Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Jos kiinnostus kuolee siihen, että soittotaidon eteen pitää tehdä työtä, niin silloin se joutaakin kuolla..... jää enemmän aikaa sille mikä elämössä on tärkeää.
 
Akustisen kitaran etu sähkikseen verrattuna on, että sen signaaliketju on paljon yksinkertaisempi ja lyhyempi joten huomio pysyy soittamisessa. Toinen näkökohta on, että akustinen kitara on passiivisempi, niin se opettaa aktiivisempaa soittoa ja tekniikka hioutuu tarkemmaksi kun virheet kuuluu eikä soitin soi jos sitä ei soita oikein. Silloin soittoon ei pääse juurtumaan sellaista falskiutta josta myöhemmin pitäisi pyrkiä eroon. Sähkökitarastakin saa enemmän irti kun on ensin opetellut perusasiat kunnolla.
 
Mutta mitä motivaatioon tulee, niin eihän sitä ole, jos sitä pitää kamoista hakea, sehän me ollaan nähty kymmenissä kamarunkkausketjuissa.
 
En usko, että maailmasta löytyy montakaan nyrkkeilijää, jotka aloittavat harjoittelemisen 5kg hiekkasäkki kummassakin jalassa, jotta jalkatekniikka ja voimat hioutuu hyviksi. Sitä en ymmärrä, että miten perusasioita ei voisi sähkökitaran kanssa opetella heti alusta alkaen? Olettaen, että joku sitä nailonkielisen käsittelyäkin on opettamassa - samoin kuin sitä sähkökitaran soittoa. Sen soittotaidon eteen tehdään töitä ensimmäiset kymmenen vuotta vähintään muutenkin.

saapet: En usko, että maailmasta löytyy montakaan nyrkkeilijää, jotka aloittavat harjoittelemisen 5kg hiekkasäkki kummassakin jalassa, jotta jalkatekniikka ja voimat hioutuu hyviksi. Sitä en ymmärrä, että miten perusasioita ei voisi sähkökitaran kanssa opetella heti alusta alkaen? Olettaen, että joku sitä nailonkielisen käsittelyäkin on opettamassa - samoin kuin sitä sähkökitaran soittoa. Sen soittotaidon eteen tehdään töitä ensimmäiset kymmenen vuotta vähintään muutenkin.
 
Ei sen akustisen tarvitse olla nylonkielinen, vaikka kyllä nylonkieliselläkin voi soittaa mitä vain.

hallu: Jos kiinnostus kuolee siihen, että soittotaidon eteen pitää tehdä työtä, niin silloin se joutaakin kuolla..... jää enemmän aikaa sille mikä elämössä on tärkeää.
 
Lasten kanssa nää on tosi henkimaailman juttuja. Joku mitätön pikkuasia, jota asianomainen ei osaa sanoittaa tai kuvailla mitenkään, voi pilata koko homman vuosiksi tai loppuelämäksi. Ja aikuiset on siitä fiksumpia ja paremmassa asemassa, että ne tietää, että jos haluaa sähkökitaran niin silloin on hyvä hankkia sähkökitara eikä akustista kitaraa, selloa, ukuleleä tai haitaria.
 
Analogiana samasta syystä muksulle on hyvä hankkia ekaksi polkupyöräksi sellainen, jota on helppo polkea ja jossa on painopiste matalalla ja joka on ennen kaikkea oikean värinen, koska muuten pyöräilystä tulee kivan ja innostavan jutun sijasta typerää ja sitä fiilistä on tosi vaikea muuttaa sit jälkikäteen.

elsewhere: Lasten kanssa nää on tosi henkimaailman juttuja. Joku mitätön pikkuasia, jota asianomainen ei osaa sanoittaa tai kuvailla mitenkään, voi pilata koko homman vuosiksi tai loppuelämäksi. Ja aikuiset on siitä fiksumpia ja paremmassa asemassa, että ne tietää, että jos haluaa sähkökitaran niin silloin on hyvä hankkia sähkökitara eikä akustista kitaraa, selloa, ukuleleä tai haitaria.
 
