Aihe: vasuri-basistit
1
st.Helena
15.07.2004 13:02:43
 
 
Tätä aihetta on tietysti käsitelty sata kertaa (en tiedä, en ole juuri seurannut keskusteluja täällä) mutta ajattelinpa kuitenkin kysäistä, onko kenelläkään samaa ongelmaa, kuin minulla.
 
Eli olen vasenkätinen enkä osaa edes polttaa tupakkaa oikealla kädellä. Minulla on kuitenkin oikeakätisen basso ja kun aloitin basson soittamisen, opettelin suoraan soittamaan oikeakätisen bassoa (en malttanut odottaa bassoa ostaessa kolmea päivää, että olisin saanut vasuribasson :)
 
Nuorempana soitin mm. kitaraa niin, että siitä oli käännetty kielet "väärinpäin" mutta nyt se ei enää luonnistu, koska olen tottunut soittamaan "oikein päin". Soitinpa joskus rumpujakin jonkin aikaa ja rumpusettikin piti kääntää pelikuvaksi että osasin soittaa mitään.
 
Oikeakätisenä bassoilusta on ollut seurauksena se, että soittohommissa kehittyminen on hirmu hidasta, kun vasenkätisenä joudun ajattelemaan kaikki jutut todella tarkkaan (kääntämään ajatukset oikeakätisiksi ;). Kuulostaa ehkä typerältä, mutta jokainen voi kokeilla itse, miltä tuntuu soittaa instrumenttiaan "väärin päin".
 
Liekköhän kenelläkään samanlaisia kokemuksia. Olen itse suunnitellut ostavani jonkun halvan vasuribasson kotiin ja totutella pikkuhiljaa soittamaan sitä, tympii vaan taas aloittaa alusta.
 
Muuten, talvella kävin katsomassa Kalle P:n keikan ja sen bändin basisti oli löytänyt varsin mielenkiintoisen ratkaisun ilmeisesti tähän samaan ongelmaan :D
MYYKKEE MULLE LIPPU ILOSAARIROKKIIN!!! :C
KooMikko
15.07.2004 14:10:23
 
 
Itse olen myös vasuri. Pari ensimmäistä vuotta soitinkin "väärän" puolen bassolla, koska omaa vasuribassoa ei minulla tuolloin vielä ollut.
Edelleenkin bassottelu ja kitarointi taittuu noilla"väärän" puolen vermeillä, mutta huomattavasti helpompaanhan se soittelu toki vasuribassolla on. Ainoa huono puoli vaan on hyvien vasuribassojen heikko tarjonta.
Myy bassosi minulle, vasuri!
st.Helena
15.07.2004 14:50:39
 
 
Itse olen myös vasuri. Pari ensimmäistä vuotta soitinkin "väärän" puolen bassolla, koska omaa vasuribassoa ei minulla tuolloin vielä ollut.
Edelleenkin bassottelu ja kitarointi taittuu noilla"väärän" puolen vermeillä, mutta huomattavasti helpompaanhan se soittelu toki vasuribassolla on. Ainoa huono puoli vaan on hyvien vasuribassojen heikko tarjonta.

 
Miten nopeasti sinä sitten totuit soittamaan vasuribassoa? Mitä minä olen nyt kokeillut vasuribassoja, niin oudolta on kyllä tuntunut, mutta toisaalta, huomattavasti luonnollisempaa on pitää vasuribassoa kädessä.
 
Heh heh, minä en ole koskaan oppinut esim. virkkaamaan, koska olen vasenkätinen. Ala-asteella vanha opettajamme ei osannut neuvoa minua yhtään käsitöiden teossa, kun en osannut tehdä oikeakätisenä mitään. Siksi olenkin hyvä rakentamaan linnunpönttöjä :Q
MYYKKEE MULLE LIPPU ILOSAARIROKKIIN!!! :C
KooMikko
15.07.2004 14:58:41
 
 
Miten nopeasti sinä sitten totuit soittamaan vasuribassoa? Mitä minä olen nyt kokeillut vasuribassoja, niin oudolta on kyllä tuntunut, mutta toisaalta, huomattavasti luonnollisempaa on pitää vasuribassoa kädessä.
 
Eipä tuo siirtyminen vasuribassoon oikeastaan ollut mikään ongelma.
Myy bassosi minulle, vasuri!
N_Bates
15.07.2004 17:41:13
 
 
minäkin olen vasenkätinen, mutta juuri tuosta vasurisoitinten harvinaisuudesta johtuen aloin soittamaan tavalliseen tapaan. Ihan hyvin tuo on luonnistunut, enkä usko että yhtään sen paremmin (tai huonommin) soittaisin jos olisin vasuribassolla alkanut soittamaan. Nyt kun olen joskus moisia nopeasti testannut niin ihan hukassa sitä on. Tuntuu kuin ei olisi ikinä soittanut nuottiakaan.
 
Rumpuja hakkaan vasurina kyllä. Tai siis haitsua ja snarea eri käsillä kuin yleensä. Mitään settiä en kyllä rupea ympäri kääntämään. Tämäkin homma johtunee lähinnä lukion musamaikasta, joka aikoinaan tunnilla neuvoi vasenkätisiä soittamaan noin. Jos en olisi tuota kuullut niin varmaan olisin senkin opetellut tavalliseen tapaan.
 
Joskus oon kyllä miettinyt että ois mageeta vaihtaa vasuribassoon. Tosin tässäkin on takana puhtaasti ulkomusiikilliset seikat, sillä se näyttäis lavalla hemmetin mageelta kun kaula sojottais toiseen suuntaan kun kitaristilla!
Stein und Brötchen!
Muusikonrenttu
17.07.2004 16:33:48
 
 
Meikäläinen taas aloitti bassoilun väärin päin olevalla oikeakätisellä. Nykyään kuitenkin vasuribassolla soittelen. Päätökseen vaikutti hyvin paljon se että olin soittanut kitaraa pari vuotta ennen basson hankintaa.
novo
21.07.2004 17:04:26
mie oon kans vasuri mutta alusta asti oon soittanu ns oikeakätisten kitaroilla ja bassoilla eikä oo mitään hinkua soittaa vasurilaitteilla eikä tule olemaan...soittaminen piti kuitenkin opetella ihan nollasta ni oli se ihan sama kumminko päin sitä soitti sitä mitä ei edes osannut soittaa
voip se olla sekkii, voip se olla olemattakii...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)