Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Pari kierrosta uutta levyä nyt takana, ja pitkästä aikaa jopa olen vähän innostunut Opethista. Minulla meni jotenkin Watershedistä tähän levyyn välillä tehdyt levyt ohi. Ehkä oli Opeth ähky tai joku, mutta ei vain innostanut, joten en ole aikoihin Opethia kuunnellut. Mutta kesällä nähty Opehtin keikka Tuskassa, kun soittivat pääasiassa vanhaa hyvää paskaa, kuten muun muassa Ghost Reveriesin aikaista materiaalia, niin sai jotenkin yhtäkkiä uuden Opeth-kipinän syttymään. Muistin siellä keikalla, että jumalauta tämä olikin hyvä bändi, ja nyt jotenkin tämä uusi levy vaikuttaa todella lupaavalta, kun kuulostaakin pitkästä aikaa siltä Opethilta, mitä silloin 15 vuotta sitten fanitti täysiä.
Vielä en ala mitään syvällistä arviota kirjoittamaan, kun vasta tosiaan pari kierrosta takana, mutta ensivaikutelma on todella positiivinen.
 
Ja Väyrynen pistelee vitummoista settiä. Onhan tuo upea juttu, että kaveri pystyy ottamaan noinkin vaativan jopin noin suvereenisti haltuun. Hattu päästä. Tuskan keikallakin oli suorastaan ilo seurata kaverin soittoa.

Kyllähän Väyrynen on tuonut vitamiiniruiskeen bändille. Erinomaista soittoa ja tämä levy innostaa kyllä, joskin kyllä minulle nämä aiemmatkin ovat paloina uponneet. Mutta nyt tässä on kokonaisuus, jota jaksaa tutkia. Hieno homma!

Katsoin yhden rumpulivevideon tältä uudelta Opettajathin levyltä, ja aivan pirun musikaalista soittoa oli kyllä. En tiennyt että se on suomalainen heppu.

No viimeinkin on uusi vinyyli saatu haltuun ja kuunneltu!
 
Lähdetään plussista;
 
Ensinnäkin, aivan loistavan kuuloinen vinyyli. Hyvin miksattu ja masteroitu. Instrumentit erottuu selvästi ja mukavasti syvyyttä.
Toiseksi, Kyllä tuo Åkerfeldtin örinä on jotain mitä on kaivannut. Raskaat kohdat kuulostaa raskaammalta ja tuo hyvän vastapainon rauhallisempiin kohtiin.
Lisäksi, Waltteri vetää kyllä komeasti levyn läpi!
Pitää vielä erityismaininta antaa tuosta loistavasta päätösbiisistä, "A Story Never Told". Hieno kappale.
 
Sitten ne miinukset;
 
Uskomattoman hektinen ja hätäinen meno kokoajan. Aivan kuin jotain kuumehouretta kuuntelisi. Riffit vaihtuu ja kaiken maailman välikikkailuja tulee todella paljon. Onhan sitä ollut Opethissa ennenkin, mutta omaan korvaan ne tässä laajuudessa lähinnä rikkoo kokonaisuutta. Aivan kuin jokaiseen biisiin olisi ahdettu kaksi tai kolmekin biisiä.
Kaipaan kovin sitä aikaa kun hyviä riffejä tai kohtia (tässä niitä en kauheasti erota) toistettiin ja siten luotiin tunnelmaa. Biiseillä oli pituutta, mutta ne hujahti kuin hetkessä ohi (esim. Deliverancen lopetus, Blackwater Parkin clean-kohta, jne.)
 
Summa summarum, On tämä omaan korvaan parasta post-watershed Opethia, mutta silti Ei lähelläkään 2000-luvun alkupuolen levytyksien laadukkuutta.

martti.k:
Sitten ne miinukset;
 
Uskomattoman hektinen ja hätäinen meno kokoajan. Aivan kuin jotain kuumehouretta kuuntelisi. Riffit vaihtuu ja kaiken maailman välikikkailuja tulee todella paljon. Onhan sitä ollut Opethissa ennenkin, mutta omaan korvaan ne tässä laajuudessa lähinnä rikkoo kokonaisuutta. Aivan kuin jokaiseen biisiin olisi ahdettu kaksi tai kolmekin biisiä.')
 