Analogiana samasta syystä muksulle on hyvä hankkia ekaksi polkupyöräksi sellainen, jota on helppo polkea ja jossa on painopiste matalalla ja joka on ennen kaikkea oikean värinen, koska muuten pyöräilystä tulee kivan ja innostavan jutun sijasta typerää ja sitä fiilistä on tosi vaikea muuttaa sit jälkikäteen.
 
Tällä muksulta kuulemma oli jo nylon kielinen, että ei se ainakaan tappanut innostusta kitaran soittoon.
 
Itse kun halusin pienenä kitaran, niin olisin halunnut heti sähkökitaran. Sain kuitenkin joululahjaksi akustisen nylon kielisen ja soitin sitä likemmäksi pari vuotta että sain pulloja keräämällä säästettyä ensimmäisen sähkökitaran.
Kavereilla oli kanssa ensin akustinen ja vasta myöhemmin saivat sähkökitaran, mutta en muista että kukaan tutuistani olisi kerännyt pulloja niinkuin itse tein.
Vaikka sillä akustisella en osannut juuri mitään, niin ei se kuitenkaan innostusta vienyt. Ei myöskään eka sähkökitara, vaikka se oli todella huono ja tosiaankin suurella työllä hankittu.
 
Sillä ajattelenkin Hallun tapaan, että jos se kiinnostus kuolee akustiseen tai siihen ettei viitsi opetella, niin silloin se harrastus kyllä joutaakin kuolemaan.
Oli muutama sellainenkin kaveri kouluaikaan, joilla ei innostus kestänyt vaikka soittimissa ei vikaa ollutkaan. Ja taas oli sellaisiakin kavereita, että ensimmäinen kitara oli todella huono ja silti harrastus ei loppunut siihen.

Samat nuotit siellä sähkökitaran kaulalla ovat, mutta ovat ihan eri pelejä soittaa ja eri asiat kuulostavat hyvältä.
 
Joka muuta väittää, niin ei osaa soittaa mitään kitaraa.

Hendrix aloitti luudalla, mutta en itse kyllä luutaa suosittelisi, oli Hendrix sitten kuinka hyvä tahansa. "Jos luuta tappaa innostuksen..."
 
Halpiskamat (ja saatavuus) on paljon parempia kuin vuosikymmeniä sitten. Se on voinut olla järkevintä aloittaa akkarilla joskus 70-luvulla. Ehkä jopa vielä 80-90-luvulla, mut sen jälkeen toi "akkari ensin" -metodi on ainakin mua hämmentänyt vuosi vuodelta enemmän.

Arkka: Hendrix aloitti luudalla, mutta en itse kyllä luutaa suosittelisi, oli Hendrix sitten kuinka hyvä tahansa. "Jos luuta tappaa innostuksen..."
 
Halpiskamat (ja saatavuus) on paljon parempia kuin vuosikymmeniä sitten. Se on voinut olla järkevintä aloittaa akkarilla joskus 70-luvulla. Ehkä jopa vielä 80-90-luvulla, mut sen jälkeen toi "akkari ensin" -metodi on ainakin mua hämmentänyt vuosi vuodelta enemmän.
 
Just näin, se oli silloin se. Sähkökitara on nykyään ihan yhtä helppo hankkia kuin nyloonkielinenkin.

Muksuilla tahtotilan todistaminen ihan eri vehkeellä kuin mistä haaveilee on kyllä helvetin hyvä keino tappaa se innostus kokonaan, mutta jos se siihen kuolee niin on syytäkin kuolla.
 
Ei helvetti sentään. Nyt on taas jotkut komppikerhon kokoontumisajot käynnissä, diu diu.
 
