Rock, pop, alternative ›

shuffle: Tänään sitä Kentin kirjaa Oodista metsästäessä törmäsin sellaiseen kirjaan kuin Glyn Johns : Sound Man. Vaikuttaa hyvältä, lainasin. Kirja Rick Rubinista lähti myös mukaan.
 
Itse tykkäsin tuosta glyn johnsin kirjasta.

shuffle: Tänään sitä Kentin kirjaa Oodista metsästäessä törmäsin sellaiseen kirjaan kuin Glyn Johns : Sound Man. Vaikuttaa hyvältä, lainasin. Kirja Rick Rubinista lähti myös mukaan.
 
Laitahan kommenttia molemmista, lähtökohtaisesti kiinnostavia.
 
Rick Beaton haastattelu Rubinista oli erinomainen. Ja olis mahtava kuulla lisää tuotantoprosesseista.

Onkos täällä jo suositeltu Lemmyn elämäkertaa? Jos ei, niin minä suosittelen. Myös Mick Wallin Lemmy-kirja on oikein hyvä ja viihdyttävä. Joel McIverin rustaamaa Motörhead-kirjaa en ole vielä lukenut. Täytyy jossain kohtaa ottaa se haltuun, jos tulisi vaikka kirpparilla/divarissa vastaan. Kirjastosta juu löytyy varmasti.
 
Samuli Putron kirjahan julkaistiin juuri. Se lienee pakollinen tsekattava opus. Onko joku jo sen ehtinyt lukaista/kuunnella?

sirdickyj: Rick Beaton haastattelu Rubinista oli erinomainen. Ja olis mahtava kuulla lisää tuotantoprosesseista.
 
En ole kirjaa lukenut, mutta ilmeisesti siinä on aika vähän tuotantopuolesta ja kyseessä on enemmänkin self help -henkinen opus.
 
Hesarin juttu maksumuurin takana:
 
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010407568.html

Marlowe: En ole kirjaa lukenut, mutta ilmeisesti siinä on aika vähän tuotantopuolesta ja kyseessä on enemmänkin self help -henkinen opus.
 
Hesarin juttu maksumuurin takana:
 
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010407568.html
 
Jep, mutta tämä on eri kirja. Rick Rubin : In the studio. Julkaistu 2009.
Eli ulkopuolisen kirjoittama siis. Kertoilen kyllä kun olen lukenut, nyt on Kentin kirja puolivälissä. Glyn Johnsin kirja vaikuttaa lehteillessä kyllä erittäin mielenkiintoiselta.

Tuota Johnsin kirjaa lehteillessä törmäsin tuollaiseen kohtaan. Mick Taylorin lopettamisesta:
 
"We had been working on a mix for about half an hour and had discovered that Mick Taylor had overdubbed himself on drums and bass and was singing background parts, all of which i had decided not to use, as The Rolling Stones already had the best rhythm section that i knew of and i would not insult them by using what he had played as a substitute in the mix. As for the singing, i felt it would be best if he stuck to playing the guitar. On realizing that i was only using his guitar part, Mr. Taylor became quite upset and demanded to know where his bass, drums, and singing were. I politely explained that they would be remaining on the multitrack tape and that i would not be using them in the mix, as i felt they added nothing of value to the track. This was a changed man. He had become an insufferable egomaniac. I reminded Mick Jagger of our agreement, and he asked MIck Taylor to leave, agreeing with me that having him there was not going to work. That was the last time i saw him, until i did a live album with Bob Dylan then years later, in 1984. "
s. 215

Al Jourgensen: Kolmasti kuollut. Aika rajua elämää.

Rick Rubin In the Studio oli ihan mielenkiintoinen kirja, mutta Rubinilla itsellään ei kai ole ollut juuri roolia sen tekemisessä, joten se ei ole mitenkään kovin syväluotaava esim. studiotekniikoiden osalta, ihan mielenkiintoinen kirja silti, joskin aika kevyt.
 
Creative Act of Being meni taas itseltäni täysin yli hilseen. Hyvin korkealentoista tavaraa, josta on vaikea ottaa kiinni. En jaksanut edes loppuun asti; Rick kertoo kirjassa mm. miten hänellä oli ongelmia umpilisäkkeen kanssa (muistaakseni), lääkäri halusi poistaa sen, mutta Rick sai jonkun merkin universumilta että siihen ei pidä suostua. Sitä ei leikattu ja Rick parani. Opetus oli Rubinin mukaan se ettei koskaan pidä antaa kenenkään poistaa osia omasta ruumiista. Tässä kohtaa heitin itse pyyhkeen kehään ja totesin että lukuaikaa voi käyttää järkevämpiinkin teoksiin.
 
Toimii varmasti joillekin, mutta tämä ei tosiaan ole elämäkerta, eikä sisällä sen kummemmin musiikkiasiaa.

Tämä Rubinin kirja oli kyllä vuosisadan pettymys odotuksiin nähden. Meni aivan selaillessa sieltä täältä. Oli ihan pelkkää teepussifilosofiaa alusta loppuun.

Aloin tuon Kentin kirjan innoittamana kuunnella yhtyeen koko tuotantoa läpi. Tiesin ennestään neljä biisiä. Kirja on aika poikkeava rokkikirjaksi, hyvä kylläkin. Eräänlainen kirjoittajan elämänkerran, sosiologisen esseen ja bändihistorian sekoitus. Ytimessä on kirjoittajan oma henkilötarina, jonka osaksi Kent sitten liittyi. Ikään kuin analyyttinen fanikirja, ihan virkistävä muoto vaihteeksi. Etäisyys kirjoittajan ja yhtyeen välillä on pieni, toisin kuin ulkopuolisten ammattikirjoittajien kirjoissa joissa kirjoittaja on ikään kuin viileä ulkopuolinen kertoja. Tässä kirjassa on tunnetta ja intohimoa kohteeseen.
 
