Studiotyöskentely ›

jPekka: Tuossa varmaan vaikutti, että silloin moni nousussa (tai jo isossa maineessa) oleva suomalaisartisti oli saanut musiikillisen herätyksensä ensimmäisten brittiläisten punk-levyjen (tai jo sitä edeltäneen pub rockin) myötä. Niiden rosoisuus ja rupuisuus oli sekin aika lailla tietoista antiteesiä 1970-luvun puolivälin progen ja popin äärimmäisen viimeistellylle ja sliipatulle tyylikkyydelle. (Toki levytysbudjettien pienuus ja joskus hatarahko soittotaitokin vaikutti.)
 
Sitä sitten haluttiin tehdä samanlainen vaikutelma, ja ymmärrän sen hyvin. Kyllä on edelleenkin joskus makeaa kuulla musaa, josta vuosikymmenien ja lukemattomien kuuntelukertojen jälkeenkin tulee fiilis, että mahtaakohan tämä juttu pysyä kasassa biisin loppuun asti...
 
Ja toisena päivänä sitten voi diggailla kybällä täydellisyyteen asti viimeisteltyjä levytyksiä.
 
Ei liene muuta mahdollisuutta kuin syyttää maantieteellistä sijaintia. Siinä vaiheessa kun erinlaista musaa/levylastia kuljettava laiva lähti Englannista 1970-luvun loppupuolella seilaamaan kohti Pohjolaa, parhaat siivut kuormasta purettiin Tanskaan ja Ruotsiin, ja lastin jämätavara kuljetettiin Suomeen. Samaan aikaan kun meillä Suomessa oltiin vielä monta vuotta hurmoksessa jo muualla kuolleesta punkista, Ruotsissa oli omaksuttu miten tehdään esim: poppia, melodista heviä ja juurevaa bluesrockia kaiken muun kivan ohessa.

badcompany: Ei liene muuta mahdollisuutta kuin syyttää maantieteellistä sijaintia.
 
Raha. Suomen kielialueella suomenkielinen musiikki. Albumimyynnin katto on käytännössä 100.000 ja siihen pääsee "Ruusuilla hopeamaljassa". En tiedä montako tuntia sen tekemisessä kaikkiaan meni, mutta vaikka aika olisi kaksikymmenkertaistettu niin ei se olisi myynyt yhtään enempää.
 
Se on ollut se mikä myy ja siitä se toimintakulttuuri on ollut peräisin.
 
Ruotsissa taas Junkkarisen platinan aikaan oli jo ABBA kuumimmillaan ja tiedettiin, et jos saundipolitiikka epäonnistuu niin se on miljoonia myytyjä levyjä vähemmän.
Sit toimitaan niin, et se ei epäonnistu, vaikka pajalla menis muutama päivä kauemminkin.

sormunen: No nyt täytyy tietysti muistuttaa, että rosoisuus, särmä ja rupisuus eivät tarkoita huonoa ja huolimatonta tekemistä. .

Ei, mutta tarkoitin lähinnä sitä että "rupisuudella" seliteltiin sitä että tehtiin huonosti.

sormunen: No nyt täytyy tietysti muistuttaa, että rosoisuus, särmä ja rupisuus eivät tarkoita huonoa ja huolimatonta tekemistä.
 
Aivan totta.
 
En esimerkiksi usko, että Neil Young teki Rust Never Sleepsin huonosti tai huolimattomasti, vaan se on tarkkaan ja pieteetillä duunattu teos täsmällen siihen sisältöön kuuluvine soundeineen. Silti Radio Helsingin juontajaneiti viim perjantaina soitettuaan "Hey Hey, My My (Into the Black)" -anthemin tuumasi, että heidän laitteensa ovat rikki.
 
Jäänyt mieleen (muistaakseni) Back Beat -lehden arvio eräästä toisesta Young-levystä: "Ainakaan kukaan ei tule käyttämään tätä levyä mainoksissa: 'Myös Neil Youngin Re*Ac*Tor on äänitetty meidän laitteillamme!'"
 
