Aihe: Musamaailma
1 2 3 4 529 30 31 32 33 34 35
basisti1971
30.05.2024 09:13:34
Moi.
 
Laulava Kylätohtori: Se vähän ihmetyttää, että mitä nuo höynät kuvittelevat tuolla käytöksellä voittavansa.
 
Voittavat varmasti (kymmeniä?)tuhansia euroja vuositasolla kun tietoisesti viallista tai epäkuranttia tavaraa myyvät ja luottavat siihen ettei asiakas jaksa/viitsi/kykene vuosikausien vääntöön.
Ja etenkin koska vaikka jaksaisikin, kuluttajariitalautakunnan asioita ruukaavat tuontyyppiset riidat aina olemaan, eikä heidän toiminnan tuomitsevakaan päätös neuvoa antavana sido mihinkään.
Paskanko väliä sillä on kuinka huonosti jälkimarkkinoinnin hoitaa jollei ole pienintäkään pelkoa sanktioista.
Saati sitten mainehaitasta, koska maine on jo mennyt vuosikymmeniä sitten eikä luultavimmin ole massan mielipiteisiin vaikuttanut piirun vertaa koskaan.
 
Virtuaalihatunnosto jäsen Barakalle sitkeydestä, voin suoraan sanoa etten olisi viitsinyt.
Etenkin kun on tiedossa millainen vastapuoli on kyseessä.
 

 
Mitä käytökseen ylipäätään tulee, sama meininki on jatkunut ainakin 80-luvun loppupuolelta asti kun itse aloin Mechelininkadulla vierailemaan.
Ja kuten aiemminkin tässä viestiketjussa totesin, vaikkapa juuri Mechelininkadun toimijoista taitaa valitettavasti olla viimeinen jäljellä oleva joten perseily ei ainakaan pitkässä juoksussa ole ollut bisnesmielessä väärä.
Ja se on sääli se.
 
T:Samuli
trih
30.05.2024 10:36:05 (muokattu 30.05.2024 11:33:30)
Ilmeisesti ainoa tapa toimia on kieltää valmistusvirheen mahdollisuus. Tekivät siinä mielin väärän päätöksen interweb-aikakautena, että jos olisivat vaan fiksanneet tämän keissin kuntoon ja olleet hiljaa, niin tieto mahdollisesta isommasta määrästä valmistusvirheellisiä E-II-kitaroita ei olisi tullut julki. Onkohan niitä nyt sitten fiksattu siellä tämän jälkeen vai olikohan ne niitä aiemmin mainittuja B-stockeja.
 
E(-II):
 
Mikähän on toimintatapa, jos Musamaailma huomaa, että ESP on lähettänyt heille valmistusvirheellisiä tuotteita? Vaihdetaanko tuotteet kunnollisiin vai ilmoittaako ESP, että he ovat lähettäneet täysin virheettömiä tuotteita, olette Musamaailmassa rikkoneet, ei korvata, sori siitä?
phiit
30.05.2024 10:42:09 (muokattu 30.05.2024 10:44:08)
basisti1971: Moi.
 

 
Voittavat varmasti (kymmeniä?)tuhansia euroja vuositasolla kun tietoisesti viallista tai epäkuranttia tavaraa myyvät ja luottavat siihen ettei asiakas jaksa/viitsi/kykene vuosikausien vääntöön.
Ja etenkin koska vaikka jaksaisikin, kuluttajariitalautakunnan asioita ruukaavat tuontyyppiset riidat aina olemaan, eikä heidän toiminnan tuomitsevakaan päätös neuvoa antavana sido mihinkään.
Paskanko väliä sillä on kuinka huonosti jälkimarkkinoinnin hoitaa jollei ole pienintäkään pelkoa sanktioista.
Saati sitten mainehaitasta, koska maine on jo mennyt vuosikymmeniä sitten eikä luultavimmin ole massan mielipiteisiin vaikuttanut piirun vertaa koskaan.
 
Virtuaalihatunnosto jäsen Barakalle sitkeydestä, voin suoraan sanoa etten olisi viitsinyt.
Etenkin kun on tiedossa millainen vastapuoli on kyseessä.
 

 
Mitä käytökseen ylipäätään tulee, sama meininki on jatkunut ainakin 80-luvun loppupuolelta asti kun itse aloin Mechelininkadulla vierailemaan.
Ja kuten aiemminkin tässä viestiketjussa totesin, vaikkapa juuri Mechelininkadun toimijoista taitaa valitettavasti olla viimeinen jäljellä oleva joten perseily ei ainakaan pitkässä juoksussa ole ollut bisnesmielessä väärä.
Ja se on sääli se.
 
