Media ja viihde ›

Paul Zorner - Yöt Pommittajavirrassa.
 
Paul Zorner vedettiin mukaan sotaan, jota hän ei halunnut. Itärintamalla hän päätyi vakaumukseen, että hänen lippuvalansa velvoittaa ennemminkin turvattomien suojaamiseen kuin hyökkäysoperaatioiden tukemiseen huoltokuljetuksilla.
 
Zorner oli ollut lennonopettaja ja kuljetuslentäjä ennen ilmoittautumistaan yöhävittäjiin syksyllä 1941, jolloin elektroninen sodankäynti ilmassa oli alkamassa. Saksalaisten yöhävittäjälentäjien saavuttamat voitot muistuttavat pikemminkin harkittujen shakkisiirtojen lopputulosta kuin raivoisaa kaartotaistelua mies miestä vastaan. Saumattomasti toimivilla yöhävittäjämiehistöillä oli apunaan uusin teknologia ja halu suojata Saksaa ja sen siviiliväestöä brittien terroripommituksilta. Britannian pommituslennoston ylipäällikkö Arthur Harris oli ilmoittanut saksalaiskaupunkien pommituksilla murtavansa Kolmannen valtakunnan halun ja kyvyn jatkaa sodankäyntiä.
 
Paul Zorner on kirjoittanut rehellisen kirjan. Kirja käsittelee voitonriemua ja ahdistusta, innostusta ja epätoivoa, toveruutta ja pyrkyryyttä, suuruutta ja halpamaisuutta. Hänen muistelmansa osoittavat myös, ettei yksilön itsensä voittamista eikä vastuuta voida ohittaa lopullista askelta otettaessa. Kerta toisensa jälkeen vaati suurta rohkeutta lentää muutaman metrin päähän nelimoottorisesta pommittajasta sen vaarattomaksi tekemiseksi ja yhä uudestaan oma elämänhalu voitti vastenmielisyyden tappaa vastustaja.
 
Zorner ampui yöllä alas 59 liittoutuneiden lentokonetta, siis yli neljäsataa nuorta miestä, joista vain harva onnistui pelastautumaan laskuvarjolla.

Epätietoisuuden talvi - Kalle Päätalo
 
Aina junnaavaa taas mutta ei auta kesken jättää. Loppu häämöttää.

Vonda N. McIntyre: Unikäärme (suomentanut Paula Merjamaa 2002, alkuteos 1978).
 
Kirja, jonka lainasin siksi että Ursula K. Le Guin kehui sitä eräässä esseessään. Kiinnostava, postapokalyptiseksi varsin pian paljastuva fantasiaromaani, jonka päähenkilö-parantaja käyttää ammattinsa välineenä kolmea käärmettä, joista kaksi ovat geneettisesti hieman muokattu kobra ja kalkkarokäärme. Kolmas, unikäärme, on omituinen kummajainen, joista parantajilla on jatkuva pula. Päähenkilön unikäärme kuolee, eikä hän tiedä voiko enää toimia ammatissaan - ja yrittää etsiä itselleen uutta unikäärmettä. Matkalla on monta mutkaa, ja ne eivät ole aivan ilmeisimpiä fantsukirjallisuuden kliseitä.
 
Sujuvasti kirjoitettu, vähän yli 300-sivuinen tarina. Käännöksessä ja taitossa olisi vielä yksi osaavan kustannustoimittajan kierros tehnyt hyvää.

Hans Döbrich - Petsamon Ässä
 
Lentämisestä jo nuorena kiinnostunut Döbrich astui Luftwaffen palvelukseen tammikuussa 1940. Lennettyään ensimmäiset sotalentonsa Norjassa maaliskuussa 1942 hän siirtyi Hävittäjärykmentti 5:n 6. lentueen mukana Petsamoon. Kuudennessa lentueessa hän oli seuraavat kaksi vuotta mukana taistelutoiminnassa lähes keskeytyksettä: pommikoneiden ja Stukien suojauslentoja Murmanskiin sekä sotalentoja tundran ja Jäämeren yläpuolella. Pian 6. lentue kohosi JG 5:n ässälentueeksi. Erinomaiset hävittäjälentäjät Heinrich Ehrler ja Theodor Weienberger olivat myös tämän lentueen kasvatteja.
 
