Aihe: Musiikin paradoksi
1
megatherium
15.06.2022 19:05:07 (muokattu 17.06.2022 18:44:49)
On myös sangen paradoksaalista, että vaikka siinä onkin hieman yli-yrittämisen, teeskentelyn ja liioittelun makua, kykenen silti haltioitumaan, lumoutumaan ja pakahtumaan Tuukkasen Meri sinfoniasta ja etenkin sen lähes impressionistisen pehmeästä avausosasta ja Myrsky osasta yhä uudelleen ja uudelleen, kerta toisensa jälkeen, jopa useita kertoja saman päivän aikana, kyltymättömässä Tuukkasen musiikin nälässäni ja himossani, jota himoa ei juuri monen muun säveltäjän kohdalla ilmene, kohottautuessani tuolillani istuen tai seisaallani ylös kohti korkeuksia, pääni kallistuessa taaksepäin ja katseeni kohotessa ylös ällistynyt ilme kasvoillani, varpaisillani seisten, suu ammollaan, koko keho jännityksestä kireänä, joskus jopa huohottaen ja silmät aluksi ulos pullistuen ja sitten kiinni puristuen, jo kauan sitten itse oivaltamaani ja kehittämääni reseptiotekniikkaa käyttäen, äärimmilleen kiihottuneena ja välillä hurmiossa, musiikin pakahduttavasta voimasta välittömästi vaikuttuen ja haltioituen, kuin laukeamisen hetkellä, mutta puhtaasti henkisenä kokemuksena ja nautintona, eikä musiikki ala kumma kyllä toistuvista kuuntelukerroista huolimatta tympiä lainkaan juuri koskaan tai kulu puhki (elämysten voimakkuuden sen sijaan kyllä hieman vaihdellessa) kuten useimpien muiden kuuluisampien säveltäjien kuten Sibban saman kategorian ja lajityypin teokset, vaikka kuinka yrittäisin teeskennellä haltioituvani niitä kuunnellessa siinä kuitenkaan onnistumatta, saati että katseeni kohoaisi niitä kuunnellessa spontaanisti edes kohti kattoa, omaamatta lainkaan samanlaista voimakasta vaikutusta tunteisiin, tahtoon ja affekteihin kuten Melartinin, Leiviskän ja Saikkolan sinfoniat ym., joita kuunnellessani tunnen olevani toisinaan myös jokseenkin ylikiihottunut musiikin vaikutuksesta ja voimasta kuten Meri sinfoniaakin kuunnellessani, joskin ilman omia ponnistelujani ja suuressa määrin itse tavoiteltua ja aiheutettua kiihottumisen tunnetta ja olotilaa kuten moshaamisessa kuuntelisin minäkin Meri sinfonian vaahtopäille nousseita maininkeja ja meren tyrskyjä todennäköisesti tyynen rauhallisena tai mahdollisesti jopa hieman vaivaantuneena ja tympääntyneenä ylettömän paljon ja suorastaan puhki soittamastani musiikista ellen sitten kykenisi saavuttamaan meditatiivisen kontemplaation avulla Tuukkasen sinfonian emotionaalista syvätasoa, ja joka ei vaikuttavuudestaan huolimatta kuulune tunnetun musiikinhistorian kanonisoituihin merkkiteoksiin, mutta kuitenkin omaa jonkin sortin mystisen elementin, piirteen ja ominaisuuden, joka tempaa kuulijan mukaansa ja ikään kuin yllyttää ja provosoi heittäytymään mukaan meren pauhaavaan myrskynsilmään kyetessäni eläytymään ja samaistumaan meren kiehuvaan hornankattilaan voimakkaasti koko sielullani, hengelläni ja kaikesta sydämestäni ja kokemaan riehuvan luonnonvoiman synnyttämän valtavan intohimon täyteisen euforian, tuntiessani sisintäni värähdyttävän kauhun ja nautinnon, ja saamaan henkistä tyydytystä ja positiivista energiaa sen kompleksisesta myöhäisromanttisesta harmonisesta kielestä, mutta viimeksi eilen kävi eräällä kuunteluyrityksellä niin etten haluttomuuttani tai innottomuuttani oikein saanut mitään otetta tuohon Myrsky osaan vaan musiikki vaikutti vain kovin laimealta, väljähtyneeltä, mitäänsanomattomalta ja tavattoman tylsältä mutta siltähän moni muukin teos vaikuttaa jo ensikuulemalta vaikka olkoonkin ettei tämän kaltainen itse yllyttämäni ja aikaan saamani kiihottumisen tila ole millään muotoa aina musiikin todellisiin kvaliteetteihin nähden oikeaan osuva