Yleistä keskustelua musiikista ›

Laitas mielestäsi paras ja "aliarvostettu" levy joltain tunnetulta artistilta/bändiltä. Aliarvostus voi johtua esim. levyn hukkumisesta klassikoita täynnä olevaan diskografiaan.
 
Pakkohan tähän on Queenin toinen levy valita :D

Dream Theater kaikki 5 Manginin aikaista, parasta DT:tä koskaan eksyny näille levyille

King Diamondin Spiders Lullabye. Parempi ku kolme ekaa klassikkoa, vaikka pidän kyl niistäkin.

Duro: King Diamondin Spiders Lullabye. Parempi ku kolme ekaa klassikkoa, vaikka pidän kyl niistäkin.
 
Hyvä levy mutta kyllähän Abigail nyt on vaan alusta loppuun parasta koskaan

phiit: Hyvä levy mutta kyllähän Abigail nyt on vaan alusta loppuun parasta koskaan
 
Hyvä levy mutta itelle Lullabye kolisee silti paremmin. Ei yhtää huonoa biisiä.

Led Zeppelin Presence on se levy, mikä Zeppeliniltä minulla menee useiten soittoon.
 
En tiedä onko niin suosittu bändi, mutta Diamond Head Canterbury on minusta bändin paras, vaikka moni ei siitä tykkääkään.

Oasiksen Be Here Now ansaitsee sen kritiikin, jota se tyypillisesti saa osakseen. Ylipitkät biisit, käsittämättömän täyteen ahdettu tuotanto, megalomania jne. Mutta biisimateriaali on edelleen erittäin vahvaa kahden ekan levyn jatkoksi.

Powerage, AC/DC. Parasta bluesia mihin valkoinen poika on taipunut. Ja sanomattakin selvää on, että se on minusta yhtyeen paras albumi. Se on viimeinen klassisen kokoonpanon Young/Wanda- tuotannon levy. Siinä on täydellinen soundi. Se on basisti Cliff Williamsin ensilevy bändissä. Rudd/Williams/Malcolm Young- komppi on aivan maaginen. Anguksen soitto muistuttaa välillä Billy Gibbonsia, myös soundeiltaan, mikä ei minua haittaa ollenkaan. Bon Scott on omimmillaan Howlin' Wolf- henkisenä tarinankertojana. Hänen äänensä on käsittämättömän uniikki ja raaka. Down Payment Blues, Riff Raff, Cold Hearted Man, Sin City, What's Next To The Moon.. Yhtä hyvä voi joku muu levy olla, muttei parempi.

jukkajylli: Powerage, AC/DC. Parasta bluesia mihin valkoinen poika on taipunut. Ja sanomattakin selvää on, että se on minusta yhtyeen paras albumi. Se on viimeinen klassisen kokoonpanon Young/Wanda- tuotannon levy. Siinä on täydellinen soundi. Se on basisti Cliff Williamsin ensilevy bändissä. Rudd/Williams/Malcolm Young- komppi on aivan maaginen. Anguksen soitto muistuttaa välillä Billy Gibbonsia, myös soundeiltaan, mikä ei minua haittaa ollenkaan. Bon Scott on omimmillaan Howlin' Wolf- henkisenä tarinankertojana. Hänen äänensä on käsittämättömän uniikki ja raaka. Down Payment Blues, Riff Raff, Cold Hearted Man, Sin City, What's Next To The Moon.. Yhtä hyvä voi joku muu levy olla, muttei parempi.
 
Powerage on minunkin lemppari, mutta onko se aliarvostettuja levy? Ehkä se on, vaikka se on tosiaan vitun kova levy.

Aerosmith - Rock in a hard place
 
Molemmat kitaristit vaihtui tälle levylle, mutta minä tykkään enemmän kuin monesta muusta.

Pink Floydin Division bell.

jukkajylli: Powerage, AC/DC
Meilläpäin tätä on pidetty bändin parhaana levynä.

Lennu: Pink Floydin Division bell.
 
Onkohan tuo nyt niin aliarvostettu vanhan bändin uudemmaksi levyksi? Ainakin sillä oleva "Marooned" sai Grammyn sarjassa "paras rock instrumentaali" ja levy oli myös ehdolla parhaaksi levyksi Brit Awardissa. Ja olen ymmärtänyt, että kuitenkin aika monet fanit pitävät siitä, minäkin olen vanhemmalla iällä lämmennyt sille. Sanoisin, että "The Final Cut" on Floydin aliarvostetuin, mutta oikeasti kuitenkin mainettaan parempi levy.

Mortte: Onkohan tuo nyt niin aliarvostettu vanhan bändin uudemmaksi levyksi? Ainakin sillä oleva "Marooned" sai Grammyn sarjassa "paras rock instrumentaali" ja levy oli myös ehdolla parhaaksi levyksi Brit Awardissa. Ja olen ymmärtänyt, että kuitenkin aika monet fanit pitävät siitä, minäkin olen vanhemmalla iällä lämmennyt sille. Sanoisin, että "The Final Cut" on Floydin aliarvostetuin, mutta oikeasti kuitenkin mainettaan parempi levy.
 
Final Cut erosi siitä perus-eteerisyydestä surumielisyydellään, mikä oli musta hyvä veto.

Lennu: Pink Floydin Division bell.
 
Sehän on yliarvostettu levy, koska joku on joskus jossain ollut sitä mieltä että sen julkaiseminen oli hyvä idea.

Lennu: Final Cut erosi siitä perus-eteerisyydestä surumielisyydellään, mikä oli musta hyvä veto.
 
Kuulin levyn aika pian sen ilmestymisen jälkeen ja en kyllä pitänyt yhtään. Vasta muutama vuosi sitten hommasin sen vinskana ja viimein sitten aukesi, pidän nykyään parempana kuin yhtäkään Watersin jälkeistä levyä.

Policen Ghost In The Machinesta ei puhuta tarpeeksi.

Epämuusikko: Policen Ghost In The Machinesta ei puhuta tarpeeksi.
 
Tästä oon kyllä ihan tasan samaa mieltä. Tosin ei se ehkä silti ihan yhtä kova oo ku Synchronicity, mut kakkosena vähintäänkin.

stratopaul: Laitas mielestäsi paras ja "aliarvostettu" levy joltain tunnetulta artistilta/bändiltä. Aliarvostus voi johtua esim. levyn hukkumisesta klassikoita täynnä olevaan diskografiaan.
 
Pakkohan tähän on Queenin toinen levy valita :D
 
Radioheadin Pablo Honey saa aina kuraa päälleen, koska se on selvästi huonompi kuin seuraajansa. Mutta irrotettuna diskografiasta levy ei oikeasti ole kovinkaan huono, huippukohtia on paljon pitkin levyä ja kokonaisuutena levy on yllättävän vahva muutamista hieman heikosta/tarpeettomasta raidasta huolimatta..