T:Samuli

 
Mechelininkadulla oli Downtown Guitars ja sillä oli eri omistaja kuin nykyisellä Musamaailmalla ellen sit täysin totaalisen väärässä :)
pappasfin
30.05.2024 11:31:15 (muokattu 30.05.2024 13:53:37)
basisti1971: eikä heidän toiminnan tuomitsevakaan päätös neuvoa antavana sido mihinkään. Paskanko väliä sillä on kuinka huonosti jälkimarkkinoinnin hoitaa jollei ole pienintäkään pelkoa sanktioista.
 
- Vaikka Kuluttajariitalautakunnan antama päätös asiassa on suositus ja sitä ei tarvitse noudattaa niin käräjäoikeudessa kuluttajan hyväksi tehty päätös onkin jo toinen juttu yrittäjän kannalta, sitä pitää noudattaa ja kaiken lisäksi tulee lisäkuluja yrittäjälle käräjäoikeuden takia. Yleensä oikeus tekee päätöksen kuluttajariitalautakunnan tekemän päätöksen / suosituksen mukaan (ja jos yrittäjä ei ole antanut kunnon vastinetta tai jättänyt sen kokonaan tekemättä niin hyvin heikoilla ovat asian suhteen).
 
Suomessa yritykset syyllistyvät aivan liian usein välinpitämättömään toimintaan ja jättävät asian hoitamatta vaikka se olisi heidän edun kannalta tärkeää, puhumattakaan mainehaitasta.
 
Kuluttajat taasen antavat periksi aivan liian usein vaikka jopa olisivat asiassa vahvoilla, ei haluta nähdä vaivaa ja eikä valiteta kuluttajasuojaan asiassa. Tietysti asiat siellä kestävät tuon kuluttajariitalautakunnan päätöksen suhteen, mutta sitä ennen aika nopeasti saa kuitenkin neuvoja asiassa jos harkitsee asian viemistä eteenpäin.
 
Itse ja oman perheen asioissa on tullut törmättyä jos jonkinlaiseen yritykseen/myyjään, suurin osa ihan hyviä ja asiallisia, mutta muutama huono vänkääjä on mahtunut joukkoon. Onneksi mulla on tavallista pulliaista vähän parempi tietämys kuluttajasuojasta mm. tiettyjen tutkintojen myötä jatkokoulutuksineen.
 
On sitä jouduttu joillekin harvoille myyjille pistämään jauhot suuhun (toki asiallisesti tehty näin).
 
Mun neuvo näissä tapauksissa on, ettei anna periksi ja jaksaa viedä asian eteenpäin tarpeen vaatiessa. Oikeuksistaan pitää pitää kiinni, kukaan muu ei sitä tee.
PappaSFin
velipekka
30.05.2024 12:15:09
phiit: Mechelininkadulla oli Downtown Guitars ja sillä oli eri omistaja kuin nykyisellä Musamaailmalla ellen sit täysin totaalisen väärässä :)
 
Itse muistelisin, että Mechelinillä oli toisella puolella katua Musiikki Fazer ja toisella puolella Downtown Guitars ja joku toinen kitara/musiikkiliike ?
Soittajan Bermudan kolmio...
pappasfin
30.05.2024 12:41:21
Baraka:
Mutta joo, noin kahden vuoden odottelun jälkeen kuluttajariitalautakunnalta tuli helmikuussa päätös asiaan, jonka olennaisimmat asiat alla.
 
Noniin, yksimielinen päätös ja päivänselvä asia, joten ei muuta kuin yhteyttä Musamaailmaan. Laitoin asiallisen viestin jossa totesin, että noudatetaan päätöstä ja asian voi jättää minun puolestani siihen. Tästä syystä en tännekään mitään vielä kirjoittanut, koska halusin nähdä mitä käy. Kolme kuukautta myöhemmin ainoa vastaus jonka olen saanut oli maaliskuussa ja sisällöltään sellainen, että asiasta tietävä henkilö on lomalla pari viikkoa ja palaa tähän asiaan lomansa jälkeen. Kuitenkaan myöhempienkään yhteydenottojen myötä Musamaailmasta ei ole enää kuulunut yhtään mitään. Tästä voi varmaan päätellä, että heitä ei paljoa kiinnosta. Olen ilmoittanut tästä myös kuluttajariitalautakunnalle.
 
