Etno, proge, latin ›

Bongowing: Ei ymmärtänyt että no means no myös yes-fanin suusta kuultuna.
 
Tohon vois lisätä että jos ois koto puolessaan ollut niin tiiä vaikka ois tätä nykyä wagnerin orkesterin vetäjänä. Ajat on muuttuneet noista. Valitettavasti.

Onkos Arc Of Life tuttu? Eli Billy Sherwoodin ja Jon Davisonin sivuprojekti joka on tehnyt 2 levyä tähän asti (Arc Of Life ja Don't Look Down)...
 
https://www.progarchives.com/artist.asp?id=11666

Regalis Apertura: Onkos Arc Of Life tuttu? Eli Billy Sherwoodin ja Jon Davisonin sivuprojekti joka on tehnyt 2 levyä tähän asti (Arc Of Life ja Don't Look Down)...
 
https://www.progarchives.com/artist.asp?id=11666
 
Ei oo tuttu mutta kova Yes (vai pitäiskö kirjoittaa 'Yes') fani täytyy olla että jaksaa tänä päivänä jees hemmojen sivuprojekteihin paneutua. Olias of Sunhillow, Story of I sun muut ymmärrän vahvasti mutta kun musana on korvaanjien korvaajien sivuprojekti niin täytyy Yes olla lähellä sydäntä. Tai no Sherwood taitaa olla nykystandardeilla og äijä kun on jo vuosikymmeniä hillunut mukana vaikka alkuperäistä syytä miksi pääsi remmiin en juuri nyt muista. Jotenkin tuntuu että sadan vuoden päästä Yes on edelleen olemassa jossa Davison on grand old man ja jollain kiertoradan prog cruisella se sekoitetaan oikeaan Joniin.

cortti2: Jotenkin tuntuu että sadan vuoden päästä Yes on edelleen olemassa jossa Davison on grand old man ja jollain kiertoradan prog cruisella se sekoitetaan oikeaan Joniin.
 
Heh näinkin voi hyvin käydä...

Olen nyt pari kertaa kuunnellut tätä Jon Andersonin ja Band Geeksin uutta tuotosta. Bändi soittaa tiukasti ja Anderson kuulostaa edelleen hyvältä, mutta biiseistä on jotenkin vaikea saada otetta. Välillä tuntuu kuin kuuntelisi jonkinlaista mashupia Yesin kaikista kappaleista, mikä ehkä on saavutus sinänsä. Haluaisin kovasti pitää tästä, mutta vähän valju olo kuitenkin jää. Howen ja kumppaneiden Mirror to the Sky taitaa viedä näistä Yes-pappojen viime aikojen tuotoksista voiton.

Progressor: Olen nyt pari kertaa kuunnellut tätä Jon Andersonin ja Band Geeksin uutta tuotosta. Bändi soittaa tiukasti ja Anderson kuulostaa edelleen hyvältä, mutta biiseistä on jotenkin vaikea saada otetta. Välillä tuntuu kuin kuuntelisi jonkinlaista mashupia Yesin kaikista kappaleista, mikä ehkä on saavutus sinänsä. Haluaisin kovasti pitää tästä, mutta vähän valju olo kuitenkin jää. Howen ja kumppaneiden Mirror to the Sky taitaa viedä näistä Yes-pappojen viime aikojen tuotoksista voiton.
 
Vähän samantapaisia fiiliksiä jäi itsellekin 2-3 kuuntelun jälkeen. Ikään kuin tarkoituksena olisi ollut tehdä The Ultimate Yes-levy jota ei edes Yes olisi pystynyt tekemään;). Kaikki Yesin klassiset elementit löytyy kyllä mutta biisien rakenteet ja melodioiden "vaikeus" tekee kuuntelusta ajoittain pitemmän päälle haastavaa. No tätähän ei varmaan ajateltukaan 80-90-luvun Yes-levyjen jatko-osaksi (olettaisin)... Jonin ääni toimii edelleen ja muusikot hoitavat tonttinsa ihan ok ei sen puoleen. BÖC:n Castellanon mukanaolo oli kyllä itselleni yllätys.