Sielun Veljet(kin) yritti taltioida keikkasoundia, mutta eihän se onnistunut -tietenkään. Siksi Veljet on tänään tarina, jota on musiikillisesti hankala todentaa, koska sitä ei hieman värikynäillen voi kuulla missään.
 
Musiikillisesti hienosta mutta soundillisesti jotakuinkin onnettomasta Hei Soturit -levystä ilmestyi muuten tänä vuonna uudelleenmiksattu versio, joka kuulostaa varsin mainiolta.
 
Osaamista on monenlaista ja jos sitä on, ei sitä voi oikein arvottaa. Sen sijaan voi nähdä, puuttuuko ratkaisevassa paikassa ymmärrys siitä, mitä on tekemässä.
 
... tai aika, tai rahoitus, tai kalusto - ajattelen tässä esimerkiksi Microvoxin kaksiraita-kellaristudiota, jossa tehtiin merkittävä osa suomalaisista 1979-luvun lopun ja 1980-luvun alun uuden aallon levyistä.
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Microvox

jPekka: Microvoxin kaksiraita-kellaristudiota, jossa tehtiin merkittävä osa suomalaisista 1979-luvun lopun ja 1980-luvun alun uuden aallon levyistä.
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Microvox
 
Tavallaan homman voi kääntää niinkin päin, että onhan se omalla tapaa ilon aihe, että meillä osattiin tuolloin ja tuollaisessa ympäristössä tehdä edes niin hyvää kuin tehtiin.

Jucciz: Tavallaan homman voi kääntää niinkin päin, että onhan se omalla tapaa ilon aihe, että meillä osattiin tuolloin ja tuollaisessa ympäristössä tehdä edes niin hyvää kuin tehtiin.
 
Erittäin totta.

Jucciz: Tavallaan homman voi kääntää niinkin päin, että onhan se omalla tapaa ilon aihe, että meillä osattiin tuolloin ja tuollaisessa ympäristössä tehdä edes niin hyvää kuin tehtiin.
 
Tästä tuli mieleen vähän ot-aihe:
Nuo Microvoxissa tehdyt levyt soundaavat myös aika paljon paremmalle, kuin monet 2000-luvulla tehdyt UG-bändien levyt. En ala nimiä mainitsemaan, mutta harmillisen monet mielenkiintoiset underground-bändit/artistit tekevät levynsä pienellä rahalla treenikämpillä käyttäen huonoja laitteita ja kuulostavat siten myös aivan karseilta. Microvoxissa sentään käytettiin laadukkaita laitteita vakkei niitä montaa ollutkaan ja osaamista niiden käyttöön varmasti myös oli.

Varmaan samoja pointteja tuotu esiin aiemmissa kirjoituksissa (en lukenut koko ketjua läpi), mutta osallistun keskusteluun.
 
En usko, että 70- tai 80-luvulla Suomen parhaissa studioissa (esim. Finnvox) jäätiin merkittävästi kamoissa jälkeen, tai tilassakaan. Erot tulee nimenomaan resurssiasioista (kuinka kauan studiossa saadaan touhuta jne.), oliko varaa erilliseen tuottajaan (joka tajusi mitä on tekemässä), oliko aikaa/varaa kunnolliseen esituotantovaiheeseen, sekä ammattitaidossa. Esim Jenkeissä ja Briteissä oli ammattikunta jo ainakin 30-luvulta jossa ammattitaito kehittyi ja sitä jaettiin eteenpäin. Suomessa piti osittain oppia erehdyksen ja DIY-hengen kautta asioita. Ei internetiä, eikä kirjallisuuttakaan juurikaan aiheesta.
 
Mutta toisaalta jo 70-luvulla tehtiin Suomessakin paikoittain erittäin hyvän kuuloisia äänityksiä. Esimerkkeinä Wigwamin Dark Album tai Broadcastin eka. Tästä tullaankin kaikkeen äänittämiseen vaikuttavaan tekijään: bändin soittotaitoon, ja nimenomaan yhteensoittotaitoon. Jos se ei toimi, mikään (ainakaan vielä 80-luvulla oleva) trickery ei äänitettä pelasta.