Summa summarum, On tämä omaan korvaan parasta post-watershed Opethia, mutta silti Ei lähelläkään 2000-luvun alkupuolen levytyksien laadukkuutta.
 
Mikael taisi levyn dokumentissa sanoa, että teki levyn moderniin tiktok-tyyliin, jossa kaikki on lyhyttä ja kokoajan pitää tapahtua ja muuttua yms. Minunkin mielestä paras Watershedin jälkeinen mutta tosiaan melko iso ero varhaisempaan Opethiin.

Yritin eilen illan pimeydessä lenkillä kuunnella tätä oikein ajatuksella, mutta ei kyllä tarttunut yhtään. Tosi tasapaksun junnaavia nytkytyksiä nämä hevimmät riffit ja koko ajan mennään melodisesti sellaisessa kummitustalosirkusmusiikin tematiikassa, joka väsyttää kyllä helvetin nopeasti itseni. Teemoja ei kehitellä rauhassa, eikä levyltä jää oikein mitään mieleen. Melkein kaikki biisit kuulostavat tämän vuoksi ihan samalta. Ensivaikutelman jälkeen kyllä tuntuu, että tämäkin levy menee itseltäni Ö-mappiin eikä tule kuunneltua varmaan kovin monesti uusiksi. Jos jotain positiivista niin ne biisit missä vedettiin huilulla oli hyviä niissä kohdissa missä vedettiin sitä huilua ja Väyrysen rumpalointi on aivan helvetin paljon parempaa kuin sen edellisen halonhakkaajan soitto.

Hyvä levy kun jaksaa syventyä. Hyvin kuvailee Åke tosiaan tätä TikTok-sukupolven ADHD-levyksi ja sitähän se todellakin on. Mutta toisaalta, kuten joku sanoikin, toimii parhaiten kun ei ajattelekaan näitä piiseinä, vaan yhden teoksen osina (kuten kappaleiden nimetkin "hieman" ohjeistavat..). Onhan Opethin piisit aina olleet perinteisistä poikkeavia sovituksiltaan, joten luonnollista jatkumoahan tää ainoastaan on..
 
Hieno se dokumentti ja avasi lisää silmiä ja korvia levyn "tajuamisen" suhteen. On se kyllä mahtavaa varmaan äänittää samassa mestassa missä Rushin klassikot A Farewell to Kings ja Hemispheres on purkkiin laitettu. Ja soitella samaa pianoa mitä Freddie Mercurykin aikanaan!

Missä välissä Åkerfeldt on alkanut viljelemään tuota vibraatoa puhtaisiin? Uudella levyllä ne pisti korvaan ja nyt tuossa YouTubesta löytyvällä Bloodstock-tallenteella vanhoissakin biiseissä välillä vokaalien nuotit heiluu melkein koomisuuteen asti, kuin olis joku hassutteluefekti päällä.

Kulkunen: Missä välissä Åkerfeldt on alkanut viljelemään tuota vibraatoa puhtaisiin? Uudella levyllä ne pisti korvaan ja nyt tuossa YouTubesta löytyvällä Bloodstock-tallenteella vanhoissakin biiseissä välillä vokaalien nuotit heiluu melkein koomisuuteen asti, kuin olis joku hassutteluefekti päällä.
 
Yleensä sitä tulee siinä kohtaa kun yksi puhdas nuotti ei enää onnistu :D

Artturi:
 
Hieno se dokumentti ja avasi lisää silmiä ja korvia levyn "tajuamisen" suhteen. On se kyllä mahtavaa varmaan äänittää samassa mestassa missä Rushin klassikot A Farewell to Kings ja Hemispheres on purkkiin laitettu. Ja soitella samaa pianoa mitä Freddie Mercurykin aikanaan!
 
