Media ja viihde ›

Cormac McCarthy: Matka toiseen maailmaan
 
Tyly, karu ja kaunis kasvutarina ja matkakertomus nuoren miehen vaiheista 30-40-lukujen taitteen Meksikossa ja Yhdysvaltain eteläosissa. Painavia teemoja ja toteavan runollista kieltä McCarthylle ominaiseen tapaan, tällä kertaa suomentamattomin espanjankielisin dialogein höystettynä. Erittäin hieno teos.

Jonathan Glover - Ihmisyys, 1900-luvun moraalihistoria
 

 
Tämä löytyy itselläkin kirjahyllystä. Muistaakseni sain siskolta kolmikymppislahjaksi. Pysäyttävää tekstiä. Tekisi mieli lukea uudelleen, mutta alkaa ahdistamaan.
 
Luin Henry Millerin kirjan Marussin kolossi. Herrasta voi olla montaa mieltä, mutta tämä oli ns. hyvän mielen reissukirja. Kertoo Kreikan-matkasta toisen maailmansodan kynnyksellä.
Tykkäsin paikkojen kuvailuista ja siitä lapsenomaisesta ihmettelystä, kuinka maailma on kaunis.

Suomalaiset sähkökitaristit - Pekka Tapani Laine ja Tommi E. Virtanen
 
Todella hieno ja kattava teos niin kulttuurin kuin soittamisen sekä kamojen kannalta.
Poimin paljon näkökulmia siihen miten eri tavoin soittamista voi lähestyä. Melkein jokaisen esitellyn soittajan osalta jokin heiltä puhutteli.

Aiskhylos : Neljä tragediaa
 
Äijää pidetään ilmeisesti arvossaan. Oli kirjoittanut kymmeniä tragedianäytelmiä, joista seitsemän on vain säilynyt. Löysin kirjastosta samoissa kansissa nämä neljä.
-Persialaiset
-Seitsemän Thebaa vastaan
-Turvananojat
-Kahlehdittu Prometheus
 
"Häntä voidaan pitää länsimaisen tragedian varsinaisena perustajana" kertoo Wikipedia.
Ehkä omaan makuun jotkut myöhemmin tehdyt tarinat olleet parempiakin, mutta jonkunhan se lähtötaso on laitettava.
Viime aikoina kun näitä antiikin seppiä plarannut, niin kiehtoo kyllä kovin se mytologia.

Ali Boom Boom: Aiskhylos : Neljä tragediaa
 
-Turvananojat
 
Olipa muuten taas sangen vaikeasti hahmotettavissa tavurajat tuossa viimeisessä sanassa. Turvana-nojat? Turva-nanojat? Oikea vaihtoehto lienee kuitenkin Turvan-anojat? ;)

Niilo Sevänen - Ikitalven polku
 
HS:n kirja-arvion innoittamana mukaan tarttui suomalaisen muusikon kirjoittama fantasiakirja. Kirjan sijoittaminen keskiajan Eurooppaan ja euromytologiaan oli mielestäni hyvä ratkaisu, myös unien tuominen osaksi kerrontaa piristi tekstiä. Olihan tuossa puutteita; tietyt hahmot olivat aika kliseisiä (mystinen lapsi, epätodennäköinen renttusankari), juoni vähän ontto fantasiaeepoksiin verrattuna ja tarinan jakaminen ärsyttävästi eri kirjoihin. Silti tuon luki mielellään, mahtavaa että tälläisiä kirjoja tehdään suomessa. Toista kirjaa ja Netflix sarjaa odotellessa.

Mika Waltari - Mikael Karvajalka
 
Lukaisin nyt sitten tämänkin läpi. Alkoi vähän puuduttaa siinä ~400 sivun paikkeilla, mutta luin silti läpi asti. Kirja itsessään ei herättänyt juuri mitään intohimoja, ja aloin kirjaa lukiessa ihmetellä, että miksi mä tätä ylipäätään luen. Ja totesin, että syynä on Waltarin kielen käyttö. Jostakin syystä tykkään ihan hirveän paljon tuosta hänen tavastaan kertoa asioita. Samanlainen kieli ja kerronta-asu on toistunut noissa muissakin hänen kirjoittamissaan historiallisissa teoksissa, joita olen lukenut, ja jollakin tavalla hän saa kirjaan aidosti sellaisen tunnun, kuin henkilö itse kirjoittaisi elämäkertaa itsestään.
 
