Bänditoiminta ›

Nyt on alkanut sen verran noi musatouhut vituttamaan, että nyt on tullut aika jakaa vertaistukea siitä, kun sukset menevät ristiin kerta toisensa jälkeen, puheet ei pidä ja mikään ei kelpaa kumminkaan. Itse aloitin rumpujen soiton vuonna 2007 ja itse bänditouhut vuonna 2010 aina vuoteen 2020 asti, kunnes korona (ja pari muuta tekijää) tappoi multa motivaation ja fiiliksen. 2023-2024 päätin kokeilla uudelleen vähän eri tavalla ja kuinka ollakaan; taas meni sukset ristiin. Onneksi vielä on sentään yksi projekti menossa, jossa kaikki on ainakin vielä toistaiseksi hyvin.
 
Ennen kuin aloitan romaanini, niin ajattelin vielä kertoa itsestäni sen verran, että mä en oo koskaan tehnyt näitä hommia rahan takia. Suoraan sanottuna mä vihaan rahaa. Mä olen aina halunnut, että oltaisiin hyvä bändi hyvällä matskulla, tehtäisiin realistisia keikkoja realistisella alueella ja että tehtäisiin edes yksi EP/albumi - vaikka C-kasetille jos ei muuta! Näinkin "vaatimattomalla" matkalla niin moni asia on mennyt aina pieleen jollain käsittämättömällä tavalla.
 
Tarina alkaa.
 
Ensimmäinen rokkibändini
Voi sitä aikaa, kun olimme kaksikymppisiä, kaikkitietäviä, kaikki koulut yms lopullisesti takana, elämä alkaa ja maailma on avoinna! Soitimme aika perus rokkenrollia. Meillä oli ensin treenikämppä mun porukoitten luona, mutta myönnettäköön että se oli vähän ahdas paikka, mutta sinne juuri ja juuri mahtui 3-4 miehen bändi, mutta laulukamat saattoi herkästi kiertää. Kitaristilla oli vaihtoehtoisesti isompi treenikämppä tiedossa, jolloin päätettiin sitten siirtyä sinne. Kyseinen kämppä oli täys läävä. Kaljatölkkejä ja "tähteitä" ympäri kämppää kaiken maailman roinan kera sekä kyseisen paikan rummut olivat suorastaan aivan kammottavia.
 
Hauska fakta, miten mä tuolloin olin valmis sanomaan, että en halua soittaa noilla rummuilla enää ikinä. Vaan kuinka ollakaan, mä olin restauroinut sen setin uuteen uskoon, noin 10 vuotta myöhemmin. https://youtu.be/SZ2DHBDW9mg?si=y4wyoyc7fBabSuJl
 
Yhtenä viikonloppuna tämä kitaristi sai ilmeisesti jostain sellaisen käsityksen, että bändi x olisi jostain syystä y tullut heidän luokseen keikan jälkeisille jatkoille sekä yöpymään. Tästä hän ilmeisesti innostui vähän liikaa ja sai sellaisen käsityksen, että me olisimme voineet soittaa heidän lämppäreinään kyseisellä keikalla. Ja voi sitä hypetyksen määrää oikeesti... Mua vieläkin hävettää näin 14 vuotta myöhemmin... Argh! Mentiin sitte hypettämään kavereille ja tutuille meidän "keikasta" ja mä menin luomaan silloin Facebookiin tapahtumasivun. Tämä oli virhe.
 
Sitten meinattiin, että voitaisiin pitää ns "kenraaliharjoitukset" kyseisenä päivänä ennen keikkaa ja kuinka ollakaan; ei meillä mitään keikkaa ollut alun perinkään ja välittömästi menin poistamaan kyseisen tapahtumasivun. Laulaja lähti saman tien ajamaan takaisin himaan ja itsekin olin valmis tulemaan perässä, mutta kun basisti oli tullut mun kyydillä, niin hän taas ei vielä halunnut lähteä. Ei yhtään kiinnostanut silloin enää soitella saati jäädä sinne hengailemaan. Vieläkin ihmettelen edelleen, että MITEN voi onnistua? Nykyään ollaan vielä silloin tällöin tekemisissä, mutta tämän jätkän kanssa en ala enää mihinkään vähänkään vakavampaan. Suoraan sanottuna koitan vähän vältellä häntä, kun hän vähän on mitä on...
 

 
Ensimmäinen metalliprojektini
Ensimmäinen ja ainoa bändini, joka on pysynyt pystyssä kauemmin kuin 1,5 vuotta. Ainoa bändi, jonka kanssa ihan päästiin neljälle keikalle asti - jotka tosin nekin oli suhteilla. Alun perin oli tarkoitus olla Melodista Metallia Folk-vivahteilla yms. Rehellisen rehellisesti sanottuna matsku alkoi muistuttamaan enemmän jotain nuorisoseurakuntagospelia, johon en koskaan ollut tyytyväinen. Muut aina kuittasivat sillä, että "älä oo niin negatiivinen, tän kuuluu mennä tälleen!" Meillä oli ulkomainen naislaulaja (joka kuitenkin osasi suomea) jonka selvänä esikuvana oli Tarja Turunen. Otin hänet projektiin, koska uskoin, että hänestä olisi voinut oikeasti tulla jotain. Vaikka ei mitään täydellistä Turusen replika-kopiota haettukaan.
 
