Yleistä keskustelua musiikista ›

Kefiiri: Tunteisiin ei onneksi voi olla copyrightia. Mutta säveltäminen, sehän on tosiaan vaan sitä että erilaisten mahdollisten säveljonojen seasta valitaan sellainen joka herättää tunnetta.
 
Beethovenin luomistyötä on kuvailtu siten että hänelle säveltäminen kuten Mozartille ja monille muillekin suurille mestareille oli alitajuista ts. itsetiedotonta toimintaa alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan ja hänelle musiikki puhkesi soiviksi säveliksi samanlaisissa tunnetiloissa jotka runoilijoilla puhkeavat sanoiksi kuten aamun sarastuksessa, yön hiljaisuudessa jne. sävelten myrskytessä ja pauhatessa kunnes ne olivat nuotteina hänen edessään jonka jälkeen alkoi aineiston muokkaaminen ja kehittely pianon ääressä koko laajuudessaan kyeten näkemään kuvina kun musiikki ikään kuin kasvaa, laajenee ja syvenee silmiensä edessä kunnes hän oli tyytyväinen.
 
Mozart taas on kertonut että kun hän on oikeassa mielentilassa hänen mielensä vilisee aiheita ja hän valitsee ne joista pitää eniten ja hyräillen niitä mielessään. jäännöspaloista saisi kokoon vielä monta hyvää sävellystä. Ryhtyessään säveltämään hänen tarvitsi siis vain ammentaa aivojensa ehtymättömästä varastosta. Kirjoituspöydän ääressä hän näytti aina vain kirjoittavan puhtaaksi musiikkia joka oli valmiiksi sävelletty hänen päässään.
 
Tuukkasen ensikosketus säveltämiseen tapahtui hyvin nuorena 12 vuotiaana kun hän isänsä kanssa soitti leikkiviululla duettoja ja meni sen jälkeen nukkumaan mutta uni ei tahtonut tullakaan silmään kun hän kuuli päässään monisäikeisen ja oudon sävelkudoksen jotä hän lähti mielessään ihmetellen seuraamaan.
 
Helvi Leiviskä on kertonut samantapaisen tarinan säveltäjäpolkunsa alkutaipaleelta kun hän sisarustensa kanssa oli nukkumassa mutta heräsi eräänä huhtikuun aamuna aikaisin eikä voinut niin aikaisin herättää vielä muita ja alkoi kuulla päässään ja nähdä säveliä ja sävellyksen josta muodostui hänen ensimmäinen sävellyksensä E duurissa jonka hän samalla näki ja kuuli mielessään ja hän lähti keittiöön etsimään jotakin kynää ja puotipaperia kun muut vielä nukkuivat ja sai kirjoitettua jollakin viivoittimen tapaisella ensin nuottiviivat joille sitten piirsi nuotit ja sävellys oli valmis. Leiviskä taisi olla Melartinin oppilaita ja Melartin oli pyytänyt Leiviskää tuomaan joitakin omia sävellyksiään näytettäväksi ja leiviskän ensimmäisestä orkesteriteoksesta Melartin sanoi että kylläpä te olette maalannut paksusti. Leiviskästä tuli sittemmin sukupolvensa, maansa ja kenties koko musiikinhistorian merkittävin naissinfonikko jonka musiikki myöhäisissä sinfonioissa on syvemmin koettua, persoonallisempaa ja polyfonisessa mestaruudessaan taidokkaampaa kuin sata vuotta aiemmin eläneen kollegansa Louise Farrencin sinfonioissa.

Siinä mielessä uusien kappaleiden säveltäminen suomessa ei kuitenkaan ole aivan turhaa sillä oikeastaan kenenkään säveltäjän monopoliasema tai hegemonia suomen säveltaiteen kaanonissa tai repertoaarissa ei ole itsestäänselvyys vaikka niin meille on tähän päivään saakka vankasti uskoteltukin vaan ainakin menneisyyden säveltäjäneromme ovat lopulta melko tasavertaisia taidoiltaan ja teostensa kvaliteetiltaan, myös Tuukkanen, Saikkola, Fordell ja Aaltonen verrattuna Melartiniin, vaikkakin saamieni empiiristen havaintojen perusteella on ilmeistä että monet laiminlyödyt ja unohdetut säveltäjät ovat suotta aliarvostettuja ja tunnetumpien ja populaarimpien nimien varjoon jääneitä omaten pääteoksissaan sellaista ekspressiivistä ja emotionaalista voimaa jota kaikissa ydinrepertoaariin kuuluvissa teoksissakaan ei ole.

