Rock, pop, alternative ›

En ole käynyt katsomassa elokuvaa ja ennemmin ammun itseni, kun käyn tuhlaamassa aikaani sellaiseen pökäleeseen joka ei taatusti kiinnosta millään tasolla.

mpekkanen: En ole käynyt katsomassa elokuvaa ja ennemmin ammun itseni, kun käyn tuhlaamassa aikaani sellaiseen pökäleeseen joka ei taatusti kiinnosta millään tasolla.
 
Hienoa kuitenkin, että bändi herättää yhä tunteita!

Kävin eilen leffan katsomassa. Omat lähtökohdat oli sellaiset, että en juurikaan kotimaisista elokuvista pidä, ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Samoin kaikki artisti- ja bändileffat on lähes poikkeuksetta huonoja. The Doors, Walk the Line ja Bohemian Rhapsody nyt taitaa lähimmäksi päästä oikeasti hyvää elokuvaa. Joten tämä nyt vain pohjustuksena sille, että odotukset ei olleet korkeat. Mutta koska Dingo oli, ja on kuitenkin itselleni tärkeä juttu edelleenkin, niin itsestäänselvyys oli että halusin elokuvan silti nähdä.
 
Harmillisesti leffa oli sitten aikalailla odotusten mukainen, sellainen noin kahden tähden tapaus. Ymmärrettävää on, että jos meinataan 88 minuuttiin mahduttaa matka kouluikäisestä Pertistä keski-ikäiseen Perttiin, niin monenlaisia valintoja silloin on tehtävä. Isä Nieminen ja ryyppääminen saakin kyllä siihen nähden liikaa ruutuaikaa ja oikeastaan koko Dingo pikakelataan vähän trailerimaisesti läpi aika sattumanvaraisin kohtauksin. Neumannin ja Pepen punkahtavasta triosta ja menestysunelmoinnista hypätään oikeastaan yhtään mitään katsojalle selittelemättä viiden hengen Eve -kokoonpanoon. Sanotaan ehkä välissä pari repliikkiä, joku random meininkimusa soi ja yhtäkkiä ollaankin hysterian keskipisteessä. Mm. Jonttu ja Quuppa jää täysin esittelemättömiksi taustahahmoiksi ja jääkin aivan katsojan vastuulle että osaako nuo taustahahmot yhdistää tosimaailman esikuviinsa. Pepe, Eve ja Pete saa ehkä repliikin tai pari ja niitä edes jollain lailla yritetään yksittäisissä kohtauksissa hätäisesti asemoida suhteessa Neumanniin. Dingon tarinan tunteva fanihan osaa kyllä irtokohtauksetkin jollain lailla tosielämän aikajanalle sijoittaa, mutta kuten bändin tarinaa vähemmän tuntematon puoliso sanoikin leffan jälkeen - siinä vaan asioita tapahtui. Oikein mitään varsinaista juonta tai asioiden syy-ja-seuraussuhteita ei katsojalle tueksi kyllä tarjota ainakaan tuon Dingovaiheen suhteen.
 
Todellisen materiaalin leikkaaminen elokuvan sekaan oli myös loppujen lopuksi vähän tökerö ratkaisu. Etukäteen siitä luinkin ja ajattelin sen olevan taiteellinen ratkaisu, mutta leffaa katsoessa se tuntuikin ehkä enemmän olleen budjettiin liittyvä pakkoratkaisu. Levyraatipätkähän vielä toimi, pyöriessään siellä Niemisten olohuoneessa TV:ssä taustalla, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Valkoiset Tiikerit rävähtää ruutuun musiikkivideomaisesti ja sekoittaa aitoa liveä näyteltyihin pätkiin, niin kontrasti on vain yksikertaisesti liian suuri. Neumannin näyttelijä tekee kyllä ihan hyvää työtä ja vaikka vaatteet olisi valittu kuinka huolella, niin mistään kaksoisolennoista ei sen, eikä kenenkään muunkaan näyttelijän kohdalla ole silti kyse. Elokuvassa ei toki tarvikaan olla, mutta leffa itse tekeekin kyllä siinä virheen kun se tarjoaa katsojalle mahdollisuuden näin suoraan vertailuun. Hetkellisesti näyttelijä-Nipa alkaakin näyttää lähinnä joltain Jarkko Tammisen hahmolta.
 
