Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Regalis Apertura: Tuo termi "pakkotykkääminen" tuo itselleni mieleeni seuraavan skenaarion:
 
Kaveripiiri ymv. joka fanittaa Maidenia sokeasti ei varmaan sallisi (no jollakin tasolla joku voi näin ajatella) että joku piirin jäsen arvostelisi julkisesti esim. uutta levyä. Siksi ko. jäsen joko pitää todelliset ajatuksensa piilossa tai sanoo "ihan ok levy tuo on" pitääkseen muut tyytyväisinä. En väitä että tällaista ajatusnatzeilua tässä kontekstissa voisi jossain ollakin. Yritän vain kuvailla termin ideaa käytännössä...
 
Aika teinimeininki. Hyh.

Henri Henri Olavi: Aika teinimeininki. Hyh.
 
Eiköhän Maidenfanien joukosta löydy sitä samaa ehdottomuutta ja uskontomaista "oikeaa totuutta", joka metallipiireissä, tai rootsporukoissa ei mitenkään harvinaista ole. Vittuilua, porukasta sulkeminen ja parhaimmillaan tauluun väärän mielipiteen omaavalle.
 
Offtopiccina tuli mieleen, että mitähän sille palstan pakkosyötetylle hahmolle kuuluu?

p130: Eiköhän Maidenfanien joukosta löydy sitä samaa ehdottomuutta ja uskontomaista "oikeaa totuutta", joka metallipiireissä, tai rootsporukoissa ei mitenkään harvinaista ole. Vittuilua, porukasta sulkeminen ja parhaimmillaan tauluun väärän mielipiteen omaavalle.
 
Onneksi en tunne ketään tuollaista minkään musan tapauksessa. Hyi saatana.

Henri Henri Olavi: Onneksi en tunne ketään tuollaista minkään musan tapauksessa. Hyi saatana.
 
'billyporukat on aika pitkälti syynä siihen, että vihaan ääri- kaikkea. Kuten on ollut puhetta... ;)

p130: 'billyporukat on aika pitkälti syynä siihen, että vihaan ääri- kaikkea. Kuten on ollut puhetta... ;)
 
Mä olin lapsi 70- ja 80-luvuilla, joten en tiedä tuollaisesta rockabilly hommasta mitään. Ei kai sellaisia enää nykyään ole?

Henri Henri Olavi: Mä olin lapsi 70- ja 80-luvuilla, joten en tiedä tuollaisesta rockabilly hommasta mitään. Ei kai sellaisia enää nykyään ole?
 
Saman ikäisiä ollaan suunnilleen. Pyörin niissä piireissä aktiivisemmin n. 10 vuotta sitten ja genrefasismi oli tietyillä hahmoilla aika överiä. Soittelen edelleen niitä meininkejä, mutta syvää päätä yritän välttää. Samanlaista totuutta julistavia metallihahmoja on myös sattunut tuttavapiiriin.
 
Lopetetaan offtopic. Maiden on kova.

Up the Irons!

Oan: Äkkiseltään Míeleen tulee ainakin tällaisia osatekijöitä:
- Havainnointikyky on rajallinen, jolloin yhdellä kuuntelulla ei aina hahmota kaikkea "olennaista" (yksityiskohtia, yhteyksiä, jne).
- Mieliala ja tilanne vaikuttaa kokemukseen, jolloin eka kuuntelu voi olla enemmän heijaste näistä kuin itse musiikista.
- Jatkokuuntelut "opettavat", kontekstin taju kehittyy.
 
Erinomaisia pointteja.

Kyllä se joskus tosiaan kummastuttaa, kun kommentti täällä on: puolet levystä kuultu, ei lähde, paskaa!
 
Kun joskus sitä tutkailtiin kansitaidetta päiviä, kuunneltiin piisejä sanoituksia tutkien ja ilman vähintään tusina kertaa, sitten tsekattiin ne kirjat tai leffat joihin jotkut piisit perustuivat ja lopuks käytiin kattomassa levyn kiertueen keikka. Sitten tuli vasta tuomio; ihan ok levy!

