Rock, pop, alternative ›

Alexin kirja kuunneltu. Odotukset olivat todella korkealla, nimenomaan siksi ettei luonnollisestikaan kukaan muu ei voisi paremmista lähtökohdista lähteä tuohon. Vaikka kirjassa on paljon hyvää ja se paranee loppua kohdin, niin voi kyllä sanoa, että valitettavasti ollaan menty sieltä mistä aita on matalin. Todella paljon lainauksia juurikin haastatteluihin ja Daven, Templemanin ja Neal Monkin kirjoihin. Lisäksi vielä jokseenkin turhissa kohdissa. Esim. kun gene kävi kattomassa van halenia ja tarjoamassa demodiiliä ym ym tarviiko George Lynchin jonkun ekan bändin neverheard basistia quotata että gene oli itseassa tulossa katsomaan meitä. Siis eihän tuollaisessa ole mitään järkeä. Sanoja tulee varmaan enemmän kirjaan kun sanotaan Ed said in an interview.. jne.
Lisäksi, lauseen alkaessa ei tiedä puhuuko Alex vai Ed (tai joku muu), niin sulavasti ja paljon liikutaan quotatun ja kirjoitetun välillä. Joskus, tai aika yleisesti, saattaa tulla quote joka voisi olla suora jatko tarinalle tai jutulle josta Alex puhuu. Siis niinkuin _seuraava lause_ ..Mutta sitten tuleekin Ed said to a reporter early on, tms. Huomasin, että aloin arvelemaan välillä onko tämä Alexin vai Eddien kertoma läppä :)
Myönnetään, että tässä vaiheessa on tullut jo kuunneltua kaikki noi edellä mainitut kirjat ja vielä se Nothin' but a good time, josta myös lainataan. Sekä Van Halen rising.. Eli suht tuttua kamaa.
Toisaalta, tässä olisi ollut loistava sauma inside juttuihin tai uusiin näkökulmiin, mutta ilmeisen sveitsi-diplomaattisella linjalla mennään vähän niinkuin kaiken suhteen. Esim. Templemanin kirjaan viitataan useasti, ja ehkä kaikkein mielenkiintoisin niistä ei ole viittaus, vaan sivulauseessa lyhyt toteamus, I didn't really agree with all that he said in his book. Tämähän oli varsin mielenkiintoinen lause, mutta siihen ei palata, tai sitä ei avata mitenkään. En oikein ymmärrä miksi. Informaatiosisältö lähenee nollaa tuollaisilla läpillä. Ymmärrän myös että ei haluta kertoa dirt:iä muista, (tämä oli jo ennakkomarkkinoinnissa), mutta voisihan noita juttuja hieman avata. Muuten kuin että oma suosikkijuoma on Malt liquor. Kirjan pituus on kuitenkin noin 6h, eli suht minimipituudella mennään. Itse kirjoitettu osuus vielä pienempi, tietysti. Aika hämmästyttävän lyhyt jos miettii että mitä kaikkea Alex olisi siihen voinut laittaa.
Aika paljon on lauseen/kappaleen/tarinan lopettavia one-linereita ja hekottelua perään, jotka ovat jollain tavalla turhauttavia, koska nimenomaan tässä tulee se Alexin näkökulma tai mielipide (jota haluaisi kuulla), eikä muiden lainausten ja mielipiteiden toistelua. Ihan hyvin olisi voinut avata noita one-linereita jotenkin muuten, vaikka lauseilla ja syventävillä mielipiteillä tai tarinoilla ym ym. Mutta kukin tyylillään.
Lähtökohtaisesti aivan kaikki tietävät, kuinka ainutlaatuisen lahjakas virtuoosi/mestari/suuri muusikko/innovaattori Eddie oli. Kuitenkin Alexilla vaikuttaa olevan joku agenda, että siitä pitää kertoa melkein joka käänteessä :)
Loppua kohdin enemmän ehkä omaa pohdintaa ja aika hyvin sekä mielenkiintoisesti avaa tuota Dave ja veljekset -dynamiikkaa. Templemanin suhteen ei oikein niinkään, vaikka ihan hyvää juttua tulee, niin se on pääsääntöisesti mustavalkoista ajattelua, että Ted on tuottaja ja levy-yhtiön mies ja me ollaan aina oikeassa.
Henkilögalleria on kyllä valitettavan suppea, ja esim Mike Anthony mainitaan myös todella harvoin. Ja Alex tekee "brian johnssonit" ja kirjan aikajana pomppaa Daven lähdöstä Eddien poismenoon.