Rock, pop, alternative ›

kyseinen: Kauko Röyhkän elämäkerrat olivat hyviä ainakin näin Röyhkä-fanin kulmasta.
 
Marjatan poika (2019)
Vaeltava vitsaus (2021)
 
Minusta ainakin toinen osa oli todella ylimalkainen läpijuoksu, jossa pitkiäkin aikajaksoja kuitattiin muutamalla lauseella. Ehkäpä se täyttää täsmälleen Röyhkän omat tarkoitusperät, mutta minua kiinnostaisi kuulla paljon enemmän tunnelmia, tapahtumia ja tarinoita levytyssessioista, sekä yksittäisten kappaleiden synnystä.

Zed: Minusta ainakin toinen osa oli todella ylimalkainen läpijuoksu, jossa pitkiäkin aikajaksoja kuitattiin muutamalla lauseella. Ehkäpä se täyttää täsmälleen Röyhkän omat tarkoitusperät, mutta minua kiinnostaisi kuulla paljon enemmän tunnelmia, tapahtumia ja tarinoita levytyssessioista, sekä yksittäisten kappaleiden synnystä.
 
Tämähän se on monesti tyypillistä musakirjoille, kun ne merkittävimmät levyt on usein tehty uran alkupuolella.
 
Esimerkiksi Tony Iommin muistelmissa oli jotenkin yllättävää, että levytysten problematiikkaa avattiin myös myöhempien levyjen osalta verrattain seikkaperäisesti.

Zed: Minusta ainakin toinen osa oli todella ylimalkainen läpijuoksu, jossa pitkiäkin aikajaksoja kuitattiin muutamalla lauseella. Ehkäpä se täyttää täsmälleen Röyhkän omat tarkoitusperät, mutta minua kiinnostaisi kuulla paljon enemmän tunnelmia, tapahtumia ja tarinoita levytyssessioista, sekä yksittäisten kappaleiden synnystä.
 
Samaa mieltä. Se pohjasi liikaa Röyhkän Facebook-sivulleen kirjoittamiin lyhyisiin juttuihin. Ensimmäinen osa oli parempi omaelämänkerrannallisuudesta johtuen.

Kefiiri:
 
Esimerkiksi Tony Iommin muistelmissa oli jotenkin yllättävää, että levytysten problematiikkaa avattiin myös myöhempien levyjen osalta verrattain seikkaperäisesti.
 
Jäämme odottamaan Bill Wardin muisteloteosta Heaven&Hell-albumin ajalta?

rheinone: Jäämme odottamaan Bill Wardin muisteloteosta Heaven&Hell-albumin ajalta?
 
Juu en tiedä.. se huvitti Iommin kirjassa miten Dio aina salaa kävi miksaamassa biisejä uudestaan, olisiko ollut juuri tuo levy.

Al Jourgensenin elämäkerta, olikohan Kolmesti kuollut nimeltään, oli aika vauhdikas.

Tykkäsin Pave Maijasen ja Elton Johnin elämänkerroista, kannattaa lukea vaikka ei lukeutuisikaan muutoin musiikillisiin suosikkeihin. Paljon on mainittu erinomaisia kirjoja, lisätään nyt vielä Greg Renoffin Van Halen Rising, joka valottaa aikaa ennen superkuuluisuutta. Bernie Marsdenin Wheres my Guitar oli myös kelpoisa luettava.

elsewhere: Hannu Linkolan Du och jag Kent oli aivan poikkeuksellisen huikeaa luettavaa. Paitsi se oli aika kattava katsaus bändiin kulttuurihistoriallisesti, se oli myös harvinaisen kiehtova omakohtainen kasvutarina.
 
Tämä kiinnostaa, tämän voisi lukea vaikka olen kuullut Kentiltä koko elämäni aikana neljä kappaletta, jotka tosin ovat kaikki Spotify-listassani ja pidän niistä.

Morrisseyn omaelämäkerta alkuperäiskielellä. Hienosti kirjoitettu. Lähempänä toki kaunokirjallista teosta kuin mitään objektiivista kuvausta mestarin itsensä elämästä tai The Smithsistä.

Spandau-: Morrisseyn omaelämäkerta alkuperäiskielellä. Hienosti kirjoitettu. Lähempänä toki kaunokirjallista teosta kuin mitään objektiivista kuvausta mestarin itsensä elämästä tai The Smithsistä.
 
Oppiiko tuon kirjan lukemisella arvostamaan tai edes ymmärtämään kyseistä sälliä?