Riipaisevin kohta kirjassa oli se, jossa Barbara oli mukana. Alkoi aidosti vituttaa taas tämä ihmiskunnan tyhmyys. Tiedän kyllä, että kirja on fiktiivinen, mutta tarussakin on osa totta. Myös Rooman hävitys pisti miettimään.
 
Jospa sitä sitten seuraavaksi lukisi jatko-osan, eli Mikael Hakimin. Saas nähdä.

Tuomoo: Mika Waltari - Mikael Karvajalka
 
.
 
Hieno teos. Luin isosiskoni suosittelemana tämän noin neljäntoista vuoden herkässä iässä.
Muistan, että herätti monenlaisia tunteita. Välillä sai nauraa ja välillä tuli suunnaton suru.
Waltarilla oli taito heittää fiktiiviset henkilöt historian melskeisiin. Kuvata tapahtumat pienen ihmisen näkökulmasta.

Fjodor Dostojevski : Rikos ja rangaistus
 
Aluksi epäilytti tarttua tähän. Venäläiset kirjat tuppaa olemaan paikoin vaikeaselkoisia. Joka henkilöllä on sen seitsemän eri kutsumanimeä yms. mikä sekoittaa ainakin minua lukijana.
No, tämä oli ainakin kerrassaan mahtava kirja. Tarina vei mennessään. Sujuvaa kerrontaa. Rikoksen ympärillä pyörittiin useasta näkökulmasta.
 
Jännä miettiä, että eri maista tulevat viime aikoina lukemani klassikot (Ibsen: Peer Gynt, Kivi: Seitsemän veljestä ja Dostojevski: Rikos ja rangaistus) on kirjoitettu aika tarkkaan samoihin aikoihin.

Ali Boom Boom: Fjodor Dostojevski : Rikos ja rangaistus
 
Aluksi epäilytti tarttua tähän. Venäläiset kirjat tuppaa olemaan paikoin vaikeaselkoisia. Joka henkilöllä on sen seitsemän eri kutsumanimeä yms. mikä sekoittaa ainakin minua lukijana.
No, tämä oli ainakin kerrassaan mahtava kirja. Tarina vei mennessään. Sujuvaa kerrontaa. Rikoksen ympärillä pyörittiin useasta näkökulmasta.
 
Jännä miettiä, että eri maista tulevat viime aikoina lukemani klassikot (Ibsen: Peer Gynt, Kivi: Seitsemän veljestä ja Dostojevski: Rikos ja rangaistus) on kirjoitettu aika tarkkaan samoihin aikoihin.
 
Tuli samaa kelailtua noiden eri kutsumanimien kanssa sekä myös tätä, että jännä verrata mitä missäkin kulttuurissa on samaan aikaan tehty. Toki suomalainen kulttuuri on ollut aika simppeliä aikalaisiaan peilattaessa. Minusta merkitsevää on ollut esimerkki siitä, että ajanlaskun alussa Italian niemimaalla on ollut pääkaupungin lisäksi muitakin kaupunkeja, joissa on 30 000 katsojan stadion kuten Veronassa. Samaan aikaan Suomen niemellä on populaatio ollut ilmeisesti joitakin kymmeniä tuhansia...
 
Ja tuli myös lukumerkintä:
Pekka Sauri - Onnen Harha
Ehkä odotin enemmän vaikka olihan tämä nyt ihan viihdyttävä ja ainakin persoonallinen kirja Saurilta.

Joel Lehtonen : Putkinotko
 
Oikein mainio kesäromaani. Tulin hyvälle tuulelle sekä hienosta kielenkäytöstä, että upeasta tarinasta. Näitä klassikoita, missä on pureuduttu suomalaiseen perusluonteeseen.