Cancun: Onko tämä "aukesi vasta kuudennella soittokerralla" -meno vähän sellaista, että pakko tykätä ja mitä enemmän altistaa itseään, sitä paremmalta(=tutummalta) se alkaa kuulostaa? Vai kuunnellaanko se kuudeskin kerta täysin avoimin mielin, ilman ennakko-odotuksia?
 
Kuulostaa sinänsä tietysti vähän mahdottomalta, koska jos levy on jo useampaan kertaa kuunneltu läpi, on siitä väkisinkin jonkinlainen kuva jo muodostunut. Toisaalta ymmärrän sen, jos lätty on viidesti kahlattu läpi ja fiilis on edelleen, että "en nyt oikein tiedä onko tämä helvetin hyvä vai ei", niin ehkäpä se kuudes kerta saattaa kilkauttaa vaa'an ratkaisevasti jompaan kumpaan suuntaan.
 
Omassa tapauksessa homma menee jotakuinkin siten (tätä nykyä), että jos ensimmäiseltä täydeltä ajatuksella tehdyltä kuuntelulta ei jää yhtikäs mitään päähän, niin peli on pelattu. Toiselle kierrokselle voi päästä jo varsin helposti, jos vaikka yhdessäkin biisissä on poikkeuksellisen loistava kertsi, kitarasoolo, tarttuva riffi, hyvät sanoitukset, etc.
 
Poikkeuksen muodostavat sitten itselle tärkeät bändit, joille haluaa suoda ylimääräisen mahdollisuuden, kuten Iron Maiden, Megadeth, Dream Theater, ym. Tai ehkä tapaukset, joissa mielentila ei ole ollut tarpeeksi vastaanottavaisella asetuksella ja kokee ettei antanut levylle reilua mahdollisuutta.
 
Senjutsun olen nyt kuunnellut 3-4 kertaa ja satunnaisotannalla irtobiisejä, mutta edelleenkään en löydä mitään tarpeeksi hyvää koukkua, johon tarttua. Olen varsin varma, että tätä levyä en tule kuuntelemaan, ellei vahingossa ala soida randomilla.
 
Muinaisina aikoina joutui ostoksensa kanssa elämään ja muistan elävästi, kun ensimmäinen ostamani CD oli Iron Maidenin X Factor. Olin alkuun aivan shokissa, kun luulin saavani jotain Run to the Hills -matskua levyllisen. Kuunneltavahan se oli (ja on tullut kuunneltua lukemattomia kertoja) ja kyllä sieltä edelleen vajaa kourallinen ihan hyviä ralleja käteen jäi. Jossain määrin on kyllä ikävä viattomampia menneitä aikoja...

Lovefactory: Poikkeuksen muodostavat sitten itselle tärkeät bändit, joille haluaa suoda ylimääräisen mahdollisuuden, kuten Iron Maiden, Megadeth, Dream Theater, ym. Tai ehkä tapaukset, joissa mielentila ei ole ollut tarpeeksi vastaanottavaisella asetuksella ja kokee ettei antanut levylle reilua mahdollisuutta.
 
Samaa mieltä näin omalta kohdaltakin.
 
Senjutsun olen nyt kuunnellut 3-4 kertaa ja satunnaisotannalla irtobiisejä, mutta edelleenkään en löydä mitään tarpeeksi hyvää koukkua, johon tarttua. Olen varsin varma, että tätä levyä en tule kuuntelemaan, ellei vahingossa ala soida randomilla.
 
Tuota vähän ajoin takaa eli juurikin ne "koukut" jotka jäisi mieleen loistaa poissaolollaan... Nyt biisit kuulostaa lähinnä enemmän/vähemmän "suorituksilta" jotka on tavallaan tehty vain "vähän sinne päin" että saataisiin levy juuri ja juuri kuulostamaan Maidenilta.
 
Muinaisina aikoina joutui ostoksensa kanssa elämään ja muistan elävästi, kun ensimmäinen ostamani CD oli Iron Maidenin X Factor. Olin alkuun aivan shokissa, kun luulin saavani jotain Run to the Hills -matskua levyllisen. Kuunneltavahan se oli (ja on tullut kuunneltua lukemattomia kertoja) ja kyllä sieltä edelleen vajaa kourallinen ihan hyviä ralleja käteen jäi. Jossain määrin on kyllä ikävä viattomampia menneitä aikoja...
 
