Klassinen ›

On todella sääli ja tavallaan karhunpalvelus koko musiikkikulttuurille, säveltaiteelle, klassisen musiikin kentälle ja monille hienoille säveltäjille, että äänilevybisnes pyörii pelkästään populariteetin ja kaupallisuuden eikä esim. puhtaasti taiteellisen visionäärisyyden ehdoilla sillä suurin osa kaikkein merkittävimmästä suomalaisesta sinfoniakirjallisuudesta jää sen vuoksi yhä kokonaan levyttämättä ja suurelle yleisölle tuntemattomaksi, vaikka myös esim. Melartinin sinfonioiden mielivaltaisesti lyhennettyjä versioita on levytetty, joissa saattaa kuitenkin sävellajisuhteet olla pielessä ja kehittelyjaksoja on jätetty pois jne. ja Leiviskän ja Tuukkasen meri sinfonia on purkissa, mutta useimmiten vain populaareimpien nimien laimeita, mitäänsanomattomia ja vaisuja sinfonioita levytetään roppa kaupalla yhä uudestaan ja uudestaan pelkästään bisnesmielessä kaupallisen menekin vuoksi ja siltä pohjalta että kukin uusi kapellimestarikomeetta saa kannettua kortensa kekoon tiettyjen sinfonioiden esitystraditioita kartuttaen ja oman leimansa ja panoksensa siihen tuoden, vaikka nämä teokset sinällään kumpuaisivat emotionaalisesta köyhyydestä ja tyhjyydestä minkäänlaisia suuria emotionaalisia kokemuksia tuottamatta klassisen viileässä ilmeessään aina Palestrinasta saakka innoitustaan ammentaen ja joskus jopa Mozartia hiukan plagioiden. Korostan etten ole maininnut niiden säveltäjien nimiä joihin kritiikki kohdistuu vaan puhun ainoastaan yleisellä tasolla eikä tässä säveltäjiä ole tarkoitus kritisoidakaan vaan kaiken kaupallistamista.
 
Englannissa, Saksassa, Ruotsissa ym. levytetään klassista musiikkia laidasta laitaan populariteetista ja tunnettuudesta viis veisaten koska taide itsessään on tärkeätä ja kannatettavaa taloudellisesta tuotosta riippumatta mutta suomen kaltaisessa köyhässä pikku maassa kaikki ja jopa taidekin on alistettu taloudelliselle voiton tavoittelulle ja taidekin lasketaan vain rahassa kun ohjelmistoon valitaan vain ennakkoon myyviä säveltäjiä puhtaasta taiteellisuudesta piittaamatta sillä muuten ei olisi selitettävissä miksi niin merkittävät säveltäjät kuin Saikkola, Aaltonen, Fordell, Ranta, Fougstedt, Pesonen, Tuukkanen tai jopa Ringbom, Törne ja Ikonen ja heidän sinfoniansa ovat kadonneet totaalisesti ohjelmistosta eikä heidän musiikkiaan juuri näy levy yhtiöiden katalogeissakaan. Ollapa ruotsalaisia tai englantilaoisia säveltäjiä niin heidän sinfoniansa olisi jo levytetty. Veikkausvaroin kuulemma tuetaan myös kulttuuria mutta eivät nämä rahavirrat ainakaan musiikillisesti arvokkaiden suomalaisten sinfonioiden levytysprojekteihin kohdistu koska kuvitellaan että suomessa on vain yksi pätevä säveltäjä jota suurempaa väärinkäsitystä ei olekaan. Itseäänikin kesti kauan ennen kuin tämän tajusin.

Minusta nämä Saikkolat, Aaltoset, Rannat, Fordellit, Fougstedtit, Härköset, Ringbomit. Ikoset, Törnet, Leiviskät, Melartinit, Pesoset, ja Tuukkaset ovat kokemuksen syvällä rintaäänellä sanottuna sinfonikkoina monesti vaikuttavampiakin kuin ruotsissa tai englannissa levytetyt sikäläiset säveltäjät eivätkä ainakaan juuri huonompia säveltäjästä tietysti hiukan riippuen eikä heidän musiikkiaan silti taltioida levylle vaan näemmä vain esim. Bantockia, Baxia, Arnoldia, Bennettiä, Moerania, Williamsia, Waltonia, Rubbraa, Berkeleyta, Wordsworthia, Joubertia, Searlea, Rawsthornea. Alwynia, Roothamia ym. ym. siitä huolimatta että en nyt näitä viimeksi mainittuja säveltäjiä niin kovin populaareina pitäisi, päinvastoin, mutta briteissä levybisnes toimii ihan eri tavalla kuin täällä meillä suomessa, jossa kumma kyllä vanhempaa ja tuntemattomampaa suomalaista sinfoniakirjallisuutta karsastetaan, vaikka musiikki olisi laadukastakin, eivätkä ulkomaisetkaan levy yhtiöt ota niitä jostain syystä levytettäväkseen, vaikka monien muiden suomen naapurimaidenkin musiikki kelpaa levytettäväksi laatutasosta riippumatta kun ajatellaan vaikka sinfonikkona heikkoa Larssonia tai Tanejevia joiden sinfoniat ovat kelvanneet brittiläiselle levy yhtiölle mikä on varsin outoa ja kummallista.
 
Briteissä on lisäksi paljon enemmän levy yhtiöitä kuin suomessa jotka ovat tosissaan keskittyneet sikäläisen musiikin taltioimiseen laadusta viis välittämättä jonka huomaa siitä kun esim. kuuntelee jotakin Rubbran sinfoniaa joka ei ole pilattu sielukkuudella kuten nro 4 vaikka myöhäisemmät sinfoniat kuten nro 8 ovat tässä suhteessa jo paljon parempia ja todistavat loistavasta orkesterinkäsittelytaidosta ainakin 2. osassa. Edmund Rubbra on suotta unohdettu säveltäjä. Myös ranskassa ollaan kunnostautuneita maanmiesten sinfonioiden levyttämiseen oikein urakalla joka koskee myös aivan tuntemattomiakin säveltäjiä kuten briteissä kun suomessa levybisnes on aivan lapsenkengissä ainakin sinfonioiden levyttämisen osalta jossa suositaan pääasiassa vain paria tunnetuinta nimeä, Sibeliusta ja Madetojaa ja satunnaisesti joitakin nykkäreitä. Pienet tosin on markkinat mutta tuleehan cd levyt aina kansainväliseen levitykseen. Ahmed Saygun on uusin säveltäjätuttavuus jonka sinfoniaa nyt kuuntelen spotifysta. En tiedä edes hänen kansallisuuttaan mutta sinfonia vaikuttaa polytsylistiseltä. Turkkilainen säveltäjä näemmä.