Noh, neljä vuotta myöhemmin hänen laulunsa kuulosti TISMALLEEN samanlaiselta. Huolimatta siitä, että hän oli vielä käynyt ihan laulutunneillakin. Muutama tuttavakin alkoi kiinnittämään huomiota siihen, että laulu kuulosti väärältä ja suorastaan jopa epävireiseltä. "Ei, ei, kun ne oli väärässä ja minä negatiivinen, tän kuuluu mennä tälleen!" Mitä tulee kitaristiin, niin hän ei meinannut koskaan olla tyytyväinen mihinkään, eikä häntä oikein erityisemmin kiinnostanut mikään muu kuin se, että pääsisi mahdollisimman nopeasti vaan keikalle. Kiipparisti ei juuri treenaillut ollenkaan ja basistilla ei ollut ikinä mitään sanottavaa mihinkään. "Emmää tiiä, ihan sama mulle..."
 
Ennen neljättä ja viimeistä keikkaa käytiin ottamassa muutamia promokuvia, joita käytettäisiin myös keikkajulisteessa. Löysin yhden hyvän kuvan ja aloin siitä työstämään. Kaikki näytti olevan ok kunnes tämä laulaja alkoi vinkumaan, että "ei, ei, ei me voida tuota käyttää!" "No kun siinä näkyy hirveä kaksoisleuka!" Mä en ainakaan bongannut mitään ja lopulta suostuttiin sitten sellaiseen kompromissiin, että antaa neidin sitten itse korjata se saatanan kaksoisleuka. Kuinka ollakaan, mä en ainakaan huomannut mitään eroa.
 
Kyseisen keikan jälkeen ihmisiltä alkoi tulla rehellistä palautetta siitä, miten laulu oli bändin kompastuskivi ja muu poppoo alkoi syyttämään MINUA siitä. Siis syyttämään rumpalia siitä, että toisen laulu kuulosti epävireiseltä. Sitten alkoi tulla lisää vääntelemistä vähän kaikesta ja lopulta sain tarpeekseni ja lähdin menemään. No siitäkö vasta alkoi tulla lisää haloota. Tein koko ajan muiden mielestä jotain väärin ja mielipiteeni oli jotenkin typerä. Tai ketään ei kiinnostanut.
 
Kuuluisat viimeiset sanat: "Sä tuut katumaan kun meistä tulee vielä ykkösiä!"
 

 
Toinen metalliprojektini
Tämä projekti taisi toimia yhteensä ehkä noin puolitoista vuotta ja lopulta lopetettiin jotakuinkin niissä merkeissä, että homma ei vain oikein lähtenyt ja edennyt. Ollaan vielä kitaristin kanssa tekemisissä (oltu jo peräti kymmenen vuotta!) ja törmäillään silloin tällöin. Ehkä joskus voidaan jammailla jotain ajan kuluksi.
 
Noin 10 vuotta sitten meillä oli yksi basisti, joka oli tasan kerran treeneissä eikä maksanut omia vuokraosuuksiaan ja alkoi hävitä kuvioista. Ennen pitkää hän halusi viedä projektin enemmän johonkin geneeriseen Zombi Death Metal -tyyliseen suuntaan. Mä en tähän suostunut ja muutenkin ihmettelen, että miksei jengi voi perustaa omia projekteja, jos ei miellytä? Tästä hän ei oikein tykännyt.
 
Kerran tämä tilasi Thomannilta uudet kielet bassoon. Entiset oli vähintään 6 vuotta vanhoja - ja paskaisia. Basisti kävi heittämässä kielet treenikselle ja me siinä ajateltiin, että jos vaihdettais kielet valmiiksi, niin päästäisiin seuraavilla treeneillä sitten suoraan soittelemaan. Ei tapahtunut. Alkoi tulla "syitä ja esteitä" ja lopulta sitä tyypillistä settiä, että hävitään kuvioista eikä vastata viesteihin. Onneksi sentään sain puhelimitse kiinni. Taas oli esteitä.
 
Tämä tapaus päättyi klassisesti, kun laitoin viestiä, että hommasta ei tule mitään. Totta kai tämäkin oli sitten minun vika. "Mun 'henkilökohtaisuudet' ei kuulu sulle pätkääkään. Vittu mä lähen menemään ku ei sun kanssa pysty yhtään mihinkään." Noh, kesti kaksi viikkoa tulla hakemaan kamat (basso + vahvari) ja kävelymatkakin oli niinkin pitkä kuin vähän vajaat 2 km. Sitten tämä kyseli myöhemmin, että "oliko noi wanhat kielet vielä tallella?"
 
Sillä lailla.
 

 
Vähän erilainen rokkiprojekti
Tällä kertaa oli yksi ammattimuusikko, joka oli kyllä vähän omalaatuinen. Puhui koko ajan, huumoria ei juuri ollut, hyvä jos hädin tuskin hymyili. Silloinkin kun hymyili ja nauroi, niin nekin oli enemmänkin sen omille jutuille. Menin aika pitkälti silleen, että katotaan mitä tästä tulee.
 
Kävi pian ilmi, että tällä jätkällä oli aika epärealistisia suunnitelmia. Työstettiin yhtä ainoaa biisiä. Oli puhetta että pian biisin valmistumisen jälkeen mentäisiin johonkin studioon äänittämään, pian sen jälkeen tekemään musavideota ja pian sen jälkeen "keikalle." Ja muista biiseistä ei ollut edes puhettakaan.
 
Viimeisissä treeneissä mokasin parissa kohtaa, kun iski aivopieru ja tämä totesi reilusti: "Ei, ei tule mitään." Sitten tuli lähtö, mutta toisaalta oisin kyllä itsekin lähtenyt menemään. Meni liian vakavaksi ja muutenkin sellaiseksi, että pitäkää tunkkinne.
 