"747" ei ollut kummoinen kappale, mutta "Socker" on hyvä biisi! Mitä nyt tuossa Tuben kautta aloittelin urakkaa.

Lisätään ketjuun suositus John Illsleyn Dire Straits kirjasta.

Joe Nick Patoski ja BIll Crawford: Stevie Ray Vaughan - Caught In The Crossfire
Eric Clapton: Omaelämäkerta, suomentanut Pekka Mäkelä
Rick Cohen; Aurinko & Kuu & Rolling Stones, suomentanut Sami Heino
David Ritz: B.B. King Blues All Around Me, The Autobiography Of B.B.King
Jerry Bloom: Musta Ritari Richie Blackmore, suomentanut Yasir Gaily
Legs McNeil & Gillian McCain: Please Kill Me - Punkin Sensuroimaton Historia, suomentanut Ike Vil
John Fagerholm & Jaakko Riihimaa: Albert Järvinen
Vesa Kontiainen: Hurriganes Albumit 1973 - 1988
Mikko Meriläinen: Wigwam
Jaakko Riihimaa & John Fagerholm: Antero Jakoila - Kitaristi
Honey Aaltonen, Vesa Kontiainen, Kjell Starck - Hurriganes
Georg Lindström: Vesa Aaltonen - Tasavallan Presidentistä Valtakunnan Rumpaliksi
Pete Hoppula & Matti Laipio: Sininen Sielua Myöten - Suomi-Bluesin Tarina
Sari Autio : Jyväskylän Bluesihme! Blues Live! ry 40 vuotta
Mika Järvinen: Deep Purple Highway Star - Ritchie Blackmore Vuodet 1968 - 1993
Geoffrey Giuliano: Blackbird - The Life And Times Of Paul McCartney
Marc Roberty: Clapton - The Complete Chronicle
Andrew Solt and Sam Egan: Imagine John Lennon
Harry Shapiro: Eric Clapton - Lost In The Blues

Tämä on kiehtova kirja,
Matt Rogers: Goodnight Boogie: A Tale of Guns, Wolves & the Blues of Hound Dog Taylor

uimahallinvalvoja: Tämä on kiehtova kirja,
Matt Rogers: Goodnight Boogie: A Tale of Guns, Wolves & the Blues of Hound Dog Taylor
 
Nyt vaikuttaa äreältä kirjalta :D
Tuo pitää hommata hyllyyn.

BigPapalla bluesahtava kirjalista. Siihen lisäisin David Ritzin mainion Buddy Guyn elämänkerran, When I Left Home

Pearl Jamin Twenty on kyllä ollut hieno katsaus bändin ytimeen.

Adam Steinerin "Into The Never - Nine Inch Nails and the creation of The Downward Spiral" (2020) on ehkä paras yhden levyn pohjalta kirjoitettu kirja. Varsin syvällisesti pureudutaan niin tuon levyn syntyprosesseihin kuin kaikkeen Reznorin ja tuon maailman ja aikakauden ähellykseen ylipäänsäkin.
 
Saa kirjastosta: https://helmet.finna.fi/Record/helmet.2424249?sid=4916803284

Debbie Harry, Face It. Tää vois olla mielenkiintoinen!
 
https://guardianbookshop.com/face-it-9780008229429

Tuli nyt luettua tuo Glyn Johnsin Sound Man. Vähän kesti, kun oli monta kirjaa luvussa. Stones-fanille siinä on uutta tietoa ja näkökulmaa. Paljon tarinoita sessioista. Jaggerista Johns maalaa erilaisen kuvan, kuin muut tähän asti. Johnsin mukaan kahden kesken usein aika mulkku mies, haistattelee, nimittelee ja solvaa. Yksi syistä miksi Johns lopetti yhteistyön Stonesin kanssa 12 vuoden jälkeen 1975. Muita syitä olivat mm. se, ettei Jagger suostunut nimittämään häntä tuottajaksi levyn kannessa, vaan aina ainoastaan äänittäjäksi, ja loputtomien sessioiden pitkäveteisyys. Black&Blue-levyn ensimmäinen sessio kesti kymmenen viikkoa, eikä hirveästi vielä tapahtunut. Lopulta Johns ei enää jaksanut pyöritellä peukaloitaan.
 
- Sympathy for the deviliä äänitettäessä Olympicilla ensin katosta tippui Goddardin kuvausryhmän painava valorakennelma metrin päähän Keithistä. Lopullista ottoa äänitettäessä studion katto syttyi tuleen ja bändi sekä kuvausryhmä joutui pakenemaan kadulle.
 
- You got the silver-biisissä oli alunperin Jaggerin laulu, mutta Johns pyyhki sen pois vahingossa ja Mick oli jo matkustanut Austraaliaan, joten Keith lauloi sen sitten.
 
Tämmöistä tarinaa siinä on. Muistakin bändeistä toki jonkin verran. Led Zeppelinistä oli hauska stoori. Zeppelinin ensimmäisen levyn nauhoitusten päätyttyä Johns kutsui studioon masteria kuuntelemaan ensin George Harrisonin. Georgen kommentti oli: "paskaa, ei myy". Sen jälkeen hän soitti sen MIck Jaggerille. Jaggerin kommentti: "tää ei toimi yhtään". :)