Studiotyöskentely ›

Genrestä riippumatta, ensin varaa tonni telineisiin ja piuhoihin. Sitten silputaan rahanipusta eniten rahaa asiallisiin overhead- tai tilamikkeihin, jotka ovat tyypillisesti hyviä konkkamikkejä. Huonoissa konkkamikeissä on kaikenmaailman vinkuja ja vihellyksiä tai vaikka suuntakuviot epämääräisiä niin että edestä tuleva ääni on jees mutta sivulta tuleva onkin pilalle vääristynyttä. Ihan ääriminimissään kaksi, mieluummin neljä mikkiä, koska tilamikitys on ns. tavan soundissa kriittisen tärkeä osa.
 
Niiden jälkeen basariin ja virveliin jotkut mikit, AKG D12vr on tähän mennessä parasta mitä omiin käsiin on osunut basarikäyttöön. Hyvä tanakka soundi ilman että on korostettu hullun lailla jotakin kuten vaikka saman firman D112:ssa tai Shure B52:ssa. Jos raju korostus osuu maaliin niin joo, mutta entäs sitten kun 90% ajasta se ei osu. Heviin tietysti Audix D6, se on melkein kuin triggeri samplekirjastolle.
 
Virveliin mitä vaan paitsi sm57. ElectroVoice RE20 on hyvä, Beyerdynamic m201 on hyvä. MD421 nykyversio on kauheaa vihellystä ja korvapuukkoa missä tahansa käytössä, ei sitä mihinkään. Jos rahaa vielä jäi niin tomeille jotkut mikit, niillä ei ole juurikaan niin väliä: tomia pöksäytetään ehkä pari kertaa per biisi ja lähimikin rooli on silloinkin lähinnä vaan tuoda atakkia ja tömpsäystä, varsinainen soundi kuuluu sieltä tilaa/overhead -mikeistä.
 
Vähimmällä voittoon: paskojen mikkien ja paskan huoneen vuotosoundi on pelkkää huonoutta, ja rumpusetissä vuotoja todellakin riittää, tai oikeastaan enemmistö äänestä jota tallennat on pelkkää vuotoa, joten ripottelemalla kaksikymmentä paskamikkiä ympäriinsä luot lähinnä päänsärkyä itsellesi.
 
Koska rummut ja tila ja soittaja kerran oli kunnossa, sen jälkeen mikit on kunnossa, homma on jo maalissa. Etuasteet on pientä hienosäätöä jotka tekee mystisen, no onpas tänään helppoa -tunnelman. AD-muuntimen pitää toimia, sillon se on tarpeeksi hyvä.