Rock, pop, alternative ›

Juuh...
 
Monenlaista kommenttia on tullut eri suunnista - osalle uudet versiot tuntuu toimivan tosi hyvin ja osalle sit taas ei lainkaan. Aika perustilanne siis. Subjektiivisuuden ytimessä kun liikutaan, on jokaisella tietenkin oikeus omiin tunnelmiinsa eikä se ole keneltäkään muulta pois.
 
Tää on mielenkiintoinen homma ja melko ainutlaatuinenkin tilanne monella tapaa. Mun rooli on ollut toimia bändin, perikunnan ja levylafkan kanssa yhteistyössä ja koittaa saada toimitettua pihalle sellaista materiaalia mihin he kaikki olisivat tyytyväisiä. Tähän ollaan ymmärtääkseni myös päästy ja sehän on oikeastaan ainoa asia, millä mun positiossa toimivalle henkilölle on väliä. Kaikenlaiset realiteetit jotka omalta osaltaan tekee tästä sekä hankalan, kiinnostavan että ainutlaatuisen duunin jää tietenkin piiloon lopputuotteen kuulijalta samoin kuin kaikissa muissakin tallenteissa.
 
Periaatteessa projektin voi jakaa kolmeen erilliseen, mutta rinnakkain ja toisiinsa vaikuttaen etenevään osaan. Ensimmäisenä on tietenkin vanhoilta nauhoilta kaivettujen materiaalien fiksaaminen sellaiseen kuntoon, että koko proggikseen oli mitään järkeä ryhtyä. Toisena pitää tunnistaa yhtyeen estetiikasta kaikista oleellisimmat, "pyhimmät" elementit ja pitää niistä kiinni kynsin hampain, samaan aikaan kun kolmannella kaistalla mietitään heitetäänkö jokin ääni-partikkeli siihen laariin, missä mihinkään ei voi koskea (paitsi salaa) vai siihen, jossa todetaan kyseessä olevan just vaikkapa 90-luvun masterointitapoihin liittyvä tekninen asia, joka ei varsinaisesti kuulu materiaaliin vaan pikemminkin häiritsee alkuperäisen tavoitteen kuulumista.

Äänihenkilön päätökset tän, kuten muidenkin projektien eri vaiheissa perustuu monesti noin 3-100 erilaisehkoon, testattuun vaihtoehtoon. Niistä lopulliseksi päätynyt saattaa olla parhaalta just siinä kohtaa tuntunut ratkaisu, tai sit aika on loppunut, tai keinot työkaluboksista. Hyvin harvoin kuitenkaan liikutaan subjektiivisten termien maailmassa, vaan ratkaisuille on aina jokin tekninen tai sisällöllinen peruste. Tai sit vaan ei osannut/pystynyt paremmin/huonommin/oikeammin tehdä just jotain tiettyä asiaa jonka tietty kuulija kokee merkitykselliseksi. Ja samaan aikaan joku toinen kuulija ei yhäkään huomaa koko asian olemassaoloa koska samaan aikaan huomio on aina kiinnittynyt johonkin toiseen asiaan.
Tässä tapauksessa on tietenkin se ero uuden musan tekemiseen, että vertailukohtana on aina ne alkuperäiset "oikeat" versiot. Jotka tosin ei nekään aikanaan olleet kenenkään osallisen mielestä aivan mielettömän just niinku piti, koska kaikenlaista rajoitetta oli silloinkin ilmoilla, kuten kaikissa julkaisuissa aina. Ensimmäisen version definitiivisyyden vedenpitävyys voidaan siis myös dropata subjektiivisuuden laareihin.
 
Sikäli ollaan myös onnellisessa asemassa, että kaikki vanhat versiot c-kaseteista cd-levyihin ja cd-mastereista tehtyihin vinyylipainoksiin jatkavat olemassaoloaan planeetallamme, joten kuultavan version valinta jää aina kuulijalle, mikä onkin ainoastaan oikein.