Rock, pop, alternative ›

HaloOfFlies: RIP Peter Green. Kiitos kaikista unohtumattomista sävellyksistä. https://yle.fi/uutiset/3-11465811
 
Oh well. Voi olla, että linkki on jo ollut, mutta silti. Peter Greens Fleetwood Mac Live 1968-1970 https://www.youtube.com/watch?v=T8v_OC3zWCM Nyt jos koskaan on aika saada aavistus siitä, miten rajusta jäbästä ja bändistä on kyse.

sormunen: Oh well. Voi olla, että linkki on jo ollut, mutta silti. Peter Greens Fleetwood Mac Live 1968-1970 https://www.youtube.com/watch?v=T8v_OC3zWCM Nyt jos koskaan on aika saada aavistus siitä, miten rajusta jäbästä ja bändistä on kyse.
 
Kiitos tuosta. Ei ole koskaan tullut huomatuksi etsiä ryhmän esiintymisiä Youtubesta. Römäkkää touhua! Rumpalikin kauheassa mykkyrässä koko ajan.

Kefiiri: Kiitos tuosta. Ei ole koskaan tullut huomatuksi etsiä ryhmän esiintymisiä Youtubesta. Römäkkää touhua! Rumpalikin kauheassa mykkyrässä koko ajan.
 
Mick Fleetwoodin meiningissä on musta paljon samaa kuin 15 vuotta myöhemmin Smackin Kindessä. Mikä on vain hyvä asia.
 
Olihan se muutenkin aikamoinen poppoo. Kolme kitaristia, joista yksi lähti sound checkin jälkeen hotellihuoneesta kirjakauppaan ja ei koskaan tullut takaisin, toinen jättäytyi Lontoon kaduille, minne taisi kuollakin ja kolmas matkojen jälkeen lähti haudankaivajaksi ja muun muassa haulikon avittamana kieltäytyi rojalteista.
 
Tän päivän Hesarissa oli Pajupillin kunnioittava nekrologi Peter Greenistä. On toi meininki ihan jotain muuta, kuin akateemista villapaitabluesia, mitä Suomessa on saatu sietää kymmeniä vuosia.

Täytyy ihan plussa antaa noin informatiivisesta kirjoituksesta, nyt vasta tajusin senkin miksi Pajukalliota sanotaan Pilliksi. Pitää lukea se juttu. Fleetwood Mac -sivistykseni on nolottavan rajallinen. Tunnetuimmat hitit toki tiedän. Ryhmän ekan levyn joskus omistin mutta kaveri lainasi sen ja kuoli.
 
Olenkin miettinyt mitä noille kaikille persoonallisille kitaristeille mahtoi tapahtua. Peter Greenin myöhemmät levytykset ovat asiallisia mitä olen niitä onnistunut kuulemaan. Vanhat John Mayallin kanssa levytetyt hommat varmaan on hyvin soitettu kun niitä aina kehutaan, mutta niistä en osaa olla yhtä innoissani kuin Fleetwood Macista. Green Manalishin kuulin ensi kertaa vasta kypsässä iässä radiosta ja luulin että asialla on jokin retrosoundinen nykyryhmä, touhu oli niin modernin kuuloista.
 
Pakko nauraa osuvalle luonnehdinnalle akateemisesta suomibluesista, sellaistahan se harmittavan usein on. Ei onneksi aina!

Stevie Nicks julkaisi uuden singlen Show Them The Way. https://www.youtube.com/watch?v=-hsNZXe3r50
 
Hyvin tehtyä modernia ja ajatonta popmusiikkia. Tykkäsin paljon tästä kappaleesta.

