Aihe: Miksi neuvostosäveltäjät ovat kuuluisampia kuin suomalaiset? 1 | |
|---|---|
 megatherium02.07.2022 19:02:49 (muokattu 05.07.2022 19:45:45) | |
Miksi sodanaikaiset tai sen jälkeen eläneet neuvostoliittolaiset, mutta myös vanhemmat venäläiset, säveltäjät ovat vakiinnuttaneet paikkansa kaanonissa sankemmin ja vankemmin ja saanet teoksiaan levytetyksi paljon suuremmassa määrin kuin suomalaiset kollegansa varsinkin maailman suurimpien levy yhtiöiden katalogeissa, vaikka heidän musiikkina ei todennäköisesti ole yhtään sen laadukkaampaa ja merkittävämpää kuin suomalaistenkaan jopa ohjelmistosta kadonneiden ja kaanonista poissaolollaan loistavien säveltäjien musiikki ja varsinkaan sinfoniat, vaan usein jopa päinvastoin heikompia jos ajatelleen jopa tunnetuimpien neuvostosäveltäjien usein terävän ironian ja jopa pilailevuuden hallitsemaa ja sävyttämää atmosfääriä heidän sinfonioissaan, josta puuttuu emotionaalista syvyyttä tai, kuten Tsaikovskilla, sävelkieltä leimaa sentimentaalisuus ( Tai kuten Kuulakin kritisoi sitä huonosti tehdyksi), lukuun ottamatta esim. jotakin Shostakovitsin synkkäsävyisen tummanpuhuvaa ja lohdutonta 14. sinfoniaa, mutta hänenkin sinfoniansa vaihtelevat paljon niin tyylillisesti kuin laadullisestikin ja myös itselleni on aivan uskomatonta ja tavatonta että jotkin täysin tuntemattomat ja unohdetut suomalaissäveltäjät ovat saattaneet luoda vaikuttavampaa musiikkia kuin neuvostoliittolaiset maailmankuulut kollegansa, jotka ilmeisesti maantieteellisen sijaintinsa ja maansa suuren kokoluokan takia on mielletty kuuluvan takapajuista ja metsäläistä suomea suuremmassa määrin jonkinlaiseen kulttuurin kehtoon ja vanhaan perinteikkääseen sivistysvaltioon venäläisinä säveltäjinä ja siksi päässeet helpommin pinnalle ja länsimaisten kollegojen tietoisuuteen tai sitten he ovat säveltäjinä lyöneet itsensä läpi jo paljon aikaisemmin kuin suomalaiset ja siten olleet etulyöntiasemassa näihin nähden tai sitten tunteneet vaikutusvaltaisia ulkomaalaisia kollegoita ja osanneet mielistellä heitä ja siten näiden yhteyksien takia kyenneet ponnistamaan kuuluisuuteen suomalaisia kollegoitaan helpommin ja siksi vakiinnuttaneet paikkansa kaanonissa musiikkinsa kujeilevuudesta ja pinnallisuudesta huolimatta mikä tuntuu tyrmistyttävältä, kun sen sijaan joku Lauri Saikkola joka siitä huolimatta että sai teoksiaan esille uuden musiikin festivaaleilla ympäri Euroopan musiikkikeskuksia Tel Avivista Salzburgiin ei koskaan vakiinnuttanut paikkaansa kaanonissa vaan katosi ohjelmistosta, erakoitui ja unohdettiin täydellisesti vaikka kriitikko kutsui hänen musiikkinsa tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia ajattomiksi ja mm. Karjala palaa, kuten epäilemättä Traaginen sinfoniakin, on hyvin vaikuttava teos muttei siitä huolimatta ole levytetty koskaan kuten sentään useimpien neuvostosäveltäjien keskeisintä musiikkia. Johtavana virallisena Neuvostoliiton säveltäjänä ylistetyn Tikhon Khrennikovin mukaansa tempaava sinfonia nro 2: https://youtu.be/QKQLgwUbObY Tässä valtion sanelupolitiikkaan alistuneen Aleksander Mosolovin kuuluisa Rautavalimo, joka ei innostanut Glenn Gouldia tutkimaan mitä muuta herra Mosolov on mahtanut säveltää, kuten