Näin jälkiviisaasti toteaisin että nuo Blazen aikaiset levytkin kuulostaa edelleenkin tuoreilta ja jopa biiseiltäkin paremmilta kuin Senjutsu... Blazen ääneen totuttelu ei vienyt ainakaan itselläni kovin montaa kuuntelukertaa.

Regalis Apertura: Nyt biisit kuulostaa lähinnä enemmän/vähemmän "suorituksilta" jotka on tavallaan tehty vain "vähän sinne päin" että saataisiin levy juuri ja juuri kuulostamaan Maidenilta.
 
Kaipa tuossa on se että bändi on päättänyt tehdä levyn, vaikkei sille ole ollut biisejä. Sitten on pitänyt tehdä biisejä, vaikkei mitään paloa niiden tekemiseen ole ollut. Kyllähän sitä kuka vain raapii kasaan biisejä, jos päättää niin tehdä. Todetaan vaan että ihan ok, levylle vaan.
 
Ne parhaat levyt on taas tehty siksi kun on ollut niin paljon biisejä. Ja biisejä on ollut paljon kun on ollut hirveä palo tehdä biisejä.

Dirtyh: Kaipa tuossa on se että bändi on päättänyt tehdä levyn, vaikkei sille ole ollut biisejä. Sitten on pitänyt tehdä biisejä, vaikkei mitään paloa niiden tekemiseen ole ollut. Kyllähän sitä kuka vain raapii kasaan biisejä, jos päättää niin tehdä. Todetaan vaan että ihan ok, levylle vaan.
 
Ne parhaat levyt on taas tehty siksi kun on ollut niin paljon biisejä. Ja biisejä on ollut paljon kun on ollut hirveä palo tehdä biisejä.
 
Amen. Tuossa kiteytettynä kaikki oleellinen...

Emeritus: Ja myös siksi, että niille parhaille levyille pistettiin vain se paras biisiaines enemmän tai vähemmän viimeisen päälle hiottuna, ilman turhaa tyhjäkäyntiä ja läpsyttelyä, koska oli pakko. Yhdelle LP:lle mahtui vain tietyn verran matskua per puoli (olkoonkin että Powerslaven ja Somewhere in Timen kestoilla koeteltiin formaatin rajoja), eikä käsittääkseni silloin tuplalevyjä tehty ihan vaan ilmoitusasiana levylafkalle.
 
Sitten valtaformaatiksi nousi CD ja voitiinkin ahtaa lätylle kamaa löysemmin rantein. Ja sittemmin hoksattiin, että kahdella CD:lläpä sitä on tilaa kaksi kertaa niin paljon kuin yhdellä...
 
Joo näin oli LP-formaatin aikoina että juurikin noihin "tyhjäkäynteihin" ei pahemmin ollut varaa. Albumit harkittiin muutenkin tietyssä mielessä kokonaisuuksiksi noin biisijärjestyksen suhteen ja varmaan sen ansiosta esim. nuo em. Powerslave ja Somewhere toimivat edelleenkin tiukkoina kokonaisuuksina...
 
Mitä tuohon cd-formaattiin tulee niin olihan se vähän kaksipiippuinen juttu että maksimikesto (muistaakseni) oli 80 minuuttia. Vaatii miltä tahansa bändiltä itsekrititiikkiä jotta tuo aika saataisi täytettyä "mielenkiintoisella biisimateriaalilla" kuulijalle alusta loppuun asti ilman skippaamisia;)... Tietysti tuo on sitten suhteellinen käsite itse kunkin kohdalla miten
jollakin 80 min. levyllä tuo saatiin toteutettua. Siis ihan yleiselläkin tasolla.

Bruce tulee tammikuussa puhekeikalle Helsingin Kulttuuritaloon.
 
https://www.soundi.fi/uutiset/vieta … aulaja-saapuu-alkuvuodesta-suomeen/

Vinyyliformaatti vaati tiivistämään biisejä. Kaikki joutava pois ja osa hyvistäkin kohdista, että mahtuu. Toki Maidenilla oli pitkiäkin biisejä alusta lähtien. Mellencampin monet levyt ovat nykyajan näkökulmasta hauskoja, kun kokonaiskesto on 24 minuuttia, tai jotain. Yhdeksän biisiä on monella niistä. Yhdeksän kolmen minuutin rallia, eikös se albumi jo siinä ole?:) Jos tekee kahdeksan minuutin biisejä, niin puolen tunnin kestolla siitä tulee maxisingle.
 