Mick Fleetwood kertoi tehneensä sovinnon Lindsey Buckinghamin kanssa Peter Greenin kuoleman jälkeen eikä myöskään sulje pois ajatusta Buckinghamin paluusta bändiin vielä yhtä kiertuetta varten. Tällä kertaa kyseessä olisi jäähyväisrundi. https://www.spin.com/2021/03/mick-f … 8acGQLuLdX5_ftmS-GaLbiPYfboKuoM5wTU

Tämä on aika mielenkiintoinen veto. Uusi versio Need Your Love So Badista, jossa Greenin vuonna 1968 kotona äänittämään demoon on lisätty David Gilmourin kitarasoolo. Green ehti kuulla version ennen kuolemaansa ja antoi sille julkaisuluvan. Uusi versio liittyy lokakuussa Greenin 75-vuotissyntymäpäivänä ilmestyvään Albatross Man-elämänkertakirjaan. https://youtu.be/H1yY0Bd70pQ
 
Toinen kirjaprojektia varten uusiksi tehty kappale on Man Of The World, jossa mukana ovat Kirk Hammett ja Mick Fleetwood.

Fleetwood Mac oli parhaimmillaan 70-luvun lopulla ja kasarilla. Buckingham-Nicks duo käytännössä pelasti yhtyeen vanhalta väsyneeltä bluesilta ja toi raikkaan tuulahduksen uutta, sekä erittäin terävät kynät biisien kirjoitukseen.

Tässäpä hienoa historiikkia yhtyeestä :)
 
https://www.youtube.com/watch?v=0-ktnXhjvCI

Rest in ease - dont stop Christine Perfect.

abassimo: Fleetwood Mac oli parhaimmillaan 70-luvun lopulla ja kasarilla. Buckingham-Nicks duo käytännössä pelasti yhtyeen vanhalta väsyneeltä bluesilta ja toi raikkaan tuulahduksen uutta, sekä erittäin terävät kynät biisien kirjoitukseen.
 
Sori, että tulee myöhään, mutta tästä vanhasta, väsyneestä bluesista esimerkkinä tää juttu https://www.youtube.com/watch?v=CSQbI_sziAo

Minusta tuo Oh Well-veto on vallan hieno ja kaukana vanhasta, väsyneestä bluesista!! Samaa ydinasiaa kuin aikanaan Delta-bluesissa eikä mitään tylsää Gary Mooren kaltaista ylipitkää kitaranvingutusta! Green oli tuossa vielä varsin hyvässä vedossa, pian kai sairaus sitten vei miehen. Mielestäni Fleetwood Macin paras levy on "Then Play On", surullisen kaunis blues levy moderneilla höysteillä. Rumoursista ja muista vastaavista en ole koskaan pitänyt, en yhtään ymmärrä, miksi sitä tylsää levyä nostetaan "Maailman Parhaitten Albumien"-listoille. Mutta makunsa kullakin!

Oh Well ja myös Green Manalishi eivät edusta rokkimusaa parhaimmillaan vaan yksinkertaisesti ovat sitä. Kai se myöhemmän kokoonpanon musakin voi olla omalla tavallaan taiten tehtyä mutta miksi sitä pitäisi kuunnella, sitä en minäkään tajua.

Minä en ole ollenkaan Michael Jackson-fani, mutta ymmärrän silti, miksi hänen Thriller-levynsä on kans siellä parhaitten levyjen listalla. Rumoursia en ymmärrä todellakaan. Se on toki hyvä levy hissiin, ei takuulla ärsytä ketään. No, se hyöty tämän aamun katsastuksesta tänne muusikoiden nettiin oli, että kuuntelen parhaillaan tuota hienoa "Then Play On"-älpyä!

abassimo: Fleetwood Mac oli parhaimmillaan 70-luvun lopulla ja kasarilla. Buckingham-Nicks duo käytännössä pelasti yhtyeen vanhalta väsyneeltä bluesilta ja toi raikkaan tuulahduksen uutta, sekä erittäin terävät kynät biisien kirjoitukseen.
 
Samaa mieltä. Ne 70-luvun loppupuolen levyt pyörii itsellä erittäin usein soitossa. Ei mitään vanhaa bluesrock-versiota vastaan, ei vaan itseä säväytä juuri yhtään. Ihan eri bändihän se nyt on muutenkin nimeä lukuunottamatta. Oli sitten niin tai näin, enemmän historiaahan bändillä on alla tällaisena soft rock -kokoonpanona.