Saksalaiset hävittäjälentäjät maksoivat kalliin hinnan menestyksestään. Tappiot rasittivat Jäämerenrykmenttiä huomattavasti, eivätkä niiltä säästyneet hävittäjä-ässätkään. Hans Döbrich joutui kolmesti turvautumaan laskuvarjoon. Kahdesti hän onnistui palaamaan jäisen erämaan halki takaisin lentueeseensa. Kun hänet ammuttiin alas kolmannen kerran 16. heinäkuuta 1943, hän laskeutui laskuvarjollaan Jäämereen. Saksalainen miinanraivaaja onnistui pelastamaan pahoin haavoittuneen lentäjän vain hyvällä onnella. Pitkään kestäneen sairaalahoidon jälkeen Döbrich ei palannut enää sodan aikana taisteluihin, eikä myöskään koskaan täysin toipunut haavoittumisestaan.
 
Hans Döbrich saavutti 244 sotalennolla 65 ilmavoittoa. Ansioistaan hänet palkittiin 19. syyskuuta 1943 ritariristillä.
 
300 kuvaa.

Jose Riikonen: Sir Elwoodin hiljaiset värit (Like)
 
Bändihistoriikki yhtyeestä, jota tuli kuunneltua (sekä livenä että levyltä) ja seurailtua paljon 90-luvulla, ehkä vähän vähemmän sittemmin - no, sen verran vähemmän seurailtua, että olin missannut kokonaan, että uuttakin tuotantoa on viime vuosina tullut.
 
Enimmäkseen Riikonen keskittyy bändin musiikkiin ja levytyksiin - siinä mitassa että bändiläisten parisuhdehenkilöitä kutsutaan järjestään vain "puolisoiksi" - mutta toisaalta ison tilan saavat 1) yhden jäsenen alkoholisoituminen, 2) toisen potkut ja 3) kolmannen tapaturmainen kuolema. Näistä kohtaa 1) käsitellään monina fiktiivisinä (?) kohtauksina, jotka ilmeisesti kuitenkin pohjautuvat pitkiin haastattelupalavereihin asianomaisen kanssa.
 
Riikonen kirjoittaa hyvää tekstiä ja kirja kantaa viisisataasivuisen mittansa. Miinuksena värikuvaliite, jossa ei ole juuri muuta kuin bändin promoposeerauksia eri vuosilta ja levykannet.

Muutama Hannu Salaman kirja tuli luettua.
 
- Se tavallinen tarina
Ketomus vaiheilusta maaseudun ja kaupunkielämän välillä sekä mielenterveysongelmista.
 
-Juhannustanssit
Klassikko, joka johti kirjailijan tuomioon oikeudessa jumalanpilkasta. Onneksi Kekkonen reiluna kaverina myönsi armahduksen. Itsellä sattui kohdalle vaan se sensuroitu versio.
 
-Tapausten kulku
Melkoista kritiikkiä sekä itseään, että myös kavereita ja vaimoaan kohtaan. En ollut ihan varma, onko tämä romaani vai enemmänkin päiväkirja. Kaverit on kyllä tunnistettavissa (esim. Saarikoski) mutta ne on peitenimillä.
 
-Pieni menestystarina
Bisnesmiehen ja reppanan aikamiespoikansa edesottamuksia sotien jälkeen. Viihdyttävä teos.
 
Olen yrittänyt tässä tutkiskella suomalaisia kirjailijoita enemmän. Iltalukemisena Eino Leinon helkavirsiä. Kovin montaa virttä ei pysty kerralla sisäistämään. Heh.

Markku Envall - Samurai nukkuu

Peter Wilhelm Stahl - Pommituslentäjä.
 
Hän oli yksi Luftwaffen pommituslennoston onnekkaista. Lennosto menetti miehiä sodan aikana 18 kertaa miesvahvuutensa verran, mutta Stahl selvisi sodasta hengissä vaikka hän lensi sen alusta loppuun saakka. Sodan syttyessä P. W. Stahl oli jo kokenut lentäjä - tekijä, joka hänen omien sanojensa mukaan varmasti vaikutti hengissä säilymiseen.
 
Pommituslentäjä-kirjassa Stahl kertoo vaiheistaan Norjassa, Pohjois-Suomessa ja itärintamalla Junkers Ju 88 -pommittajan ohjaimissa. Laivueen tehtäviin kuuluivat muun muassa meri- sekä maamaalien tiedustelu ja pommitus. Stahl suoritti myös suomalaisten kaukopartiomiesten huoltolentoja Nurmoilasta käsin. Säätiedustelulennolla Arkangelin itäpuolelle Stahl miehistöineen joutui moottorivaurion takia pelastautumaan laskuvarjolla miehistön joutuessa toisistaan erilleen. Tätä seurasi raskas patikkamatka omalle puolelle halki tiettömän ja asumattoman pohjoisen erämaan.

