Etno, proge, latin ›

Huono, samoin kuin se Watersin älytön Dark Side -uusintaversio. Kun kerran Gilmour pitää tästä niin Waters ei olekaan enää ainoa joka on menettänyt järkensä!
 
https://www.soundi.fi/uutiset/body- … vat-kappaleesta-jalleen-relevantin/

velipesonen: Huono, samoin kuin se Watersin älytön Dark Side -uusintaversio. Kun kerran Gilmour pitää tästä niin Waters ei olekaan enää ainoa joka on menettänyt järkensä!
 
https://www.soundi.fi/uutiset/body- … vat-kappaleesta-jalleen-relevantin/
 
Tuon Body Count version tietää huonoksi kuuntelemattakin.
 
E: Ja kun sen kuuntelin tyhmyyksissäni, niin se oli vielä huonompi kuin osasin kuvitella. Huonoksi sitä ei tehnyt rap tyylinen laulu, vaan kitaran vingutus joka oli täysin perseestä.

mpekkanen: Tuon Body Count version tietää huonoksi kuuntelemattakin.
 
E: Ja kun sen kuuntelin tyhmyyksissäni, niin se oli vielä huonompi kuin osasin kuvitella. Huonoksi sitä ei tehnyt rap tyylinen laulu, vaan kitaran vingutus joka oli täysin perseestä.
 
Gilmourhan tuossa itse vinguttelee :D

A.O.K.: Gilmourhan tuossa itse vinguttelee :D
 
Joo, mutta soundi ja soitto on täysin perseestä. Kuuntele vaikka...

mpekkanen: Joo, mutta soundi ja soitto on täysin perseestä. Kuuntele vaikka...
 
mikä vika? kyllähän Gilmourin tunnistaa ja oma on soundinsa sama ku aina
 
hauska cover, paljon paremmat ku 1:1 vedetyt millä ei mitään annettavaa

mpekkanen: Tuon Body Count version tietää huonoksi kuuntelemattakin.
 
E: Ja kun sen kuuntelin tyhmyyksissäni, niin se oli vielä huonompi kuin osasin kuvitella. Huonoksi sitä ei tehnyt rap tyylinen laulu, vaan kitaran vingutus joka oli täysin perseestä.
 
Joo tuo versio oli niin huono ettei ollut edes hyvä vaan huono:D... Olen joskus kauan sitten kuullut jonkun toisenkin vastaavalla tavalla räpätyn alunperin lauletun biisin ja aikas hirveähän sekin oli. En muista edes kenen/mikä biisi se olikaan (ei kuitenkaan PF-biisi muistini mukaan). Räpit räppeinä ja laulut lauluina kitoos...

https://www.youtube.com/watch?v=TVsB-vmr2rU
 
Alkaa jo Echoeskin tympäistä kun on tällaista oikeasti hyvääkin tavaraa tarjolla. Radiohead on aina pakitellut kun niille on sanottu että "tehän tykkäätte Pink Floydista" mutta onkohan oikeasti aihetta.

https://www.youtube.com/watch?v=fic … ist=RDfic3S-Rs68k&start_radio=1
 
Alan Parkerin Pink Floyd The Wall on varmaan ainoa elokuva jonka olen käynyt katsomassa teatterissa saman tien uudestaan, se oli Jyväskylän Tapionkadun Maximissa vuonna 1984 varsin kokonaisvaltainen elämys; äänilaitteet olivat siellä paikkakunnan parhaat.
 
Ja varmaan parhaimmasta päästä koko Suomessa, olihan Maxim perustettu vasta pari vuotta aiemmin - hieman omituista ottaen huomioon videonauhureiden aloittaman elokuvateatterissa käynnin suosion laskun. Paljon myöhemmin paljastui että Maxim kierrätti Neuvostoliitosta salakuljetettua valuuttaa. Olinkin ihmetellyt kun teatterin eteen oli kerran pysäköitynä Neuvostoliiton rekisterikilvin varustettu tuliterä Alfa Romeo.
 
Yleinen käsitys nykyisin on, että Bob Geldofin esittämä rocktähti on todellisuudessa Syd Barrett eli että koko elokuva on elokuva Sydistä. Roger Watersin puheet ovat tukeneet tällaista tulkintaa. Ilmeisesti kuitenkaan näin ei ole eli Sydin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä ei löydy pohjaa oletukselle. Se on sittenkin joku muu tai ei kukaan. Olisi tavallaan hauska jos se olisi ollut Syd koska silloin elokuvan ja laulujen sanoitusten monikerroksisuus saisi yhden kerroksen lisää. Saas nähdä milloin tuokin harhakäsitys sitten lakkaa vallitsemasta.
 
Ei ole mahdoton muodostaa oletusta, että Roger Waters on kaikki nämä vuosikymmenet tarvinnut luovuutensa erääksi peruspilariksi todellisuutta vastaamattoman mielikuvan Syd Barrettista. Toisin sanoen vaikuttaa kuin Waters olisi eräänlainen hyväksikäyttäjä vailla vertaa!
 
