Aihe: Kunnollinen standi kolmelle soittimelle
1
basisti1971
19.04.2022 06:40:04 (muokattu 19.04.2022 06:40:36)
Moi.
 
Henkilökohtaiset kokemukset kiippariständeistä ovat varsin rajallisia, mutta jonkin verran noidenkin kanssa on vuosikymmenten varrella tullut askarreltua eikä ainakaan mulle ole tullut vastaan yksilöä joka olisi kolmelle soittimelle, tukeva, ja lisäksi vielä kevyt ja helppo roudattava.
Jostain vaatimuksesta joutunee tinkimään, ja omasta mielestä se olisi helppo roudattavuus.
Joitain räkkimallisia stadionratkaisuja lukuunottamatta kaikki ovat kyllä menneet kevyeen kaiutin-/valoständipussiin, ja painoltaan muovisten kotikkiippareiden luokkaa, joten ainakin mun roudarinkokemuksiin suhteutettuna "helppoja" roudattavia moneen muuhun esitystekniikka-/soitinkikareeseen verrattuna.
 
Meinasin jo reteästi tarjota omaa useamman vuosikymmenen kylmässä varastossa lojunutta ja jonkinverran relikoitunuttakin triplaständiä jota jääräpäisesti olen alituisesti tulevaisuuteen pakenevaa "tarvetta" varten säilyttänyt, mutta joko muisti petti tai olen yhden tasopalikan hukannut eli olikin vain kahdelle.
Muistelin myös että olisi ollut K&M, mutta mitään merkintöjä tai tarroja ei enää löydy.
Ysäriltä (kasarilta?) teräksinen 60*60 tolppamallinen 90 asteen keskinäiseen kulmaan taittuvin varsin, tolppaa pitkin liikuteltavissa olevin tasopalikoin.
Kolmella taittuvalla jalalla.
"Satiini"-musta ;).
Panavammat kiipparit ovat hivenen kiikkeriä moisessa kuten kuvitella saattaa, mutta keveät pysyvät yllättävän hyvin kunhan ei apinan raivolla hakkaa jompaa kumpaa koskettimiston päätä.
Jossain vastaavanlaisessa muistan olleen tuplavarretkin joilla kiipparin alle muodostuu W.
Joissain taisi olla takareunassa poikittaiset jalat.
Tosin voi olla että jos kosketinsoitin painonsa tai pituutensa vuoksi vaatii tuplavarret, vaatii sitten samoin tein pidemmät koivetkin.
 
Nykyään näyttävät olevan alskaa moiset tolppaständit joten marginaalisesti keveämpiä (ja kenties kiikkerämpiä) lienevät.
 

 
mtanttar: Olen roudannnut vuosikausia keikoille (toisen soittajan) kolmen soittimen K&M erittäin jämäkkää telinettä mutta ihmeekseni en löydä nyt vastinetta sille.
 
Kuvasta joku varmasti tunnistaisi, kenties jopa tietäisi mistä moinen löytyy.
 
Koska budjetti ei ole tyypillinen "niin halpa kuin mahdollista tai mieluiten ilmainen", en epäile hetkeäkään etteikö tuollaista löytyisi.
Ainakin jos hituruikkusen tinkii (roudattavuus)vaatimuksista ;)
 
T:Samuli
onre
19.04.2022 21:57:40 (muokattu 19.04.2022 21:59:43)
https://www.thomann.de/intl/km_omega_18810_black_set.htm
https://www.thomann.de/intl/km_18822_extension_black.htm
 
Mulla on tällaisia yhdistelmiä 2 kpl. Toisessa n. 35 kg ja toisessa n. 50 kg tavaraa. Ei notku. Jos joskus pitäisi roudata, yläkerrokset lähtevät kahdella sormiruuvilla irti alaosasta ja alaosan jalkojen alapäät irtoavat myöskin kahdella sormiruuvilla, jonka jälkeen koko ständi on käytännössä litteä. Thomannin kuvissa näkyviä alaorteen tulevia lätkiä ei tarvitse asentaa paikalleen jos käyttää noita yläkerrososia.
Kaakatus
20.04.2022 11:09:52
Olen K&M Baby Spiderissä käyttänyt kahta paria suoria käsivarsia. Eivät mene kokonaan tolpan sisään, mutta mahtuvat kassiin. Isommalla Spiderilla sama voisi onnistua kolmelle soittimelle, jos kiipparit saavat olla melko lähekkäin ja soittaja ei ole huomattavan pitkä. Toki tolpan päähän tulevaa läppäritelinettä voi myös hyödyntää pienemmälle soittimelle. Kassiin mahtumista en uskalla arvailla, mutta kasaantaitettuna se on sen verran kompakti, että varmasti joku ratkaisu löytyy.
 
https://gearspace.com/board/electro … 9-best-3-tier-keyboard-stand-3.html
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)