 
Kolmas metalliprojektini päättyi aika lyhyesti siihen, että ketään ei oikeasti kiinnostanut ja myöhemmin sain kuulla, että he perustivat keskenään uuden prokkiksen.
 

 
Neljäs metalliprojektini
Tällä kertaa kiinnostus löytyi Keravalta, noin 130 km kotoa eli noin puolentoista tunnin ajomatka. Treenasin ahkerasti ja kaikki meni jotakuinkin ihan jees vuoden 2020 pääsiäiseen asti, jonka muistan pysyvästi. Otin ryhmäkeskustelussa esille, että kun kerran on neljä vapaapäivää, niin voitaisiin ottaa yksi päivä, käyttää se tehokkaasti treenaamiseen ja kävis jossain kepsulla tai Burger Kingissä syömässä.
 
No kukaan ei tietenkään vastannut mitään, mutta ei myöskään vastannut, että ei ois ollu ok. Kuitenkin pidettiin treenit kyseisenä päivänä, vedettiin biisit läpi ja se olikin siinä. "Joo sori, mä tiiän että sä oisit halunnu olla pidempään mutku mul on kaveri tulossa käymään." Totta kai muillakin oli "jotain muuta" mutta ei sitte voitu siellä WhatsAppissa sanoa mitään. Jäin sitte ittekseni treenaamaan, mutta aika nopee meni fiilis ja maku.
 
Jotain pari viikkoa myöhemmin vokalisti soitti mulle ja tultiin siihen tulokseen, että on parasta että tiemme eroavat. Allekirjoitan, että mä en ollut silloin tarpeeksi kehittynyt kannuissa, saati kehittynyt "ajoissa" mutta mä tiedän, että siellä oli satavarmasti taustalla muutakin, mutta tämä oli tyyliin hyvä syy pistää pihalle.
 
Se on sitä, kun asioista ei vittu puhuta...
 

 
Viimeinen metalliprojektini
2023 päätin kokeilla uudestaan, vähän eri tavalla. Löysin "vahingossa" lähiseudulta helvetin kovan vokalistin, joka osasi oikeesti öristä ja oli vähän niin kuin koko prokkiksen punainen lanka. Tultiin hyvin juttuun ja alettiin pikkuhiljaa suunnittelemaan projektia. Tein selväksi mistä olisi kyse ja mihin tähdättäisiin yms.
 
Noin vuosi myöhemmin löytyi kaksi kitaristia ja oltiin jotakuinkin samalla aaltopituudella ja alettiin työstämään matskua pikkuhiljaa. Tällä kertaa minulla oli ilmainen treenikämppä tiedossa ja muilla oli noin tunnin ajomatka. Muutama kuukausi myöhemmin saatiin idea, että jos alettaisiin keräämään kolehtia myöhemmin äänityskamoja varten (äänikortit yms.) ja että kunkin osuus ois 50e/kk. Myöhemmin 40e/kk basistin kanssa. Näin sovittiin ja minä tein vähän etumatkaa kun myin yhden kiipparin + ständin pois ja sain niistä yhteensä 600 euroa. Laitoin vielä omasta pussista 50e tonne kassaan eli yhteensä 650 euroa. Kaikki piti olla ok kunnes...
 
Yhtenä päivänä tämä vokalisti alkoi vihjailemaan, että jos minä alkaisin laittamaan enemmän rahaa kassaan, vedoten siihen että kun muut tulevat kauempaa ja "heidän täytyy tankata." No minä en tähän suostunut, koska mun oli tarkoitus alkaa keräämään myös itsellenikin säästöjä + mulla on elämä. Tästä tämä vokalisti onnistui jotenkin ottamaan itteensä ja triggeröitymään pahasti. Hän alkoi yhä jankkaamaan tuosta polttoaineesta.
 
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta mielestäni polttoaine ei kyllä kuulu bändikuluihin, vaan se on jokaisen oma asia miten niitä bensojaan käyttää. Sama kuin mä olisin alkanut Keravan bändissä pätemään, että "ei mun tarvii maksata mun vuokraosuuksia, mä tankkaan!" Ja sitten kun tämä kyseinen mesta oli vielä ilmainen ja kenenkään ei tarvinnut maksaa mitään vuokria tai edes sähköjäkään. Sitä paitsi meidän ei edes olisi tarvinnut pitää joka viikko fyysisiä treenejä, vaan oltaisiin voitu työstää biisejä etänä ja lähetellä tiedostoja yms.
 
Vielä lapsellisemmaksi meni kun tämä alkoi uhoomaan mulle, että "ollaan oltu 3 vuotta tekemisissä ja sä et oo laittanu tikkuakaan ristiin tän projektin kanssa." Ensinnäkin me oltiin 1,5 vuotta tekemisissä, ei 3 vuotta. Toiseksi, kukas ne 650 euroa oli laittanut sinne kassaan? Ja vaikka tämä polttoainejuttu olisikin ollut ihan legit, niin siinäkin olisi vielä kaiketi ollut joku tolkku, että toi 650e on se mun "extra" ja muuten oltais jatkettu sillä 40e/kk per naama. Joka edelleen piti alun perinkin olla ok. Homma paranee vielä sillä, miten tämä itse tuli usein myöhässä treeneihin ja oli kuulemma usein nukkunut pommiin tai hukannut jotain tavaroitaan.
 
Kukaan muu ei tietenkään sanonut mitään, mutta oli käsin kosketeltavissa, että he olivat tämän vokalistin puolella. Eikä siinäkään vielä kaikki! Tämä alkoi vetoomaan myös siihen, miten me tarvitaan rahaa myöhemmin markkinointiin ja mercheihin yms. Meillä ei ollut vielä yhtäkään biisiä valmiina. Hän vetosi vielä siihen, miten hän oli toisessa projektissaan investoinut paljon rahaa nimenomaan markkinointiin yms. ja ilmeisesti tämä oli tehnyt sitten muihin jätkiin vaikutuksen kun oli tullut keikkaakin.
 