hän kirjoitti. https://youtu.be/rq1-_UPwYSM Tässä myöskin Neuvostoliitossa esiin murtautuneen Georgi Sviridovin 1. sinfonia e molli joka alakuloisella klarinettisoololla alkavan johdannon jälkeen muuttuu allegrossa energisemmäksi, valoisammaksi ja jopa purevan ivalliseksikin. https://youtu.be/fGxkSpcbWyE Terävän ironinen ja kieltämättä viihdyttävä mutta yliarvostettu ja pinnallinen, lähes kabareemainen ja tekstuuriltaan kamarimusiikillinen, ja ehkä osan loppua lukuun ottamatta orkestraalisia keinovaroja ja orkesterin koko rekisteriä heikosti hyödyntävä, Scherzo tempossa allegro marcato Prokofjevin kuuluisasta ja tyyliltään klassis romanttisesta 5. sinfoniasta jonka yhteydessä Gould kirjoitti valtavasta voimasta kansan ilmaisukyvyssä. https://youtu.be/RkN9x6d9NDA Gould kirjoittaa myös jostakin teknisesti taitavasta Dmitri Tolstoi nimisestä säveltäjästä joka ei kuitenkaan ole sukua Leolle, ja sijoittuu erinomaisella kontrapunktisella tyylillään jonnekin Regerin ja Tanejevin välille mutta josta Wikipedia ei tiedä kertoa mitään. Venäläinen Sergei Tanejev siteeraa 4. c molli sinfoniassaan näköjään myös Brahmsia ja sivumennen sanoen myös Beethovenin erästä myöhäistä kvartettoa mikäli kuulin oikein joten kovin persoonallisesta ja omaleimaisesta säveltäjästä ei liene kyse. Tanejevin tavoin lineaarisuutta rakastanut Mjaskovski, joka oli Gouldin mukaan Skrjabinin jälkeen kaikkein kiinnostavin venäläinen säveltäjä 1900 luvun varhaisvuosina (Eikö Rachmaninov sitten ollut?), lienee Tanejevia hieman originellimpi neuvostoliittolais venäläinen säveltäjä ja sinfonikko jonka musiikille on ominaista Skrjabinin tavoin voimakas subjektiivinen luonteenpiirre, syvästi mietiskelevä muotokäsitys, vaikka hänellä oli Glenn Gouldin mukaan käsitys, että puuhakkuus on sama kuin kompleksisuus, laajat mitat samaa kuin suuruus ja toisto samaa kuin yhtenäisyys hän sai kuitenkin aikanaan 5 Stalinin palkintoa sävellyksistään. Suomalaisesta musiikista Gould ei kirjoita Sibeliusta lukuun ottamatta halaistua sanaakaan eikä mainitse ainuttakaan meikäläistä sävelseppoa. Sibelius ei kuitenkaan taatusti ole ainoa suomalainen säveltäjä joka ansaitsisi tulle huomioiduksi maailmalla ja levy yhtiöiden katalogeissa vaan on täysin päivän selvää että suomessa on lukuisia hänen musiikillisten ansioidensa ja metafyysisen merkityksensä ylittäviä tai vertaisiaan säveltäjiä jotka eivät millään muotoa ansaitsisi sitä unohdusta joka niiden osaksi on tullut mutta pieleen menneen maailmanhistorian takia suomen musiikissa yhden periaate on nostettu normiksi ja vain Sibeliuksen musiikkia esim. Deutsche Grammophonilla ja Deccalla levytetään. Salosen väittämistä Sibelius vaikutteista huolimatta Tuukkanen oli omintakeinen ja persoonallinen postromantikko saavuttaessaan taiteellisen kypsyytensä sinfonioissaan jonka huomaa lähinnä siitä Tuukkasen musiikkiin valetusta objektivoidusta tunteesta jonka tuntee rinnassaan lämpönä ja haltioitumisena jollaisia tuntemuksia ei Sibeliuksen musiikki juuri synnytä mikä on seikka joka erottaa heidät säveltäjinä toisistaan. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
| megatherium 05.07.2022 15:06:07 (muokattu 06.07.2022 11:53:18) | |
