Klassinen ›

Uskon, että kyse on siitä, että kun jokin tuntemattomammaksi jäänyt teos ei nauti riittävän suurta populariteettia, jotta sen arvo ylipäänsä ymmärrettäisiin puhdasta esteettistä nautintoa tuottavana taideteoksena, ja kun eivät suuret massat ja kansanjoukot ole tulleet sinuiksi tällaisen harvoin esitetyn musiikin kanssa, jota kenties jonkun suosituksi tulleen kansallissäveltäjän valtaisa maine vielä kaiken kukkuraksi entisestään himmentää ja varjostaa ja tuntuu kenties hänen suurta kansansuosiota nauttivaan helposti sulavaan musiikkiinsa nähden ehkä joidenkin mielestä jotenkin vaikeatajuiselta ja saavuttamattomalta, vaikkakin emotionaalisesti huomattavasti vaikuttavammalta, ei kenties vain parin musiikkitieteilijän tai jonkun kriitikon teoksesta esittämien myönteisten arvioiden sekä mahdollisesti siitä tehtyjen syvällisten analyysien perusteella katsota kuitenkaan nauhoittamisen väärtiksi, vaan se jää auttamatta toisarvoisten seikkojen vuoksi unholaan, mitä sen puhdas ja objektiivinen taiteellinen kvaliteetti ei välttämättä edellyttäisi.
 
Ja voidaan olettaa että suomen musiikinhistoria käsittää jopa huomattavan määrän tällaista vaikuttavaa ja siksi arvokasta säveltaidetta, jota laiminlyödään vain sen tähden, että sen historiallisista syistä olemattomaksi jäänyt merkittävän teoksen maine ja populariteetti eivät tee tästä tallentamisesta joko taloudellisesti ja kaupallisesti kannattavaa ja tuottoisaa liiketoimintaa taloudellisen voiton maksimoinnin tavoittelun kannalta tai joku julkisin verovaroin ylläpidetty yleisradioyhtiö ei usko nimettömän tekijän teoksen vetovoimaan ja valovoimaan kansanjoukkoja puoleensa vetävänä artefaktina, jonka luokse yleisö voisi löytää ja omia sen itselleen kansallisesti arvokkaana kulttuuriperintönä, johon se voisi samaistua ja joka kertoisi jotain olennaista kansakunnasta ja sen vaiheista tai siitä itsestään inhimillisten tuntojen heijastajana, vaikka teosten korkea musiikillinen laatu itsessään edellyttäisikin teoksen esitetyksi ja taltioiduksi tulemista.
 
Näinhän on esimerkiksi Tauno Pylkkäsen mitä suurimmalla todennäköisyydellä kypsää täys-tai myöhäisromanttista tyyliä edustavan kunnianhimoisen, verevän ja melodisesti vahvan ja vuolaan laajamittaisen sinfonian laita. Merkittävyydestään huolimatta sitä ei ole luultavasti säveltäjän nimettömyyden vuoksi levytetty, kun sen sijaan esimerkiksi nimikuulun Griegin persoonaton ja epäkypsä varhaistyö sinfonia c molli on julkaistu CD:llä.
 
Siltikin joku Pylkkäsen merkittävä ja hieno jousikvartetto, joka on tallennettu kantanauhalle, on esitetty muistaakseni vain kerran radioaalloilla eikä Fougstedtin sellokonserttoakaan sen enempää,.
 
Herää vain kysymys, miksi näitä kantanauhatallenteita ylipäänsä tehdään, jos itse musiikki ei löydä tietään yleisön luo ja tule kuulluksi ja sisäistetyksi, jolloin arvokas kulttuurityö menee tyystin hukkaan. Minusta tällaisten kantanauhatallenteiden tulisi soida radiokanavilla säännöllisemmin ja tiuhempaan, jotta kansallisesti arvokas kulttuuriperintö saisi sille kuuluvan arvoisensa paikan ihmisten sydämissä eikä arkistojen kätköissä lojumassa, mikä tuntuu sangen ristiriitaiselta toiminnalta.
 
