Aihe: Parhaat kikat musiikillisten tunne-elämysten tavoittamiseen?
1
megatherium
12.05.2025 18:52:23 (muokattu 13.05.2025 16:59:21)
Onko teillä suositella mitään keinoa, kuten jotain jippoa tai metodia, paitsi esteettinen kontemplaatio, saada suuria tunne-elämyksiä musiikista, jos itseensä tyytyväisen piintyneen poroporvarin tyyni, rauhallinen ja kuiva totisuus eivät tuota katharsista tasaisesta ja intohimottomasta sekä tahtomisen kiihkeyttä kuvastamattomasta olemuksesta johtuen, jossa näkyy älyn ankara alistaminen tahdon palvelukseen ja josta vie voiton vain eläimet, jotka eivät milloinkaan naura? Itsellä Beethovenin 9. sinfonian Schillerin oodiin Ilolle sävelletty finale siitä kohdasta alkaen, jossa turkkilaisen marssin säestämänä musiikki kuuluttaa tenorin ja kuoron laulamana sotaisaa iloa, upposi riipaisevalla tavalla yhtäkkiä syvälle tunteisiin ja jonnekin sieluun, ja jolle ympäristön mekaaniset hälyäänet loivat kontrastina kollaasimaisen äänikulissin, ja joka tuotti lievän katharsiksen. "Miljoonille ihmisille, jolle 9. on osoittanut korkeimman sanomansa, se tavoittaa yhä saman kuulijakunnan ja veljellisen vastakaiun". Itse olen joskus nuorena päässyt sisälle 9. finalen kansojen ja ihmisten välisen veljeyden idean tavoittavan ja henkistynyttä iloa sisältävän musiikin tunnelmaan, johdattamalla mieleen musiikin iloa tulvivaan julistukseen nähden tunnelmaltaan täysin vastakohtaisia sotaan liittyviä assosiaatioita tuhoamista symboloivine panssarivaunuineen ym., ja joka on korostanut tämän humaania sanomaa julistavan musiikin tekemää käänteistä ja subliimia vaikutusta ja tämän mielikuvissa koetun sotimiseen liittyvään inhimillisen tragedian aikaansaamana yhdessä musiikin kanssa kokenut puhdistavan katharsiksen.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
megatherium
15.05.2025 16:00:42 (muokattu 16.05.2025 11:23:12)
Hämmentää, että Ludwig van Beethovenin 5. pianokonserton adagion orkesterijohdanto synnytti minussa eilen niin paljon tunteita, että purskahdin itkuun kyyneleiden valuessa silmistä ajatellessani muun muassa tuota Beethoven elokuvaa Immortal beloved, jossa osan musiikki säestää taustalla viimeistä kohtausta, ja jossa fiktiivisesti säveltäjän kuolematon rakastettu käy loppukuvissa säveltäjän muistomerkillä tai haudalla. Tänään aamulla pillahdin sitten uudelleen katsoessani sen filmin viimeisiä kuvia, mutta ilman kyyneleitä. Tuttu tunne mitä säveltäjä kirjoittaa kirjeessään: something happy, some sad. Anton Schindler väitti, että Giulietta Guicciardi olisi ollut tämä henkilö.
 
Aamukävelyllä Beethovenin 5. pianokonserton Adagion säveltäjälleen epätavallisen sensuelli, melodinen ja tunteikas musiikki, kieltämättä joistakin salonkisävyistä huolimatta, sekä edellä mainittu leffa, tulvivat mieleen ja koin sellaisen sublimoidun ja objektivoidun surun tunteen Beethoveniin vahvasti samaistuen ja semmoisen pintapuolisen olon ja hilpeän arkipäiväisyyden sijasta sain tuntea jotakin syvemmin koettua, mutta myös hyvin levollisessa ja meditatiivisessa olotilassa.
 
Olen kokenut ensimmäisestä osasta 1980 luvun alussa valtaisan katharsiksen, joka häivytti kavereiden luona kahvikupin tärinästä johtuneen musertavan häpeän tunteen pois, ja olin täynnä uutta ja tarmokasta elämäniloa ja energiaa, ja kuin uusi ihminen kohdatessani erään Juhan koulumme jumppasalissa seuraavana päivänä täysin vilpittömin mielin häntä katsoen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eikä tuosta kaikkinielevästä ja kirvelevästä häpeästä ollut tietoakaan. Kiitos Beethovenin nerouden.
 
Muistan selvästi koko orkesterin forte iskulla alkavan teoksen ottaneen minut täysin valtoihinsa silmänräpäyksessä jo heti ensitahdeista alkaen, suoraan musiikin johdattamalle sielulliselle syvätasolle vieden ja teokseen valetut sisimmät objektivoidut sieluntuntonsa älylle paljastaen ja puhtaan mielteen alueelle heijastuen.
'
Vaikkakaan sonaattimuotoisen Allegro osan temaattinen materiaali ei ehkä Mozartin suurimmille mestariteoksille ominaiseen tapaan muuntunut kuuntelussa aivan täydellisesti teoksen lähtökohtana luultavasti eksistoineen objektivoidun sielullisen tilan tuottamaksi sitä vastaavaksi henkisfyysiseksi tilaksi puhtaan mielteen alueelle heijastuneina tahdonliikkeinä, joidenkin temaattisten ääriviivojen tungettua ehkä hiuksen hienosti kuulohavaintona tajuntaan tahtomisen ulos tajunnasta tungetuksi tulemisesta ja koetusta syvästä sielullisesta tilasta huolimatta tiedoitsemisen puhtaana subjektina, niin koin ja tunsin olevani vaikutettu mitä syvimmällä tavalla syvän meditatiivisen tilan valtoihinsa ottamana ja koin katharsiksen, joka puhdisti mieleni täysin sitä kalvaneesta häpeän tunteesta ja muutti tunnetilan valtavan myönteiseksi.
 
Ilmeisesti tuo filmin kohtaus jossa Beethovenin rakastama nainen häipyy talosta juuri silloin kun Beethoven saapuu juoksujalkaa paikalle tuo mieleen omasta elämästä yli 25 vuoden takaa kipeitä muistoja, joissa minulle on käynyt hiukan vastaavalla tavalla muutaman kerran, mutta tosin vain rakkaiden ystävien toimesta, ja olen tuntenut suurta pettymystä, mutta liikutuin jälleen kyyneliin tuosta leffasta ja Beethovenin kohtalosta.
 
Beethovenilla oli jatkuvasti uusia naisihastuksia, mutta sai pettyä joka kerralla kaikkien avioliittosuunnitelmiensa kariuduttua, joten Schopenhauer puhuu tällä kertaa pötyä väittäessään, ettei nerolla ole tai ettei hän tarvitse persoonallisia suhteita.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)