Sitten tämä oli jo näinkin varhaisessa vaiheessa mennyt tekemään bändille oman Gmailin sekä (ei-näkyvät) sometilit, joista mä koitin vähän vihjailla, että nyt vähän jarrua. En enää muista mitä se tähänkin sanoi, mutta hän oli jotakuinkin sitä mieltä, että nimenomaan "on hyvä laittaa mahdollisimman aikaisin kaikki valmiiksi."
 
En ole markkinointiasiantuntija, joten korjatkaa jos olen väärässä, mutta mielestäni ensin pitäisi tehdä biisit rauhassa valmiiksi, sitten vasta aletaan rakentamaan fanikuntaa. Sitten aletaan pikkuhiljaa satsaamaan siihen "markkinointiin" - jota sitäkin voi tehdä monella tavalla. Viimeisenä tulee keikat ja merchit - eikä toisinpäin.
 
Minkä sitten jossain x ajassa voittaa, sen lopputuloksessa häviää.
 
Sentään sain rahani takaisin, kun kukaan muu ei ollut vielä kerennyt laittamaan omia osuuksiaan tähän kolehtiin. Itseasiassa tämä kyseinen säästöpurkkikin on alun perin minulta.
 
Jälleen yksi hukkaan heitetty projekti, kun mikään ei kelpaa kumminkaan. Todennäköisesti jatkavat keskenään ilman minua jossain muualla, josta saa varmaan vielä maksaakin. Mikäs siinä kun ei ilmainen mesta kelpaa.
 

 

 
TLDR: Minua käytännössä syytettiin asioista, joita en edes ole tehnyt ja muut tekevät itse jotain typerää. Ja että heidän mielestään minä olin se, joka teki väärin yms.
 
Ei minulla sentään niin huonosti mene. Tämän 15 vuoden taipaleen aikana olen tavannut erilaisia ihmisiä, joista nytkin olen noin 7 ihmisen kanssa tekemisissä.

Aika vähällä oon selvinnyt, lähinnä ne on ollut noita lasiseen laulukirjaan liittyviä haasteita.
 
Yhdessä proggiksessa jouduttiin kaverin kanssa toteamaan eräälle hahmolle, että me ei enää lähetä sun kanssa keikalle, koska me ei haluta eikä jakseta paimentaa aikusta ihmistä, kytätä sen juomista ja jännittää että meneekö kaikki penkin alle siitä paimentamisesta ja kyttäämisestä huolimatta.
 
Viimeseksi jääny veto oli sellanen, että sillä oli ensin kaverin kanssa päivällä eräässä tapahtumassa duokeikka ja sit illalla oltiin porukalla samoissa kisoissa. Se oli pelipaikoilla jo valmiiksi ja ku me sit joskus puoliltapäivin mentiin perässä mestoille, niin sehän oli aivan nakit ja muusi jo siinä kohtaa.
 
Ne rämpi sen duohommansa läpi miten kuten, minkä jälkeen me tyyrättiin se nukkumaan, yritettiin piilottaa kaikki saatavilla oleva kalja sen ulottuvilta ja melkosen selväsanaisesti ilmoitettiin, että se juominen muuten loppuu tasan siihen paikkaan. Muutaman tunnin se sit kävi kuorsaamassa ja jatko sitä tinaamistaan heti herättyään.

Jos menee sukset ristiin mulkeron kanssa, hän on mulkku. Jos taas menee sukset jatkuvasti ristiin ihmisten kanssa, niin ehkä se mulkku on peilissä.

Ei ole onneksi tällaisia kokemuksia projekteista, joissa olen ollut mukana.
 
Toivottavasti vaan en ole itse ollut se paska bändikaveri muille, heh.

Tämä seuraava ei ole minun tarinani, vaan yhdeltä aiemmalta palstalta. Tämä on yksi minun lemppareistani ja muistan jotakuinkin ulkoa:
 
Meillä oli joskus kouluaikoina yksi bändiprojekti ja ihan soitettiin kohtuu hyvällä menestyksellä. Myöhemmin lopulta iski realiteetti vastaan (jatko-opinnot, intti yms) niin päätettiin lopettaa hyvissä merkeissä. Muutama vuosi myöhemmin basisti otti yhteyttä ja sanoi, että olisi rumpalin kanssa soittohommia mielessä. Taitava kaveri, joka halusi kokeilla jotain vähän raskaampaa.
 
Olin varta vasten hankkinut 8-kielisen kitaran, jolloin ajattelin että nyt on vitun hyvä. Biisejä lähdettiin heti työstämään ja treenaamaan. Ne oli vitun hyviä ja parin vuoden etsinnän jälkeen löysin naislaulajan, joka osasi öristä. Oli tarkoitus kokeilla pian seuraavia treenejä tämän kanssa, alkaa suunnittelemaan bändin tulevaisuutta yms. Kaikki alkoi vaikuttamaan täydelliseltä, kunnes...
 
Kyseisissä treeneissä rumpali ja basisti ilmoittivat, että ei tämä oikein ole heidän juttu. "Halutaan soittaa jotain kevyempää" ja alkoi sepittämään jostain Popedan covereista yms. Voi vittu sitä vitutuksen määrää, ku oot käyttänyt 2 vuotta tähän ja etsinyt hyvän naislaulajankin yms.
 