Todetaan tähän nyt kuitenkin että Musaopistolla ei satasen naikkarilla soiteltu. Eikä kahden. Eikä kolmen. Sinänsä kävi tuuri että käytettynä tuli ok peli vastaan mikä taisi jatkaa matkaa lähes samalla rahalla millä taloon tulikin. Sähkis sai soittoa huomattavasti enemmän ja soittotyyli sekä biisivalinnat jotain ihan muuta kuin nylon-kielisellä, sähkiksellä vielä bändihommat päälle. Sähkis on muuten tallella edelleen, naikkaria ei ole eikä taida juuri ikävä olla.

hallu: Jos kiinnostus kuolee siihen, että soittotaidon eteen pitää tehdä työtä, niin silloin se joutaakin kuolla..... jää enemmän aikaa sille mikä elämössä on tärkeää.
 
Akustisen kitaran etu sähkikseen verrattuna on, että sen signaaliketju on paljon yksinkertaisempi ja lyhyempi joten huomio pysyy soittamisessa. Toinen näkökohta on, että akustinen kitara on passiivisempi, niin se opettaa aktiivisempaa soittoa ja tekniikka hioutuu tarkemmaksi kun virheet kuuluu eikä soitin soi jos sitä ei soita oikein. Silloin soittoon ei pääse juurtumaan sellaista falskiutta josta myöhemmin pitäisi pyrkiä eroon. Sähkökitarastakin saa enemmän irti kun on ensin opetellut perusasiat kunnolla.
 
Mutta mitä motivaatioon tulee, niin eihän sitä ole, jos sitä pitää kamoista hakea, sehän me ollaan nähty kymmenissä kamarunkkausketjuissa.
 
Tää nyt ei vaan oikeasti mene niin kuin kymmeniä vuosia hinkanneiden vanhojen äijien visioissa.

PekkaM: Tää nyt ei vaan oikeasti mene niin kuin kymmeniä vuosia hinkanneiden vanhojen äijien visioissa.
 
No miten se sitten menee? vai tekeekö sun vain kovasti mieli väittää vastaan, mutta ei tule mieleen mitään vastaväitettä, niin heitetään jotain toisen iästä?

Itsellä innostus akustisen soittoon syttyi vasta muutaman vuoden sähkiksellä soiton jälkeen. Joku koulukavereista kommentoi aluksi soittoa rämpyttelyksi, mutta myöhemmin sanoi, että "Kyllä se soitto menettelisi, mutta kun kun sen piti ruveta laulaamaankin." :)

Tää "ekaks akkari että oppii tavoille"- porukka on kyllä luvalla sanoen mielenkiintoinen. Mulla on tätä porukkaa ihan täällä oikeassa elämässä yllättävänkin paljon. Mikä heitä yhdistää?
 
- Ovat ironisesti itse todella lahjattomia. Ehkä omassa päässään luulevat olevansa jotain.
 
- Monesti kuuluu heidän suusta myös että "kalliit soittimet eivät tee parempaa soittajaa".
Ei ole tehneet ne halvatkaan, koska nämä tosiaan järjestäen aika lahjattomia itse.
 
- Tarjoavat omia mieltymyksiään jonain "totuutena". Esimerkkinä aloittelevalle
Panterakitaristille jotain Telecasteria tai Mustangia. Ihan saakelin jeppistä juu.
 
- Ovat yleensä pihalla kaikesta mikä liittyy kitaraan tai kitarakamoihin - siis ihan pihalla.
 
- Ovat hiihtäneet kouluun kesät talvet 30km suunta.

hallu: Ei sen akustisen tarvitse olla nylonkielinen, vaikka kyllä nylonkieliselläkin voi soittaa mitä vain.
 
Nojaa. Mitä nyt itse muistelee lukioaikaista kitaran soiton aloittelua niin kyllä niillä koulun nylonkielisillä oli "vähän" helpompi soittaa kuin sillä ainoalla ehjällä teräskielisellä. Olkoonkin että heti kun sormet kesti tuli se teräskielinen otettua käteen paremman soundin vuoksi.
 