Kunnianhimoinen projekti työn alla.
Luen Pekka Tarkan Pentti Saarikoski -elämäkertoja ja samaan aikaan Penan Runoja.
Mukavasti tukevat toisiaan. Yhdenlaista kirjallisuustutkimusta siis.

Ali Boom Boom: Kunnianhimoinen projekti työn alla.
Luen Pekka Tarkan Pentti Saarikoski -elämäkertoja ja samaan aikaan Penan Runoja.
Mukavasti tukevat toisiaan. Yhdenlaista kirjallisuustutkimusta siis.
 
Tein saman muistaakseni vuonna 2006 kun muutin Turkuun.
 
Viimeksi luin kirjan "Lähdin veljeni luo". Oli hyvä. Seuraavaksi luen sen jatkoteoksen ja sitten kolmannen (trilogia on tämä ilmeisesti).

Tommy Tabermann & Jussi Koski - Kuinka olla
 
F. E. Sillanpää - Nuorena nukkunut

Hävittäjälentäjänä neljällä rintamalla - kapteeni Heinrich Sannemann.
 
Kun Heinrich Sannemann kuoli 96-vuotiaana 7. tammikuuta 2014, vain harvat tiesivät, että hän oli palvellut Hävittäjärykmentti 3 Udetissa lentueenpäällikkönä ja laivueenkomentajana. Sannemann itse oli halunnut jättää taakseen tämän jakson elämästään.
 
Hänen jäämistöstään löytyneiden ja huolella säilytettyjen valokuvien ja papereiden suuri määrä kuitenkin osoittaa, että lentäjän ura ei ollut hänelle suinkaan merkityksetön. Kolmeen lentopäiväkirjaan oli kirjattu 1 650 lentoa, joista sotalentoja oli noin 400. Ne kaikki oli kirjattu yksityiskohtaisesti, samoin kuin hänen 23 ilmavoittoilmoitustaan todistajanlausuntoineen.
 
Varsinaiseksi aarrearkuksi osoittautui kuitenkin hänen laaja kirjeenvaihtonsa morsiamensa Marlies Dierksin kanssa. Satoja kirjeitä oli sidottu nipuiksi, sinetöity ja pakattu matkalaukkuun. Nämä lähes päivittäin kirjoitetut kirjeet välittävät autenttisen näkymän kahden nuoren, vaikeina aikoina omaa elämäntapaansa etsivän ihmisen tunteisiin. Ne ovat lisäksi peittelemätön osoitus siitä, miten poliittinen mielipiteenmuokkaus vaikutti ihmisiin. Heinrich Sannemannin kuvaukset ilmataisteluista välittävät todenmukaisen kuvan kuolemanvaarasta, jolle molemman osapuolen lentäjät olivat alttiina.

Sue Black: Written in Bone - Hidden Stories in What We Leave Behind (2020)
 
Skotlantilainen rikosteknisen antropologian tutkija, Dame Sue Black käy 350-sivuisessa kirjassa läpi, mitä kuolleesta ihmisestä jää jäljelle sen jälkeen kun liha sun muut ovat mädäntyneet, tai päätyneet villieläinten ruoaksi: luut. Black on tehnyt vuosikymmeniä käytännön rikosteknistä työtä ja kertoo monien esimerkkienkin valossa, mitä luista voidaan päätellä kalmon - usein uhrin - iästä, sukupuolesta, elämästä ja kuolemasta. Lähestymistapa on järjestelmällinen: ensimmäisessä osassa käydään läpi pään luut, toisessa selkäranka, kolmannessa rintakehä, sitten raajojen pitkät luut ja lopuksi kädet ja jalkaterät.
 
Esimerkit ovat todellisista tapauksista, ja jotkut niistä voivat tuntua varsin ahdistavilta. Joka tapauksessa antoisaa lukemista kaikille rikoskirjallisuudesta kiinnostuneille, ja pakollista luettavaa kaikille joita kiinnostaa kirjoittaa rikoskirjallisuutta.

LaMotta: Hävittäjälentäjänä neljällä rintamalla - kapteeni Heinrich Sannemann.
 