Kefiiri: Oppiiko tuon kirjan lukemisella arvostamaan tai edes ymmärtämään kyseistä sälliä?
 
Tämä selvinnee parhaiten lukemalla kyseinen teos. Olen vähän jäävi vastaamaan, sillä itse luin sen vasta, kun olin jo aika perusteellisesti tutustunut artistin soolotuotantoon, ja oppinut tätä kautta häntä arvostamaan. Ymmärtäminen onkin sitten toinen juttu. Toisaalta artistin arvostaminen ei ainakaan omalla kohdalla ole koskaan edellyttänyt tämän ymmärtämistä.

Pedron sekä Heikki Silvennoisen kirjat olivat tuoreemmista molemmat aika kattavia. Suositus ainakin tältä suunnalta.

Kefiiri: Juu en tiedä.. se huvitti Iommin kirjassa miten Dio aina salaa kävi miksaamassa biisejä uudestaan, olisiko ollut juuri tuo levy.
 
Ei tainnu olla Iron Man -kirjassa, mut Bill Ward on jossain avoimesti tunnustanut, ettei muista Heaven And Hell -albumin levytyksestä yhtään mitään.

Muutama kirja, joista olen pitänyt tässä viime vuosina:
 
1. Hector - Asfalttihippi, osa 1 (jatko-osa ilmestynee tänä vuonna?)
Hector muistelee elämäänsä ja uraansa aina lapsuudesta 70-luvun loppuun asti.
 
2. Pave Maijanen - Elämännälkä
Koko kattava ura muusikkona, tuottajana ja monitoimimiehenä. Koko elämä käydään läpi syntymästä aina viimeisiin vuosiin asti, kun ALS-tauti alkoi vaivata.
 
3. Paulin Kolmas Nainen
Pauli Hanhiniemi käy hersyvästi läpi Kolmannen naisen perustamisen ja muut tärkeät vaiheet bändin historiasta.

Hannubal: Muutama kirja, joista olen pitänyt tässä viime vuosina:
 
1. Hector - Asfalttihippi, osa 1 (jatko-osa ilmestynee tänä vuonna?)
Hector muistelee elämäänsä ja uraansa aina lapsuudesta 70-luvun loppuun asti.
 
Erityisesti lapsuus ja teinivuodet ilkka lipsasineen jne oli mukavaa kerrontaa; Toki myös siksi, että oon ite käynyt samat koulut ja kulmat Tölikassa myöhemmin.
 
2. Pave Maijanen - Elämännälkä
Koko kattava ura muusikkona, tuottajana ja monitoimimiehenä. Koko elämä käydään läpi syntymästä aina viimeisiin vuosiin asti, kun ALS-tauti alkoi vaivata.
 
Joo, avas todella hienosti Maijasen tekemiset ihan kaikkialla, vaikka toki paljon hatunnoston arvoista on tiedossa entuudestaan.
 
Hieno ja suositeltava opus tosiaan!

hjukke: Pedron sekä Heikki Silvennoisen kirjat olivat tuoreemmista molemmat aika kattavia. Suositus ainakin tältä suunnalta.
 
Peukkua näille täältäkin, olivat todella hyviä, hauskoja ja kattavia. Maijasen kirja pitänee ottaa seuraavaksi syyniin.

Zed: Minusta ainakin toinen osa oli todella ylimalkainen läpijuoksu, jossa pitkiäkin aikajaksoja kuitattiin muutamalla lauseella. Ehkäpä se täyttää täsmälleen Röyhkän omat tarkoitusperät
 
Pitää paikkansa, se toinen ei ollut niin hyvä, ja tosiaan tuli mieleen, että aika silotellusti mentiin.
 
Oli siinäkin silti kiinnostavat hetkensä, kuten perhekuviot ja ilmiselvän hankala suhde Ari Vaahteraan.

Geezer Butlerin Kohtalona Black Sabbath oli hyvää luettavaa. Aukesi paljon hänen urastaan varsinkin Black Sabbathin jälkeiset ajat Ozzyn basistina ja soolourastaan. Kirjassa on mainittu Dion sekaantuminen miksauksiin, mutta kyseessä taisi olla Mob Rules albumi, jos en väärin muista. Se oli osa syy miksi Dio sai kenkää Black Sabbathista.

Tänään sitä Kentin kirjaa Oodista metsästäessä törmäsin sellaiseen kirjaan kuin Glyn Johns : Sound Man. Vaikuttaa hyvältä, lainasin. Kirja Rick Rubinista lähti myös mukaan.