Että eipä taida teräskielinen akkari olla mikään aloittelijaystävällisin laitos edelleenkään.

s151669: Nojaa. Mitä nyt itse muistelee lukioaikaista kitaran soiton aloittelua niin kyllä niillä koulun nylonkielisillä oli "vähän" helpompi soittaa kuin sillä ainoalla ehjällä teräskielisellä. Olkoonkin että heti kun sormet kesti tuli se teräskielinen otettua käteen paremman soundin vuoksi.
 
Että eipä taida teräskielinen akkari olla mikään aloittelijaystävällisin laitos edelleenkään.
 
Mikäs olisi pienikoppaisella lyhytmensuurisella ohuilla kielillä matalalla tatsilla hyvissä säädöissä olevalla teräskielisellä aloittaessa, meikän Baby Taylor on ainakin noilla säädöillä todella helppo ja kevyt soittaa. Useimmiten ne halvat huoltamattomat teräskieliset, jotka jostakin löytyvät, ovat vähän muuta. Paksut vaijerit ja kielet korkealla, ilmankos on tuskaista aloittaa kun ei se kokeneemmallekaan miellyttävää ole sellaisella matolaatikolla rämpytellä.

samiko: Tää "ekaks akkari että oppii tavoille"- porukka on kyllä luvalla sanoen mielenkiintoinen. Mulla on tätä porukkaa ihan täällä oikeassa elämässä yllättävänkin paljon. Mikä heitä yhdistää?
 
- Ovat ironisesti itse todella lahjattomia. Ehkä omassa päässään luulevat olevansa jotain.
 
- Monesti kuuluu heidän suusta myös että "kalliit soittimet eivät tee parempaa soittajaa".
Ei ole tehneet ne halvatkaan, koska nämä tosiaan järjestäen aika lahjattomia itse.
 
- Tarjoavat omia mieltymyksiään jonain "totuutena". Esimerkkinä aloittelevalle
Panterakitaristille jotain Telecasteria tai Mustangia. Ihan saakelin jeppistä juu.
 
- Ovat yleensä pihalla kaikesta mikä liittyy kitaraan tai kitarakamoihin - siis ihan pihalla.
 
- Ovat hiihtäneet kouluun kesät talvet 30km suunta.
 
Kuvailet asian sijasta henkilöitä ja luot stereotyyppiä jonkin mielipiteen omaavista ihmisistä. Tarkoittaako tämä, että ihmiset ovat ikäviä siksi, että heillä on mielipide josta et pidä? vai liittääkö tämä tietty mielipide heidät stereotyyppiin josta et selvästikään pidä. Ja tarkoitan tässä nyt tietenkin lahjattomia hiihdon harrastajia :-D.
 
Luin kirjoituksesi moneen kertaan ja jäin miettimään, että jos olen sitä mieltä, että akustinen kitara on hyvä harjoitteluväline, tarkoittaako se sitä, että pidän hiihtämisestä?

Nyt puhun lähinnä omasta kokemuksesta.
 
Kyllä minäkin olisin halunnut ekaksi kitaraksi sähkiksen, kuola valuen katselin Anttilan joulukuvaston Karokeja, Williamseja ja Smarvon vahvareita. Onneksi en saanut sellaista, olisi voinut tappaa innostuksen tehokkaammin. Sain nylonkielisen Yamaha C-40:n, koska se oli budjettihintainen eikä paskin mahdollinen. Se oli vanhemmiltani testi, että kestääkö innostukseni. Ja ehkä myös melupoliittinen ratkaisu: olisin nimittäin alunperin halunnut rummut. Mutta sitä Yamahaa hakaten opettelin sointuja, melodiakulkuja, komppausta levyjen päälle ja kävin kansalaisopiston kitaratunneilla. Vanhemmat totesivat, että kyllä innostus taitaa kantaa ja sain rippilahjaksi ekan sähkökitaran: Squier MIK Stratocasterin, jonka veljen kaveri (ja tuleva bändikaverini) oli musiikkiliikkeen ritsavalikoimasta löytänyt hinta/laatusuhteeltaan parhaana. Sen jälkeen olen soittolaitteeni itse valinnut ja ostanut.
 