Ymmärrän, että ei välttämättä ole oma juttu, mutta luulisi että olisi tullut mieleen VÄHÄN aikaisemmin ilmoittaa asiasta.

Funkånaut: Ei ole onneksi tällaisia kokemuksia projekteista, joissa olen ollut mukana.
 
Toivottavasti vaan en ole itse ollut se paska bändikaveri muille, heh.
 
Tämä. Aika usein ne "kusipäiset" bändikaverit ovatkin vain tavallisia ihmisiä, joilla on omat realiteetit.
 
Olen soittanut noin 70 ihmisen kanssa eri yhtyeissä eri tasoilla ja noin 50 ihmisen kohdalla tajusin, että ehkäpä minä olenkin mulkku ja haluan enemmän kuin muut. Tämän jälkeen ei ole tarvinnut ketään potkia pois projekteista tai tapella kenenkään kanssa.

Kokemusta bändihommista melko tarkkaan 20 vuotta ja todella monia bändiprojekteja mennyt ja tullut sillä ajalla. Osan kanssa soiteltu pitkään ja osassa olen viihtynyt vain hetken. Muutamat potkut on tullut, ja vielä useammasta itse lähtenyt. On oltu runsaasti keikoilla, studiossa, sitäkin enempi treenikämpällä yms. Joitakin yleisiä havaintoja olen tehnyt matkan varrella:
 
- Bändin jäsenten pitää omaksua joku yhteinen tavoite. Yleensä bändistä löytyy aina yksi jäsen joka haaveilee tähteydestä ja on sen asian suhteen täysin epärealistinen. Sellaisista projekteista olen tehnyt havainnon, että on syytä lähteä nopeasti jos itse ei jaa samaa ajatusta. Tämä ero ajattelumaailmoissa on omiaan tuhoamaan jäsenten väliset suhteet.
 
- Sellaiseen bändiin on hankala mennä, joka on jo vuosia soittanut yhdessä ja menet itse siihen "ulkopuolisena". Todella usein näissä on niin vahva kaveruus pohjana että uutta jäsentä ei oikeasti oteta mukaan hommaan, vaan se pidetään ulkopuolisena. Helpompaa on monasti luoda bändi kokonaan alusta, tai omien vanhojen hyvin tuttujen kanssa. Tai vaikka soitella pitkään jonkun kanssa kahdestaan ja sitten kerätä jäseniä lisää kun materiaalia alkaa olemaan tehtynä.
 
- Yhteiset hankinnat bändin kesken menee yleensä vituiksi. Aina jos mahdollista, niin joku yksittäinen jäsen ostaa tarvitseman asian. Jos hintaa jaetaan useamman kesken, niin mitäs sitten kun se lähtee bändistä? Yleensä jaetut kustannukset menee aina hankalaksi. Poislukien tietysti treenivuokra, joka tietenkin on järkevä jakaa.
 
- Ylipäätään jos raha-asiat tulevat jonkun kanssa heti hankaloittamaan bänditoimintaa, niin tilanne on järkevää puhaltaa heti poikki. Asia ei tule paranemaan mihinkään. Jotkut vaan suhtautuu rahaan niin eri tavalla, ja kustannuksiin. Joidenkin mielestä jokainen investoitu euro on pakko saada takaisin.
 
- Motivoitunut ja hyvä tyyppi on aina tärkeämpää bändikaverina, kun absoluuttisen taitava virtuoosi jne. Motivaatio ja toimeen tuleminen kavereina on tärkeintä. Kaiken voi oppia. Jos havaitsee pätemisen tarvetta, vähättelyä, vittuilua, naureskelua tai mitään tällaista, niin se on myös asia joka tuskin tulee muuttumaan koskaan.
 
- Luotettavuus. Ajoissa paikalla, ajoissa keikalla, ajoissa treeneissä, ajoissa joka asiassa. Vastaa viesteihin, tarvittaessa puheluihin. Kaiken A ja O. Jos bändissä on yksikin kun ei pysty tähän, niin se hiertää pahasti välejä.
 
- Kannattaa itse löysätä pipoa sen suhteen, mitä soitetaan. Suomi on pieni maa. On paljon mukavampi soittaa jotain, kun ei mitään. Täältä on vaikea löytää kavereita soittamaan jotai hegemonista viikinkisinfonista heviä transsukupuolisella teemalla.
 
- Bändeillä on aina elinkaarensa. Jos ja kun hommasta ei tule rahaa, niin pitää olla aika hyvä syy tehdä hommaa vaikka kymmenenkin vuotta. Kannattaa hyväksyä tämä, ja ottaa kaikki bändit kokemuksina, jotka alkaa ja loppuu. Niistä jää yleensä aina joku hyvä kontakti, jos itse hoitaa hommansa hyvin. Ja sen kanssa sitten uutta bändiä yms.
 
- Kannattaa opetella tekemään mahdollisimman monia asioita yksin. Itselleni oli suuri juttu kun opettelin audio- ja video -tekniikkaa niin hyvin, että pystyin alkaa tekemään youtubeen omia taiteellisia projekteja yksin. Siinä saa toteuttaa itseään, ja on sitten kivampi soittaa bändin kanssa niitä popeda covereita livenä :D

Bändin jäsenten pitää omaksua joku yhteinen tavoite. Yleensä bändistä löytyy aina yksi jäsen joka haaveilee tähteydestä ja on sen asian suhteen täysin epärealistinen. Sellaisista projekteista olen tehnyt havainnon, että on syytä lähteä nopeasti jos itse ei jaa samaa ajatusta. Tämä ero ajattelumaailmoissa on omiaan tuhoamaan jäsenten väliset suhteet.
 