Hyvää keskustelua, jota on tietty käyty muuallakin ja joka toistaa osin itsensä, mutta ei se mitään, koska ollaan aika fundamentaalisten asioiden äärellä.
 
Mä olen vuosia miettinyt tota juttua ja jutellut siitä paljon baareissa. Osin se on tilintekoa oman menneisyyteni kanssa.
 
Rintapekin ja muidenkin rahakommenttia mä kommentoisin siten, että ehkä kyse on kuitenkin pikemminkin näkymästä tulevaisuuteen kuin pelkästä fyrkkapanostuksesta? Heti Ruotsissa on ollut mahdollista miettiä popin tekemistä ja bändissä soittamista realistisena vaihtoehtona. On ollut pitkä perinne musan myymisestä, väkeä tuplat Suomeen ja levyjä 70-80 -luvuilla ostettiin kaksinkertainen määrä per capita. On siis ollut näkymä siitä, että tämä ei ole kenties väliaikaista, vaan tätä kuunnellaan vielä myöhemminkin. Hommalla on ollut arvoa ihan eri tavalla kuin Suomessa, missä rockklubin vetäminen vielä 80-luvulla ei suinkaan ollut mitenkään hyväksyttyä puuhaa.
 
Jucciz: Tavallaan homman voi kääntää niinkin päin, että onhan se omalla tapaa ilon aihe, että meillä osattiin tuolloin ja tuollaisessa ympäristössä tehdä edes niin hyvää kuin tehtiin.
 
Kyllä näin. Mutta ei se musta ole koskaan jäänyt varsinaisesti tekniikasta sinänsä kiinni. Kyllä Suomessa on jo -50-luvulla tehty hienoa soundia, kun osattiin mikittää. JPekan esiin nostama Microvox on hyvä ääriesimerkki myöhemmältä ajalta. Siellä oli kaksi kaksiraitaista Revoxia, jotka olivat vanhoja, mutta hyviä. Omistaja oli innostunut ja innostava. Hinta halpa, joten aikaa sai. Kyse oli vain siitä, osasiko ja HALUSIKO bändi hoitaa hommansa. Ja varmasti, oliko ESITUOTANTO hoidettu.
 
Hurriganes teki Microvoxissa Ruotsissa äänitettyjen levyjen jälkeen "Hot Wheelsin" ja tavoitteena oli saada aikaan raaka ja lujaa soiva, "alkukantainen" rocklevy. Ja kun tahtotila oli selvä ja bändi osasi hommansa, sellainen myös tuli. Muutamat äänekkäästi soittavat ystäväni pitävät sitä Hurriganesien parhaana levynä. Ja se myi Suomessa timanttia ja oli Ruotsissakin bändin eniten myyty levy.
 
Ruotsissakin Ebba Grön teki esikoisensa Mistlurin 8-raita mobilella hylätyssä teollisuusrakennuksessa ja se toimii vieläkin erittäin hyvin. Mutta ei Ebbakaan levyä itsekseen tehnyt, vaan tuottajan kanssa.
 
Kyllä mä veikkaan, että tietynlainen näköalattomuus ja väliaikaisuuden tunne ovat aika tärkeitä juttuja ottaa huomioon, kun miettii suomalaista meininkiä.

sormunen:
 
Rintapekin ja muidenkin rahakommenttia mä kommentoisin siten, että ehkä kyse on kuitenkin pikemminkin näkymästä tulevaisuuteen kuin pelkästä fyrkkapanostuksesta?
 
Joo, raha on resursseista vaan yksi, tosin aika merkittävä
Eihän minkään tekeminen automaattisesti sillä parane, että vaan tuplataan budjetti.
Mut jos pyykistä ei tuu kertapesulla puhdasta niin silloin pitää joko tyytyä siihen mitä tuli tai kaivaa taskusta toinen poletti.
 
Toisessa ääripäässähän on vaik Chinese democracy jota tehtiin vissiin kymmenen vuotta polttaen miljoona dollaria vuodessa niin konsultti vois sanoa, et sitä tehdessä ei prosessikaaviot ole olleet ihan kunnossa.