Kaikki löpinät heidän sivuillaan takuusta, laadusta ja sen varmistamisesta on pelkkää sanahelinää. Kun ongelmia ilmenee, niin syytetään toista osapuolta. Ja jos se ei auta, niin vaietaan täysin. Jos siis olet ostamassa mitään Musamaailmasta, niin suosittelen vielä katsomaan saisiko tuotetta jostain muualta. Sama toki koskee valitettavasti käytettyjä soittimia, jotka on hankittu Musamaailmasta ja joissa pitäisi olla vielä takuuta jäljellä. Minkäänlaista lisäarvoa tuolle jäljellä olevalle takuuajalle ei voi antaa, koska sitä ei oikeasti ole.

 
Meinaatko viedä asian käräjäoikeuteen?
 
Yleensä jos on kuluttajariitalautakunnan myönteinen kuluttajan puolella oleva päätös niin oikeudessa on hyvin lyhyt keskustelu asiasta ja päätös on kuluttajan puolella oikeudessa.
 
Lisäksi Musamaailman väite että olet itse syypää on myös huono, heillä on tästä näyttövastuu, näyttövastuu ei ole kuluttajalla tässä asiassa ja onneksi sinulla on asiaan vihkiytyneen luthierin selvitys asiasta.
 
Ihmettelen Musamaailman toimintaa, käräjäoikeuden päätöstä kun he eivät pääse karkuun jos sinne asia menee ja se tulee kalliimmaksi, puhumattakaan mainehaitasta.
 
Itse ole muutaman kerran asioinut kyseisessä liikkeessä, tein omat johtopäätökset palvelun tasosta ja paljon kertoo sekin, että heidän vastauksensa kestää ja vitkuttelevat asian hoidossa ja viis välittävät edes omasta maineestaan.
 
Eipä tarvitse kyseisen liikkeen kanssa asioida.
 
Kestämistä ja toivottavasti saat asian hommaan sinua tyydyttävän päätöksen lopulta.
PappaSFin
wah_wah
30.05.2024 13:20:28
Alla lyhyt lainaus eräästä heidän vastineestaan:
 
Tässäpä taitaa kiteytyä koko Musamaailman asenne. Todella tunkkainen ja vanhanaikainen meno, juuri sellainen ns. perinteinen soitinliike-nihkeily. Aikanaan Thomann tuntui saapuessaan hyvän nettikauppansa ja asiallisen asiakaspalvelunsa kanssa todella raikkaalta ja tervetulleelta. Jotenkin ajattelin, että tämmöinen meininki jossa ajatellaan, että "taas joku amatööri kitisee, ammattilainen osaisi tätä käyttää eikä turhista valittaisi"-tyyppisesti olisi jo jäänyt mutta näköjään todellisuudessa ei.
 
Tilasin aikanaan musamaailmasta Edwardsin kitaran ja sen saapuessa ihmettelin kun nauhan päät oli hiottu niin, että otelaudan bindingissa oli jälkiä. Tai siis bindin oli selkeästi hiottu myös nauhanpäiden kohdilta. Jotenkin ajattelin, että tää nyt varmaan on vaan tämmönen. Tämän ketjun luiettuani olen aika varma, että tämäkin hionnan mestarinäyte oli soittovalmis-kitara protokollan aikaansaannoksia.
rosberg
30.05.2024 17:37:29
velipekka: Itse muistelisin, että Mechelinillä oli toisella puolella katua Musiikki Fazer ja toisella puolella Downtown Guitars ja joku toinen kitara/musiikkiliike ?
Soittajan Bermudan kolmio...

 
Huttunen oli ainakin lähellä siinä.
Downtown Guitars oli THE MESTA
Paras on ainoastaan vain kyllin hyvää.
trih
30.05.2024 20:56:53
Siinä oli pienellä alueella tosiaan monta liikettä yhteen aikaan. Huttunen, Fazer/Pro Center, tien toisella puolella joku pienehkö bassokauppa (Bass Center?) ja sitten Downtown Guitars.
velipekka
30.05.2024 22:09:51
trih: Siinä oli pienellä alueella tosiaan monta liikettä yhteen aikaan. Huttunen, Fazer/Pro Center, tien toisella puolella joku pienehkö bassokauppa (Bass Center?) ja sitten Downtown Guitars.
 
Näin taisikin olla, bassokauppa, jossa Stradberg oli silloin töissä. SoitinHuttunen siellä hieman kauempana. 4 liikettä muutamien askelten sisällä.
ituvirtanen
30.05.2024 23:05:34
 
 
Kitarahuolto oli se firma, jossa Puppe soitti.
Kontiak
30.05.2024 23:25:16
Vanha -80-luvun kitara tuli kuntoon lavan reunalistan ajan patinoimaa värisävyä myöten!
 