Näin kävi viimeisimmän prokkikseni kanssa. Raha ja markkinointi yms vaikka ei ollu vielä yhtäkään biisiä valmiina. Muut lähti laulajan mukaan ja mä olin se paska jätkä.
 

 
Sellaiseen bändiin on hankala mennä, joka on jo vuosia soittanut yhdessä ja menet itse siihen "ulkopuolisena". Todella usein näissä on niin vahva kaveruus pohjana että uutta jäsentä ei oikeasti oteta mukaan hommaan, vaan se pidetään ulkopuolisena.
 
Näin kävi Keravan prokkiksen kanssa. Aika nopeesti mä olin pelkkä ulkopuolinen ja tämä, että en kehittynyt ajoissa, oli vain hyvä syy pistää pihalle. Nykyään tämä kyseinen bändi ei taida olla enää toiminnassa - tai en ainakaan löytänyt enää mitään.
 

 
Helpompaa on monasti luoda bändi kokonaan alusta, tai omien vanhojen hyvin tuttujen kanssa. Tai vaikka soitella pitkään jonkun kanssa kahdestaan ja sitten kerätä jäseniä lisää kun materiaalia alkaa olemaan tehtynä.
 
Just tästä syystä mä ennemmin luon itse omia prokkiksia kuin liityn sellaisiin, jotka ei kiinnosta pätkääkään - puhumattakaan ulkopuolisuudesta. Seuraavaksi ajattelinkin laittaa tasan kahden miehen prokkiksen pystyyn ja vasta myöhemmin hakisi muita jäseniä.
 

 
Ylipäätään jos raha-asiat tulevat jonkun kanssa heti hankaloittamaan bänditoimintaa, niin tilanne on järkevää puhaltaa heti poikki. Asia ei tule paranemaan mihinkään. Jotkut vaan suhtautuu rahaan niin eri tavalla, ja kustannuksiin. Joidenkin mielestä jokainen investoitu euro on pakko saada takaisin.
 
Kuten sanottua, näin kävi mun viimeisimmän projektin kanssa. Toisille raha on tärkeämpää kuin mikään muu.
 

 
Jos havaitsee pätemisen tarvetta, vähättelyä, vittuilua, naureskelua tai mitään tällaista, niin se on myös asia joka tuskin tulee muuttumaan koskaan.
 
Näin kävi sen ensimmäisen metalliprokkikseni kanssa, jonka vuoksi lähdin vittuun. Erityisesti kitaristilla oli aina pakko päästä pätemään joka asiasta. Tein aina jotain väärin tai mielipiteeni oli typerä. Pelkästään autossa musiikin kuuntelemisestakin koko ajan pätemistä ja arvostelemista. Naureskelusta puhumattakaan.
 

 
Luotettavuus. Ajoissa paikalla, ajoissa keikalla, ajoissa treeneissä, ajoissa joka asiassa. Vastaa viesteihin, tarvittaessa puheluihin. Kaiken A ja O. Jos bändissä on yksikin kun ei pysty tähän, niin se hiertää pahasti välejä.
 
Ensimmäisen rokkibändin kitaristi. Aina myöhässä tai nukkui pommiin. Vähän sama kyllä tän viimeisen metallibändin vokalistin kanssa. Sit on monesti nähty näitä tyyppejä, jotka tosiaan ei vastaa viesteihin/puhelimeen, eikä voi itse sanoa jos ei olekaan oma juttu tai kiinnosta.
 

 
Bändeillä on aina elinkaarensa. Jos ja kun hommasta ei tule rahaa, niin pitää olla aika hyvä syy tehdä hommaa vaikka kymmenenkin vuotta. Kannattaa hyväksyä tämä, ja ottaa kaikki bändit kokemuksina, jotka alkaa ja loppuu. Niistä jää yleensä aina joku hyvä kontakti, jos itse hoitaa hommansa hyvin. Ja sen kanssa sitten uutta bändiä yms.
 
Pitäis heti kättelyssä tehdä kaikille selväksi, että ei odottaisi hetkeäkään, että alkaisi mitään rahaa tulemaan. Kuten sanoin, mä en oo koskaan tehny tätä rahan takia. Enkä tee. Pelkästään rakkaudesta musiikkiin - jota tämän pitäisikin olla!

Erno90: Pitäis heti kättelyssä tehdä kaikille selväksi, että ei odottaisi hetkeäkään, että alkaisi mitään rahaa tulemaan. Kuten sanoin, mä en oo koskaan tehny tätä rahan takia. Enkä tee. Pelkästään rakkaudesta musiikkiin - jota tämän pitäisikin olla!
 
Mun mielestä rahan tulonkin voi ymmärtää ainakin kahdella eri tavalla. Tarkoittaako se sitä että mistään ei tule ikinä mitään rahaa. Siis että tehdään vain ilmaisia keikkoja tai keikkoja joista saadaan esim. 10- 100e "bensarahaa". Vai tarkoittaako rahan tuleminen tai tulemattomuus sitä pystyykö bändi toiminnalla joten kuten elämään vai ei.
 
Itse en lähde enää suurella innolla bändeihin, jonka keikoilta ei saada kohtuullista korvausta. Toiminnasta ei tarvitse jäädä itselle välttämättä mitään näppiin enkä edes kuvittele että soittamalla voisi tulla toimeen t. asuntovelallinen. Kuitenkin se, että keikasta maksetaan esim. 500e on useimmiten tarkoittanut sitä, että paikalla on myös yleisöä. Yleisöä = rahaa = hyvä keikka, ei yleisöä = ei rahaa = turha keikka tyhjille seinille. Keikkaliksat kun laittaa bändikassaan, niin sieltä on kiva sitten maksaa reeniksen vuokra ja ostella vaikka laitteita.
 