Dave Grohl - Tositarinoita
 
Oli viihdyttävä lukukokemus, joka oli Grohlin itse kirjoittama. Painopiste enemmän tarinoinnissa ja kokemuksellisuudessa kuin jonkun ulkopuolisen kirjoittamissa musiikkikirjoissa, joissa enemmän selonteko pääosassa. Hauskoja tarinoita, jotka toi kuvan aidosta musadiggarista, joka on laittanut elämässään kaiken peliin ja omaa kovan luokan työetiikan. Kyllä tämän jälkeen on tullut enemmän kuunneltua Foo Fightersia jatkuvasti ja samalla myös tuli selvyys mistä nimi bändille tullut. Alkuperäiskielellä voisi olla parempi mutta onhan se vaivatonta suomeksi.

Niilo Sevänen - Ikitalven polku
 
Hassu yhteensattuma, että tuli luettua kaksi putkeen kategoriasta koronan aikana esikoisteostaan kirjoittamaan ryhtyneet muusikot. Molemmat myös kuvaavat menneitä vuosia, toki toisella oman kerronnan mukaan toteen perustuen ja toisella fantasiaa. Sijoittuvat hieman myös eri aikakausille toisen aloittaessa 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon kohdalta ja toinen 1000-luvun alulta.

Herman Raivio - Turvaton tila, agonistisia esseitä
 
Osa tosi hyviä, osa ei ihan saavuta maalia. Kaikki kuitenkin haastavat, kuten on tarkoituskin. Raivio peräänkuuluttaa konflikteja.
 
"Turvallisessa tilassa ihmiset pannaan etsimään yhteisymmärrystä. Heidän halutaan kommunikoivan keskenään ja kohtaavan toisiaan. Turvallisessa tilassa etsitään suojaa, hoivataan haavoja, tunnustetaan häpeällisia asioita, hellitään itseä. Siellä nautitaan terveellisesti ja vapaudutaan ihanasti. Siellä tullaan näkyviksi. Kaikkea pyritään vimmaisesti kontrolloimaan: katseita, määrittelyjä, käsitteitä. Yksilö kuvittelee voivansa itse paättäaä, tuosta vain, mitä hän on. Turvallisessa tilassa ei vitsailla vakavilla asioilla. Negatiivisuus siivotaan pois silmistä. Turvallinen tila on allegoria ajan hengestä tai ajassa liikkuvista virtauksista.
 
Ajan henkea pitäa kritisoida epäajanmukaisilla käsitteillä ja ajatuksilla, koska muuten vain toistetaan samaa vanhaa. Tarvitaan ryhtiliike, turvatonta tilaa. Siellä mistään ei ole takeita. Kunnioitus ei ole varmaa. Asioita ei voi ennakkoon sopia tai hallita: ei myöskään sitä, miten muut itseä katsovat ja määrittelevät. Turvattomassa tilassa pitää kestää kielteisyyttä, vastuksia, häiriöitä ja epävarmuutta omasta kohtalosta. Asioita
ei välttämättä ratkaista. Siellä liikutaan moraalisesti hamärällä alueella. Turvattomassa tilassa agon hallitsee. Turvaton tila on sekä uhkaus että lupaus."

Aiskhylos : Oresteia
 
Tragedianäytelmätrilogia kahden ja puolen tuhannen vuoden takaa sisältäen teokset
-Agamemnon
-Hautauhrintuojat
-Eumenidit
Vähän työlästä tekstiä, kun en tällaista runomittaa ollut hetkeen lukenut. Mutta tarina tässä kokonaisuudessa hieno. Moraalikysymysten äärellä Antiikin Kreikassa. Ja verikin lentää.
 
Pentti Saarikoski : Köyhyyden filosofia
 
Tässä oli kolme draamatekstiä
-Kuikan pelto
-Kevään ensimmäinen saalis
-Maria ja Metodius
Jännä lukea Saarikoskelta draamaa, kun tottunut vaan runoihin ja päiväkirjoihin.
Näytelmämuotoon kirjoitettu tositarinapohjaisia tekstejä. Nämä oli radiosta joskus tulleet kuunnelmina.