ja relevantti kuten heikohkon Sääski sinfonian kohdalla kävi ilmi tai verrattavissa pohjaan saakka menevään ja emotionaaliselta vaikutukseltaan musertavaan Mozart tai Beethoven kokemukseen joka edellyttää äärimmäisen levollisen ja jopa transsiin vaipuneen kehon ja mielen meditatiivista esteettistä kontemplaatiota jollaisia harrastin ja koin hyvinvoivana lukiolaisena ja jolle metodiikalle kaikki ulkoinen ärsytys ja fyysinen kiihotus on vierasta Tuukkas kokemuksen hektisyydestä huolimatta vaikkakin se edellyttää omaa tempautumista haltioittavan lumontunteen ja äärimmilleen kiihottuneen ekstaasin saavuttamiseksi ilman että jokin ja ikään kuin "ulkopuolelta tuleva genius alkaisi toimia" kuten nerojen luomistyössä ja heidän tuotteidensa reseptiossa alkaa kuin "jumalallisena ihmeenä" tapahtua kun "meidät nostetaan pois tavanomaisesta minästä" "tahdon kadotessa tajunnasta" ja "menettäessämme minuutemme" kuten Eduard Mörike, von Karajan ja Schopenhauer ovat kuvailleet tätä todellista katharttista taide elämystä kun kuvailemani kaltaisessa Tuukkas kokemuksessa olemme kuitenkin vielä lähinnä tahtova vaan ei niinkään tiedoitsemisen puhdas subjekti jota neron ideoiden käsittäminen vasta edellyttää mutta parempi sekin kuin ei mitään, vaikka musiikkia kuunneltaessa tahtoa itseään ei saa kiihdyttää vaan ainoastaan sen vastineita, sitä mikä on älyn mukaista, vaikka minulla on myös syvemmästä Tuukkas elämyksestäkin kokemuksia juurikin jousien pizzicatoilla ja vaskien mahtipontisilla fanfaareilla, patarummun tremololla ja lyhyillä melodisilla motiiveilla, vaskien törähdyksillä ja valtavalla crescendolla alkavasta myrsky osasta jota kuuntelin aikoinaan vanhempieni chippendale parivuoteella rintakehäni painautuessa mystisesti musiikin valtavasta voimasta sängynpatjaa vasten osan "kehittelyssä" mikä oli sinänsä harvinainen ja ainutkertainen kokemus aktiivisen kuuntelu urani ajalta mikä kokemuksena ei ole kuitenkaan läheskään niin tavaton kuin Mozartista hyvin koulussa pärjäävänä lukiolaisena tai peruskoululaisena saamani kokemukset joita pitäisin suurimpina yksittäisinä saavutuksinani ja suorituksinani elämässäni joihin voidaan lukea paitsi eräät urheilusuoritukset, myös nuorena pienestä mallista taitavasti piirtämäni säveltäjäpotretit tai kirjaimellisesti sanasta sanaan ulkoa oppimani yliopiston pääsykoekirja jonka ulkoa oppiminen muutamalla lukukerralla ei tosin edellytä syvällisten maailman olemusta ilmaisevien nerouden tuotteiden syvällistä omaksumista ja tajuamista äärettömän suurta herkkyyttä, kontemplaatiota ja samaistumista vaativassa reseptiossa kuten Mozartin musiikin luotaaminen pohjaan saakka vaan pelkästään hieman harjaantunutta muistia joten katharsiksen kokemista Mozartin ja Beethovenin musiikista pitäisin kovimpana henkilökohtaisena suorituksenani mihin milloinkaan olen kyennyt musiikkiin liittyvine musertavine emotionaalisine kokemuksine jollaisista minulla ei ennen ollut aavistustakaan enkä myöhemminkään ole kyennyt koskaan vastaavaan kuten sentään oletettavasti monet muut musiikillisesti ja vastaanottokyvyltään lahjakkaat henkilöt jotka ovat kertoneet uskomattoman voimakkaista musiikillisista kokemuksistaan julkisesti.
 
Vaikka Tuukkanen mielletään yleisesti tyyliaikakausien väliinputoajaksi ja hieman myöhäsyntyiseksi kansallisromantikoksi, jonka sinfoniat poikkeavat jonkin verran lajiperinteestä ajoittaisilla poikkeamisilla impressionismin suuntaan Meri sinfoniassa vokaaliosuuksineen, taikka lyhyine pentatonisine aiheineen orientaaliseen eksotismiin 2. sinfoniassa niin onko tässä nyt syy vieroksua, väheksyä tai halveksia hänen romanttisen tunnekylläistä musiikkiaan?