"Olimme positiivisesti yllättyneitä, että ESP suostui ottamaan kitaran korjattavaksi, sillä tällainen on erittäin harvinaista. Päätökseen saattoi vaikuttaa Musamaailman pitkäjänteinen yhteistyö ESP:n kanssa ja se, että korjattava kitara oli aito ja alkuperäinen 1980-luvun ESP M-1.
 
Hivenen yli puoli vuotta saimme odotella, mutta nyt Eugen ESP on palannut Suomeen. Oli suorastaan häkellyttävää huomata, millä pieteetillä lapa oli korjattu ja soitin pienintä yksityiskohtaa myöten viimeistelty. Esimerkiksi lavan uusi reunalista oli täydellisesti täsmätty värisävyltään ajan patinoimaan kitaraan. Suoraan sanoen kitarasta ei edes huomaa, että sitä olisi joskus korjattu, sillä korjaustyö oli tehty niin huolellisesti.
 
Tämä oli jälleen yksi ystävällinen taidonnäyte ESP Custom Shopilta. Vanhasta 80-luvun ESP:stä tehtiin uudenveroinen ja ensikuuleman perusteella Euge on erittäin tyytyväinen koko projektiin. Iso kiitos Eugelle ja mahtavaa, että pystyimme auttamaan asiassa!"

 
https://www.instagram.com/p/C7ld_B0OXNL/
"Improvisation is a genesis of composition" - YJM
Muerte9
30.05.2024 23:39:06
Down Town guitarsissa oli aikoinaan oikein hyvä palvelu ja sieltä tulikin raahattua custom shop Jacksonia, Laneyn styrkkaria ym. tavaraa kotiin. Hieman myöhemmin tuli ostettua ESPiä, Bossia ym. kamaa. Kymmenisen vuotta sitten savolaiseen luonteeseeni kuuluen pyysin pientä tarjousta useita tuhansia maksavasta Bognerin nupista ja myyjä sitten nauroi minulle päin naamaa ja sanoi ettei alennusta tule euroakaan (mitä oikein kuvittelinkaan). Siitähän minä sitten mieleni pahoitin enkä enää ole siellä käynyt. Sääli sinällään, koska kasarillahan tuo oli aivan lyömätön paikka omistajaansa myöten. Charveleita ja custom shop Jacksoneita päästiin testailemaan vaikka emme teineinä ihan sitä rahakkainta ostajakuntaa olleetkaan. Kerran paikkaa kohti suunnatessamme, Harlotin kitaristin kurittama Charvel 6, kuului kauas Mechelininkadulle. Hyviä aikoja olivat ne.
"Kotoo töihi!"
jiiiveee
31.05.2024 16:12:05
Tämä olikin kiinnostava ketju...
 
Kuluttajariitalautakunnan linjaus on hyvä olla, ja tekee hommasta aika virallisen.
 
100W putkinupin tilaus lähteekin sitten näköjään Thomanille... Että silleen...
Baraka
01.06.2024 15:17:10
pappasfin: Meinaatko viedä asian käräjäoikeuteen?
 
En ole vielä päättänyt. Kyllähän tuo periaatteessa pitäisi siellä mennä heittämällä läpi tuon sinunkin kirjoituksesi perusteella, mutta varsinkin alkuun pitää omaa rahaa käyttää vaikka ne lopulta vastapuolen maksettavaksi menisikin. Toisaalta tekisi mieli kyllä viedä asia ihan päätyyn saakka, vaikka isosta summasta ei olekaan kyse.
basisti1971
02.06.2024 17:00:05
Moi.
 
phiit: Mechelininkadulla oli Downtown Guitars ja sillä oli eri omistaja kuin nykyisellä Musamaailmalla ellen sit täysin totaalisen väärässä :)
 
Vaikka vuosikymmeniä on jo liki neljä vierähtänyt, kyllä tuota Musamaailmaksi 80-luvun loppupuolella (-90 luvun alussa?) tituleerattiin, varmaankin siksi että kyltissä ja kuiteissa niin luki ;).
 