Progressor: Olen nyt pari kertaa kuunnellut tätä Jon Andersonin ja Band Geeksin uutta tuotosta. Bändi soittaa tiukasti ja Anderson kuulostaa edelleen hyvältä, mutta biiseistä on jotenkin vaikea saada otetta. Välillä tuntuu kuin kuuntelisi jonkinlaista mashupia Yesin kaikista kappaleista, mikä ehkä on saavutus sinänsä. Haluaisin kovasti pitää tästä, mutta vähän valju olo kuitenkin jää. Howen ja kumppaneiden Mirror to the Sky taitaa viedä näistä Yes-pappojen viime aikojen tuotoksista voiton.
 
Täällä toisinpäin, Andersonin True on ihan selkeetä jatkumoa Andersonin aikaselle Yesille ja biisimateriaali täyttä rautaa kun taas nää Howen Yesit aina jääneet jotenki kädenlämpösiks vaikka niissäkin hetkensä.

Sen vielä lisään, että keikalle menisin ehdottomasti ennemmin katsomaan Andersonin kokoonpanoa. Band Geeksin soittotaito ja -kunto riittää soittamaan Yesin vaativimmankin materiaalin, mutta samaa en oikein pysty sanomaan Howen porukasta viimeisimpien livetaltiointien perusteella.

Minulle ei ole kyllä toiminut oikeastaan mikään mitä nämä Yes-miehet ovat puskeneet pihalle viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Kai siinä on se, että taso nostettiin pilviin jo 70-luvulla Awakenin, Close to the Edgen ja Ritualin kaltaisilla mestariteoksilla, ja noita uudempia biisejä kuunnellessa tulee aina enemmän tai vähemmän huomaamatta tehtyä vertailua niihin. "Ihan OK"-settiähän nuo vielä nykyisinkin julkaisevat, mutta en vaan jaksaisi väkisin tylsistyttää itseäni väkipakolla ihan vaan koska bändin nimi on Yes ja sattuivat julkaisemaan aika hyvää musiikkia 50 vuotta sitten.

-------------------------------------------------------

joka2112: Minulle ei ole kyllä toiminut oikeastaan mikään mitä nämä Yes-miehet ovat puskeneet pihalle viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Kai siinä on se, että taso nostettiin pilviin jo 70-luvulla Awakenin, Close to the Edgen ja Ritualin kaltaisilla mestariteoksilla, ja noita uudempia biisejä kuunnellessa tulee aina enemmän tai vähemmän huomaamatta tehtyä vertailua niihin. "Ihan OK"-settiähän nuo vielä nykyisinkin julkaisevat, mutta en vaan jaksaisi väkisin tylsistyttää itseäni väkipakolla ihan vaan koska bändin nimi on Yes ja sattuivat julkaisemaan aika hyvää musiikkia 50 vuotta sitten.
 
Yesilla on vähän sama tilanne kuin esim. Rollareilla. Parhaat päivät levyjen suhteen on jo nähty/kuultu kauan sitten (noin mitä musiikilliseen tasoon tulee) ja nyt tehdään levyjä silloin tällöin ikään kuin "huvin vuoksi" merkiksi faneille että "hei me ollaan vieläkin olemassa"... Eli turha odotella enää mitään 70-luvun klassikkojen tasoisia biisejä tässä vaiheessa bändin loppu-uran puolella.

Regalis Apertura: Yesilla on vähän sama tilanne kuin esim. Rollareilla. Parhaat päivät levyjen suhteen on jo nähty/kuultu kauan sitten (noin mitä musiikilliseen tasoon tulee) ja nyt tehdään levyjä silloin tällöin ikään kuin "huvin vuoksi" merkiksi faneille että "hei me ollaan vieläkin olemassa"... Eli turha odotella enää mitään 70-luvun klassikkojen tasoisia biisejä tässä vaiheessa bändin loppu-uran puolella.
 