Pienenä sivuseikkana itseäni myös vähän häiritsi alussa ja lopussa esiintynyt nyky-Neumannin habitus. Tosi elämän esikuvallaan on ikääntyessäänkin kuitenkin omanlaisensa karisma vahvana edelleen, joten sitä olisi voinut hahmoa valittaessa ehkä vähän enemmän kunnioittaa - ja vaikka vähän immarrellakin. Nyt ehkä hieman liikaa putoushahmo fiilistä kyllä pukkasi siinäkin. Mutta kuten sanottu, eihän se mikään dokumentti ole, joten tuo nyt on sivuseikka sinänsä, eikä ole samaisessa määrin ongelma kuin elokuvan muuten ontuva tarinankuljetus.

Tuossa ylimmässä viestissä on jo perustelujakin :-) Uskon kuitenkin, että Dingo -faneista 99% diggaa elokuvasta.
 
Jos haluaa oikein yli-liioitella hiusten halkomista, niin leffassa Jontun sointuotteet ovat erilaisia kuin oikeasti. Oikea Jonttu ottanut aina viitossoinnut niin, että peukku otelaudan taakse, ja pikkusormi painaa levynä kielet. Leffassa taisi olla etusormi + nimetön -ote
 
Tämä on sitten ihan tahallaan näsäviisasteltu.

slowdive: Tuli tuossa eilen kuunneltua leffan jälkimainingeissa levyt ja fiilisteltyä muutamat YouTube -pätkät. Kaikki videomateriaali yleensä jo ennestään umpituttua (ainakin kaikki se mitä oli Dingomania DVD:llä), mutta jostain syystä tätä en muistanut aiemmin nähneeni. Kohtuullisen rokki meninki kyllä, lopunajathan tässä on jo lähellä:
 
https://youtu.be/hrj-YynJwqs?si=10YxFBDmG85q20Qc
 
Komeesti alkoikin heti Dingon parhaalla biisillä Juhannustansseilla! Mahtava meininki, ja hieno osoitus siitä, kuinka Dingo oli ihan kunnon rokkibändi, kun sille päälle sattui. Koulukapina oli myös mainio veto ja Quuppa pääsi siinä kunnolla riehumaan.

slowdive: Tuli tuossa eilen kuunneltua leffan jälkimainingeissa levyt ja fiilisteltyä muutamat YouTube -pätkät. Kaikki videomateriaali yleensä jo ennestään umpituttua (ainakin kaikki se mitä oli Dingomania DVD:llä), mutta jostain syystä tätä en muistanut aiemmin nähneeni. Kohtuullisen rokki meninki kyllä, lopunajathan tässä on jo lähellä:
 
https://youtu.be/hrj-YynJwqs?si=10YxFBDmG85q20Qc
 
Nuohan olivatkin ärhäkät kinkerit. Olikos siellä myös Remu ja all stars sekä Melrose esiintyjinä.

hevikivinen: Komeesti alkoikin heti Dingon parhaalla biisillä Juhannustansseilla! Mahtava meininki, ja hieno osoitus siitä, kuinka Dingo oli ihan kunnon rokkibändi, kun sille päälle sattui. Koulukapina oli myös mainio veto ja Quuppa pääsi siinä kunnolla riehumaan.
 
Loppua kohdenhan bändi rupes menemään ihan selkeesti rokimpaan suuntaan. Siinä mielessä ois ollu kiinnostavaa nähdä, että millasen neljännen levyn bändi ois saanu aikaseksi -87 tai -88.

Vessajono: Loppua kohdenhan bändi rupes menemään ihan selkeesti rokimpaan suuntaan. Siinä mielessä ois ollu kiinnostavaa nähdä, että millasen neljännen levyn bändi ois saanu aikaseksi -87 tai -88.
 
Tuossa yllä linkkaamani keikan välissä on Pepeä haastateltu, niin se puhelee siinä että pehmeämpää, popimpaa, positiivisempaa jne., eli tiedäpä siitä sitten. Tokihan se ei biisinkirjoittaja ollut, että saattoi olla enemmänkin omaa fiilistelyään kuin varsinaista faktaa.

Vessajono: Loppua kohdenhan bändi rupes menemään ihan selkeesti rokimpaan suuntaan. Siinä mielessä ois ollu kiinnostavaa nähdä, että millasen neljännen levyn bändi ois saanu aikaseksi -87 tai -88.
 