Niin paljon ei koskaan ole musaliikkeiden omistuspohjat kiinnostaneet että varmaksi voisin mennä sanomaan, mutta olen antanut itselleni kertoa että jossain vaiheessa (90 luvulla?) Downtown Guitars perustettiin tytäryritykseksi verotusteknisistä syistä pelkkää jälleenmyyntiä silmälläpitäen, Musamaailman hoitaessa maahantuonnin ja tukkukaupan.
Ja mun käsityksen mukaan samat tahot omistivat kumpaisenkin.
Kyllähän tuota hivenen naureskeltiin kun sama toilailu jatkui saman köörin toimesta raflaavasta lontoonkielisestä nimenvaihdoksesta huolimatta.
 

 
pappasfin: - Vaikka Kuluttajariitalautakunnan antama päätös asiassa on suositus ja sitä ei tarvitse noudattaa niin käräjäoikeudessa kuluttajan hyväksi tehty päätös onkin jo toinen juttu yrittäjän kannalta, sitä pitää noudattaa ja kaiken lisäksi tulee lisäkuluja yrittäjälle käräjäoikeuden takia. Yleensä oikeus tekee päätöksen kuluttajariitalautakunnan tekemän päätöksen / suosituksen mukaan (ja jos yrittäjä ei ole antanut kunnon vastinetta tai jättänyt sen kokonaan tekemättä niin hyvin heikoilla ovat asian suhteen).
 
Suomessa yritykset syyllistyvät aivan liian usein välinpitämättömään toimintaan ja jättävät asian hoitamatta vaikka se olisi heidän edun kannalta tärkeää, puhumattakaan mainehaitasta.

 
Täysin totta.
 
Tokkopa käräjäoikeudenkaan tuomio kuitenkaan heitä sen kummemmin hetkauttaa, kun ei ole ilmeisesti tähänkään asti hetkauttanut ;).
Ja edelleen olen sitä mieltä ettei heillä ole mainetta pilattavaksi.
 

 
pappasfin: Kuluttajat taasen antavat periksi aivan liian usein vaikka jopa olisivat asiassa vahvoilla, ei haluta nähdä vaivaa ja eikä valiteta kuluttajasuojaan asiassa.
 
Ja tuohon valtaosa Musamaailman tyyppisistä toimijoista luottaakin, eivätkä turhanpäiten :(.
Onneksi on toisenlaisiakin tahoja, mm. T-Kaupan kanssa on kaikki ne vähät reklamaatiot joita muutaman vuosikymmenen saatossa on eteen tullut sujuneet ilman sen kummempia koukeroita.
Aikaa toki ottaa ehkä enemmän kuin mihin hätähousu olisi valmis, mutta parhaimmillaan kuriiri tulee kotiovelta laitteen hakemaan, ja muutaman kuukauden kuluttua tuo uuden/korjatun tilalle.
 
Jotenkin nuoruusvuosien into kivijalkamusaliikkeisiin syystä tai toisesta pikkuhiljaa 90-luvulla hiipui, joten satunnaiskäyntejä lukuunottamatta ei sen suuremmin ole minkään "perinteisen" musaliikkeen saranoita tullut kulutettua.
Ja ~15 vuotta sitten tapahtuneen asuinpaikanvaihdoksen myötä mukamaskauaksi kaikesta ei senkään vertaa.
 
Joku Kitarakuu esimerkiksi on tyyten toinen juttu, muttei ainakaan mun mielestä perinteinen musaliike olekaan, pikemminkin laadukkaamman ja erikoisemman tavaran divari.
Ja loistava sellainen :).
Niin loistava ettei edes nettisivuilla uskalla turhan taajaan käydä ettei tulisi kalliita mielihaluja :D.
 
T:Samuli
professori
20.06.2024 18:44:02
Kiikarissa uuden LTD-kitaran osto, mutta näiden juttujen perusteella vähän jännittää. Täytyy miettiä, mistä ostaisi
keppi2
27.06.2024 15:01:57
Metalkallo: Kaksi kitaraa on ihan jees paikka, ainakin sieltä löytää paljon käytettyjäkin aika ajoin sekä uusiakin jos netin kautta kattelee.
 
Viiking Music myös tosi hyvät kokemukset ja heillä paljon Esp:tä varastossa.
Kontiak
30.06.2024 09:07:06
keppi2: Viiking Music myös tosi hyvät kokemukset ja heillä paljon Esp:tä varastossa.
 
Joskus toimi noissa kitaravalikoimissa nettisivuillaan se järjestysominaisuus hinnan, nimen, tms. perusteella. Nyt ei ole aikoihin toiminut. Harmi, kun iso ja mielenkiintoinen valikoima heillä tarjolla.
"Improvisation is a genesis of composition" - YJM
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)