Ehkä näiden Shostakovitsien ja varsinkin Prokofjevien, tärkeiden säveltäjien, kuten Gould sanoo, saavuttama maine on kiirinyt niin hyvin eteenpäin ulkomaille saakka että heidän, tai ainakin Prokofjevin, on ollut helpompi luoda kansainvälistä uraansa ja karriääriään, herättäessään sensaation mestarillisesti hallitsemallaan riitasointuisella ja provosoivalla tyylillään, kuin suomalaisten, siitä huolimatta että Neuvostoliitto on ollut suljettu yhteiskunta ja siksi esim. Shostakovitsin saama kansainvälinen maine jota Saikkola, Tuukkanen, Aaltonen tai Fordell ei tavoittanut tuntuu täydelliseltä mysteeriltä kun hän ei käsittääkseni juuri poistunut maasta kuin ehkä myöhempinä vuosinaan ja tätä ajatellen Aaltosen unohtaminen tilapäisestä menestyksestään huolimatta itäblokissa ja japanissa asti, tuntuu vähintään yhtä oudolta ja epäoikeutetulta. Johtuuko tämä kaikki nyt siitä että kun olet lähtöisin jostakin pienestä maasta jolla ei ole niin hienoa ja komeaa kulttuurihistoriaa kuin Neuvostoliitolla ja venäjällä sinut on helpompi unohtaa taiteilijana kykenemättäsi herättämään vastaavanlaista kansainvälistä huomiota kuin suuren ja mahtavan Neuvostoliiton säveltäjät vaikka esim Salmenhaara on verrannut Saikkolaa ja hänen sinfonioitaan tyylillisesti Shostakovitsiin vaikka Saikkolan tyyli onkin salmenhaaran mukaan synnynnäinen eikä näin olen plagiointia ja siitä huolimatta hänet on täydellisesti unohdettu vaikka en millään jaksa uskoa että vaikkakaan hän ei ollut mikään modernisti nuoren Shostakovitsin tavoin hän olisi sinfonikkona laadullisesti heikompi kun ajattelee Shostakovitsin epätasaista tuotantoa mutta ehkäpä Saikkola ajoittain uusklassismin suuntaan pyrkivä kansallisromanttisuus oli tyylinä jo pois muodista eikä hän siksi kyennyt herättämään enää huomiota säveltäjänä epätasaisen Shostakovitsin tavoin jonka taide lähti Goudin mukaan menemään väärään suuntaan eikä hänestä koskaan tullut sitä suurta säveltäjää johon hänen loistavat lahjansa, jotka olivat yleisesti tiedossa, antoivat hyvät edellytyksen varhaisteosten rytmisen työntövoiman muuttuessa organismin päättymättömäksi sykinnäksi ja Schönbergin kaksoismerkityksisten ydinsointujen taidokkaat monimielisyydet ovat tulleet frigideiksi ja koreileviksi, yleisyydessään hämmentäviksi kliseiksi Shostakovitsin kärsiessä jossain määrin puolueen nalkuttavasta vainosta formalismisyytöksineen jonka takia hän kirjoitti 5. sinfoniansa joka on vastaus oikeutettuun kritiikkiin ja josta tuli hänen suosituin sinfoniansa mutta mysteeri on edelleen siinä miksi näistä neuvostosäveltäjistä tuli paljon seuratumpia ja suositumpia säveltäjänimiä lännessä kuin osittaisen menestyksen saavuttaneet suomalaiset kollegansa jotka unohdettiin täysin vai johtuiko se suomalaisten säveltäjien musiikin konservatiivisuudesta tai siitä että he eivät eläneet geopoliittisesti merkittävällä maantieteellisellä vyöhykkeellä kuten neuvostoihmiset joiden elämä on kiinnostavampaa kuin suomen pienen tasavallan asukkaiden taaperrus joka on länsivaltojen näkökulmasta mitätöntä ja huomiota herättämätöntä eikä riittävän mediaseksikästä? Miksi siis pieni sisukas suomi hävisi suurelle Neuvostoliitolle paitsi sodassa niin myös musiikissakin ja miksi