Tuntuu siltä, että tavoitteena on nauhoittaa vain ikään kuin velvollisuuden tunnosta ja arvokkaan kulttuuriomaisuuden näennäisestä vaalimisen tarpeesta hienoa musiikkia, joka jää kuitenkin vain arkistojen kätköön pölyttymään, ja josta yleisö ei juuri tästä syystä pääse kyllin usein nauttimaan, vaan kyseinen tallenne saattaa soida vain jonkun harvan kerran radiossa, kun se jonkun musiikkitoimittajan näppeihin puolivahingossa on tarttunut ja tämä sen johonkin radio ohjelmaan on soimaan laittanut, ellei kyse ole jonkun säveltäjän satavuotismuistelo ohjelmasta, jolloin tallenteen esittämiselle radiossa on painavammat syyt tai sitten teos on soinut aikoinaan radiossa jopa useinkin, mutta ei soi jostain syystä enää (Pylkkäsen sinfonietta, Ikosen sinfonia concentrata), mutta koska siitä kyseisestä teoksesta ei ole aikojen saatossa tullut yleismaailmallisen ihailun kohdetta kuten suurista ja yleisesti tunnustetuista mestareista, ja heidän teoksistaan, ei sillä katsota ja ajatella olevan myöskään mitään elämää suurempaa yleismaailmallista merkitystäkään suurena taiteena, kiistämättömistä musiikillisista ansioistaan huolimatta, vaan sen syrjään sysääminen ja unohtaminen käy vaivattomasti ja tuntuu siksi jopa loogiselta, sillä eihän Pylkkänen tai Fougstedt mikään Beethovenin kaltainen kuuluisa sankari ja yli ihminen ollut, niin väliäkö sillä vaikkei heidän musiikkiaan esitettäisi ollenkaan.
 
Asiassa on vain se mutta, että Pylkkäsen ja Fougstedtin kaltaisten kansallisesti merkittävien säveltäjien musiikki on arvokasta ja merkittävää kulttuuriperintöä, jota tulee vaalia sen kaikesta epäkaupallisuudesta huolimatta ja tosiasiallisesti heidän musiikkinsa ei suinkaan ole niin heikkoa, että itse Beethovenkin päihittäisi ja ylittäisi laadukkuudessa heidän parhaimman ja laadukkaimman taiteensa ja tuotantonsa ilman muuta noin vain, vaan säveltäjinä pitäisin heitä aikakauden tyylillisistä eroista huolimatta suhteellisen tasavertaisina kykyinä, niin paradoksaaliselta kuin väite saattaa kuulostaakin Beethovenin suurta mainetta ajatellen säveltäjänä, sillä onhan Beethovenin musiikki klassismille ominaisessa objektiivisuudessaan syvällisempää kuin mainittujen suomalaisherrojen postromanttinen säveltaide ja Beethoven suurimmissa teoksissaan loogisena äärimmäisyysajattelijana ja kuvainkaatajana länsimaisen taidemusiikin historiassa omaa luokkaansa, ja jolla areenalla tuskin kukaan muu veti hänelle vertoja, ei Pylkkänen eikä Fougstedtkaan, vaikkei Beethovenin amatöörin simppeleissä melodioissa tai motiiveissa ole erään kuuluisan kanadalaisen pianistinkaan mukaan sinällään mitään ihmeellistä, vaan jopa Mendelssohnin melodiat ovat kompleksisempia ja ammattimaisempia, focuksen ollessa Beethovenin kohdalla nimenomaan ammattilaisen mestarillisissa kehittelytaidoissa, joka vasta teki hänestä erään tunnetun musiikinhistorian suurimmista säveltäjistä.
 
Mutta siltikin on kaiken edellä sanotun jälkeenkin ilmeistä, että monet visionääriset suomalaissäveltäjät ovat suuresti laiminlyötyjä aikansa merkittävimpiin kuuluneita musiikillisia neroja, joiden musiikin tulisi kuulua repertoaariin ja sitä tulisi esittää nykyistä huomattavasti enemmän, sillä niin lumoavaa ja vaikuttavaa on heidän musiikkinsa, että se ei millään muotoa sen kohdalle tullutta unohdusta ansaitse.

On tärkeämpiäkin tallennuskohteita, kuten esim. sanoma- ja aikakausilehdet. Samoin kotimaiset elokuvat ja tv-sarjat, joita KAVI digitoi.
 
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi … anomien-ja-ilta-sanomien-digitointi