PVPS:
 
...jostain syystä keskimääräinen ihminen tykkää eniten sellaisesta jonka se on kuullut jo ennenkin. Hittikaavalla siis toistetaan samoja juttuja vuodesta toiseen, koska se musiikki ei ole siinä se itseisarvo.

 
Tää on asia, jota en vaan tajua - sellaisena ihmisenä, joka saa kiksejä vaikkapa Donald Fagenin, Stevie Wonderin tai vaikka David Fosterin säveltämien isojenkin hitiksi luettavien biisien maukkaista sointukuluista.
 
Eli että miten se ns. ei-musikaalinen keskivertokuuntelija EI enää erota tai varmaankin enemmänkin välitä, että se tänään kuultu "uusi biisi" perustuu tasan siihen samaan "Ruotsin laivan" C-Am-F-G -sointukiertoon vähän erilaisella melodialla kuin se eilinenkin päivän hitti? Minun mielestäni uuden sävellyksen määritelmä ei noissa enää täyty, jos melodia on vähän erilainen.
 
Vai onko se sitten tuota tuttuutta vain? Vai tuleeko se ero soundeista, eri artisteista (eri "lempartisteilla" on "omat biisinsä"), tekstistä, vähän eri koukusta?
 
Tiedän, että esimerkiksi Suomessa sillä tekstillä on erittäin suuri merkitys, suurin jopa - melodialla tai ainakaan varsinkaan soinnuilla ei ole tunnu olevan enää mitään merkitystä. Mutta oli aika, kun vaikkapa EWF:n "After The Love Is Gone" (nykymittapuulla olisi varmaan jo suurinpiirtein "jazzia") oli listahitti.
 
-
 
KaRa: Edellisestä viestistä saa käsityksen että pop on automaattisesti paskaa ja kuultua.
 
Ei siinä mielestäni sitä tarkoitettu. Ja, täytyy kyllä sanoa, että kyllä tuo aivan listapop-pop kovin kovin vähän tarjoaa mitään mielenkiintoista. Ja näin on ollut jo pitkään eli ainakin vuosia.
 
Yksi iso ongelma biisien tekemisessä (nimenomaan popin puolella) on ns. topliner-konsepti, mikä on jo ideana täysin mystinen. Eli että säveltäjä - nykyisin yleensä siis tuottaja/miksaaja/muusikko - tekee taustan tai "biitin" ilman sen kummempaa idistä, jonka päälle sitten "melody manit" keksivät "siihen sopivia" melodioita täysin irrallaan alkuperäisestä niinsanotusta sävellyksestä.
 
Tuohon toplineriin liittyen toinen asia - Stingin haastattelussa Beaton videolla oli hyvät ihmettelyt aiheesta, että perinteistä laulumuotoakaan ei oikeastaan enää ole. Eli intro-verse-chorus-verse-chorus-bridge-chorus-outro. Nykyään kaikki tehdään enemmän tai vähemmän toplineroinnin vuoksi pötkömäisesti, on useita kertsejä toisensa perään, tai ei välttämättä kertsiä ollenkaan. Ehkä tuohon voivat vaikuttaa musiikin tekotapa (joko perus-DAWin alusta loppuun -nauha, tai Liven tyyppinen yksittäisten clipsien luuppailu). Ehkä kaikuja voi tulla jo niinkin "kaukaa" kuin 2000-luvun alun modernin R&B:n maailmasta, mikä taas perustui hip hop -tekemiseen. Eli loopattava biitti / tausta ja päälle "jotain".

lukethesis: Nykyään kaikki tehdään enemmän tai vähemmän toplineroinnin vuoksi pötkömäisesti, on useita kertsejä toisensa perään, tai ei välttämättä kertsiä ollenkaan. Ehkä tuohon voivat vaikuttaa musiikin tekotapa (joko perus-DAWin alusta loppuun -nauha, tai Liven tyyppinen yksittäisten clipsien luuppailu). Ehkä kaikuja voi tulla jo niinkin "kaukaa" kuin 2000-luvun alun modernin R&B:n maailmasta, mikä taas perustui hip hop -tekemiseen. Eli loopattava biitti / tausta ja päälle "jotain".
 