Pink Floyd The Wall on elokuvana kaikesta visuaalisesta ja auditiivisesta monimuotoisuudestaan huolimatta niin ahdistava, dystooppinen ja kurjuutta maksimoiva teos että olihan se mukava käydä pälyilemässä. Moitetta minulta saa muutaman musiikkikohdan äänittäminen uudelleen hieman levyversiosta poikkeavalla tavalla elokuvaa varten - ei olisi ollut väliksi.
 
Dark Side of the Moon on kokoelma 60-luvun jameja Watersin uusilla sanoituksilla jotka ratsastavat vinoutuneella mielikuvalla Sydistä. Wall on kabareemusiikkia samalla konseptilla. Wish You Were Here on konsertoiva potpurri - samalla konseptilla; levyn äänittämisen aikaan Syd Barrett vieraili studiolla niin usein että hänellä on pitänyt olla sinne asiaa - mitäköhän?
 
Uusi Live at Pompeii antaa jälleen osviittaa tähän. Lokakuussa 1971 kuvattu esitys on kuivuneen yhtyeen esiintymistä; ei vain heidän sävelkynänsä ollut kuivunut sitten 60-luvun, vaan myös musisointi oli entiseen verrattuna kuivettunutta. Dark Side tehtiin paremman puutteessa vanhoista jämistä mutta sitten pussin pohja ei vain näkynyt vaan ei siinä pussissa enää muuta ollutkaan. Tarvittiin ulkopuolista apua - Syd?
 
Waters on sanonut että Sydistä oli määrä tulla eräänlainen ulkojäsen, "Brian Wilson", bändille. No mitä jos näin tosiaankin kävi että näin kävi?

velipesonen: Yleinen käsitys nykyisin on, että Bob Geldofin esittämä rocktähti on todellisuudessa Syd Barrett eli että koko elokuva on elokuva Sydistä.
 
Oliko levynkin kontekstissa Syd jotenkin mukana?

Regalis Apertura: Oliko levynkin kontekstissa Syd jotenkin mukana?
 
En ymmärrä kysymystä, ymmärtääkö joku muu.

velipesonen: Waters on sanonut että Sydistä oli määrä tulla eräänlainen ulkojäsen, "Brian Wilson", bändille. No mitä jos näin tosiaankin kävi että näin kävi?
 
Ei käynyt.

Eikö tuo näytä aika selkeältä, ehkä turhankin selkeältä: Sydin johtama yhtye pukkaa ilmoille pari singleä ja LP:n jotka sisältävät enemmän ideoita kuin kymmenellä keskitason bändillä on koko elinaikanaan yhteensä. Sydin käytös johtaa hänet bändin ulkopuolelle ja uusi kokoonpano yrittää sankarillisesti ilman häntä.
 
Monelta osin tuo yritys on paitsi sankarillinen myös mestarillinen, ajateltakoon vaikka biisiä Careful With That Axe, Eugene. Bändi keskittyy keräämään ideoita jammailemalla huomattuaan että perinteisiä laulunkirjoittajia heidän keskuudessaan ei ilman Sydiä oikein ole. Olemattomuudesta, hauraudesta ja tylsyydestä tulee heille ilmaisukeinoja.
 
Mutta levy-yhtiö kyllästyy aikanaan alavireisesti menestyvään vaikkakin melko kalliiseen (Atom Heart Motherin orkesteri yms.) yhtyeeseen ja haluaa jotain muuta; samaan aikaan bändi näivettyy, Live at Pompeii kuulostaa ohuelta silloinkin kun se sisältää studiossa jälkikäteen soitettuja lisättyjä kosketinsoitinosuuksia mikä on jo ilmiömäistä kuivuutta.
 
Vanhoista jamipätkistä keräillään ja stilisoidaan Dark Side of the Moon jonka ansiot ovat konseptualistisuudessa ja sanoitusten julistuksellisuudessa; levy-yhtiö on tyytyväinen koska levy myy yli kaikkien odotusten.
 
Perusongelma kuitenkin säilyy ja on itse asiassa syventynyt koska yhtyeen jäsenistä on tullut supertähtiä ja supertähdillä on oma päihteidenkäyttönsä joka supistaa luovuutta entisestään. Vuonna 74 todetaan ettei mistään tule sitäkään vähää kuin joskus ennen. Yhtye osaa uhriutua ja kuvittelee olevansa lähinnä levy-yhtiön taholta tulevan painostuksen kohteena (Welcome to the Machine).
 
Tilanne on siis sama kuin vuonna 68 mutta sillä hankaloittavalla lisäominaisuudella että nenän kautta valuvat pölyt ovat syöneet vähänkin luovuuden ja vanhat ideat on syöty. Siirrytään toteuttamaan suunnitelmaa joka oli koko ajan olemassa: Syd toimittaa materiaalia hänen tarvitsematta osallistua itse toteutukseen sen kummemmin. Sydin vierailut studiolla valehdellaan jälkikäteen yhdeksi tätytenä yllätyksenä tapahtuneeksi visiitiksi.
 