Uskon, että jotain osviittaa voi antaa jos yhdistää S.E.X.- ja QQ Blue-yhtyeiden levyt mielessään.
 
Onko kukaan muuten koskaan löytänyt The House Without a Nameen oikeita lyriikoita? Googlella löytyvät ovat totaalisen väärin. Kertsin loppu ja toisen säkeistön alku ovat vähintäänkin melko epäselviä.

slowdive: Samoin kaikki artisti- ja bändileffat on lähes poikkeuksetta huonoja. The Doors, Walk the Line ja Bohemian Rhapsody nyt taitaa lähimmäksi päästä oikeasti hyvää elokuvaa. Joten tämä nyt vain pohjustuksena sille, että odotukset ei olleet korkeat. .
 
Mä oon myös funtsinut syytä siihen, että miksi lähes poikkeuksetta rockenrollista synnytetyt leffat ja myös kirjat eivät toimi. Olen päätynyt siihen, että eihän siinä materiaalissa ole mitään, miksi se toimisi muuten kuin ihan just siitä itsestään musasta kumpuavana jollain tavoin dokumentaarisena fiktiona kuten Bowien musaan keskittynyt "Moonage daydream".
 
Väitän, että kyse on siitä, että rokkibändin elämässä ei ole draamaa, jota kirjoittaa leffaan. Huippukohdat ovat keikkoja. Kaikki muu on ulkopuolisen näkökulmasta jokseenkin tylsää odottamista, omituista puuhailua tai hörhöilyä, joka sekin on vailla minkäänlaista yleistettävyyttä. Ei siitädraamaa synny.
 
Toki muutama hyvä rockleffa on tehty. Todd Haynesin "Im Not There" on törkeä taideleffa Bob Dylanista ja siksi onnistunut sekä leffana että kuvana Dylanista. Anton van Corbijnin elokuva "Control" pelaa koristelemattomalla tarinankerronnalla ja valokuvaajan aivan saatanan rajulla kuvakerronnalla. Siinäpä ne.

sormunen: Mä oon myös funtsinut syytä siihen, että miksi lähes poikkeuksetta rockenrollista synnytetyt leffat ja myös kirjat eivät toimi. Olen päätynyt siihen, että eihän siinä materiaalissa ole mitään, miksi se toimisi muuten kuin ihan just siitä itsestään musasta kumpuavana jollain tavoin dokumentaarisena fiktiona kuten Bowien musaan keskittynyt "Moonage daydream".
 
Väitän, että kyse on siitä, että rokkibändin elämässä ei ole draamaa, jota kirjoittaa leffaan. Huippukohdat ovat keikkoja. Kaikki muu on ulkopuolisen näkökulmasta jokseenkin tylsää odottamista, omituista puuhailua tai hörhöilyä, joka sekin on vailla minkäänlaista yleistettävyyttä. Ei siitädraamaa synny.
 
Toki muutama hyvä rockleffa on tehty. Todd Haynesin "Im Not There" on törkeä taideleffa Bob Dylanista ja siksi onnistunut sekä leffana että kuvana Dylanista. Anton van Corbijnin elokuva "Control" pelaa koristelemattomalla tarinankerronnalla ja valokuvaajan aivan saatanan rajulla kuvakerronnalla. Siinäpä ne.
 
Kaikki mainitsemasi ovat kyllä hyviä. Moonage Daydreamia ja I'm Not Thereä en jotenkin tähän "genreen" osaa edes laskea, sen verran omaperäisen lähestymistavan ne on ottaneet eivätkä edes yritä kertoa artistinsa tarinaa sellaisenaan.
 
Control sen sijaan on kyllä erinomainen elokuva ja erinomainen esimerkki, ettei budjetin tarvitse olla tasoa Elvis tai Bohemian Rhapsody, että voisi tehdä onnistuneen artisti/bändileffan.
 
Onhan se tietysti hankala lähtökohta näissä. Pitäisi saada juonta ja henkilöhahmoja, joiden avulla leffa toimisi ihan leffana - ja myös sellaiselle joka ei ole kyseisen artistin fani. Kuitenkin sitten se kiinnostunein yleisö on niitä, jotka kyttää eniten että oliko se etutukka vuonna -85 sitten noin vai näin.
 