Tietysti noiden rahakeikkojen säätäminen on hitoksiin vaikeampaa kuin ilmaiskeikkojen. Olen myös todennut että lähinnä ilmaiskeikkoja tekevät muusikot/bändit eivät lopulta muutenkaan panosta hommaan oikeasti tai ainakin kaikki ulkomusiikillinen toiminta loistaa poissaolollaan ja bändi jää soittelee kellariin ikuisiksi ajoiksi.

Ssyban kirjoitus oli hyvä ja realistinen. Noinhan se menee.

Erno90:
Ensimmäisen rokkibändin kitaristi. Aina myöhässä tai nukkui pommiin. Vähän sama kyllä tän viimeisen metallibändin vokalistin kanssa. Sit on monesti nähty näitä tyyppejä, jotka tosiaan ei vastaa viesteihin/puhelimeen, eikä voi itse sanoa jos ei olekaan oma juttu tai kiinnosta.
 
Bändiin ja muusikkotovereihin suhtaudutaan kuin yksiavioiseen liittoon. Jäädään jumittamaan jonkun vetelän taiteilijan vuoksi. Jos Perttiä ei kiinnosta niin kysellään jos joku muu olisi kiinnostunut. Ei sen eron hetken tarvi mitään dramatiikkaa sisältää vaan sanoo vain Pertille että palataan asiaan jahka unihommat paranee tai pystyt kommunikoimaan asiallisesti. Ihmeellistä tunteilua ja saippuaoopperaa yhden musikantin vuoksi.

Valitettavasti on.
2003 liityin yhteen bändiin mikä onneksi hajosi koska basistilaulaja oli melko riitaa haastava varsinkin alkoholin vaikutuksessa ja muutenkin epämiellyttävä tyyppi läsnä . Varmaan bodari taustasta johtuen mitä lie mömmöjä kun vetänyt eikä mitenkään empaattinen kaveri kuten soittjista luullaan
.
Kitaristin kanssa sitten jatkettiin useampi vuosi lähinnä jamitellen.
Alkuun meni hyvin mutta kun saatiin kunnolla bändi kasaan niin se kitaristi liittoutui laulajan kanssa .
Kovasti maistui herroille jaloviina keikoilla ja muutenkin ja kitaristi myöskin petti vaimoaan keikoilla ja kun kitaristilla myös voimailutaustaa niin alkoi vittuilemaan ja haastamaan riitaa kännipäissään.
Lopulta nää kaks alkoholistia, laulajalla myös alko kuvioissa vahvasti niin perustivat duon.
Kitaristi oli myös äärimmäisen mustasukkainen jos minä ja basisti saatiin keikoilla kehua. Kitaristi oli myös kova kerskumaan pohjanmaan väkivaltafantasioista kun on kuulemma kaukaista sukua Isontalon Antille vai mikä lie onneton vätys jota jotkut ihailee.
Laulaja sitten kuoli pari vuotta sitten mutta tuskin tää kitaristi on ketään saanut mukaansa. Eipä ole ainakaan kirjautunut moneen vuoteen kun vaimonsa ei taida antaa edes paikalliseen päästää enää.
Kitaristi myöskin on levittänyt seksuaalis sävyisiä valheita minusta tänne paikallisille ihmisille joita olen harkinnut poliisille kertoa.
 
Toksinen bändikulttuuri elää ja voi hyvin ja yksi syy miksi en enää harkitse mitään vakavaa keikkailubändiä.

Ihmisten kypsyyden aste kyllä vaihtelee joo näissä kuvioissa. Tässä pääsiäistä makaillessa tuli mieleen, että onneksi ei ole ollut näistä asioista ihmeemmin ongelmia enää.
 
On hyvä, jos ihmiset ovat riittävän itsenäisiä ja kantavat oman vastuunsa melko aikuismaisesti. Toki luovat hommat on myös tunneasioita samaan aikaan, mutta mikään syy ei ole oikeutus olla mülggü toisia kohtaan ja mikään syy ei ole riittävän hyvä myöskään sietämään ihan mitä vaan loputtomiin.
 
Aiemmin oli hyvä kirjoitus Ssybanilla siellä.

Kovasti maistui herroille jaloviina keikoilla ja muutenkin ja kitaristi myöskin petti vaimoaan keikoilla ja kun kitaristilla myös voimailutaustaa niin alkoi vittuilemaan ja haastamaan riitaa kännipäissään.
Hehee ei vittu! :'D Nyt kyllä jätkä astui miinan päälle! :D
 
Toksinen bändikulttuuri elää ja voi hyvin ja yksi syy miksi en enää harkitse mitään vakavaa keikkailubändiä.
Kuulostaa äärimmäisen tutulta. Tämän nykyisen projektini jälkeen en kyllä varmaan ala enää mihinkään vakavampaan.

Varmaan kaikilla kokemuksia siitä teini-ikäisestä tyypistä, joka on olevinaan niin kitaristia, mutta vetkuttelee aina kun treeneihin pitäisi tulla? Meillä oli sellainen taannoin. Yleensä tuli treeneihin, mutta välillä ei äijää näkynyt, ei vastannut puhelimeen ja jälkikäteen kävi ilmi, että joidenkin tyttöjen perässä oli ollut menossa. Eikä mitään voinut ilmoittaa, muut istuu treenikämpällä odottelemassa. Basistillakin kuitenkin monta kymmentä kilometriä matkaa kämpille.
 