Eikös joskus selitetty että kappaleiden rakenne pyritään tekemään radioystävälliseksi, että jengi ei heti vaihtaisi kanavaa. Kertsi pukataan kehiin mahdollisimman pian. En tiedä onko nykyään sama meininki, ja lieneekö radiota kuuntelevilla muumioilla (joihin itsekin kuulun) tavoitellun bisneshyödyn kannalta mitään merkitystä?

lisääntynyt digitaalinen viihde ja some on tehnyt ihmisistä lyhytjänteisiä!!!. esim koululaiset ei jaksa lukee kirjoja tai katsoa leffaa loppuun, koska eivät pysty keskittymään niin pitkään!. Tiktokista ja peleistä saa hyvän fiiliksen muutamassa minuutissa. ja tämä pätee myös nykymusan ja ennenkaikkea raketeeseen varsinkin pop-musassa. Beato mainitsee joka toisella"what makes this song great" sarjan videoilla että nykyään biisin ei anneta kasvaa ja eikä kertsi voi tulla 1:00 min kohdalla vasta. "dont bore us , get o a chorus" on länkytetty vuosia mutt nyt sitä vasta länkytetään...

En minäkään jaksaisi keskittyä lukemaan jotakin paksua kirjaa kannesta kanteen koko päivää, vaan minulle musiikki antaa paljon nopeammin emotionaalisia kokemuksia, hengen ravintoa tai vähintään haltioitumisen, lumoutumisen, hurmaantumisen ja pakahtumisen tuntemuksia vaikuttaessaan välittömästi ja heti tunteisiin kohottavasti, jos on vaikuttaakseen, suurten mestarien syvällisyyden tunnun tehdessä musiikin joskus miltei tavoittamattomaksi ja saavuttamattomaksi jonka vuoksi musiikkiin ei välttämättä saa otetta ja pääse sisälle jollei se sitten edusta frigidiä klassismia ja sisäänpäin kääntynyttä modaalisuutta joka ei vaikuta tunteisiin oikein mitenkään, mutta joita tuntemuksia ja olotiloja tuskin kirjoja lukemalla saisin, jollen sitten runoudesta ja siksi minä nykyään kuuntelen ehkä ennen muuta myöhäisromanttista suomalaista sinfoniamusiikkia kuten Melartinia, Leiviskää ja Tuukkasen Meri sinfoniaa kun juuri mitään muutakaan vastaavaa ei ole levytetty tai löydy areenasta vaikka sitä intohimoisesti halajan ja olen toivonutkin.

Proge-asiat erikseen.
Tune-asiat erikseen.
Eri käyttötarkoituksia.
Radioon sopii hyvä tune. Kun radio on sellainen yhteiskunnan taustalla pyörivä matto.
Progressiivisesta musiikista voi sitten nauttia muissa yhteyksissä.

megatherium: En minäkään jaksaisi keskittyä lukemaan jotakin paksua kirjaa kannesta kanteen koko päivää, vaan minulle musiikki antaa paljon nopeammin emotionaalisia kokemuksia, hengen ravintoa tai vähintään haltioitumisen, lumoutumisen, hurmaantumisen ja pakahtumisen tuntemuksia vaikuttaessaan välittömästi ja heti tunteisiin kohottavasti, jos on vaikuttaakseen, suurten mestarien syvällisyyden tunnun tehdessä musiikin joskus miltei tavoittamattomaksi ja saavuttamattomaksi jonka vuoksi musiikkiin ei välttämättä saa otetta ja pääse sisälle jollei se sitten edusta frigidiä klassismia ja sisäänpäin kääntynyttä modaalisuutta joka ei vaikuta tunteisiin oikein mitenkään, mutta joita tuntemuksia ja olotiloja tuskin kirjoja lukemalla saisin, jollen sitten runoudesta ja siksi minä nykyään kuuntelen ehkä ennen muuta myöhäisromanttista suomalaista sinfoniamusiikkia kuten Melartinia, Leiviskää ja Tuukkasen Meri sinfoniaa kun juuri mitään muutakaan vastaavaa ei ole levytetty tai löydy areenasta vaikka sitä intohimoisesti halajan ja olen toivonutkin.etkö siis jaksaisi lukea suurista mestareista ja heidän elämästään??. kirjan kautta pääsisit lukemalla syvällisyyden tunteen siihen puoleen mitä korvilla et pääse mestareita kuunnellessa. tosin ymmrrn jos suurn mestarin siviili elämä ei kiinnosta.