Wish You Were Here - jaa eikö tuo nimikin kerro koko tarinan tilanteesta ennen sessioita? Myöhemmin bändi teki kurjuutta ja tylsyyttä maksimoivat levyt Animals ja The Wall sekä kamarimusiikillisen The Final Cutin.
 
Ilman Roger Watersia alleviivautuvat Dave Gilmourin ja Rick Wrightin täysin olemattomat kyvyt lauluntekijöinä, kolme studioalbumia ovat roskaa kun selvästi sanotaan, eivät ansaitse edes huonon musiikin kyseenalaista titteliä.

velipesonen: Eikö tuo näytä aika selkeältä
 
Ei näytä.
 
Mutta kuulostaa kyllä. Jopa niin selkeältä, että kuka tahansa, kenellä on minkäänlaista musiikillista kompetenssia, korvat päässä ja niiden välissä jotain muutakin kuin sahajauhoa, tajuaa välittömästi pelkästään Wish You Were Hereä kuuntelemalla, että väite siitä, että ne biisit olis Barrettin tekemiä, on täysin tuulesta temmattu, harhainen ja vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa.

Vessajono: Ei näytä.
 
Mutta kuulostaa kyllä. Jopa niin selkeältä, että kuka tahansa, kenellä on minkäänlaista musiikillista kompetenssia, korvat päässä ja niiden välissä jotain muutakin kuin sahajauhoa, tajuaa välittömästi pelkästään Wish You Were Hereä kuuntelemalla, että väite siitä, että ne biisit olis Barrettin tekemiä, on täysin tuulesta temmattu, harhainen ja vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa.
 
Täysin outoa ajattelua jonka kumoaminen on helppoa esim. kuuntelemalla Sydin kappale Long Gone ja Pink Floydin Shine On You Crazy Diamond peräkkäin. Madcap Laughsilla on yllin kyllin esimerkkejä kuinka Syd Barrett aivan mainiosti saattoi kirjoittaa lauluja joita kuullaan Wish You Were Here -LP:llä.
 
Lisäksi väitteesi edustaa loogisesti muotoa "näin ei voi olla koska näin ei tuntuisi voivan olla" joka on kuten annat ymmärtää korvien välistä kiinni l. kovin subjektiivista mitä kukin mahdottomana viitsii pitää.

velipesonen: Täysin outoa ajattelua jonka kumoaminen on helppoa esim. kuuntelemalla Sydin kappale Long Gone ja Pink Floydin Shine On You Crazy Diamond peräkkäin. Madcap Laughsilla on yllin kyllin esimerkkejä kuinka Syd Barrett aivan mainiosti saattoi kirjoittaa lauluja joita kuullaan Wish You Were Here -LP:llä.
 
Niin että koska molemmat menee mollissa ja on kolmijakoisia niin sen täytyy olla aivan ilmiselvä todiste siitä, että molemmat on Barrettin tekemiä?
 
Lisäksi väitteesi edustaa loogisesti muotoa "näin ei voi olla koska näin ei tuntuisi voivan olla" joka on kuten annat ymmärtää korvien välistä kiinni l. kovin subjektiivista mitä kukin mahdottomana viitsii pitää.
 
Ja sun väitteet edustaa loogisesti muotoa "näin täytyy olla, koska musta tuntuu siltä" l. ne ei oo väitteitä alkuunkaan.

Barret joutui lataamoon ja Pink Floyd jatkoi ilman häntä. Ei siinä ole sen suurempaa esoteriaa.

Vessajono: Niin että koska molemmat menee mollissa ja on kolmijakoisia niin sen täytyy olla aivan ilmiselvä todiste siitä, että molemmat on Barrettin tekemiä?
 
En ole väittänyt sellaista vaan esittänyt päivänselvän vastaväitteen väittämälle ettei hän olisi voinut tehdä. Ihan varmasti saattoi tehdä koska kappaleen soinnullinen rakenne, muotorakenne ja melodinen monipuolisuus ovat aivan riittävällä tasolla.

velipesonen: En ymmärrä kysymystä, ymmärtääkö joku muu.
 
Sitä vaan kun mainitsit Bob Geldofin Syd Barrettina niin oliko Waters ja kumppanit jollakin tavalla huomioineet Barrettin The Wall-levyä tehtäessä? Kenties sanoituksissa?

Regalis Apertura: Sitä vaan kun mainitsit Bob Geldofin Syd Barrettina niin oliko Waters ja kumppanit jollakin tavalla huomioineet Barrettin The Wall-levyä tehtäessä? Kenties sanoituksissa?
 
Tähän kysymykseen vastaus sijaitsee postauksessa jota kommentoit.