Sittemmin aikuistuin ja aloin pitää sovituista tapaamisista kiinni, mutta bändihommia ei harmi kyllä ole jostain syystä siunaantunut enää. Innostuin sitten soittamaan klassista kitaraa, ja sitä kyllä kelpaa tehdä yksinkin.
 
Nykyään tosiaan soittelen soolona klassista yhden sellaisen kyrvän kanssa, joka treenaa kaiken ihan helvetin hitaasti ja välillä saattaa jättää viikon pari treenit kokonaan väliin. Tekosyynä mm. "oli töissä niin raskasta" tai mikä lie Seinfeldin katsominen. Ihme löysä gyrvä koko äiä.

Erno90: Hehee ei vittu! :'D Nyt kyllä jätkä astui miinan päälle! :D
 
Kuulostaa äärimmäisen tutulta. Tämän nykyisen projektini jälkeen en kyllä varmaan ala enää mihinkään vakavampaan.
 
Joo ja kun kyseessä ei ollut mikään parikolmekymppinen vaan lähemmäs viiskymppinen sankari joka otti vissiin rokkistarahaaveet vähän liiankin tosissaan.

Meidän nykyisessä poppoossa oli aika erikoinen basistiehdokas, joka lopulta lähti itse menemään, mutta oli kyllä sen verran erikoinen, että alkaa jopa naurattamaan...! :D Tämä oli taas näitä, että ehdokas ottaa yhteyttä, vaikutti ihan kiinnostuneelta ja kaikki oli ihan fine siihen asti, kunnes meidän oli tarkoitus tavata ensimmäisissä treeneissä.
 
Hän oli taas näitä ihmisiä, joiden kanssa on vaikea saada keskusteltua oikein mistään ja hänen kysymyksetkin oli jotenkin erikoisia. Koitettiin vastata kysymyksiin, mutta keskustelu jotenkin junnasi paikallaan. Sitten hän alkoi puhua siitä, mitä hän haluaa. Ei siinä vielä mitään, mutta nämä menee aika ristiriitaiseksi ja suorastaan epäloogiseksi ainakin mun mielestä.
 
Ensin hän alkoi vetoomaan siihen, että tässä meidän suunnitelmassa/musiikissa/ideassa yms ei ole mitään uutta (tai anna mitään uutta). Ei varmasti joo, mutta sanotaan vaikka näin, että tämä antanee vähän ns vastapainoa sille, miten geneeriseksi nykymusa on menny rokkia myöten. Sitten hän sanoi, että hän haluaisi vetää covereita. Tähän meillä olisi ollut vaihtoehtona kitaristin pari omaa biisiä, jotka periaatteessa olisivat loppupeleissä olleet ns "covereita" ja itsekin sanoin, että voidaan me ehkä vetää joku 2-3 coveria sillä ehdolla, että ei vedetä niitä samoja vitun biisejä kuin mitä kaikki muutkin. Ei oikein kelvannut. Sitten hän sanoi, että hän haluaisi soittaa nimenomaan ihmisten/yleisön iloksi eikä vain omaksi huvikseen. Niin mekin aiotaan tehdä; puskakeikkoja, terassikeikkoja sekä varsinaisia keikkoja. No ei sitten tämäkään oikein tuntunut kelpaavan.
 
Eli hän siis halusi jotain uutta, mutta soittaa mieluummin covereita, joissa ei ainakaan ole mitään uutta. Oltaisiin tarjottu tota yhtä vaihtoehtoa, joka ei sekään kelvannut. Haluaa soittaa ihmisten iloksi, mutta sitten sekään ei kelpaa. Ota tuosta nyt sitten selvää... Ehkä hän oli vain seniili tai jotain. :'D Onneksi meillä on nykyinen basisti mukana ja toivon mukaan soitellaan kesällä jossain.

no avaudutaan. Perustin metallibändin ja siihen tuli uusi laulaja koelaulujen pohjalta. Meitä oli aluksi rumpali, basisti, laulaja ja kitaristi (minä). Halusimme vähän raskaampaa soundia joten aloimme järjestää koesoittoja. Ne lähenivätkin mukavasti ja varmistin edellisenä iltana koekitaristilta, että hän on tulossa , jolloin sain häneltä viestin: "En ole tulossa, koska laulaja kertoi, että bändi on hajonnut."
Aika kiva yllätys, kun minä olin perustanut bändin ja kukaan ei ollut muistanut kertoa minulle, että bändi on hajonnut. No se hajosi sitten.
 
Samassa bändissä rumpali (nimeltämainitsematon palomies) ei pystynyt maksamaan treenimaksuja: "koska oli ostanut helvetin kalliit talvirenkaat." Odotti varmaan, että minä sitten maksan.
Muutenkin kyseisessä bändissä oli treenismaksujen saaminen aika haasteellista, lähes mahdotonta. Siinäkin yksi syy, että bändi hajosi.
 
Treeneihin nämä elämäntapamuusikot tulivat, jos ehtivät. Joskus 2h myöhässä, kun olin itse jo lähtenyt pois. Sitten tuli viestiä perään: "Missä sä oot, eikö ole treenit?!"
 
Et sellaista. Se oli viimeinen bändi missä olen ollut.

Aika kiva yllätys, kun minä olin perustanut bändin ja kukaan ei ollut muistanut kertoa minulle, että bändi on hajonnut.
 
Ittellä oli yhen kerran käyny silleen että oli joku laulajaehdokas ja kaikki vaikutti olevan jees, mutta sitten seuraavissa treeneissä kävi ilmi että sitä ei näemmä kiinnostanutkaan - ja kukaan ei kertonut mulle mitään! Ja minä oletin että jätkä olisi tullut treeneihin, niinku alun perin oli puhetta...