Eli ymmärrän niitä vanhojakin jääriä, jotka on ekaksi kitaraksi tarjoamassa nylonakkaria. Eihän akkari ole rock, mutta suoraan paketista vetäistynä voi olla soivempi kuin bulkkisähkäri, jollainen vaatii kielenvaihdot, säädöt ja nauhanhionnat ja tappaa nopeammin soittohalut, kun sormet vuotaa verta. Käytetyt sit asia erikseen.

Halusin minäkin nuorena kitaraa omakseni.. faija siihen sitten ihan suoraan, että "sellainen jos tänne tulee, hän sen uunissa polttaa.."
 
Äidillä oli siinä varmaan neuvottelutaitoja sitten sen verran, että lopulta sen kitaran sain. Toki se oli "vaan nailonkielinen akkari" ja vieläpä "enon tekemä", mutta sillä ne soinnut opeteltiin.
 
Edellä mainitusta asennemaailmasta johtuen en sitten koskaan pyytänyt mopoakaan, mutta vittuillessani opettelin kansakoulun musakirjasta ekaks melodiaks "tiedän paikan armahan", jonka sitten vanhemmilleni sillä naikkarilla soitin.
 
Aikuisempana oon saanut surutta ostella itte mitä haluan ja sainhan mä kuitenkin pari vuotta myöhemmin sähkiksenkin. Ja vahvarikin oli - arvaatte varmaan - joo, enon tekemä.
 
Tällä tytöllä siis on naikkari ja toivomuslistalla sähkis. Onhan tässä jo ehdotuksiakin tullut, mutta oisko "varman päälle", jos vähän kyselis pieneltä ihmiseltä, että millainen olis mieluisa..? Nuorista ei aina tiedä (tytöistäkään), että mitä se mieli halajaa. Siis ettei tulis tyyliin väärän värinen tai jtn.

juici:
 
Eli ymmärrän niitä vanhojakin jääriä, jotka on ekaksi kitaraksi tarjoamassa nylonakkaria. Eihän akkari ole rock, mutta suoraan paketista vetäistynä voi olla soivempi kuin bulkkisähkäri, jollainen vaatii kielenvaihdot, säädöt ja nauhanhionnat ja tappaa nopeammin soittohalut, kun sormet vuotaa verta. Käytetyt sit asia erikseen.
 
nylonakkarilla sitä iteki joutu alottaa '91, siinäku sitte alko Sepultura jo taittumaan piti tutulta ostaa Vester strato ja ai että kun sterkkojen kautta kuului ihanaa räminää. sittemmin tuli Ibanezin joku halpis humpparilla ja Craten pikkucombo joilla mentiin muutama vuos ja ihan käytii soittamassa kaveriporukallaki nuorisotalolla humppa meets blackmetal taidetta

Täytyy näitä tosiaan tässä kartoitella. Kovin totista ei tuo soittelu hällä ole, mikä sinänsä ihan hyväkin juttu. Meillä kyläillessään on pari kertaa soiteltu sähköillä ja säröillä, mikä on kuulemma kotona kasvatellut kiinnostusta. Siitä idis tuli että voin kattella jos löytyisi joku edullinen keppi makusteltavaksi.
 
Täytyy ehkä tosiaan udella olisko lempiväriä tms, millä ohjailla tätäkin eteenpäin, tai sit napata vaan eka hyvä gibson-skaalainen alle 100e puikula ja säätää siitä mahdollisimman soittokelpoinen.
 
Torilta nappasin jo kolmella kympillä Yamahan GA-10 kombon, ja laitan mukaan jonkun säröpedaalin mitä nurkissa pyörii, niillä saa jo sitten paljon irti kunhan keppi löytyy.