Kun Heinrich Sannemann kuoli 96-vuotiaana 7. tammikuuta 2014, vain harvat tiesivät, että hän oli palvellut Hävittäjärykmentti 3 Udetissa lentueenpäällikkönä ja laivueenkomentajana. Sannemann itse oli halunnut jättää taakseen tämän jakson elämästään.
 
Hänen jäämistöstään löytyneiden ja huolella säilytettyjen valokuvien ja papereiden suuri määrä kuitenkin osoittaa, että lentäjän ura ei ollut hänelle suinkaan merkityksetön. Kolmeen lentopäiväkirjaan oli kirjattu 1 650 lentoa, joista sotalentoja oli noin 400. Ne kaikki oli kirjattu yksityiskohtaisesti, samoin kuin hänen 23 ilmavoittoilmoitustaan todistajanlausuntoineen.
 
Varsinaiseksi aarrearkuksi osoittautui kuitenkin hänen laaja kirjeenvaihtonsa morsiamensa Marlies Dierksin kanssa. Satoja kirjeitä oli sidottu nipuiksi, sinetöity ja pakattu matkalaukkuun. Nämä lähes päivittäin kirjoitetut kirjeet välittävät autenttisen näkymän kahden nuoren, vaikeina aikoina omaa elämäntapaansa etsivän ihmisen tunteisiin. Ne ovat lisäksi peittelemätön osoitus siitä, miten poliittinen mielipiteenmuokkaus vaikutti ihmisiin. Heinrich Sannemannin kuvaukset ilmataisteluista välittävät todenmukaisen kuvan kuolemanvaarasta, jolle molemman osapuolen lentäjät olivat alttiina.
 
Eikö olisi asiallista, jos suoraan kopioi toisen kirjoittaman tekstin, edes mainita siitä? Ymmärrän jos itse muokkaa valmista hyvää tekstiä enemmän omaan ilmaisuun sopivaksi, mutta jos kopioi sellaisenaan, niin lähde olisi aika reilua ilmoittaa.

Elina Sallinen: Kehät
 
Tämän päivän Hesarista luin arvostelun ja se kiehtoi. Töiden jälkeen poljin kirjastoon hakemaan varauksiani ja tämähän oli kätevästi yhdessä uutuushyllyssä. Nappasin mukaan. Avaa kirjan mistä kohtaa tahansa, tuntuu siltä, että se kaikista tärkein sisältö on juuri siinä. Oikein kypsä teos kielellisesti, joka avaa suuria maailmoja hyvinkin pienin sanoin.

M. A. Numminen - Kaukana väijyy ystäviä, Muistelmat 1
 
On M A kyllä jännä kaveri. Tärkeintä oli saada lukutärppi teokselle baarien mies. Kyllä sinällään ihan mielenkiintoinen mutta olisin toivonut muutakin kuin luettelomaista tapahtumien selostusta. No, tulipahan luettua ja paljon toisaalta kuitenkin suomalaisesta kulttuurista tässä oli.

Paholaisen pennut by Leena Lehtolainen. Tykkäsin.
 
Nyt luen Timo K. Mukkan elämäkertaa, kirjoittanut Erno Paasilinna.
 
EDIT:
Aloitin lukemaan Lehtolaisen Hilja Ilveskero-sarjan ensimmäistä osaa Henkivartija. Olen sarjan muutaman muun osan lukenut, kun en hoksannut että olisi kannattanut aloittaa ensimmäisestä osasta. Vaan mitäpä sillä loppujen lopuksi väliä on. Syönhän mä ensin puolukankin ja vasta sen jälkeen suolukan. Ja nämä kirjat toimivat kyllä ihan itsenäisinäkin romaaneina. Ei ole kyse ihan Tex Willer-osastosta kuitenkaan.

Oscar Wilde : Dorian Grayn muotokuva
 
Klassikko-osastoa siis. Hieno (kauhu)tarina. Välittyy kyllä vahvasti 1800 -luvun englantilainen aatelis-snobeilu-hienostelu ja sen pinnallisuus.

Miki Liukkonen - Vierastila
 
Tyylinsä varaan nojaava melko absurdi ja hämärä kirja, jota pidän loppupeleissä kiinnostavana ja hyvänä. Hyvin toimivaa huumoria (mitä muutakaan pian kirjan valmistumisen jälkeen masentuneena itsemurhan tehneeltä voi odottaa). Sanotaan kokeelliseksi, mutta aika helppolukuinen.