Olipa viihdyttävä kirjanen tuo Pentti Saarikosken suomentama Evankeliumi Matteuksen mukaan.
Oli käännetty proosamuotoon ja kieltä nykyaikaistettu. Jotkut ilmaisut pistivät hymyilemään, kuten Jeesuksen kehotus opetuslapsille lähteä levittämään propagandaa jne.

Mika Waltari: Mikael Hakim
 
Sarjan edeltävä osa alkoi puuduttaa jossakin 300-400 sivun kohdalla, mutta luin sen loppuun, sivuja taisi olla ~750. Tässä mammutissa sivuja oli 960, ja puudutti jo alussa, mutta luin silti läpi.
 
Kirja oli paljon vaikeammin lähestyttävä verrattuna edeltävään osaan, sillä edellinen osa liikkui huomattavasti tutummassa kulttuurillisessa kontekstissa, eli katolisessa Euroopassa. Tässä sukellettiin islamiin ja Istanbuliin ja Ottomaanien imperiumiin, joka on aina ollut aivan ventovierasta meikäläiselle. Eipä noista itämaista ja muslimeiden tavoista tai heidän historiastaan liian paljoa luterilaisessa suomalaisessa peruskoulussa opeteta. Tai meidän kouluissa ainakaan ei opetettu.
 
Kirja jatkaa samaa tyyliä kuin muutkin Waltarin historialliset romaanit, eli jokaisella aukeamalla juodaan vähintään kerran viiniä ja vähintään joka toisella juodaan vahingossa humalaan asti. Sama on toistunut Sinuhessa, Turms kuolemattomassa ja näissä molemmissa Mikael-kirjoissa. Ja samat rahat tuli - rahat meni - rahat tuli taas - rahat meni taas -juonenkäänteet toistuu tässäkin. Kuin myös onni ja epäonni naisten kanssa. Välissä tuntuu siltä, että Waltari kirjoittaa jatkuvasti samaa tarinaa uusilla henkilöillä ja eri paikassa.
 
Teksti oli paikoin myös hyvin raskasta luettavaa, opus on jaettu kymmeneen kirjaan, ja olikohan kuudes vai seitsemäs kirja, joka oli pituudeltaan ~110 sivua, eikä siinä ollut ainoatakaan "taukoa" kappaleiden välissä. Eli sama tarina jatkui yhteen putkeen kappaleesta toiseen koko tuon sivumäärän. Lukemistakin on jostakin syystä, ainakin minun, vaikeaa tauottaa, kun ei ole selkeää eroa kappaleiden välillä. Kappalejako toki on, mutta jonkinlaista eroa aiheen teemojen välillä, tai "lukuja" olisi välistä kaivannut.
 
Viimeisen luvun aikana havahduin kuitenkin taas siihen, miksi niin Waltarin tyylistä tykkään, hänen tapansa kertoa ja kuvata asioita on jollakin tavalla niin elävä ja vetoava, että paikoin piti pysähtyä lukemaan uudelleen joitakin kappaleita, kun asiat oli kerrottu niin hyvin sanankääntein.
 
Harmi, että saagan kolmas osa jäi kirjoittamatta. Olisin kyllä senkin lukenut, mikäli sellainen olisi julkaistu. Mutta ehkä nyt pidän pienen tauon Waltarista ja luen tovin jotakin muuta välillä.

Tuomoo: Välissä tuntuu siltä, että Waltari kirjoittaa jatkuvasti samaa tarinaa uusilla henkilöillä ja eri paikassa.
 
Itsekin luin Waltarin historialliset aikanaan jokseenkin putkeen (paitsi Sinuhea, jonka olin lukenut useampaan kertaan jo aikaisemmin) ja voin kertoa, ettet ole yksin tuntemuksesi kanssa.

Liu Cixin - Muistoja planeetta Maasta -trilogia
 
Tieteiskirjasarja käsittää teokset Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä ja Kuolema on ikuinen.
 