Gergdxc: Oli sitten niin tai näin, enemmän historiaahan bändillä on alla tällaisena soft rock -kokoonpanona.
 
Juu, mahdollisesti on niin maailmanlaajuisesti nykyään. Toisaalta 60-luvulla brittiblues oli maailmanlaajuinen ilmiö ja Fleetwood Mac, Canned Heat sekä John Mayall Rollareista yms. puhumattakaan kärkinimiä. Ja ymmärtääkseni Suomi-blues pohjaa paljoltikin juuri Brittibluesiin, 30-50 lukujen aito Afroamerikkalainen blues tuntuu olevan harvojen harrastajien laji. Ajallisesti toki Fleetwood Mac oli paljon pitempään muuta kuin bluesorkka, puhun nyt heidän merkityksestään populaarimusiikille. Aika unhoon on kyllä tainnu jäädä monet Rumoursia edeltäneet bluesvaiheen jälkeiset levyt, näkyyhän nuo Miragen jälkeiset levytkin myyneen paljon, mutta eipä sano muutamaa tuttua hittiä lukuunottamatta mulle mitään.

Pitäis ehkä kuunnella jotain jälkimmäisen Fleetwood Macin juttuja ihan kokeeksi, mutta tokkopa innostun. Lisäksi, sekoitan tuon ryhmän aina Heart-yhtyeeseen.
 
Edit: kuuntelin pätkittäin sitä Rumoursia. Kappaleet olivat jotenkin radiosta tuttuja mutta 5 minuuttia mokomia rallatuksia riitti hyvin.

Kefiiri: Pitäis ehkä kuunnella jotain jälkimmäisen Fleetwood Macin juttuja ihan kokeeksi, mutta tokkopa innostun. Lisäksi, sekoitan tuon ryhmän aina Heart-yhtyeeseen.
 
Edit: kuuntelin pätkittäin sitä Rumoursia. Kappaleet olivat jotenkin radiosta tuttuja mutta 5 minuuttia mokomia rallatuksia riitti hyvin.
 
Mää kuuntelin joitakin vuosia sitte niitä heti Greenin bändistälähdön jälkeen tehtyjä levyjä eli "Kiln Housea" ja "Future Gamesia". On ne parempia kuin Rumours, mutta eipä ollenkaan yhtä huippuja kuin nyt vaikkapa "Then Play On" taikka monien muiden tekemät hienot levyt tuona samana aikana! Jotenkin aika laimeita. Noista blueslevyistä toka levy Mr. Wonderful on kyllä kans aika tylsä, täynnä Elmore James-tyyppistä räntätäntää. Ekasta taas tykkään kovastikin! Onhan tuo sinänsä aika uskomatonta, että vaikka bändi muuttui tyystin eriksi, niin alkuperäiset Mick Fleetwood ja John McVie vaan soittelevat vielä bändin viimeiselläkin levyllä! Kun esim. Renaissance-orkesterissa vaihtoi koko miehistö jo tokan levyn jälkeen, vaikka musatyyli ei niinkään. Pidän muute ihan Heart-yhtyeen kahdesta ekasta levystä!
 
Vielä tosta "Then Play On"sta, että sehän ei todellakaan ole mikään perusblueslevy, tässäpä yks Albatrossin ohella valtavan hieno instrubiisi tolta levyltä:
https://www.youtube.com/watch?v=s13l7awebCA

Mick Fleetwood kertoo, että Christine McVien kuolema laittoi pisteen bändin uralle.
 
"I think right now, I truly think the line in the sand has been drawn with the loss of Chris. I'd say we're done, but then we've all said that before. Its sort of unthinkable right now."
 
https://ultimateclassicrock.com/mick-fleetwood-fleetwood-mac-done/