 
Tuukkanen edustaa myös Klami tradition ja Madetojalta perityn kansallisromantiikan yhteen sulautumaa ja synteesiä ja hänen täysimittaiset täyspitkät yli puolituntiset sinfoniansa ovat vaikuttavia teoksia joista 4. sinfonia palkittiin HKO;n kilpailussa v. 1958 ja Meri sinfonia sai alkuitunsa hopeamitalin hakumatkalla meriteitse Lontoosta jossa Tuukkanen oli sijoittunut toiseksi taidemusiikkikilpailun orkesterimusiikkisarjassa karhunpyynnillään. Puolentoista vuosikymmenen sinfonisen hiljaisuuden jälkeen syntyi vielä 6. sinfonia josta Yleisradiolla on hallussaan kantanauhatallenne johtajana Jussi Jalas. Tuukkasen 1. sinfonia on vielä Sibelius ja Tsaikovski vaikutteinen teos ja 5. sinfonia on lyhyt torso ja vaikka sisältääkin vaikuttavaa musiikkia ei ole kokonaisuutena täysin tyydyttävä.
 
Toivoisin että Yle edelleen soittaisi Tuukkasen sinfonioita ja muuta mestarin musiikkia ja toivoisin että te muutkin sitä Yleltä osaisitte toivoa. Olisin esim. valtavan utelias tutustumaan Tuukkasen Muskettisotureihin, näytelmämusiikki Kuunsokeaan ja sinfonisiin runoelmiin Runolaulaja ja Vuorten laulu joista 2 jälkimmäistä esitettiinkin Yle radio yhdessä v. 2017 mutta kun minulla ei vielä tuolloin sattuneesta syystä ollut tietokonetta käytössä vaan ainoastaan älypuhelin enkä tuolloin osannut käyttää Yle areenaa tai myöskään tiennyt siitä mitään minulta meni todella harmittavasti tuo laajamittainen vuorten laulu, johon Tuukkanen sai inspiraation englanninmatkan aikana Skotlannin kiertoajelulla, ohi suun.
 
Tuukkasen musiikki kutsuu esille ulkoisia mielikuvia ja sitä voi kutsua vitalistiseksi. Tuukkasen sinfoniat kuuluvat ehkä tuota lyhyeksi torsoksi jäänyttä 5. sinfoniaa lukuun ottamatta, joka ei ole kokonaisuutena täysin tyydyttävä , maamme ehdottomasti merkittävimpiin postromanttisiin lajityyppinsä teoksiin joiden ei tarvitse lainkaan hävetä edes Melartinin mestarillisten luomusten rinnalla tämän sävellysmuodon alalla ja epäsinfonikko Klami, joka ei itsekään pitänyt itseään minään sinfonikkona, häviää Tuukkasen musiikilliselle mielikuvitukselle, ajateltakoon tämän soinnillisesti hienostunutta Meri sinfonian miltei impressionistisen pehmeätä avausta ja intohimon täyteisiä kiihkeitä nousuja ja sonoriteetteja myrskyisemmissä jaksoissa sekä ehtymätöntä melodista mielikuvitusta joille Klami ei pärjää, joskin puhtaasti orkestroijana Klami lienee omaa luokkaansa. Tuntuu tämän vuoksi ihmeelliseltä että vaikka tuukkanen oli epäilemättä aidompi sinfonikko kuin Klami niin siitä huolimatta Klamin kummatkin sinfoniat on levytetty mutta Tuukkaselta sen sijaan vain meri sinfonia. Olen kuunnellut tänäänkin Meri sinfoniaa jo miltei kymmenisen kertaa alati haltioituneena, sekä myrsky osaa Spotifysta, että sinfonian impressionismista inspiroitunutta laajaa avausosaa omalta koneeltani jonne latasin sen Yle areenasta kun se siellä joku aika sitten soi. Tuukkasen muiden sinfonioiden sävel-ja muotokieltä minun on vaikea syvällisemmin analysoida, kun en 5. sinfoniaa lukuun ottamatta ole kuullut niitä koskaan ainoana kosketuskohtana niihin prof. Erkki Salmenhaaraan 2. sinfonian rakenteesta laatima tarkkanäköinen analyysi.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)