Levoton Tuhkimo vertautuukin ehkä parhaiten The Dirt -leffaan. Valmiiksi fanille koitetaan tarjota niitä täkyjä ja visuaalisesti tuttuja juttuja, vähän tarinan kustannuksella.
 
Mutta, kaikesta huolimatta leffallahan näyttää menevän todella hyvin ja Dingolle varmaan aikalailla pelkkää plussaa. Oma huomio leffasalista oli myös, sen lisäksi että se oli täynnä, niin katsomassa oli paljon nuorisoa. Jospa se saa uutta porukkaa tutustumaan musiikkiinsakin, nimen omaan niitten puhkisoitetuimpien hittien ulkopuoleltakin.

Onko kukaan muuten koskaan löytänyt The House Without a Nameen oikeita lyriikoita? Googlella löytyvät ovat totaalisen väärin. Kertsin loppu ja toisen säkeistön alku ovat vähintäänkin melko epäselviä.
 
Tuota kannattaa kysäistä Dingon englanninkielisten biisien kääntäjältä Joe Meiklelta. Sama herra lauloi QQ Bluessa. Ainakin Twitterissä häneen voi saada yhteyden.
https://x.com/joemeikle59

Leffa käyty katsomassa heti kun kotimaahan pääsin
 
upea elokuva

Elokuva piti käydä katsomassa. Se eteni turhan nopeaa, ja jos en olisi fani en tietäisi bändin jätkien nimiä, tai mitä tapahtui kohtausten välissä. Vaikeaa sanoa onko arkistomateriaalin sekoittaminen näyteltyyn materiaaliin hyvä vai huono homma. Se on pikemmin Neumann-elokuva, kuin Dingo-elokuva. (vrt. Ganes-elokuva) Vanhan Neumannin näyttelijä oli niin näköinen, että luulin sitä oikeaksi Neumanniksi.

Juhniable: Vanhan Neumannin näyttelijä oli niin näköinen, että luulin sitä oikeaksi Neumanniksi.
 
Ai, no näin ne mielipiteet vaihtelee, musta tuo oli hyvin puvustettettujen kasaripätkien jälkeen jotenkin puolitiehen jäänyt. Vähän semmonen että tyyny paidan alle, värillliset kakkulat päähän ja sitten menoksi.

Näissä musamuisteloleffoissa ottaa päähän tiettyjen (sinänsä tärkeiden) tapahtumien toisintaminen kopioimalla kaikki yksityiskohdat vuosien takaa. Yleensä lopputuloksena on halpoja peruukkeja ja väkinäisiä dialogeja. Dingo-leffaa en ole vielä nähnyt, mutta odottelen sen päätyvän jossain vaiheessa Areenaan, jolloin katsoin sen. Eilen tsekkasin Kikka-leffan, jossa pääosan esittäjä sekä manageriystävä vetivät roolinsa oikein hyvin. Muuten leffa aiheutti päänkivistystä Wikipedia-juonellaan ym.

slowdive: Ai, no näin ne mielipiteet vaihtelee, musta tuo oli hyvin puvustettettujen kasaripätkien jälkeen jotenkin puolitiehen jäänyt. Vähän semmonen että tyyny paidan alle, värillliset kakkulat päähän ja sitten menoksi.
 
Minustakin se oli hätkähdyttävästi tämän päivän Neumannin näköinen/oloinen :D

Mitkäs ton 80-luvun huippusuositun bändin muita hittejä onkaan?
 
Nopeesti tulee mieleen seuraavat:Perjantai,Elämäni sankari,Via Finlandia ja Musta Leski.
 
Menestys on ollut kummiski aika keskinkertasta..ei lähelläkää sitä huumaa mikä oli 84-86..

Dzekoo: Mitkäs ton 80-luvun huippusuositun bändin muita hittejä onkaan?
 
Nopeesti tulee mieleen seuraavat:Perjantai,Elämäni sankari,Via Finlandia ja Musta Leski.
 
Menestys on ollut kummiski aika keskinkertasta..ei lähelläkää sitä huumaa mikä oli 84-86..
 
Siinä ne aikalailla oli, biisejä on hyviä uudemmillakin kahdella levyllä (joista toinen Neumannin soolo), mutta ääni ja tuotanto ei toimi kuten aikanaan. Tähtenä taivaalla oli jo muutos parempaan mutta pienen levy-yhtiön kautta homma ei rokkaa. Neumannin pitäisi myös kuunnella vähän ohjeilta muiltakin.