Itse olen vähän alkanut väsymään nimen omaan Åkerfeldtin kohdalla tuohon "täällä on äänitetty se ja se levy tällä samalla mikrofonillla". Jos se tuo heille motivaatiota, niin mikäs siinä, mutta itselle nuo on vähän 'mitä sitten' -osastoa. Mutta levyntekodokumentit näin isossa kuvassa on aina jees ja kiinnostaa kympillä!
 
Onkos äxästä ison boksin tilanneet saaneet jo omaansa? Alkaa tulla kolme viikkoa julkaisusta, eikä näy, ei kuulu. Äxällä ei ole ainakaan omalla kohdallani vielä kertaakaan menneet ennakkotilausten toimitukset putkeen. Melko paskat on diilit heillä, jos levyt tulee poikkeuksetta aina myöhässä.

Ruutukunkku: Itse olen vähän alkanut väsymään nimen omaan Åkerfeldtin kohdalla tuohon "täällä on äänitetty se ja se levy tällä samalla mikrofonillla". Jos se tuo heille motivaatiota, niin mikäs siinä, mutta itselle nuo on vähän 'mitä sitten' -osastoa. Mutta levyntekodokumentit näin isossa kuvassa on aina jees ja kiinnostaa kympillä!

 
Juu on itseäkin tavallaan huvit- ja ihmetyttänyt tämä kun lykätään Opethia aina vähän väkiseltään samaan jatkumoon 70-luvun progeklassikoiden ym. kanssa, vaikka ihan ördäysmetallilla lähdettiin liikkeelle ja hienostikin niin. Kyllähän niitä 70-luvun mausteita alkoi musaan tulla reilullakin kädellä yhdessä vaiheessa, mutta ei se nyt ihan sitä saanut aikaiseksi että nyt ollaan samaa maailmaa vanhojen jättiläisten kanssa ja nuuskitaan muna kovana jotain penkkiä jolla Geddy Lee on istunut.
 
edit. En tätä uusinta ole kuullut edes, mutta Opethia tässä pohdiskelin. Varmaan samat stoorit ennenkin kirjoitellut, mutta Watershedin jälkeen kiinnostus lopahti totaalisesti. Mun makuun jo Grand Conjuration alko kuulostaa "opeth plays opeth" -matskulta. Se bändin taianomainen aika ulottui omasta mielestä Blackwater Parkiin, Deliverance ja Damnation vielä oli ihan hyviä mutta alkoi jo maistua vähän puulta itselle. Blackwater Parkiin asti oli hommassa semmosta hyvää meininkiä, ei liian sliipattua tai jotain. Oliko sitten hyvällä tapaa haastavampaa ja vielä sopivasti ehkä varovaisesti sanottuna "black metal" -fiilistäkin paikoin. Emmä tiiä.. tai sitte vaa kyllästy.

Pedroz: Boksin ilmestymispäiväksi Äxässä merkitty 20.12., muutenkinhan tämän levyn kanssa oli isompi myöhästyminen jostain tuotantoteknisistä syistä, eli tämä ei kyllä levykaupan piikkiin mene.
 
Levy-yhtiön omassa kaupassa boksi myös vielä preorder-tilassa, eli kaikki boksipainokset myöhässä. Vinyylikin tuli muistaakseni viikon myöhässä itselle. Vinyylipainot ovat varsin ylityöllistettyjä tällä hetkellä ja ei ole tavatonta että myöhästymisiä tulee.

lapio: Tosi tasapaksun junnaavia nytkytyksiä nämä hevimmät riffit ja koko ajan mennään melodisesti sellaisessa kummitustalosirkusmusiikin tematiikassa, joka väsyttää kyllä helvetin nopeasti itseni. Teemoja ei kehitellä rauhassa, eikä levyltä jää oikein mitään mieleen.
 
Tää kiteyttää omat fiilikset. Varsinki noi Mikaelille vähä turhan matalasta rekisteristä menevät, pahimmillaan kitaraa yks yhteen seuraavat neliömelodiat on lähes raivostuttavia.
 
Nelosbiisis on kivaa vähä melodisempaa hommaa keskivaiheil ja lopetusbiisi ihan okbonusbiisitasoa. Toistaiseks liioin muuta ei oo jääny mieleen.
 