Eläs ny Rollareitten Hackney on oikeasti hyvä levy

phiit: Eläs ny Rollareitten Hackney on oikeasti hyvä levy
 
Hieman off-topikkia mutta toteaisin että oikeasti se paras matsku jäi 60-luvun lopusta 70-luvun lopulle saakka... 80-luvulta lähtien alkoi olla enemmän/vähemmän epätasaisia levyjä. Eikä Hackney ole poikkeus ja muutenkaan klassikkotasoa (no omasta mielestäni) vaikka oli muuten ok kuunneltava sinänsä.

Regalis Apertura: Hieman off-topikkia mutta toteaisin että oikeasti se paras matsku jäi 60-luvun lopusta 70-luvun lopulle saakka... 80-luvulta lähtien alkoi olla enemmän/vähemmän epätasaisia levyjä. Eikä Hackney ole kuitenkaan klassikkotasoa vaikka ok kuunneltava sinänsä.
 
offtopicia jep mutta eihän hyvän levyn tartte koskaan olla mikään uus klassikko, vika biisi tuossa on paska mut muuten menee helposti alusta loppuun

Onko klassisten Yes-levyjen parhausjärjestys sinetöitynyt kohdallasi vai oletko muuttanut arviotasi kun olet itse muuttunut taikka äänentoistojärjestelmäsi on muuttunut?

Klassiset Yes-levyt on tietysti ne bändin seitsemän ekaa, jotka aikoinaan ostin. Parhausjärjestys tällä hetkellä, mutta eipä tuo taida olla muutamaan kymmeneen vuoteen juuri muuttunut:
 
Close To The Edge
Relayer
Tales From Topographic Oceans
Fragile
The Yes Album
Time And A Word
Yes
 
Relayer siis oli viimeinen, sen ostin 27.3.1975. Sitten mielenkiinto jotenkin siirtyi muunlaisten levyjen osteluun.
 
Edit: Enhän minä tuota debyyttilevyä näköjään koskaan ostanutkaan, se on vain kirjaston CD:ltä ripattuna MP3:na iTunes-kirjastossani. Eihän se ole kovin hyvä, siksi listassa viimeisenä.

nirzin: Klassiset Yes-levyt on tietysti ne bändin seitsemän ekaa, jotka aikoinaan ostin. Parhausjärjestys tällä hetkellä, mutta eipä tuo taida olla muutamaan kymmeneen vuoteen juuri muuttunut:
 
Close To The Edge
Relayer
Tales From Topographic Oceans
Fragile
The Yes Album
Time And A Word
Yes
 
Relayer siis oli viimeinen, sen ostin 27.3.1975. Sitten mielenkiinto jotenkin siirtyi muunlaisten levyjen osteluun.
 
Edit: Enhän minä tuota debyyttilevyä näköjään koskaan ostanutkaan, se on vain kirjaston CD:ltä ripattuna MP3:na iTunes-kirjastossani. Eihän se ole kovin hyvä, siksi listassa viimeisenä.
 
Arvostan Talesin nostoa noin korkealle, iteki pidän siitä todella paljon vaikka onki ns vaikea levy

Hmm ainakin omalta kohdalta menisi näin:
 
Close To The Edge
Relayer
Fragile
The Yes Album
Going For The One (meinasi unohtua;))
 
Ne pari alkupään levyä ei oikein iskenyt noin kokonaisuuksina ja Tales... on sen verran uberprog josta ei edelleenkään oikein saa otetta joten jätin pois listalta.

The Yes Album, Fragile, Close to the Edge, Relayer ja Going for the One on ne, mitä tulee eniten kulutettua. Tales from Toby's Graphic Go-Kartin kuuntelen ehkä kerran kolmessa vuodessa ja joka kerta tulee sellainen olo, että miksi piti taas tuhlata elämästään 80 minuuttia tähän paskaan.