En ole kuunnellut Maidenin uusinta kuin pätkiä sieltä täältä, ja mun mielestä siellä on joitain ihan hyviä kohtia, joista olisi saanut rakennettua ihan hyviä kolmen minuutin ralleja. Tuo mammuttitauti on inhottava, hyvätkin kohdat hukkuvat sinne eeppisyyteen. Jos kahdeksan minuutin monsterissa on 15 sekuntia hyvää kohtaa, niin se häviää sinne ja menee tavallaan hukkaan, vaikka siitä olisi voinut saada hyvän kolmen-neljän minuutin biisin pääteeman.
 
Toki esmes jollain Somewherellä on pitkiä ralleja, mutta ne ovat pääosin täyttä tavaraa alusta loppuun. Tiukkoja huolimatta pituudestaan.

shuffle: Vinyyliformaatti vaati tiivistämään biisejä. Kaikki joutava pois ja osa hyvistäkin kohdista, että mahtuu. Toki Maidenilla oli pitkiäkin biisejä alusta lähtien. Mellencampin monet levyt ovat nykyajan näkökulmasta hauskoja, kun kokonaiskesto on 24 minuuttia, tai jotain. Yhdeksän biisiä on monella niistä. Yhdeksän kolmen minuutin rallia, eikös se albumi jo siinä ole?:) Jos tekee kahdeksan minuutin biisejä, niin puolen tunnin kestolla siitä tulee maxisingle.
 
En ole kuunnellut Maidenin uusinta kuin pätkiä sieltä täältä, ja mun mielestä siellä on joitain ihan hyviä kohtia, joista olisi saanut rakennettua ihan hyviä kolmen minuutin ralleja. Tuo mammuttitauti on inhottava, hyvätkin kohdat hukkuvat sinne eeppisyyteen. Jos kahdeksan minuutin monsterissa on 15 sekuntia hyvää kohtaa, niin se häviää sinne ja menee tavallaan hukkaan, vaikka siitä olisi voinut saada hyvän kolmen-neljän minuutin biisin pääteeman.
 
Toki esmes jollain Somewherellä on pitkiä ralleja, mutta ne ovat pääosin täyttä tavaraa alusta loppuun. Tiukkoja huolimatta pituudestaan.
 
Höpö höpö. Senjutsu on just hyvä levy tollaisena eikä sillä ole heikkoja hetkiä.

Samjos: Höpö höpö. Senjutsu on just hyvä levy tollaisena eikä sillä ole heikkoja hetkiä.
 
Ei ole. Juuri kuuntelin kakkoslevyä autossa tänään, kun oli Bluetoothin ja Spotifyn kanssa jotain teknistä ongelmaa. Ihan hemmetin kämyistä menoa. Hell On Earthissa on hyviä melodioita, mutta kokonaisuus siinäkin on puiseva. Ei olisi tarvinnut yli kuuden minuutin mennä noilla eväilä. The Parchment ja Death Of The Celts ovat lähes parodioita 2000-luvun IM biiseistä. Darkest Hour on laimennettu versio Coming Homesta, ja siitäkin on se alun vähäinen viehätys kadonnut.

The Jack: Ei ole. Juuri kuuntelin kakkoslevyä autossa tänään, kun oli Bluetoothin ja Spotifyn kanssa jotain teknistä ongelmaa. Ihan hemmetin kämyistä menoa. Hell On Earthissa on hyviä melodioita, mutta kokonaisuus siinäkin on puiseva. Ei olisi tarvinnut yli kuuden minuutin mennä noilla eväilä. The Parchment ja Death Of The Celts ovat lähes parodioita 2000-luvun IM biiseistä. Darkest Hour on laimennettu versio Coming Homesta, ja siitäkin on se alun vähäinen viehätys kadonnut.
 
Höpöhöpö, Senjutsu on hyvä levy kokonaisuudessaan