Klassinen ›

Kuten tunnettua, Tauno Marttinen siirtyi tonaalisesta sävelkielestä dodakafoniseen sävelkieleen sotien jälkeen, hyläten täysin aiemman varhaisromanttisen sävellystuotantonsa, vaikka taisi ainakin yhden sävelrunon perusteella välittömän sydämeen käyvän ilmaisun, tosin rakenteeltaan varsin simppelissä ja suppeamuotoisessa orkesterisävellyksessä, jonka melodinen kauneus osoittaa musiikillista sukulaisuutta Kuulalle tyypilliseen sävelkieleen.
'
Sävelkielensä modernisoinnin jälkeen Marttisen tyyli muuttui ajanmukaisemmaksi, saaden sävellyksillään menestystä niin kansainvälisesti kuin suomessakin, eikä häntä säveltäjänä täysin unohdettu, niin kuin eräät muut kansallisromantikkosäveltäjät maassamme.
 
Marttisen sävelkieli uudistui dodakefoniastakin myös laajennettuun tonaalisuuteen, hänen musiikillisen ilmaisunsa muuttuessa Tammen musiikkitietosanakirjan mukaan siten värikkäämmäksi ja persoonallisemmaksi. Kansallisromanttiseen ilmaisuunsa tyytymätön säveltäjä toi musiikkiinsa näin uuden ulottuvuuden ilmaisun kypsyttyä ja tultua särmikkäämmäksi ja ilmeikkäämmäksi uusien musiikillisten keinovarojen ja tekniikoiden hyödyntämisen vuoksi.

1980-luvulla kasetille taltioitu Marttisen eräs hieno, osin mahtipontinen, värikäs ja dramaattinen sekä vaikuttavia orkestraalisia efektejä viljelevä baletti, joka on kuulemistani säveltäjän teoksista parhaimpiin lukeutuva, on sävelkieltään hämmästyttävän traditionaalinen, täysipainoinen, vaihteleva ja nautittava.
 
Marttinen sävelsi transsissa. En aluksi uskonut sitä, mutta kun kuulin mm. Pohjolan velhon ja Louhen kuoroille ja orkesterille, en epäillyt tätä juttua ja kuuntelin itsekin lumoutuneena ja syvän nautinnon vallassa upeaa musiikkia.
 
Hämmentää, että vain kasetille taltioitu Marttisen kyseinen kalevalainen kertakaikkisen hieno, värikäs ja dramaattinenkin baletti Päivän päästö on esitetty niin hienosti jo -80 luvulla Paavo Raution johdolla Tampereen kaupunginorkesterin live konsertissa.
 
Musiikki on jollain tavoin häkellyttävän perinteistä, eikä modernin dodekafonista tai sarjallista, vaan sekä viihdyttävää ja korkeatasoista taidemusiikkia, mitä en ennen kassun lainaamista oikein tiennyt. Marttinen on säveltänyt vaikuttavasti vaskisoittimille. Marttinen on saavuttanut uuden tason säveltaiteessa ja nostin jo melartinin nimen esille, paitti että edellinen oli tuotteliaampikin kuin Mellu.
 
Tauno Marttisen joskus 1952 säveltämä tunnevoimainen ja melodisesti niin kaunis Pohjolan tytär sävelruno ei olekaan, kuten musiikkia kuulematta aluksi vielä luulin, se Pohjolan tytär, joka kuuluu Marttisen kalevalaiseen v. 1975 säveltämään balettiin eräänä osana ja pehmeästi virtaavine koloratuurikuvioineen on ihan erityyppistä musiikkia tuoden mieleen Et Incarnatus osan Salzburgin mestarin suuresta c molli messusta melodisissa ääriviivoissa joiltakin osin, mutta on ehtaa Tauno Marttista eikä mitään jäljittelyä.