Edit. Spotify lähti soittaan Burdenia heti perään, ja voi ku Mikael malttais vielä kirjottaa tämmösiä yksinkertasen kauniita biisejä. Varsinki keskivaiheen aaa aaaa ja outromelodia on kyllä edelleen yksinkertaisuudessaan upeita.

Jäähallista kotiuduttu ja omien Opeth-keikkakokemusten kärkikahinaan tuo meni. Mukava yllätys oli muutaman vanhan biisin eksyminen settilistalle vuosien tauon jälkeen. Uuden levyn materiaali ei myöskään dominoinut kattauksessa liikaa ja 7 toimi mukavasti livenä. Yhteissoitto toimi kuten olettaa saattoi ja sounditkin olivat omiin korviin varsin hyvät.
 
Jos nyt jotain kritiikkiäkin sitten. Åkerfeldtin välispiikit ovat olleet aina vähän vaivaannuttavaa rölöä ja ei siinä - mutta kitaran virittämiseen käytettiin aikaa varmaan 10 minuuttia keikasta. Ehkä PRS:t pitää sitten niin huonosti virettä että teknikolta saatu keihäs pitää käydä vielä läpi ennen biisin aloittamista :D
Screenihässäkät olivat visujen ollessa kohdillaan ihan kiva lisä, mutta epilepsianappulaan kompasteltiin omaan makuun vähän liiankin kanssa.

Hieno keikka! Alku ja loppu ihan murhaa!
_1
Master's Apprentices (first performance since 02.04.2017)
The Leper Affinity
_7 (Live debut)
Häxprocess (first performance since 22.11.2017)
In My Time of Need
The Night and the Silent Water (first performance since 01.06.2009)
_3
Ghost of Perdition
A Story Never Told (Live debut, preceded by "River" teaser)
Encore:
Sorceress
Deliverance

Xingu: - mutta kitaran virittämiseen käytettiin aikaa varmaan 10 minuuttia keikasta. Ehkä PRS:t pitää sitten niin huonosti virettä että teknikolta saatu keihäs pitää käydä vielä läpi ennen biisin aloittamista :D
 
Tällä keikalla en ollut mutta tähän asiaan kiinnitin huomiota myös, kun katsoin Youtubessa viime kesän keikan Bloodstockista. Jatkuvaa virittelyä sielläkin

Scrobble: Tällä keikalla en ollut mutta tähän asiaan kiinnitin huomiota myös, kun katsoin Youtubessa viime kesän keikan Bloodstockista. Jatkuvaa virittelyä sielläkin
 
Kannattas vaan niiden ostaa floikkakitarat niin loppuu se virittely ja voi keskittyä tilutukseen.

Åkehan valitteli, että virittely johtuu kylmyydestä, mutta voihan olla että on muuten vaan ylitarkka asiasta. Mutta keikka oli kyllä hieno nähdä taas pitkästä aikaa, viimeksi sama mesta viisi vuotta sitten. Ainahan setin toivoisi olevan pidempi, että tulisi enemmän biisejä eri albumeilta, mutta aika hyvä sekoitus oli nytkin. Åken välispiikit best.
 
E: Ainiin, huvitti se lukulasiepisodi, hoho.

Hetfield: Ainahan setin toivoisi olevan pidempi, että tulisi enemmän biisejä eri albumeilta, mutta aika hyvä sekoitus oli nytkin.
 
Watershediltä vaikka Lotus Eater tai Heir Apparent ja ysäriltä joku toinen kiva, niin olisi ollut omaan makuun aika täydellinen. Ja koska Ghost Reveries on bändin kovin levy itselle, toiveajattelin, että 20v-juhlavuoden myötä olisi ollut enemmänkin edustettuna. Toisaalta, Kultsa 2015 sammutti sen janon aikanaan tehokkaasti.
 
Mutta ylipäätään mukava nähdä keikkoja, joissa tarjoillaan viihdettä pääbändin osalta kolmatta tuntia. Viime vuosina moni elämys on jäänyt jopa alle puolentoista.