, eli markkinatalous jyrää ja rulaa taas. Vaan onko varaa nillittää muille heidän tottumuksistaan, jos ja kun omatkin ovat pelkkää Juutuub-puupäiden lietsomaa tyhjää krääsävimmaa?

msalama: Ei tarvita, koska kaiken ostamisvimman motivaattori on GAS. Ja se taas on harhaisuutta, johon sorrutaan, kun kuvitellaan omia musiikillisia vajavaisuuksiaan pystyttävän korjaamaan turhalla skeidalla kurinalaisen treenaamisen sijaan. Ja sitten osa tästä porukasta luulee vielä olevansa jotain vastakulttuurin kärkeä keskiluokalle materialismista ja kerskakulutuksesta irvaillessaan? We-hey, pelastetaan maailma matolaatikko kerrallaan! Kyllä niitä Kiinassa riittää, ja mullahan on vasta 50 ennestään...
 
Mutta joo, onhan valinnanvara hieno juttu sinänsä, eli markkinatalous jyrää ja rulaa taas. Vaan onko varaa nillittää muille heidän tottumuksistaan, jos ja kun omatkin ovat pelkkää Juutuub-puupäiden lietsomaa tyhjää krääsävimmaa?
 
Sanoisin niin, että kukaan yksilö ei tarvitse monta särö- tai efektipurkkia yleensäkään. Iso valikoima kuitenkin johtaa siihen, että (lähes) jokaiselle löytyy boksi, joka on sopivan lähellä soittajan uniikkia soundi-ihannetta. Soundista toki suurin osa lähtee soittajasta itsestään eikä kamoista, mutta sopivat kamat helpottavat. Ihan sama ilmiö on kaikissa soittimissa: fonistit pelaavat hullun lailla eri suukappaleiden, lehtien ja lehdenkiristimien kanssa, rumpalit etsivät loputtomiin sitä juuri oikeaa raidia ja virveliä, jousistit maksavat kymmeniätuhansia juuri oikeasta jousesta...

wavelength lausahti: johtaa siihen, että (lähes) jokaiselle löytyy boksi
 
Näinhän se on, ja se on tietenkin hyvä juttu. Mutta kunhan nyt tuossa vain irvailin siitä malkasta omassa silmässä, ja siitäkin, kuinka joillekin krääsän kerääminen on selvää korviketoimintaa todelliselle itsensä kehittämiselle. Mutta siis kyllä, kuluttajan valinnanvara ja -vapaus ovat hienoja asioita, ja käytännössä mahdottomia ilman toimivaa kilpailua ja markkinataloutta.

msalama: Mutta joo, onhan valinnanvara hieno juttu sinänsä, eli markkinatalous jyrää ja rulaa taas. Vaan onko varaa nillittää muille heidän tottumuksistaan, jos ja kun omatkin ovat pelkkää Juutuub-puupäiden lietsomaa tyhjää krääsävimmaa?
 
Eiköhän näiden säröpurnukoiden yms. tekijät ole itsekkin tajunneet, että ei tolla alalla tarvi paljoa innovoida vaan myynti pitää tehdä kierrättämällä vanhaa uusissa kuorissa.