Ensimmäinen kirja alkaa Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaan 1960-luvulta, jonka seurauksena ihmiskuntaan pettynyt henkilö X ottaa tiettyjen asioiden seurauksena yhteyttä Maan ulkopuoliseen älyyn ja kutsuu heidät valloittamaan planeettamme, koska hänen mukaansa ihmisrodulla ei ole valmiuksia ratkaista omia väkivaltaisia ongelmiaan itse, vaan se vaatii jonkin ulkopuolisen (toisen sivilisaation) väliintulon. Tästä alkaa kohtalokas kierre, jonka seurauksena ihmiskunnalla on karkeasti 400+ vuotta aikaa valmistautua Trisolaris-planeetalta saapuvien avaruuden muukalaisten invaasioon johtuen tähteinvälisistä etäisyyksistä. Tämä johtaa tieteellisiin, kulttuurillisiin, yhteiskunnallisiin ja teknisiin innovaatioihin estää tämä valloitussuunnitelma, mutta alun alkaen koko teos vain raapaisee pintaa, kunnes tarina levittäytyy pitkälle aikajanalle ja saa aikaan mitä kiehtovimpia konsepteja.
 
Uskomattoman mielikuvituksellinen, tieteellisesti haastava tarina ompelee yhteen koukuttavia ja kiehtovia tarinoita etäisyyksistä, ulottuvuuksista, maailmankaikkeuden loputtomasta syvyydestä, Fermin paradoksista ja Synkän metsän teoriasta, siitä kuinka galaksimme kehittyneet sivilisaatiot ovat hiljaa eivätkä anna itsestään mitään elonmerkkiä siinä pelossa, että jokin toinen, kehittyneempi sivilisaatio tuhoaisi ne välittömästi. Useita eksistentialistista kauhua ja epätoivoa herättäviä jaksoja: ensimmäinen havainto Siveltimestä (tietäjät tietää), kohtaaminen Pisaran kanssa (tietäjät tietää) ja Haudan löytyminen (tietäjät tietää).
 
Ensimmäinen kirja ja vähän toistakin menee vielä suht maallisissa ja henkilöhahmokeskeisissä merkeissä, mutta toisen kirjan loppupuolella ja etenkin kolmannen kirjan aikana kerronta siirtyy hämmästyttäviin sfääreihin ja teoreettisiin konsepteihin tarinan ottaessa välillä pitkiäkin aikahyppyjä, kun vieraan sivilisaation kohtaaminen johtaa kumulatiivisesti mitä ravisuttavimpiin skenaarioihin. Siinä vaiheessa kirja alkaa punoa tarinaansa yleisellä tasolla ja toimii eräänlaisena historiankirjoituksena.
 
Yhdestä napin painamisesta seuraa koko aurinkokuntaamme ja ihmiskunnan olemassaoloa uhkaava vaara, ja kaikki tämä pohjautuu jollain tavalla teoreettiseen fysiikkaan ja tieteeseen, eikä mene aivan fantasiaksi. Tokihan tämän neljännen ulottuvuuden käsite ja konkretia meni näin tyhmältä yli hilseen, vaikka se on kiehtovasti kirjoissa kuvailtu.
 
Kolmas kirja harppoo hämmästyttävän koukuttavalla tahdilla mitä päräyttävintä juonikudelmaa: tästä olisi voinut lohkoa monta erillistä kirjaa, mutta kirjailija jakaa koko teoksen vuosikymmenien, ellei vuosisatojen pituisiin aikakausiin.
 
Tämä kirjasarja jos mikä pistää sen pelkotilan puntteihin, että älkää vittu ikinä lähettäkö mitään viestejä avaruuteen ja jos joku sattuu ottamaan yhteyttä, niin älkää saatana ainakaan vastatko! Aivan huikeaa kamaa, suuren luokan ideoilla leikittelyä, joka lataa tiskiin monta tyrmäävää tapahtumaa kosmisessa mittakaavassa. Rakenteellisesti, rytmitykseltään ja painotuksiltaan teos toki heittelee laidasta laitaan, mutta mitäpä pienistä, kun on tarjolla jotain näin suurta.