vain Sibelius korotettiin maansa symboliksi ja nuoremman säveltäjäsukupolven edustajat unohdettiin täysin? Miksi? Oi miksi? Eihän Aarre merikantokaan ultramodernina säveltäjänä saavuttanut mainittavampaa kansainvälistä menestystä ja mainetta vaikka hän voitti Schottiin sävellyskilpailun ja sai englannissa esitetystä Fantasiastaan orkesterille hyvää kritiikkiä jota hän ei sattunut lukeman ja Melartin joka aikoinaan johti omien sinfonioidensa esityksiä menestyksellä ulkomailla asti vaipui täysin unholaan. Ilmeisesti koko maailman mielenkiinto niin nyt kuin ennenkin on kohdistunut pelkästään venäjään ja tuolloin Neuvostoliittoon jonka hyvin tarkasti seurattua kulttuuria pidettiin suuremmassa arvossa kuin suomen nuorta kulttuuria Venäjän aggressiivisista laajentumispyrkimyksistä huolimatta ja sikäläisten säveltäjien ja taiteilijoiden kamppailua hirmuvallan kourissa seurattiin suurella kiinnostuksella. Suomalaisten suurten säveltäjien ja tuotteliaiden sinfonikkojen unohdusta voi pitää esimerkkinä pieleen menneestä maailmanhistoriasta. Nykyään kyllä tämä surkea suomalainen nykymusiikki herättää kansainvälistä huomiota vaikkei mitään aihetta huomioon olekaan eivätkä nämä tämän päivän sävelsepot pärjää vertailussa 50 luvun neroillemme. On muuten todella tavatonta vaikka tuo meri sinfonian myrsky osa onkin "oikutellut" viime aikoina tuon tuostakin enkä ole ollut siitä läheskään jokaisella kuuntelukerralla enää niin vaikuttunut kuin aiemmin sitä kuunnellessa niin kokonaisuutena teos mukaan lukien tubesta ja spotifysta poissaolollaan loistava avausosa on kuitenkin niin vaikuttavaa musiikkia jota ei siihen nähden kuunaan uskoisi että teosta ei tänä päivänä juuri esitetä, levytetä saati tunneta maailmalla vaan levybisneksessäkin musiikin modernistisuus on pikemminkin itseisarvo ja kaikkea tyylillisesti vanhempaa ja perinteisempää musiikkia katsotaan karsaasti pitkin nenän vartta, mikä on todella epäreilua monia hyviä tonaalisia säveltäjiä kohtaan. On tosiaan kummallista että joidenkin neuvostosäveltäjien lahjakkuus huomattiin lännessä saakka mutta ei suomalaisten säveltäjien lahjakkuutta ensinkään. Tätä suomalaisten lahjakkuutta on hieman hankala arvioida koska emme juuri tunne Saikkolan sinfonioita koska niistä ei ole tehty levytyksiä eikä Yle soita kantanauhatallenteitaan radiossa riittävästi että pääsisimme tutustumaan edes Saikkolan palkittuun 5. sinfoniaan mutta ainakin viimeisten kiusausten säveltäjä näki Saikkolan La Campale sinfoniassa sinfoniaan sopivaa materiaalia ja Salmenhaara on analysoinut muutamien Saikkolan sinfonioiden rakennetta ja erääseen sinfoniaan sisältyy traaginen scherzo karakteri ja Pensiero Movimentossa kontrastoivien aiheiden vastakkainasettelu jatkuu loppuun saakka sen lisäksi että musiikkitieteilijät ovat katsoneet Saikkolan sinfonioiden kuuluvan säveltäjän keskeiseen tuotantoon eikä niitä tästä huolimatta esitetä tai ole levytetty ainuttakaan. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
 Prophet20.02.2023 19:17:21 (muokattu 20.02.2023 19:17:47) | |
Neuvosto-Virolainen säveltäjä dokumentissa. Ilmeisesti kuuluisa oli hän. https://areena.yle.fi/1-63392557 | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)