Klassinen ›

Silkasta mielenkiinnosta ja totuuden kaipuusta kysyn teiltä arvoisat jäsenet miksi konserttiohjelmisto perustuu lähestulkoon yksinomaan populariteetille ja vielä äärimmäisen kapealle populariteettia nauttivalle repertoaarille eikä akateemisen tutkimuksen tunnustamalle laadukkuudelle kaikissa musiikin mestariteoksissa?
 
Vaikka Erkki Melartinkin nauttii laajaa populariteettia suomessa, ja hänen eräissä sinfonioissaan on valtavaa emotionaalista hehkua, niin eipä voi väittää Melartinikaan musiikin kärsivän liikatarjonnasta keskeisimpien sinfoniaorkestereiden ohjelmistossa pienessä maassamme, vaan esim. protokollan mukaiseen viihdyttämiseen, valtiolliseen edustamiseen ja ennen kaikkea taidemusiikin kaanoniin valitut säveltäjät ja heidän teoksensa on nimetty jo kauan sitten kuten kehityksen rattaista jälkeen jääneelle ja paikalleen jähmettyneelleja museaaliselle sinfoniaorkesteri instituutiolle sopiikin.
 
Ei näytä olevan mitään väliä vaikka joku musiikinprofessori kirjoittaisi sata kirjaa aiheesta ja nimeäisi satoja merkittäviä ja tärkeitä suomalaissäveltäjiä, niin yhtä vain soitetaan. Miksi? '
 
Onko yleisön suosion tavoittelu ja halu kapinoida akateemisesti korkeasti koulutettujen proffien omaamaa akateemista sivistystä vastaan niin kovassa huudossa, että rahan mahti ja myyvyys menevät taiteellisen kunnianhimon edelle?
 
Vai eikö akateemisen tutkimuksen tuottamat tulokset ja käytäntö kohtaa toisiaan? Eräässä sotahistorian dosentin kirjoittamassa musiikkikirjassa todettiin ykskantaan, että musiikki on kaikista taiteista diktatorisin, mikä näkyy ja kuuluu konserttiohjelmiston kapeudessa.
 
Vaikka suomen etevin musiikkitoimittaja sanoi radiossa että jonkun populaarin säveltäjän sinfoniat eivät tunnu missään, niin hälläkö väliä.
 
Niitä soitetaan kumminkin, koska näin on tehty jo sata vuotta ja sarkastisesti voidaan todeta, että yleisö kuten myös kapellimestarit on tavallaan aivopesty uskomaan tämän musiikin kaikkivoipaisuuteen niin, että mitään muuta ei tarvitse esittää, sillä Sibben seiskassa on kaikki, kuten joku orkesterimuusikko totesi.
 
Siitä nyt sattuu puuttumaan se kaikkein oleellisin eli emotionaalinen voima ja kyky tyydyttää emotionaalisten kokemusten tarpeitamme, kuten arvoisa Hildesheimer luonnehtii musiikin tärkeintä funktiota.
 
Mikäli kuulija ei tyydy pelkkään nyyhky sentimentoon, jollaisen affektin tämä teos ehkä juuri ja juuri pystyneekin tuottamaan.

p130: Musiikin tutkimus on minulle vieras ala, mutta miten siellä määritetään laatu ja miten laadukkuutta tutkitaan? Linkitä vaikka joku paperi, josta löytyy esimerkki tutkimusmenetelmistä ja teorioista.
 
Kiinnostaa, koska tällaisia metodeja voisin hyvin hyödyntää omassa eri alan tutkimustyössäni.
 
Professori Erkki Salmenhaara on toimittanut erään kiinnostavavan ja valaisevan suomen musiikinhistoriaa käsittelevän kirjasarjan, jonka erään osan lainasin kauan sitten kirjastosta ja sen sisältämän tiedon nojalla saattaisin ehkä jopa pystyä vastaamaan osittain esittämääsi kysymykseen, mutta olen palauttanut jo tämän opuksen kirjastoon, enkä kykene palauttamaan mieleen kirjassa esteltyjä teosanalyysejä, joissa säveltäjien keskeisten teosten rakennetta analysoidaan asiantuntevasti, sillä mitään paperia näistä tutkimusmetodeista minulla ei ole linkittää.

Tästä kuvasta olisi pitänyt myös maalata teos Gallen-Kallelan symposiumin tapaan. Tupakka-aski on merkkiä Life. Lieneekö hän sukua Birger Kaipiaisen jälkeen Suomen tunnetuimmalle keraamiikkataiteilija Kyllikki Salmenhaaralle?
 
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Erkki_Salmenhaara

Salmenhaara ei suinkaan ollut ainoa musiikintutkija ja musiikkitieteilijä suomessa, vaan niitä on paljon muitakin alan osaajia, jotka ovat ottaneet sydämenasiakseen ja kutsumuksekseen kokonaisuuden, siis koko suomen musiikinhistorian käsittämisen ja selittämisen, keskittymättä esim. Tawaststjernan tavoin ainoastaan yhteen säveltäjään. Mainitsemastasi keramiikkataiteilijasta en ole kuullutkaan.

Se toinen kuuluisa Salmenhaara.
 
https://collectionkakkonen.fi/fi/artists/salmenhaara-kyllikki-2/
https://areena.yle.fi/1-1632221

Hienoa, että suomesta löytyy eteviä taiteilijoita laajalta rintamalta, jotka edustavat mahdollisimman kattavasti taiteen eri aloja, mutta aloitusviestin aiheeseen vielä palatakseni vaikuttaa vahvasti siltä, että musiikintutkijat työskentelevät omassa norsunluutornissaan, eikä heidän harjoittamaansa tieteelliseen tutkimukseen perustuva korkein akateeminen tieteellinen tutkimustieto, mitä suomen 1900 luvun musiikkiin tulee varsinkin välittömästi sotien jälkeen, mutta myös ennen niitä vallinneen ajanjakson osalta, juuri kohtaa konserttienjärjestäjien tuotteen myyvyyteen perustuvia intressejä, jotka palvelevat lähinnä ruohonjuuritason musiikin kuluttajien äärimmäisen suppeita musiikillisia makutottumuksia tai oletettuja sellaisia, joiden mukaan konserttiohjelmisto taloudellisen voiton tavoittelun myötä räätälöidään kuluttajille sopivaksi. Mutu ja yksipuolinen tykkääminen menevät siis vakavan musiikkitieteen harjoittamisen tuottamien tulosten edelle suomalaisen musiikkiohjelmiston tarjonnan osalta suuressa määrin.